Vallan vangit

"Vahvempi ihailee itseään siksi, että voisi satuttaa toista, mutta on niin jalo, ettei tee sitä, ja heikompi ihailee itseään siksi, että on niin erityislaatuinen olento, että vahvempi ei satuta, vaikka voisi tehdä sen."

Pätkä on irti kontekstistaan (Image 11/09), mutta sopii sovellettavaksi mielestäni muuhun kuin tekstin tarjoamaan viitekehykseen, joka koskettaa vampyyrejä, sukupuolia ja niiden suhteita.

Olen pohtinut viime aikoina valtaa, yleisellä ja yksityisellä tasolla. Sitä tavoitellaan maailmassa häikäilettömästi, mutta sen käsissä piteleminen on yhdelle jos toiselle mahtimiehellekin liian kuuma teemuki paljain sormin kannettavaksi.

Valtaa pelätään, vallalla pilataan. Valta antaa, mutta myös ottaa. Valtaa pitelevillä on mahdollisuuksia valita, valta vaikuttaa muihin ja ennen kaikkea itseen.

Rahalla saa valtaa. Valta peritään. Tai se saavutetaan.

Kuka oikeuttaa vallan?

Valta voi toteutua pienemmässä muodossa, sitä voi väärinkäyttää ja vaikuttaa muihin yllättävissä konteksteissa.

Aina valtaa ei huomaa. Se on piilossa. Vai onko se piilossa vain vallan hallitsijalta?

Epäoikeutettua valtaa ei tunnusteta, mutta sillä on silti voimaa. Pääseekö vallasta eroon?

Valta on vastuuta. Se vallan hallitsijan tulisi vähintään tietää.

Tampere

Tänä syksynä olen oppinut tykkäämään jollain tavalla Tampereesta. Ennen kaupunki oli paikka, jossa opiskelen. Nyt se on jotain lisää. En vieläkään voi sanoa pitäväni Tampereesta erityisesti. Mutta enemmän kuin ennen. Keskustori on ainakin kaunis pimeällä.

Tuparit ja ihmisyys

Kreisi synaisti

Mistä on hyvät tuparit tehty?

Parhaista ihmisistä, SYNAsta, hengailusta, piilopullosta, huonoista vitseistä, hyvistä vitseistä, ninjailusta, epäbaareilusta, tissisipseistä.

Mä oon vaan niin onnellinen kaikista tyypeistä.

Siksi olen miettinyt, täytyykö ihmisen olla erilainen kuin se on?

"Rakastan kaikkia (, paitsi niitä, joita vihaan)" sanoi nimeltämainitsematon auvoisassa tilassa. Mun mielestä se on hyvä motto.

Teetä Turkissa

Täältä näkee http://picasaweb.google.com/Maharadsa/Turkey#

Jäinen räkä

Ällöttävintä loppusyksyssä on jäätyneet räkäklimpit kaduilla.

Timantteja apinoille

Mikä on oikeudenmukaista ja kenelle?

Kalastaako kalastaja koko lammen tyhjäksi, jos on mahdollista odottaa kalakannan kasvamista vuoden päähän, jolloin kaloja on kaksinkertaisesti? Entä, jos paikalle tulee toinen kalastaja?

Jokainen haluaa sen suurimman palan kakusta. Ja vielä sen hienon marsipaanikoristeen. Heti. Riski kannattaa ottaa, jos suurin pala on sinun.

Taloudellisen vaurauden tavoittelu kuvastaa hyvinvointia. Kuinka hyvin meidän tulee voida? Mitataanko hyvinvointi BKT:na, Pisa-tutkimuksena vai Prosperity-indeksi perusteella?

Hyvinvointi ei kuitenkaan synny vaurauden kasvusta, vaikka silläkin on toki osansa. Onnellisuuteen vaikuttavia seikkoja on useampia. Jos emme voi tietää, saavutammeko koskaan suurempaa hyvinvoinnin tasoa, miksi sitä sitten tulisi tavoitella ainakaan taloudellisin perustein? Riistämällä, keinottelemalla ja olemalla ahne.

Kupla, jossa taloudellisesti hyväosaiset ovat ainoita onnellisia, voitaisiin puhkaista. Neulat eivät ole kovin kalliita.

Kööpenhaminassa neuvotellaan pian ilmastonmuutokseen liittyvistä teemoista. Koska tulevaisuuden sukupolvet tai luonto eivät harmiksi voi osallistua neuvotteluihin, tulisi myös heidän etuaan valvoa.

Epäreiluutta on se, että murto-osa päättää asioista. Asioista, jotka koskettavat liian monen hyvinvointia. Hyvinvointia, jossa pieni osa elää, mutta jolle se ei riitä. Luopuminen ei ole helppoa, mutta entä he, jotka joutuvat luopumaan päivittäin. Tai joilla ei ole, mistä luopua.

Tai onko meillä oikeutta arvostella muita uskontoja, tapoja, kulttuureja, pohjaten arvostelukykymme vain kapeakatseiseen totuttuun käyttäytymismalliin. Arvot ja tavoitteet eivät aina ole vääriä, vaikka ne joskus vaikuttavat oudoilta ja epäluonnollisilta. Niin, meille. Onko huivin käyttö vapauden riisto vai valinta? Kuka edes osaa vastata oikein?

Koko sivistyksellinen maailma on älyttömyydessään ajanut ihmiset hulluiksi. Enemmän tai vähemmän. Miksi me toisaalta edes yritämme, jos emme kuitenkaan välitä? Nähdäksemme ne söpöt pandakarhut eläintarhassa, muistuttamassa meitä jostain, mutta emme oikeastaan tiedä mistä ja miksi sitä tulisi tavoitella.

Ihminen on yksinkertaisuudessaan ainoastaan tyhmä.

Pylly ja tissit

Mulla on uusi idoli. Se on Jonesin Kreissi eli Grace Jones. Mieletön nainen! Häpeäkseni pakko tunnustaa, että pohjatietoni tästä muinaisesta Bond-neidosta olivat kovin köyhät. Mutta kun Grace asteli kilometrikoroissaan Flow-festivaalin päälavalle tähtien tuikkiessa taivaalla, jo madamen huulikiillon säihke päihitti joidenkin avaruuden kivenpalasten tuikkeen. Yleisökin oli aika kreisinä ja silmänvalkuaiset loistivat kilpaa, vaikka sitten niiden valovuosien päässä olevien kivenmurikoiden kanssa. Ja kun tuo tumma nainen sheikkasi stringien ja verkkosukkahousujen (selvä uusi trendi!) verhoamaa timmiä pyllyään, oli vain pakko tuijottaa suu auki.

Allenin Lily on kanssa kova mimmi. Nännit toimii aina, mitä sitä nyt turhia piilottelemaan. Tosin, vaikka näin tytskyn aluksi kuvausaitiosta kahden metrin päästä, niin tajusin vasta screeniltä kauempaa, mistä kaikki kohisivat. TISSIT!

Flowssa siis viikonlopun, värikkäitä leggingssejä, AD-nörttilaseja, hattuja, polkkatukkia, massiivisia kaulakoruja, tennareita. Cooleja indieihmisiä ja muutama normaali.

Helsingissä paistoi aurinko, mutta kesä loppui tänään. Harmi, kun vein lapaset kotiin viime kuussa. Vielä pari viikkoa siirtymiseen Savosta Pirkanmaalle.

This is Mikkeli

Check this out!

(words can say more than... ME!)

http://picasaweb.google.com/Maharadsa/

Never trust random

Lähdin Randomin kanssa reissuun. Kannatti ja ei kannattanut. Random paljastui aika pitkälti sellaiseksi, joksi hänet mielsin. Hiljainen nysvä, jolla ei ole juuri omaa tahtoa, tai ainakaan rohkeutta sitä ilmaista. Perussuomalainen mies, joka puhuu vasta kun juo muutaman. Jos tilaisuutta ei käytä hyväksi, sen voi vain menettää. Ja niin siinä sitten Randomille kävi. Selvisipä sekin, ettei tarvitse enää pitää yhteyttä. Random is always random.

MUTTA, Tallinna on loistava. Sen melkein aina unohtaa, kunnes palaa. Ma armastan sind!

------------------------------------------------------------------------------------------

Do not ever go for a trip with a random person. Or actually it is a really good way to find out who she/he really is! This time he didn´t use opportunities he had. Or actually he didn´t have any, but still there might be at least some. Whatever, Tallinn was so great again!

Mikkeli

Mä oon nyt täällä Mikkelsonissa. Täällä on iso tori, Urpola, luonnonsuojelualueita ja järviä. Töissä kulkee mainiosti, ääni on tallessa toistaiseksi. Töitä vois kuvitella tekevänsä vakituisesti aina hetkittäin, mutta sitten tajuaa, että vois ehkä mieluummin opiskella tai lähteä vaikka Australiaan.

Helsinki

Jotenkin siihen kaupunkiin rakastuu aina uudestaan. Helsinki on täynnä ihmisiä, elämää, yllätyksiä. Aina löytää jotain uutta ja aina eksyy. Jossain tapahtuu aina jotain.

Faith No Moren keikka vahvisti oletuksen Mike Pattonin nerokkuudesta. Ei siitä pääse ympäri tai yli, se mies osaa. Ja on vielä niin cool. Täynnä itseironiaa, mutta vetämättä sitä silti yli. Ah, uh.

Perjantaina Järveenpäässä soi blues ja rantsussa tapahtui hämmentävä kohtaaminen. Paluumatkalla Sibeliuksen kaupungista joku hyppäsi junan alle ja seisoimme reilun tunnin seisautetussa junassa. Suomalaiset perjantaina puolilta öin suljetussa tilassa epätietoisina ja kärsimättöminä. Siitä ei voi seurata muuta kuin yhteislauluja radio Nova hengessä, kiroilua, huonoja vitsejä, manaamista ja orastavia tappeluita. Onneksi uhri selvisi hengissä.

Gay Pride oli värikäs ja viihtyisä. Lauantaina jatkoimme Kaisaniemen puistossa, jossa tapasimme heviteinin, jonka mielestä oli aivan sama katsoa dvd-tallenteita kotona kuin käydä keikalla. Seurassamme hengailivat myös helsinkiläistyneet karjalaiset, joista toisella oli tiukka ote alkuperäisyyden säilyttämisellä. "Puhu nyt vittu sitä omaa murrettas!" Ilta jatkui brittimiehen pyrkyröidessä sisäistä flirttiä. Edes sukupuolisuuntautuneisuuden palajstaminen ei lannistanut miestä. Belgialainen opettaja oli hauska ja Guinness hyvää. Suomalaisten miesten kohteliaisuus tuli taas huomattua, kun heittää juttua voi tulos olla "Haista sinä vittu!" Näinpä. Ilta jatkui suomenruotsalaistunnelmissa Kaisaniemenpuistoon takaisin, jossa inttipojat taitoivat korkean polviasennon kauniisti. Iso H ja Marko Björs olivat hauskoja. Muutuin itsekin yhtäkkiä Anna Abreuksi, vaikka epäilen, että A.A. on ehkä hieman kääpiömpi kuin minä. Kaikissa mittasuhteissa. Heitimme Baban kanssa rundin Kiasman takana, jossa oli sopiva hetki rakon tyhjentämiselle, kunnes aamusiivooja ajoi autolla pihaan. Hyvää huomenta. Loppumatkasta saimme villevalon saattajaksemme ja aurinko paistoi Töölössä ikkunoista sisään.

Olin myös matkalla sim-kortin vaihtaja bulgarialaisille ja sain sitkeän ihailijan Saran keikalla sunnuntaina. Ihanaa on olla suosittu. Pääsin myös Tavastian takahuoneeseen, jonne Annas oli jo taiteillut Rolling Ensemblen logon. Yrittäkää löytää! Syötiin pizzaa kuumassa pizzeriassa, jonka työntekijä oli hermona, kun ei muistanut otetaanko mukaan vai ei. Tarkkailtiin valtavaa teinilesbojengiä ja pelattiin korkkitietovisaa, hyvä veto Olvilta. Näin myös valtavasti tuttuja, se on hauskaa.

Ja ainiin, käykää Tiinan Tuvalla, se on ehkä paras taukopaikka ikinä!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

You just fell in love with Helsinki time after time. Faith No Mores gig was great, Mike Patton just is a god! Ah. In this trip there happened a lot. I´m too tired to translate everything, but it is so cool when you are in a place where are so much opportunities to go, see and to be part of!

Kotona

Palasin. Siitä on jo tovi. Tuntui kummalta, kun ajettiin Helsingistä kotiin. Suomen luonto tyrmäsi ja kaikki oli niinkuin aina ennen. Olinko minä edes jossain muualla?

Olin minä. Siitä muistuttavat ne ihmiset, joita minulla ei nyt muuten olisi. Ne tapahtumat, joita ei Suomessa olisi tapahtunut. Kuvat, jotka ovat tallentuneet silmien pintaan. Muistot, joita ei voi viedä tai vaihtaa. Enkä haluaisikaan.

Minulla on paljon kerrottavaa, mutta tarinoiden, tapahtumien, ihmisisitä kertominen on vaikeaa ulkopuolisille. On helpottavaa palata ystävien pariin, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin jäätiin. Eikä kaikkea voi jakaa, jotain täytyy pitää myös itsellään.

Silti olen sitä mieltä, että ranskalaiset on parhaimman näköisiä ihmisiä maailmassa, ääliömäisestä käytöksestä ja typerästä aksentista huolimatta.


Viime viikot olen sairastanut. Taudit näköjään pesivät minuun kovin sitkeästi. Eilen sain antibiootteja, joiden toivon päästävän minut neljän seinän sisältä. Ainoa kesäloma tuntuu valuvan suunnitelmineen hukkaan, mutta terveenä oleminen on silti tavoiteltavampaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

It was at the same time kind of weird to get back home and still so familiar. Still I wondered had I been somewhere else? But I was. All the memories, people, pictures in my mind remind me about this spring. And I don´t want to change anything. It is also hard to tell all these experiences to other people, but at least I´m relieved that I don´t have to. With your friends you can continue from the same point that you last time stopped. And of course you have to keep something only by yourself.

Stealer, fan and aboriginal

KIVAA! En halua vielä lähteä! Ja kadottaa kaikkia ja kaikkea.

Perjantaina sain yllätys visitoijan Helsingistä. Suih ja Kukkurantie 30 oli paikalla. Tequilaa ja tabascoa oli todella kreisi shotti. Baarissa MIES pölli mun kaulahuivin ja piti sitä pokkana omassa kaulassaan, kunnes kävin ottamassa pois. Onneksi huomasin. Aika törkeää. Sain myös hännystelijänörtin perääni, mutta nörä oli ihan hauska.

Lauantaina yritin tsempata krapulikaiffaria ja löysin huipun paikan sataman läheltä. Museoyönä menimme tarkastelemaan arkkitehtuuria kello 23.00, jota ennen piirsimme nimet ja maidemme kartat hiekkaan rannalla. Hännystelijä otti yhteyttä ja kutsui euroviisuiltamiin. Ehdimme juuri pistelaskulle, joka kesti tuhansia vuosia. Eestiläiset olivat onnessaan Eestin menestyksestä ja heiluttelivat megaisoa lippua ikkunasta. Paikalle saapui myös aboriginaalinatiivi perinneasussa. Hän soitti pientä harmonikkaa ja lauloi. Ajattelin, että menen naimisiin hänen kanssaan.

Tänään olin monta tuntia auringossa ja opin kaikkea uutta vain juttelemalla. Se on hämmentävän avartavaa.

En mä halua vielä lähteä, apua!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

I don´t want to leave Tallinn yet! No way! I had really great time again this weekend. Some boy from the bar invited me to watch Eurovision song contest to his flat and there were other estonian man with traditional costume playing accordion and I decided to marry him.

Kuinka monimutkaista voi olla lääkäriin meneminen?

Yritin kaksi päivää mennä lääkäriin, kolmantena pääsin. Ei voisi ehkä olla vaikeampaa tai lähinnä ongelmaisempia virkailijoita.

Ymmärrän, miksi eestiläiset eivät pidä täällä asuvasta venäläisvähemmistöstä. Pakko myöntää, ei minullakaan ole ollut kovin montaa hyvää kokemusta. Etenkään asiakaspalvelusta. Oh my God.

Siis lääkäriin. Eestissä on omituinen perhelääkärisysteemi, joten päätin asioikseni ensin ottaa selvää, miten se toimii. Suomalaisille tuttua, varaan ajan terveyskeskuksesta menettelyä ei ole. Menin sairaalan infoon ja kysyin, että minne minun pitäisi mennä ulkomaalaisena, joka haluaa lääkäriin.

Venäläisbabushka no. 1

"Eikö sinulla ole perhelääkäriä?"
"Et sinä ainakaan ensiapuun voi mennä, mene kysymään tuolta perhelääkärikeskuksesta"


Venäläisbabushka no. 2

"Miten sinulla ei ole perhelääkäriä?"
"Et sinä kuulu tähän perhelääkärialueeseen."
"Miten sinä et tiedä? En minä tiedä"
"Miten sinä et tiedä? Mene kysymään tuolta lääkäriltä"

En koskaan mennyt lääkärin luokse.

Toisena päivänä kävin toisessa paikassa, jossa, thanks God, oli eestinkielisiä palveluhenkilöitä. He neuvoivat menemään ensiapuun ja antoivat jonkun numeron, jos haluaisin selvittää perhelääkärini, johon joutuisi jonottamaan ehkä kolmekin viikkoa.

Lopulta menin ensiapuun, yllättäen, venäläislääkärin vastaanotolle. Asia ei selvinnyt yhtään, ja menitin hermot koko järjestelmään.

Suomalainen hoitotakuu ja YTHS! Ah, odotan seuraavaa käyntiäni.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Audience (yes, my blog has a huge audience.. hmm readers.. haha) was wishing that maybe I can write a little summary in english too. So, I´ll try, but my english isn´t so good, sorry.

So in this week I was totally pissed out of health care system of Estonia. Maybe it was just a bad luck, but I really think that russian speking minority here should behave in even a little bit more polite way. So, I´m half handicapped still, but I am really waiting to see a doctor in Finland.

Lahjat hukassa

Luin juuri Rosa Meriläisen blogipostauksen. Inspiroidun ilmeisen paljon nykyään toisten kirjoituksista, mutta oma ideointikykyni on aina ollut, noh, aika lahjatonta. Kaikkia kunnia siis alkuperäisen ajatuksen kehittäjälle.

Aloin itsekin miettiä lahjakkuutta ja sen puuttumista. Miksi kadehdimme lahjakkaita ihmisiä? Miksi kaikilla ei voi olla jotain lahjakkuutta? Vai onko sittenkin, entä jos sitä ei edes tiedä?

Lahjakkuus on jotakin, joka tulee lähes itsestään. Sitä ei tarvitse opetella, vaan se on. Totta kai sitä kehittäessä tulee entistä lahjakkaammaksi, mutta silti lahja on annettu, kuten sanotaan.

Itseäni on aina harmittanut keskinkertaisuus. Luulen, että kova kilpailuvietti korostaa sitä entisestään. Ei kaikessa, mutta joissain tilanteissa. Voittaja on aina jollain tavalla lahjakas. Ja tottakai harjoitellut sen eteen, mutta silti, lahjakas.

Mietin olenko oikeasti lahjakas missään. Osaan soittaa pianoa, ja hieman kitaraa, eikä uusien soitinten omaksuminen ole kamalan vaikeaa. Musiikin teoriaan en ole koskaan jaksanut suuremmin paneutua. Luulen pysyväni nuotissa, mutta lauluäänessä ei ole kehumista. Olen saanut kymppejä musiikista, mutta se kertoo vain vertailusta muihin. En koe olevani musikaalinen, sillä musiikillinen lahjakkuus on jotain muuta kuin säestämistä pianolla tai kauneimpien joululaulujen laulamista kirkossa.

Osaan piirtää jotain epämääräisiä hahmoja, mutta en niin kuin haluaisin. En pysty luomaan sitä, mitä ajattelen. Luulen omaavani visuaalista silmää, mutta en tarpeeksi, että voisin olla valokuvaaja tai kuvataiteilija. Siihen tarvitaan kuvataiteellista lahjakkuutta.

Osaan kirjoittaa, joskus ihan hyvinkin ja johtuen jatkuvasta harjoituksesta se tulee aika helposti. Silti tiedän monia monia muita paljon paljon parempia koulukavereitani. Joilla on todellinen kirjoittamisen lahja. Ja romaani, huh, siinä niitä lahjoja vasta pitää olla.

Urheilussa olen aina ollut keskinkertainen, vaikka yritän tavallisesti parhaani. Kuten isäni sanoi minulle keihäänheittäjän urasta haaveillessani "Ei sinulla ole keihäänheittäjän kroppaa". Niin, urheilussa lahjojen lisäksi pitäisi olla vielä jotain muutakin suotu.

Näyttelijäkin olisi kiva olla, mutta ei se vaan tule luonnostaan. Matemaattisissa aineissa lahjat jaettiin veljelle. Tieteellisen opiskelun lahjatkin puuttuu, vai oliskohan se kiinni ahkeruudesta? Sosiaalisia lahjoja ei ole tarpeeksi ollakseni supermiellyttävä ihminen.

Missä mä olen lahjakas? Mulla on suhteellisen hyvä kuva-, kasvo- ja nimimuisti. Siinä minun lahjat. Voin siis tunnistaa ihmisiä kadulla, jotka eivät todennäköisesti tunnista minua! Mahtavaa.

En yritä sanoa, että haluaisin olla tenniksen huippupelaaja, hollywood-näyttelijä tai säveltäjäguru. Omilla taidoilla ja niiden harjoittelemisella pääsee toki pitkälle, jos niitä osaa käyttää oikein. Ja on tuuria.

Mutta eikö olisi silti mahtavaa, jos pystyisi improvisoimaan jollain soittimella jonkin kivan kappaleen ex tempore tai piirtämään niin, että muut ihailevat työtäsi. Istuisit vain alas ja ottaisit kynän käteen ja se alkaisi liikkua itsestään. Tai matemaattinen kaava muuttuisi hetkessä selkeäksi ja pian kehittelisit jonkun tärkeän ratkaisun polttavaan kysymykseen. Tai puhuisit niin vakuuttavasti, että maailma muuttuisi paremmaksi. Tai olisit se kauneimman piruetin tekevä balettitanssija. Tai osaisit laittaa hyvää ruokaa ja ommella omaperäisiä vaatteita itsellesi.

Onneksi lahjakkuutta on vaikea mitata. Arviontiasteikkoja on niin monta, kuin on arvioijia. Luonnonlahjakkuutta ei voi ostaa, mutta pientä kytevää lahjakkuutta kehittää.

Silti, oispa niin kiva jos..

Lõuna-Eestis

Olin matkalla Etelä-Eestissä. Välimatka ei ole hurjan pitkä, mutta siellä on niin KESÄ! Maa tuoksuu kesälle, pitkähihaisessa hikoiluttaa, tuuli on lempeä, aurinko pisamoittaa naaman ja illalla kostea viileys pyytää rauhoittumaan. Sen muistaa aina vasta kun sen uudelleen kokee. Loistavaa.

Vappu on täällä volbriöö, jota juhlitaan noitien yönä. Toki työläisten päivälläkin on merkityksensä 1.5. mutta aattoa vietetään hieman eri tavalla kuin Suomessa. Tartussa, Eestin yliopistokaupungissakaan tunnelma ei juuri poikennut tavallisesta viikonlopusta. Tosin railakkaimmat opiskelijajuhlat jäivät välistä, sillä asuni ei vastannut pippaloiden dresscodea. Huvittavaa kyllä, mutta mistäs sitä kaikkea tietää. Yliopistossa on useita eri osakuntia, joiden meininki kuulostaa todella salaperäiseltä. Osakunnat eivät ole tietääkseni Suomessa yhtä tiukkoja organisaatioita, joihin täytyy hakea ja joiden sääntöjä tulee noudattaa yhtä tarkasti (esim tupakointikielto tai aina lakkia pitäessä tytöillä tulee olla hame). Kaverini Pätu on mukana ensimmäistä vuotta toiminnassa, joka on todella hämmentävää, mutta kiehtovaa. Salamuurarit jäävät eestiläisten opiskelijaosakuntien rinnalla tylsäksi pappakerhoksi. Vapun päivänä pikniktyyppiseen konserttiin pääsi casualissa ja ihmiset vaikuttivat väsyneen onnellisilta erivärisine lakkeineen.

Tartusta matkasin Räpinaan, jossa majailee serkkuni perheineen. Uskomattoman kaunis paikka maaseudulla. Lauantaina teimme road tripin kesäisissä tunnelmissa. Eestin korkein kohta tuli valloitettua, hiekkaluolat tarkastettua, setulaisten elämäntyyli tutuksi ja Vastselinan linnoituksen tunnelma koettua. Näimme myös villisiat poikineen maantien varressa!

Haluaisin jotenkin kertoa kamalasti kaikkea, mutta nyt ei ehkä ole se oikea flow. Katsokaa kuvia, jahka saan laitettua. Ja hei, aloin fanittamaan pellavapäisiä penskoja! Jotkut lapset on hauskoja.

Urho, urhoollisuus, urhous

Eesti Päevaleht uutisoi pienellä palstajutulla Keskustan europarlamenttivaalimainoksesta. "Urhoutta Eurooppaan" on käännetty "Miehisyyttä Eurooppaan" (mehisust Euroopasse). Olihan se Urkki toisaalta mies. Aikamoinen mies. Mutta että Mies?

Vanhasen mukaan urhous on sitkeyttä, jaksamista ja omiensa puolustamista.

Ja kun kuuntelee tän, niin ei voi muuta kuin toivottaa onnea Keskustalle. Mahtava biitti, se on siis Urho´s remix.


Go, UKK, go!

Ei oikeastaan mitään tärkeää

Ostin viime viikolla valmiiksi viipaloitua juustoa, koska se oli halvempaa kuin tavallinen palajuusto! Ihan vaan tiedoksi.

Eilen näin pitkästä aikaa eestiläistä kaveriani. Oli hauskaa puhua sekaisin eestiä ja suomea ja vertailla kummallisia eroja! Seuraamme eksyi myös muuan britti, jonka kanssa hengailin myös tänään. Uskomatonta, mutta tyyppi puhuu käsittämättömän selkeää englantia, vaikka on kotoisin Pohjois-Englannista.

Ainiin, mun piti suositella teille tätä kolumnia matkustamisesta. Keskustelu on myös kiinnostava. Mun piti myös kommentoida tänne jotain aiheesta, mutta nyt tajunta ei toimi. Ehkä vielä joskus.

(jos on olemassa turhia päivityksiä, niin tämä on varmaan sellainen)

Disko ja tuumasõda

En tiedä onko Suomessa juuri puhuttu uudesta eestiläisestä dokumentista Disko ja tuumasõda (Disko ja ydinsota)? Se on kahden 1980-luvulla kasvaneen eestiläisen Kiur Aarman ja Jaak Kilmin käsikirjoittama dokkarin ja fiktion sekoitus, joka todella avaa silmät humoristisella otteella. Elokuva on kertomus siitä, kuinka suomalainen televisio vaikutti eestiläisten elämään ennen itsenäisyyttä.

Suomalaisille on ehkä vaikea ymmärtää, miksi Suomen televisio oli eestiläisille niin tärkeä. On myös erittäin vaikea uskoa, että se oli ainoa väylä nähdä mitä maailmassa tapahtuu. Siis mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

En spoilaa, tai selvitä muutenkaan suuremmin asioita, jotka kannattaa itse nähdä. Toivon, että elokuva tulee myös Suomen levitykseen ja että TE kaikki katsotte sen. Ei painostusta, vaan pakotusta. Haa.

Traileri

(Ja hesarista löytyi juttukin)

Russia, Russia, Russia

Oi Pietari, oi Pietari! Kaupunki oli yhtä suuri ja kaunis kuin muistin. Myös ilma oli yhtä viileä kuin viimeksi. Kylmä tuuli puhkui ja puhalsi, eikä kevään olisi uskonut olevan jo miltei toukokuussa, ellei aurinko olisi paistanut pitkään ja hartaasti. Kylmyyden varalta otin mukaan pipon ja ekstralapaset, jotka unohdin bussiin heti kättelyssä. Fiksua, ajattelin kun niistin verta ja toin tuliaisina kurkkupöhön.

Tullessa Pietariin, näimme heti bussin ikkunasta tappelun. Äijä 1 alkoi vetää äijä 2 turpaan ja kohta äijä1 oli maassa ja äijä 2 potki toista mahaan. Tilanne oli todella brutaali ja outo. Lastillinen erasmuksia katsoo ikään kuin näytöksessä todellista tappelua bussista käsin. Metsojen välinen taistelu loppui onneksi pian ja ohikulkeneet pojat näyttivät meille peukkuja älyttyään tilanteen. Sinänsä huvittavaa, mutta silti kamalaa.

Pietarissa kävelee huomaamattaan todella paljon. Muiden mentyä bussikierrokselle, kävelimme Claudin kanssa lauantaina lähes 10 tuntia putkeen. Aika hyvä saavutus puolikrapulaisilta. Kävimme koko matkan aikana varmaan miljoonassa kirkossa. Niissä on jotenkin aivan mahtava mystinen tunnelma. Kynttilöiden tuoksu, koristeellinen miljöö ja kaikki se salaperäinen toiminta. Päästiin muutamaan jumalanpalvelukseenkin, sillä Venäjällä oli pääsiäinen. Lauantaina ihmiset jonottivat kirkkoon muovipusseissaan pääsiäismunia. Ortodoksisuudessa on jotain tosi viehättävää, miksi siitäkään ei tiedä oikein mitään. Luterilaiset on niin tylsiä ja vakavia.

Eremitaasissa näin nyt viime kerralla näkemättä jääneet työt. Se on edelleen myöskin aivan todella vaikuttava paikka. Eremitaasin pihalla oli kaksi naista, jotka kantoivat sylissään kahta karhunpentua. Kyllä, KARHUNpentua. Näin myös, kuinka toinen naisista antoi miliisille rahaa. Tilanne oli hyvin hämmentävä ja yritin valokuvata tilannetta, kunnes tajusin, ettei se ole ehkä viisainta, koska miliisi tuijotti suuntaamme. Sääli silti karhunpoikia, niiden tulevaisuus lienee jonkun mamman harteilla.

Puhutaan, että venäläiset ovat tylyjä, mutta saimme myös oikein hauskaa palvelua osaksemme. Ihmiset oikeastaan suurimmaksi osaksi olivat hyväntuulisia, vaikka englannin kieli tuottikin vaikeuksia. Poikkesimme muun muassa erääseen hienolta näyttävän talon sisään nähdäksemme, mitä se pitää sisällään. Sisällä oli suuri halli, jossa oli parvi. Sali olisi voinut olla esimerkiksi teatterityyppinen ratkaisu, mutta hieno se joka tapauksessa oli. Pällisteltyämme hetken huomasimme, että kyseessä oli jonkunsortin matkatoimisto. Pian vanha herrasmies tuli luoksemme juttelemaan venäjäksi. Vuorovaikutus oli vähän heikkoa, sillä kielitaitoni rajoittuu lähinnä sanoihin kiitos, terve ja opiskelija. Mies silti kuiskutteli meille lisää ja vinkkasi mukaansa nurkan taakse. Siellä oli ovi, joka nitisi avautuessaan. Oven takaa paljastui iso kassaholvi. Mies kertoi innokkaasti salaisuuksia kaapista, mutta harmiksemme paikan historia ja kassakaapin sisältö jäivät silti arvoitukseksi. Silti vanha mies sai meidät hymyilemään.

Perjantaina tutustuimme yöelämään. Paikallinen oppaamme Veta (?) johdatti meidät "alternative" klubille, joka olikin todella alternative. Biitit jytäsivät ja kaksi vodkashottia viiden minuutin sisään tekivät tehtävänsä. Italialaiset pojat hämmentyivät vodkatarjoilusta niin, että pyrkivät moneen otteeseen tehdä vastatarjouksen. Ehkä heille oli outoa, että vastakkainen sukupuoli tarjosi ylipäätään. En tiedä, mutta se oli niin halpaa!

Vaikka Pietari on hyvin viehättävä ja kerjäläisistä huolimatta melko tiptop, mielestäni ei silti häipynyt tieto maaseudun elämän kurjuudesta. Bussimatkalla näkemämme maaseutu on karua ja köyhää. Välillä sitä sitten miettii, mikä on oikeudenmukaista, kun porvarierasmus lyö ruplia pöytään miljoonakaupungin humussa. Kun keisarit juhlii, mitä tekee kansa? Välillä näkeminen on liikaa. Silti on liian helppoa unohtaa.

Oi Pietari, oi Pietari.


P.S. Ikuinen mainostus, mutta lisäsin kuvalinkin tuohon ihan viereen. Siellä lisää kuvia. Tsekatkaa etenkin onnistunut kyyhkyskuva, lisäksi tilanteessa oli jotain taianomaista! (ja nainen oli jäätymispisteessä pikkupinkissään!)

Bruxelles ja virastoissa selvinnyttä

Brysselissä oli jo nurmikkoa, kukkia ja lehden alkuja puissa! Viehättävä kaupunki, vaikkei se mitään maailman erikoisinta pitänytkään sisällään. Tajuttoman ihanaa ruokaa, tai no "ruokaa". Belgialaisten keksimät (niin ne ainakin väittää) ranskanperunat oli tosiaan parempia muun maailman. Majoneesilla! Ja vohvelit! Aah.

Irlannin seuruetta oli huisia nähdä, vaikka espanjalaiset onkin sairaan hitaita! Portugalilaisiakin tuntui olevan pilvin pimein. Lauantai-iltana oli hyvin epätodellinen fiilis, missä maassa oikein onkaan. Katsottiin Portugali-Ruotsi jalkapallokarsintaa portugalilaislähiössä portugalilaisessa baarissa, juoden portugalilaista olutta (joka oli parhaissa kääpiöpulloissa) portugalilaisten
seurassa! Heja Sverige! Matsin jälkeen pubissa alkoi soida maailman huonoin (Portugalin suosituin) musa-dvd. Peli päättyi tasapeliin ja ilmaiset kaljat jäi tienaamatta. Jalkapallo yhdistää, vaikka koitettiinkin kehitellä oheisviihdettä toisinaan.

Muutoin olimme Oskun kanssa suhteellisen aktiivisia ja ehdimme nähdä keskusta nähtävyydet parissa päivässä melko hyvin. Atomium oli hauska. Turbonopea hissi pallosta toiseen. Sisällä mm. Pohjois- ja Etelänapa näyttely, jossa oli maailman eka dokumentti eskimoista (inuiiteista). Se oli hyvä! Dali taidemuseossa (pressipassilla!) ja huikean suuri Palais de justice. Ainiin, pissivä tyttö oli kaltereiden takana. Epäoikeudenmukaista!

Hostellilla huijasimme Guillermon missanneen lentonsa ja respa oli muutenkin sekoillut meidän tyttöjen dormiin. Paikka oli kuitenkin ok, ja huoneeseen tuli myöhemmin muitakin poikia kuin Oskari.


Paluumatkalla tsekkasimme Riian, jossa oli kylmä. Aurinko tuli kuitenkin esiin kun tapasimme Ievan ja kaverit. Oli myös hämmentävintä ikinä törmätä Qhon Riian ostoskeskuksessa! Latvialainen olut oli hyvää. Samoin ruoka, jonka hyvyys kostautui jälkikäteen. Ruusuinen reissu muuttui helvetilliseksi bussimatkan puolivälissä. Tallinnaan saavuttua laattasin maailman isoimman oksennuksen kadulle ja siitä lähtien sairastin viisi päivää. Sitkeä pöpö. Epäilen Riian ruokia ja enää mieleni ei tee syödä pelmenejä. Nyt olen vihdoin hengissä.

Tänään postitin pikapostilla viisumihakemuksen ja passin matkatoimistoon. Lisäksi kävin virastoissa, joissa kaikki työntekijät on aina jotenkin tosi vittuuntuneita. Selvisi kuitenkin, että henkilötunnus, jota olin hakemassa olikin jo olemassa! Jännittävää oli myös tietää, että saisin ilmeisesti myös passin! Kaksoiskansalaisuus. Hmm.

Tour de Eesti

Mitä tapahtuu, kun suomalainen, kaksi saksalaista, tanskalainen, korealainen ja kaksi itävaltalaista pannaan samaan autoon? Hauska neljän päivän road trip Eestin Itä-sarakkeessa.

TALLINN-NARVA

Matkalla Narvaan ilma oli niin sumuinen, että emme oikeastaan nähneet mitään rannikon maisemareitistä. Jäätynyt vesiputous liritti vähän ja järvellä horisontin paikantaminen oli vaikeaa. Rakveren linnoitusta vartioi valtava härkä ja random-satamassa kalastajamiehet saattoivat ihmetellä pientä yhtäkkistä visiittiämme. Siisteintä oli ehkä sumun välistä paljastuneet tuuligeneraattorit. Seitsenhenkisen seurueen pistäytyminen pikkuisissa tienposken kuppiloissa herätti isäntien mielenkiinnon "Oh, we have here moneys in different countries from tourists" osoitteli eräskin pappa baarinsa kattoa.

Narvassa venäjän tulkkimme pääsi heti hommiin, kun ystävälliset babuskat neuvoivat meitä. Sää oli niin vetinen ja rännän ruoskiessa kasvoja tuntuu, että pääasiassa kaupungista jäivät mieleen märät kengät ja ikuinen rajanylitysjono. Myös tunnelma ortodoksikirkon messussa oli henkeäsalpaavan maaginen. Löysimme lopulta natiivien suositteleman pubin, josta erkaannuimme couch surfing-hostiemme majoihin. Majoituspaikkamme Simonen kanssa oli eestiläis-ranskalainen boheemi taiteilijapesä. Ketjussa polttanut pariskunta esitteli töitään, jotka olivat aivan todella hienoja yhteiskuntakriittisiä valokuvia, kollaaseja ja piirroksia. ( http://sovagraphics.wordpress.com/personel/ ) Maailmanmatkaajat olivat asettuneet hetkeksi Katen kotikaupunkiin Narvaan, josta matka jatkui näyttelyn jälkeen jälleen muualle. Näyttelyn valmistelu ja muut työtehtävät pitivät graafikot kiireisinä viiteen asti yöllä. Stereotypiaa boheemielämästä? Muidenkin yösijat olivat olleet kiinnostavia, pilviveikko-buddhalaispojan sohvasurffailu olikin floorsurfingia yöllisillä kissahyökkäyksillä. Seuraavana päivänä kävimme vielä Narvan linnassa, jossa avautui enemmän kaupungin historiaa. Lähes kokonaan tuhoutunut kaupunki ansainnee uuden mahdollisuuden, kesällä.

NARVA-TARTU

Peipsi-järven ohitettuamme saavuimme Tartuun. Pit-stoppina poliisien suosima kahvio ja extreme-urheilukanava. Majoitus Terviseks-hostelissa oli kummallinen, mutta hauska. Hostellin pyörittäjät asuivat itse samassa huoneistossa, joten tunnelma oli todella kodikas. Itse kaupunki oli todella viehättävä. Nuoria ihmisiä joka puolella! Pieni, mutta rento. Harmi, että emme ehtineet olla paikalla kauaa. Mutta kaikkien aikomuksena oli tulla kaupunkiin vielä uudestaan, päätimme panostaa seuraavaan paikkaan enemmän. Kiersimme kuitenkin illalla tosi mukavia baareja. Illan topicina oli rennosti religion. Kaiversin pöytään Rolling Ensemble 09. Lisäksi samaista tasoa koristaa nimemme korealaisittain!

TARTU-VILJANDI

Aamulla teimme vielä nopean kierroksen kaupungissa päivänvalossa. Ah, haluan todella palata sinne! Matka jatkui kohti Viljandia. Sympaattinen pieni kaupunki! Halpaa kakkua! Viimein aurinko uskaltautui tulla esiin ja linnan raunioilla nautimme kevään säteistä täysillä. Majoituimme maaseudulla, kivalla farmilla, jonka naisemäntä oli valtavan mukava. Taskulampun valossa näimme karvaiset Highland (?) lehmät. Illalla pidimme huonepiknikin ja pelasimme arvaa kuka peliä ikuisesti. Reissuväsymys painoi kuitenkin, ja nukkumatti tuli kylään aika aikaisin.

Seuraavana päivänä mainio aamupala ja pikainen lähtö kohti Tallinnaa. Matkalla otimme kyytiin kaksi liftaria. Saimme hyvän idean diilata heidät dormiin, Ievan luokse. Koska Ieva ei päässyt mukaan matkalle, toivoi hän tuliaisiksi eestiläisiä poikia. Olisi ollut mahtava yllätys, jos olisimme kotiutuneet mukanamme tuliaiset! Poitsujen piti kuitenkin ehtiä hammaslääkäriin (liftaamalla!), joten yllätys ei ihan onnistunut. Hyvä yritys silti!

TALLINN

Matka oli onnistunut ja vaikka 7-henkinen porukka on aika iso, ei ongelmia ilmennyt. Eilen ehdin jo toimia hiihto-opettajana, kun ensimmäistä kertaa sukset jalkaan laittaneet yrittivät sauvoa eteenpäin. Neuvominen oli todella vaikeaa, sillä itsellä ei ole mitään käsitystä, miltä ensimmäinen kerta sukset jalassa voi tuntua. "Move your legs, like you are skating and then push with sticks!" Mitä muuta voi sanoa?! Oli hieman huvittavaa, mutta jo tunnin hiihtämisen jälkeen kehitystä näkyi! Täältä tulevat tulevaisuuden Myllylät ja Saariset!
Ensi perjantaina seikkailemme Oskarin kanssa Riian kautta Brysseliin. Siellä tapaamme Annun ja spaniardit. Mitä muuta Brysselissä on, se selviää pian.

--

JK. Hyvät ihmiset, ottakaa varmuuskopiot NYT. Sain tietokoneeseen kivan yllärin, mutta

ihmeeksi kaikki tiedostot pelastuivat ja IT-tuki kämppis oli korvaamaton!

JK2. Laitan enemmän kuvia picasaan!

Kuvia

It was such a long night. Hämmentävää, kun baarit on auki ikuisesti, niin ei tajua lopettaa ikinä.

En ehkä ole vielä mainostanut, että kuvia on netissä http://picasaweb.google.com/Maharadsa Tänne en ole jaksanut laittaa. Katsokaa tuolta ja kommentoikaa.

Kevad ja kultuur

Aurinko. Tippuvat räystäät ja katoilta luisuvat kuolemalliset lumiköntsäkkeet. Liejua kaduilla. Hiki kaupassa. Kevät!

-

Tallinna on ehdolla euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011. Suomestakin Turku ja joku Mänttä taisi pyrkiä/pyrkii kyseiseen titteliin. Suomen kaupungeista en niin tiedä, mutta Tallinnalle soisin mieluusti arvonimen. Itse olen aktivoitunut tällä viikolla erityisesti elokuvien katselussa. Ilmaisia dokkareita Kumussa, tanskalainen elokuvailta EU-talossa ja erasmuksille järjestetty tilaisuus yliopistolla. Tarjontaa riittää myös musiikissa, teatterissa, oopperassa ja vaikka missä! Väga tore!

Porot ja Paska-Pekat eli jävla finskar!

Paikallisessa supermarketissa viime viikolla, suomalaismies kalatiskillä:

M: Onko tämä kala edes tuoretta?
N: (Eestiläismyyjä yrittää palvella suomeksi ja sanoo jotakuinkin tälläista)
-Ei me ihan tori olla (eestiksi turg, nainen selitti jotain muodossa "turult")
M: (naureskelee ja hermostuu vähän kun ei ymmärrä naisen sanomaa, aliarvioi naista selkeästi)
seuraa epämääräistä kommunikointia
N: Laitetaanko?
M: No, pistä pois sitten!

Mies oli muutenkin vähän omistavinaan koko kaupan (ja maailman), mutta miten voi vaatia suomenkielistä palvelua vielä keskustan ulkopuolisessa supermarketissa! Ja takertua johonkin kalan tuoreuteen, tuskin siellä ihan pilalle mennyttä kalaa myydään. Kuljin tapahtumapaikalta vain nopeasti ohi, joten en tiedä kuinka kauan vatvomista oli jatkunut ennen kuulemaani.

Suomalaisten pikkuveli-asenne Eestiä kohtaan on ollut aina todella ärsyttävä. Tallinna on suomalaisille puoli-ilmaisen alkoholin satama, ei oikeastaan tarvitse käydä satamaan pidemmällä (tai edes maissa) hinatakseen naurettavilla kärryillä viinamäyräkoiria Suomeen. (sitäpaitsi ääliöt eivät tajua, että kaikkein edullisimmat viinakaupat eivät välttämättä sijaitse 100 metrin päästä satama-alueesta) Eestistä saa myös överihalpoja kylpylälomia tai kasvohoitoja. Itse kansa koostuu vähän jälkeenjääneistä luusereista, eihän niiden kielestäkään ymmärrä mitään, vaikka sen pitäisi olla suomen sukukieli (huom suomen). Ai, onneksi eestin naiset ovat kauniita, vai olikohan ne sittenkin kaikki huoria?
Provosoin ehkä, mutta suurin piirtein tähän tulokseen suomalaisten käsityksistä Eestistä/eestiläisistä päädyn lähes aina.

Alun kaltaisia suomalainen haluaa palvelua suomeksi -tapauksia näkee/kuulee jatkuvasti. En ymmärrä mikä oikeuttaa suomalaisia vaatimaan palvelua omalla kielellään ulkomailla. On totta, että useat osaavat suomea turistialueilla (mistähän syystä?), mutta olisi vähintään kohteliasta edes kysyä, että puhutteko suomea kuin olettaa niin tapahtuvan automaattisesti. Meneekö joku Pariisissa puhumaan suomea? Hyvä, että siellä saa palvelua edes englanniksi. Minua ainakin hävettää ja raivostuttaa välillä suunnattomasti ja yritän vältellä suomalaisia, joskin se on toisinaan mahdotonta. Onneksi en hengaile normaalisti suomalaisten kanssa täällä. Tänään eräs eestiläinen tyttö sanoi, että te suomalaiset tavallisesti puhutte niin lujaa. Oltiin vähän ei nyt oikeastaan, lähinnä mumisemalla. Tyttö viittasi vanhaan kaupunkiin. Mietittyäni asiaa, siellä suomea kuulee todella paljon ja suomalaiset todella huutavat!

Olen ylpeä suomalaisuudesta, mutta joskus toivoisi jonkinlaista käyttäytymistä.

Mitä vittua - omassa keittiössä

Mitä vittua -sarjaan kuuluu useita asioita. Niitä ei vaan tajua, koska itse tekee asiat täysin eri lailla. Toisen tekemistä voi ehkä ymmärtää, mutta silti se vaikuttaa todella hämärältä. Täällä kämpässä on kuitenkin asioita, jotka kuuluvat totaali Mitä vittua -kategoriaan. Painotan keittiötä, koska siellä joudun päivittäin turhautuneisuuden partaalle. Asiat ovat enimmäkseen viherhippiekologisuusjuttuja, mutta silti

Mitä vittua!?

-Biojätepussina on muovipussi
-Biojätemuovipussiin laitetaan esimerkiksi appelsiinin kuoret toisessa muovipussissa tai vanhentunut rahka purkissaan
-Pantillisia pulloja heitetään roskiin
-Keittiössä ei ole rättiä, vaan pinnat pyyhitään talouspaperilla tai pikkuimurilla (!)
(tosin ostin rättejä, joiden ainoa käyttäjä epäilen olevani)
-Astiankuivauskaappi on umpinainen (tämä on tosin jonkun järkevän insinööri/arkkitehdin suunnittelema)
-Taloudessa on ehkä miljoona muovipussia, mutta roskapusseiksi ostetaan jätesäkkejä (ja bioroskikseen pienempiä muovipusseja)
-Pihalla on myös kartongin kierrätys, mutta vasta aloitteestani osa pahveista kierrätetään
-Vaikka biojäte on olemassa (muovipussissa), ei roskia aina silti jaksa lajitella, vaikka astiat ovat vierekkäin

Ei nämä nyt universun järisyttävimpiä asioita ole, mutta jaksavat ihmetyttää kovin (johtuen ehkä maailmanpelastamistarpeestani). On kuitenkin outoa, että jos olosuhteisiin nähden on mahdollisuus, miksi silti tehdään toisin. Eikä tarkoitus ole osoitella ja syyllistää ketään, jos ei esimerkiksi kierrätä, niin periaatteessa oma asia. Mutta silti

Mitä vittua!?

Kummalline või ei

Yliopistolla porukka rynnii massaluennoille. Se on aika outoa. Ehkä tiedonjano on niin palava, että on pakko työntyä sisään täysillä.

Täällä on myös monia muita vähän erilaisia asioita. Seuraavaksi muutama iloksenne.

*Osa raitiovaunupysäkeistä on keskellä tietä, eli autot väistää (toivottavasti) ihmisiä, kun ne laskeutuvat ratikoista
*Maitoa myydään pusseissa ja rasvatonta maitoa on vaikeaa löytää
*Myös monia muita tuotteita on pusseissa, kuten majoneesia, kermaviiliä jne.
*Ostaessasi jotain rahat tulee laittaa raha-astiaan. Käteen lykkiminen ei yksinkertaisesti kannata
*Turkikset on pop
*Aina löytyy SATA, jolla takatukka ooon

Tässä nopeimmat mieleen tulevat.

Sain tänään tiedon kesätyöpaikasta. Jos Sussu ei mene töiden luokse, työt tulevat Sussun luokse. Käsittämätöntä! Ennen töitä haluisin ainakin Brysseliin, Roskildeen, Provinssiin ja vähän muuallekin.

Liian aktiiviset siivoojakämppikset ovat vähän pelottavia.

Turistina Suomessa

No ei ihan, mutta Helsingin kalseus ja suomalaisten junttimaisuus löivät kasvoille vähän kuin vessanpöntön siivousrätti naamalle. Onneksi valkeuden toivat lumisateen lisäksi ulkomaanprofeetta ja monet muut tutut naamat vastatusten ja puhelimen välityksellä.

Käytin keskiviikon pääasiassa junassa matkustamiseen. Lähdin Helsingistä kello 11 ja olin perillä 18. Perillä Etelä-Savossa olin 45 minuuttia. Tehokasta. Tein tehtäviä, haastattelija sanoi "Oikein hyvä!" ja olin mielissäni. Kahden viikon kuluessa selviää location kesäksi.

Ulkomaanprofeettojen tapaamisessa istuimme illat pennejä säästelemättä ja tuloksena keskustelut kakkuloista ja torspoista. Salainen salaseura perustettiin, mutta ei siitä sen enempää. Shh. Se on hyvin salainen.

Venyvä aika venyi ja perjantaina Annas houkutteli Femma-gaalaan. Miehiä lavalla, toiset soittaa hyvää musiikkia ja toiset paskaa. Matkalla teinien temppeliin, missasin käsittämättömällä tavalla elämäni ellipsijatkot. No, jos ei räppäreitä, niin rokkareita. Hotelli, kuin hotelli, aina ei voi olla oikessa paikassa. (Mitäs järkeä on pistää kaksi samanlaista hotellia samaan kaupunginosaan?) Lopulta viskiä muovimukista, punainen wc-pöntön kansi ja ärsyttävä bändäri ja muutama muu pyrkyri. "Ai niitä paitamyyjiä olikin kolme!" Tavallaan. Toiset nukkuu lattialla ja toiset sängyssä. Oli riemukasta!

Paluu tuntui kivuttomalta. Äkkiä tännekin kasvaa sisään. Ja ikävöi jo toista jengiä, jonka seikkailuista jäi paitsi. Siltikin, rollareita ei korvaa mikään! Me mennään niin naimisiin!

Älä pidä päätä pilvissä, mene sinne

Kävin viime viikolla katsomassa elokuvan Revolutionary Road. Joojoo, Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio (ovat oikeasti todella hyviä näyttelijöitä!). Mutta se sisältö. Elokuvassa ei tapahtunut mitään. Kyllä, kuulit oikein, ei oikeastaan mitään. Pariskunta suunnittelee läpi elokuvan muuttoa Pariisiin. Ei muuta. Elokuva oli silti hyvä.

Tänään kävin katsomassa filmin Vicky Christina Barcelona. Siinä tapahtui paljonkin. Naiset rakastuvat samaan mieheen. Säpinää ja vipinää, ulkona ja sisällä. Tämän pätkän sisältö ei ollut niin erikoinen, mutta jäin silti pohtimaan jotain. Samaa kuin aiemmassa elokuvassakin.

Unelma. Hauras, mutta kaunis sana. Unelmissa olet vapaa. Voit hyvin. Mielesi on kevyt. Uskallat ja haluat. Jos unelmointi olisi työ, moni haluisi tuon paikan.

Useat kuitenkin pelkäävät tarttua unelmaan. Toteuttaa sen. Enkä tarkoita lentämistä tai Mars-planeetalla kävelyä. Vaikka nekin ovat toki mielenkiintoisia unelmia.

Olen itse huomannut, että jos on onnellinen on tehnyt oikein. Jos jatkuvasti haaveilee jostain ja miettii mitä pitäisi tehdä, tulee unelmien eteen tehdä jotain. Lähteä, mennä, kokea, kysyä, sanoa.

Et todennäköisesti mieti tulevaisuudessa mitä jos en olisi lähtenyt. Vaan mietit miksi en lähtenyt.

En tiedä elämän tarkoitusta, eikä se liity tähän. Paitsi, jos unelmoit sen selvittämisestä. Jos me kerta olemme täällä, miksi rajoittua, miksi pelätä liikaa. Kaikkia valintoja ei voi tehdä. Osasta voi joka tapauksessa vain haaveilla. Mutta ne, joissa on tarttumispintaa, tulee jossain vaiheessa osata ottaa kiinni. Ensin ehkä vähän, sitten tiukemmin. Mieluiten heti.

(Ja miten elokuvat liittyivät tähän? Niissä ihmiset unelmoivat, eivätkä uskaltaneet.)

Tallinna kelderis

Tallinnassa on paljon kaikkea kellareissa. Etenkin kuppiloita. Lauantaina harrastimme bar hoppingia ja jossain vaiheessa iltaa olimme samassa luolassa kuin viime pääsiäismatkalla! Siellä oli kuulemma myös eestiläinen näyttelijäkuuluisuus. Muistan nyt miltä hän näyttää, joten voin joskus bongata hänet uudestaan.

Suomen alkoholi ja kaikkimuukiva-lait on kamalan tiukkoja. Täällä kolme olutta saa kahden hinnalla (ihan sama juotko itse vai et), normaaliruokakaupoista saa mitä viinaa vain ja baarit on auki ikuisesti. En ole tosin vielä ollut siinä ikuisuudessa, mutta kokeilen sitä vielä!

Söin lauantaina myös tosi kummallista pastaa, jossa oli appelsiinia! Italialaisessa "pikaruokapaikassa" sai tullessa kortin käteen, jonka ostot maksettiin vasta lähdettäessä. Kummallista.

Opiskelu alkoi tänään virallisesti. Ensimmäinen tuntini oli skandinavian taidehistoriaa vanhassa kaupungissa sijaitsevassa rakennuksessa. Oli ihan tallinnalainen fiilis kävellessä aamulla päämäärätietoisesti tiettyyn paikkaan (jota en yllättäen löytänyt ihan heti). Toisen luennon skippasin, koska en löytänyt luentosalia mistään. Kysyin infomummolta (kyllä, kaikki täällä ovat mummoja) apua, mutta hänkin neuvoi minut väärään luokkaan. Ajattelin parhaimman vaihtoehdon olevan luonnollisesti kotiin lähteminen.

Jos viimeksi tuntui talvelta, tänään oli ihan mieletön kevätfiilis! Kevään odottaminen on mukavaa, vaikka siihen kuuluukin hikoilua liian monessa vaatekerrassa iltapäivisin ja muutenkin jatkuvia pukeutumisongelmia.

Ensi viikonloppuna menen häihin. En olekaan ollut virallisesti häissä vieraana kuin joskus lapsena. Eestiläiset kaverihäät Pärnussa. Ja muutama sukulainen. Mulla on hieno mekkokin. Ja muutamat sukkahousut.

Olen "sisustanut" omassa pesässäni. Mulla on nyt kesäkaverit-juliste, kalenteri, peili ja pari korttia seinällä (+karttoja). Tuntuu kamalan kodilta ja mä ihmettelen sopeutumiskykyä, jonka nykyään omistan. Tulkaa jo käymään!

Siit ja sealt

Yliopistolla on auloissa ilmainen narikka, johon voi jättää ulkovaatteet. Narikasta saa lapun ja mummelit vartioivat siellä koko päivän ylioppilaiden omaisuutta.

Yliopistolla on myös kivoja kahviloita, joista saa kaikkea ihanaa.

Eestiläiset puhuu englantia hassulla aksentilla. Tavallaan vähän samalla kuin suomalaiset, mutta silti eri tavalla. Ties millä itse puhuu. Minulta kysyttiinkin kerran olenko eestiläinen. Noh, tavallaan. Hauskin oli eräs turkkilainen. Hän kertoi turkin ja suomen olevan hyvin samanlaisia kieliä. En juurikaan tunne turkin kieltä, mutta sanoin epäilevästi, että ne kyllä kuulostavat aika erilaiselta. Kysyin osaako kyseinen herra sitten suomea. "No, but I know your grammar!" Hämmentävää! Mutta kaikkein oudoin aksentti on afrikkalaisilla. Huh, en saa niiden puheestä YHTÄÄN mitään tolkkua.

Täällä on aika kylmä. Mutta kiva, että on talvi.

Mõnus!

Monikielisyys on vaikeaa. Toisinaan alan puhua eestiä, kun pitäisi englantia ja toisinpäin. Silti hyvä, että harjoitusta tulee molemmille.

Mulla on tällä viikolla koulua enää huomenna, kaksi tuntia. Aika orientoivaa. Meitä peloteltiin tänään Tallinnan vaarallisuudella ja kerrottiin millaisia eestiläiset ovat. Ehkä kaikkea ei kannata uskoa.

On outoa olla vaihtari. Erasmus-ei aivoja, keksittiin slogan joskus Pikku-H:n kanssa. Ehkä voin olla vähän epä-Erasmus. "Finnish people drink a lot", senhän tiesi jo sveitsiläinen. Tänään silti passasin, ihan hyvä poiketa välillä T-Rex tilasta.

Mun ikkunasta näkyy kuu. Se on kohta puolikas.

Matkan loppu ja alku

Pian Savo-Jyväskylä-Tampere kiertue päättyy ja seilaan meren ylitse uuteen seikkailuun. Ihanaa oli nähdä teitä kaikkia ja kerätä parhaita hetkiä varastoon! Nyt taistelen kipeytymistä vastaan pääkaupungin talvisessa maisemassa. Näeme varsti Tallinnas!

Elämää pahvilaatikoissa

Täällä. Satamakadulla. Pahvilaatikoita. Paljon.

Sain kämpän Tallinnasta! Muutan kahden tytön asuttamaan asuntoon lähelle koulua ja keskustaa. Kivaa.

Kohta tulee Iina ja Ansku ja illalla keikka. Tykkään tästä kämpästä vähän enemmän kuin muistin.

Maailmaa ravistellaan

"Eikö sota ole vähän epäreilu, jos toisella osapuolella kuolleita on 500 ja toisella viisi?"
"Jokainen kuolema on liikaa."

Isän ja minun vuoropuhelu päättyi melko lyhyeen, kun suosittelin hänen ottavan puhelun Hamasin tai Israelin päällikölle ja kysymään, mitä järkeä sotaa on ylipäätään käydä.

Tilannetta ei voi kaikkine taustoineen, kytköksineen, kulttuurisine sidoksineen ymmärtää. Yrittää voi. Viimeiseen mieheen kuulostaa meistä hölmöltä, ei heistä. Kun asiat on aina ratkaistu väkivallalla, mitä muita vaihtoehtoja on? Moniakin, mutta perinteistä pidetään kiinni. Kuoli muutama siviili tai ei. Emme voi ymmärtää, mutta tuomita voimme.

Kun 1940-luvulla baltian maissa metsäveljet piileksivät rämeissä USA:n "valkoista laivaa" odotellen, ei heiltä kysytty onko järkeä taistella Neuvostoliittoa vastaan. Toivo avusta sai jaksamaan ja puolustautumaan. Valkoinen laiva ei koskaan lipunut satamaan. Nyt mainio USA taputtelee Israelia selkään, mitä nyt joistain gazalaisista. Hurraa ja muutama itse tehty pommi lisää!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen viettänyt jo hyvän tovin joutilaselämää kotona. Se on vallan mukavaa. Oleminen. Kaiken hyvän lisäksi siihen tottuu ja siitä on vaikea päästää irti. Kohta on kuitenkin lennettävä.

Seikkailu odottaa, sillä lähden tammikuun lopulla Tallinnaan. Sain ekstempore-idean lähteä vaihtoon joulukuun puolessa välissä. Hakuajat olivat menneet jo kuukausia sitten, mutta niin vain paikka järjestyi. Maisemanvaihdos tekee todella hyvää. Järjestelyt ovat vielä hieman kesken, mutta eivätköhän kaikki nappulat löydä pian pelirasiaan. Tervetuloa visiitille, voin ehkä näyttää teille jotain muutakin kuin halpoja viinapulloja ja kännisiä suomalaisturisteja!

Aiheesta vielä aiempaan. Toimin tänään Tuusniemi-turistin ja aborginaali sitinaisen oppaana talvisessa kunnassamme. Löysimme Huoripojanmäen (mikä nimi!) valloituksella kiertävän kesäkommuunin vaunuosion, hylätyn kaivinkoneen ja lähes Venäjän ja Norjan rajan, niin korkea oli se mäki! Tajusin, että pitäjämme on varsin eloisa, jos sitä osaa katsoa oikealta kantilta. Silti tuleva metropoli kutkuttaa. Vaikka lähteminen on aina vaikeaa.

Ja televisio sen kertoi. Miksi tahdon toimittajaksi? "Haluan ravistella rajoittuneita."