Jared ei ihan irronnut kesäheilaksi. Tykki keikka kuitenkin 30 seconds to marsilta eilen. Vähän katkeroitti, kun JL oli hengaillut Lintsillä. MIKSI EI VIIME KESÄNÄ? Olisin voinut palvella ihan mieluusti. No, sillä on tyttöystävä anyway.
Päivät menee tiuhaan. Työ on mukavaa, kesä alkoi ja vierailijoita on ollut tasaiseen tahtiin. Viime viikonloppuna parveiltiin Marin ja Päivin kanssa yössä. Nykyään olemme ihmismagneetteja, harmiksi vain todella elliptiset vastakappaleet eivät vedä puoleensa. Rastafarit sen sijaan pitävät puolensa, samoin keski-ikäiset. Uutuutena kohtasimme menninkäisen ja snoukkarihopparin. Vaihtelu virkistää.
Provinssiin on enää reilu viikko. Odotan odotan. Tuleeko sitä koskaan vanhaksi, eikä jaksa mujua mudassa telttailemassa? Tuskin hetkeen.
Kyllä meistä joskus tulee niin vanhoja (eli mukavuudenhaluisia), ettei teltta kiinnosta. Eikä siihen mene välttämättä kovin kauaakaan. Työt on aina se ikuinen ongelma. Ilman niitä vois rymytä rauhassa ja nukkua univelat pois joskus. Mutta ei mietitä sitä nyt, kohta on Ilosaari! Ostin triangelin!
ReplyDelete