Urho, urhoollisuus, urhous

Eesti Päevaleht uutisoi pienellä palstajutulla Keskustan europarlamenttivaalimainoksesta. "Urhoutta Eurooppaan" on käännetty "Miehisyyttä Eurooppaan" (mehisust Euroopasse). Olihan se Urkki toisaalta mies. Aikamoinen mies. Mutta että Mies?

Vanhasen mukaan urhous on sitkeyttä, jaksamista ja omiensa puolustamista.

Ja kun kuuntelee tän, niin ei voi muuta kuin toivottaa onnea Keskustalle. Mahtava biitti, se on siis Urho´s remix.


Go, UKK, go!

Ei oikeastaan mitään tärkeää

Ostin viime viikolla valmiiksi viipaloitua juustoa, koska se oli halvempaa kuin tavallinen palajuusto! Ihan vaan tiedoksi.

Eilen näin pitkästä aikaa eestiläistä kaveriani. Oli hauskaa puhua sekaisin eestiä ja suomea ja vertailla kummallisia eroja! Seuraamme eksyi myös muuan britti, jonka kanssa hengailin myös tänään. Uskomatonta, mutta tyyppi puhuu käsittämättömän selkeää englantia, vaikka on kotoisin Pohjois-Englannista.

Ainiin, mun piti suositella teille tätä kolumnia matkustamisesta. Keskustelu on myös kiinnostava. Mun piti myös kommentoida tänne jotain aiheesta, mutta nyt tajunta ei toimi. Ehkä vielä joskus.

(jos on olemassa turhia päivityksiä, niin tämä on varmaan sellainen)

Disko ja tuumasõda

En tiedä onko Suomessa juuri puhuttu uudesta eestiläisestä dokumentista Disko ja tuumasõda (Disko ja ydinsota)? Se on kahden 1980-luvulla kasvaneen eestiläisen Kiur Aarman ja Jaak Kilmin käsikirjoittama dokkarin ja fiktion sekoitus, joka todella avaa silmät humoristisella otteella. Elokuva on kertomus siitä, kuinka suomalainen televisio vaikutti eestiläisten elämään ennen itsenäisyyttä.

Suomalaisille on ehkä vaikea ymmärtää, miksi Suomen televisio oli eestiläisille niin tärkeä. On myös erittäin vaikea uskoa, että se oli ainoa väylä nähdä mitä maailmassa tapahtuu. Siis mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

En spoilaa, tai selvitä muutenkaan suuremmin asioita, jotka kannattaa itse nähdä. Toivon, että elokuva tulee myös Suomen levitykseen ja että TE kaikki katsotte sen. Ei painostusta, vaan pakotusta. Haa.

Traileri

(Ja hesarista löytyi juttukin)

Russia, Russia, Russia

Oi Pietari, oi Pietari! Kaupunki oli yhtä suuri ja kaunis kuin muistin. Myös ilma oli yhtä viileä kuin viimeksi. Kylmä tuuli puhkui ja puhalsi, eikä kevään olisi uskonut olevan jo miltei toukokuussa, ellei aurinko olisi paistanut pitkään ja hartaasti. Kylmyyden varalta otin mukaan pipon ja ekstralapaset, jotka unohdin bussiin heti kättelyssä. Fiksua, ajattelin kun niistin verta ja toin tuliaisina kurkkupöhön.

Tullessa Pietariin, näimme heti bussin ikkunasta tappelun. Äijä 1 alkoi vetää äijä 2 turpaan ja kohta äijä1 oli maassa ja äijä 2 potki toista mahaan. Tilanne oli todella brutaali ja outo. Lastillinen erasmuksia katsoo ikään kuin näytöksessä todellista tappelua bussista käsin. Metsojen välinen taistelu loppui onneksi pian ja ohikulkeneet pojat näyttivät meille peukkuja älyttyään tilanteen. Sinänsä huvittavaa, mutta silti kamalaa.

Pietarissa kävelee huomaamattaan todella paljon. Muiden mentyä bussikierrokselle, kävelimme Claudin kanssa lauantaina lähes 10 tuntia putkeen. Aika hyvä saavutus puolikrapulaisilta. Kävimme koko matkan aikana varmaan miljoonassa kirkossa. Niissä on jotenkin aivan mahtava mystinen tunnelma. Kynttilöiden tuoksu, koristeellinen miljöö ja kaikki se salaperäinen toiminta. Päästiin muutamaan jumalanpalvelukseenkin, sillä Venäjällä oli pääsiäinen. Lauantaina ihmiset jonottivat kirkkoon muovipusseissaan pääsiäismunia. Ortodoksisuudessa on jotain tosi viehättävää, miksi siitäkään ei tiedä oikein mitään. Luterilaiset on niin tylsiä ja vakavia.

Eremitaasissa näin nyt viime kerralla näkemättä jääneet työt. Se on edelleen myöskin aivan todella vaikuttava paikka. Eremitaasin pihalla oli kaksi naista, jotka kantoivat sylissään kahta karhunpentua. Kyllä, KARHUNpentua. Näin myös, kuinka toinen naisista antoi miliisille rahaa. Tilanne oli hyvin hämmentävä ja yritin valokuvata tilannetta, kunnes tajusin, ettei se ole ehkä viisainta, koska miliisi tuijotti suuntaamme. Sääli silti karhunpoikia, niiden tulevaisuus lienee jonkun mamman harteilla.

Puhutaan, että venäläiset ovat tylyjä, mutta saimme myös oikein hauskaa palvelua osaksemme. Ihmiset oikeastaan suurimmaksi osaksi olivat hyväntuulisia, vaikka englannin kieli tuottikin vaikeuksia. Poikkesimme muun muassa erääseen hienolta näyttävän talon sisään nähdäksemme, mitä se pitää sisällään. Sisällä oli suuri halli, jossa oli parvi. Sali olisi voinut olla esimerkiksi teatterityyppinen ratkaisu, mutta hieno se joka tapauksessa oli. Pällisteltyämme hetken huomasimme, että kyseessä oli jonkunsortin matkatoimisto. Pian vanha herrasmies tuli luoksemme juttelemaan venäjäksi. Vuorovaikutus oli vähän heikkoa, sillä kielitaitoni rajoittuu lähinnä sanoihin kiitos, terve ja opiskelija. Mies silti kuiskutteli meille lisää ja vinkkasi mukaansa nurkan taakse. Siellä oli ovi, joka nitisi avautuessaan. Oven takaa paljastui iso kassaholvi. Mies kertoi innokkaasti salaisuuksia kaapista, mutta harmiksemme paikan historia ja kassakaapin sisältö jäivät silti arvoitukseksi. Silti vanha mies sai meidät hymyilemään.

Perjantaina tutustuimme yöelämään. Paikallinen oppaamme Veta (?) johdatti meidät "alternative" klubille, joka olikin todella alternative. Biitit jytäsivät ja kaksi vodkashottia viiden minuutin sisään tekivät tehtävänsä. Italialaiset pojat hämmentyivät vodkatarjoilusta niin, että pyrkivät moneen otteeseen tehdä vastatarjouksen. Ehkä heille oli outoa, että vastakkainen sukupuoli tarjosi ylipäätään. En tiedä, mutta se oli niin halpaa!

Vaikka Pietari on hyvin viehättävä ja kerjäläisistä huolimatta melko tiptop, mielestäni ei silti häipynyt tieto maaseudun elämän kurjuudesta. Bussimatkalla näkemämme maaseutu on karua ja köyhää. Välillä sitä sitten miettii, mikä on oikeudenmukaista, kun porvarierasmus lyö ruplia pöytään miljoonakaupungin humussa. Kun keisarit juhlii, mitä tekee kansa? Välillä näkeminen on liikaa. Silti on liian helppoa unohtaa.

Oi Pietari, oi Pietari.


P.S. Ikuinen mainostus, mutta lisäsin kuvalinkin tuohon ihan viereen. Siellä lisää kuvia. Tsekatkaa etenkin onnistunut kyyhkyskuva, lisäksi tilanteessa oli jotain taianomaista! (ja nainen oli jäätymispisteessä pikkupinkissään!)

Bruxelles ja virastoissa selvinnyttä

Brysselissä oli jo nurmikkoa, kukkia ja lehden alkuja puissa! Viehättävä kaupunki, vaikkei se mitään maailman erikoisinta pitänytkään sisällään. Tajuttoman ihanaa ruokaa, tai no "ruokaa". Belgialaisten keksimät (niin ne ainakin väittää) ranskanperunat oli tosiaan parempia muun maailman. Majoneesilla! Ja vohvelit! Aah.

Irlannin seuruetta oli huisia nähdä, vaikka espanjalaiset onkin sairaan hitaita! Portugalilaisiakin tuntui olevan pilvin pimein. Lauantai-iltana oli hyvin epätodellinen fiilis, missä maassa oikein onkaan. Katsottiin Portugali-Ruotsi jalkapallokarsintaa portugalilaislähiössä portugalilaisessa baarissa, juoden portugalilaista olutta (joka oli parhaissa kääpiöpulloissa) portugalilaisten
seurassa! Heja Sverige! Matsin jälkeen pubissa alkoi soida maailman huonoin (Portugalin suosituin) musa-dvd. Peli päättyi tasapeliin ja ilmaiset kaljat jäi tienaamatta. Jalkapallo yhdistää, vaikka koitettiinkin kehitellä oheisviihdettä toisinaan.

Muutoin olimme Oskun kanssa suhteellisen aktiivisia ja ehdimme nähdä keskusta nähtävyydet parissa päivässä melko hyvin. Atomium oli hauska. Turbonopea hissi pallosta toiseen. Sisällä mm. Pohjois- ja Etelänapa näyttely, jossa oli maailman eka dokumentti eskimoista (inuiiteista). Se oli hyvä! Dali taidemuseossa (pressipassilla!) ja huikean suuri Palais de justice. Ainiin, pissivä tyttö oli kaltereiden takana. Epäoikeudenmukaista!

Hostellilla huijasimme Guillermon missanneen lentonsa ja respa oli muutenkin sekoillut meidän tyttöjen dormiin. Paikka oli kuitenkin ok, ja huoneeseen tuli myöhemmin muitakin poikia kuin Oskari.


Paluumatkalla tsekkasimme Riian, jossa oli kylmä. Aurinko tuli kuitenkin esiin kun tapasimme Ievan ja kaverit. Oli myös hämmentävintä ikinä törmätä Qhon Riian ostoskeskuksessa! Latvialainen olut oli hyvää. Samoin ruoka, jonka hyvyys kostautui jälkikäteen. Ruusuinen reissu muuttui helvetilliseksi bussimatkan puolivälissä. Tallinnaan saavuttua laattasin maailman isoimman oksennuksen kadulle ja siitä lähtien sairastin viisi päivää. Sitkeä pöpö. Epäilen Riian ruokia ja enää mieleni ei tee syödä pelmenejä. Nyt olen vihdoin hengissä.

Tänään postitin pikapostilla viisumihakemuksen ja passin matkatoimistoon. Lisäksi kävin virastoissa, joissa kaikki työntekijät on aina jotenkin tosi vittuuntuneita. Selvisi kuitenkin, että henkilötunnus, jota olin hakemassa olikin jo olemassa! Jännittävää oli myös tietää, että saisin ilmeisesti myös passin! Kaksoiskansalaisuus. Hmm.