10 June 2008

Mittee se iikkea oekein meinoo?

No hohhoijaa, Ikea avaa myymälän Kuopioon (ja Tampereelle ja Raisioon). Eihän siinä mitään väärää ole, että suurketjut lisäävät markkinaosuuksiaan ja pyrkivät kaksinkertaistamaan liikevoittonsa.
Siellä sitten Viänäsen Ierikka ja Kaappisen Hilima käävät kahtomassa mualiman äärissä viännettyjä kiikkustuoleja. Kokoamisessa saattaa palaa kovahermoisellakin savolaisella päreet, mutta ainahan kalusteita voi hyötykäyttää juhannuskokon sytykkeinä.
Itsehän Ikea-kodissa kohta kuukauden asuneena voin kertoa, että en ymmärrä ainakaan ko. firman lusikoita enkä tiskiharjoja. Muuten kaikki kunnia tuolle Aasian maiden kansojen työllistäjälle! Viva la Ikea!

06 June 2008

Kesäkesäkesäkesä!

Unohdin viime kerralla mainita mainiot kommentit kuultuna Helsingin yössä.

1. Lähe tanssimaan Zetoriin. Mä voin sit vietellä sut, ja kun sun faija on kuitenkin rikas, niin saan sit sen rahat. (mies, n.50)

2. Ootsä ihmiseks ihan hyvännäköinen. (rastafari, n.28)

Näillä mennään!

Kesä kuumottaa. Viikonloppuna paljon äksöniä ja vapaus! Jess!

03 June 2008

IhQQ JL!

Jared ei ihan irronnut kesäheilaksi. Tykki keikka kuitenkin 30 seconds to marsilta eilen. Vähän katkeroitti, kun JL oli hengaillut Lintsillä. MIKSI EI VIIME KESÄNÄ? Olisin voinut palvella ihan mieluusti. No, sillä on tyttöystävä anyway.

Päivät menee tiuhaan. Työ on mukavaa, kesä alkoi ja vierailijoita on ollut tasaiseen tahtiin. Viime viikonloppuna parveiltiin Marin ja Päivin kanssa yössä. Nykyään olemme ihmismagneetteja, harmiksi vain todella elliptiset vastakappaleet eivät vedä puoleensa. Rastafarit sen sijaan pitävät puolensa, samoin keski-ikäiset. Uutuutena kohtasimme menninkäisen ja snoukkarihopparin. Vaihtelu virkistää.

Provinssiin on enää reilu viikko. Odotan odotan. Tuleeko sitä koskaan vanhaksi, eikä jaksa mujua mudassa telttailemassa? Tuskin hetkeen.