Vastaukset

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Vuoden vaihtuessa olin Lapissa, jossa rakensimme Ice Bar-henkisen ulkoilmaravintolan saunan eteen, ajoimme hulluinta vauhtia moottorikelkan kyydissä, näimme jänkhiä ja ihailimme Lapin outoa taikaa. Niistä hetkistä alkaen on tapahtunut paljon.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En muistaakseni tehnyt lupauksia.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Serkku, joskaan ei kovin läheinen.

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Mummo.

5. Missä maissa kävit?
Eestissä kahteen otteeseen.
Tukholmassa ensi kertaa.
Irlannissa rattolomalla elokuussa.
Venäjä, venäjä, venäjä tuli tutuksi Pietarin matkalla joulukuun vaihteessa.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Sisäsyntyistä hillitöntä motivaatiota opiskeluun.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
Muistot eivät kysy päivämäärää.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Taidon vihreä vyö oli sinänsä iso saavutus. Toisaalta myös selviytyminen helvetillisestä työelämästä kesällä oli ihan kunnioitettava asia.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
En osaa eritellä isompaa epäonnistumista. Ehkä niitä ei ollut liikaa?

10. Kärsitkö vammoista?
En pahemmista.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Uusi kamera.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Kesäkymmeniöasukkaat ansaitsevat suuren mitalin asenteellisesta elämäntavasta!

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Ihmisen, joka ei oikein itsekään ymmärrä käytöksensä vaikutuksia.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokakauppaan, VR:n palveluihin ja tiettyihin vapaa-ajan aktiviteetteihin.

15. Mistä innostuit eniten?
Matkustelusta. Kesästä. Mahtavista tyypeistä.

16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
Bloc Party, PMMP, Risto, Sara

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Aika tasan.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Liikkunut vielä aktiivisemmin. Myös syksyn Tampere-aktiivisuus jäi jotenkin aika vajaaksi.

19. ...entä vähemmän?
Ehkä itsensä kuuntelemista joissain tilanteissa.

20. Miten aiot viettää joulun?
Joulu sujahti epäjoulumaisissa tunnelmissa, mutta perinteitä noudattaen oman perheen parissa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Avaisin suuni.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
En, sitä odotellessa.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Mikä lasketaan yhden illan jutuksi?

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
Lost, josta tipahdin jossain vaiheessa. Kämppistraditioksi muodostui myös Maajussille morsian- sarja, jonka laadusta voi nyt olla montaa mieltä.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En taida vihata ketään.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luin Ismael-kirjan, joka vaikutti syvästi. Juha Itkosen Anna minun rakastaa enemmän oli myös mukaansatempaava.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Hard-Fi, menevää poppista syksyn pimeyteen.

28. Mitä halusit ja sait?
Mahtavan kesäkymmeniökesän.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Tunteen, joka asettaa aloilleen.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
The Departed, Blood Diamond

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Pidimme bileet Malmilla, josta teimme extemporelähdön keskustaan. Jatkot Pasilassa discopallon kera ja seuraavan päivän ikuisuushengailu keskustassa oli hauskaa!

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
Asioiden tekeminen ajoissa (ja hyvin).

33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Olen käyttänyt hameita enemmän kuin koskaan. Pitäis varmaan ostaa housut.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät, irtiotot ja maisemanvaihdokset.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Äh, ei tule mieleen.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Ilmastonmuutoksen lopullinen nostaminen agendalle.

37. Ketä kaipasit?
Ystäviä muualla ja perhettä.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Muutama työkaveri ja opiskelijatoverit, joihin tutustuin paremmin vuoden mittaan.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Kunnioita.

Kaunista joulun aikaa!

Ajatukset heittelee ja joulumieli on kadoksissa. Hyvää joulua kuitenkin!

http://www.youtube.com/watch?v=s8jw-ifqwkM

Puhdistautumisrituaaleja maaseudulla

Lapinlahdella kaikki on ennallaan. Jumala tosin rankaisee minua riettaasta elämästä viljelemällä pahaa oloa, huimausta ja oksennusfiiliksiä. Välillä huonompi olo, välillä parempi.



Lähtöangstista huolimatta risteily oli hauska. Keikat hyviä, vaikka myöhästyttiin kahdelta vahingossa hyttibileiden takia. Omat kekkerit olivatkin parhaimmat, valvottiin ikuisesti ja elettiin pimeydessä, sillä hytissä ei ollut ikkunaa. Laiva ei keinuttanut (onneksi) ja seuraava päivä meni buffetissa tasoittavien parissa. Breikattiin myös aulassa Anskun yrittäessä houkutella Damn Seagullseja ja Rubikia mukaan.



Lauantaina putki jatkui puolivahingossa. Päätettiin Anskun kanssa lähteä kalijalle lähipubi Huurupiiloon. Piilo sulkeutui kuitenkin kaksi minuuttia saapumisemme jälkeen, joten matkasta tulikin pidempi. Anskun paritusyritykset osa III käynnistyivät Amadeuksessa, josta etenimme Doorikseen. Keskustelimme möyhykakkubileistä ja proteesin omistavan lääkisläisen kanssa journalismin nykytilasta. Jatkoille päätyi sekalainen joukkio enemmän ja vähemmän randomeita. Sattumalta eräs kaverin kaveri aiemmasta elämästä oli eksynyt joukkoon ja oli nykyisten koulukavereittemme kaveri. (selkeää) Avattiin skumppa ja meininki oli hyvä. Humalatila oli vaihteleva, yksi sankari oli menossa huoneeseeni vessaan ja röökille. Jamppa tajusi vihjeistä, että vessa sijaitsee muualla ja meni sinne tupakoimaan. Fiksua. Toinen T-rexläinen angstasi omissa sfääreissään, toinen alkoi kuorsaamaan kesken kaiken. Ainiin, parituminen tapahtui ja Ansku sai jälleen kunniamerkinnän sutenöörin hattuunsa.

Koomassa matkustin maanantai-yönä kotiin Mykkästen kyydillä. Asta myöhästyi lennolta, joten sosialisoituminen äidin kanssa teki tiukkaa. Hengissä siis toistaiseksi.

Ilmaista pahoinvointia tarjolla

Kirjoitin äsken maailman paskimman esseen (yhden niistä monista omista). Toivottavasti neljä pojoa rapsahtaa taidehissasta, vaikka niiden ansaitseminen on sitten toinen juttu. Parasta kuitenkin on, että kaikki on nyt VIHDOIN OHI!

Eilen huonosti palkattujen kunnan työntekijöiden pikkujoulut, harmitti lähteä liian aikaisin. Toisaalta turmiollinen kohtalo oli jo melkein valmis näillä meiningeillä. Poikien kanssa on hauska ryypätä, asenne ja parhaat jutut.

Parin tunnin päästä Turun junaan ja risteily. Ahdistaa, mutta ehkä siellä on kivaa. Muutenkin ollut angsti päällä koko päivän, tuntuu, että on ihan mitätön paska. Ehkä se tästä. Tämän illan jälkeen en käytä alkoholituotteita ERITTÄIN pitkään aikaan. I´ll promise.

Kesätyöstressi joulun alla-WTF!

Kirjoitan parhaillaan kesätyöhakemuksia. KESÄTYÖHAKEMUKSIA! Vittu. Aina sama stressi ja paskan jauhaminen. EIKÄ OLE VIELÄ EDES JOULU! En tiedä mikä olisi paras taktiikka. Olen siis jossain Peräkylän Sanomissa, moro. Tulkaa moikkaamaan kesällä.

Käväisin eilen pääkaupungissa. Espalla oli jonkinsortin joulumarkkinat. Söpöä. Tuli jouluinen tunnelma, vaikka lunta ei näy.

Huomenna huonosti palkattujen kunta-alan työntekijöiden pikkujoulut. Ikuinen teemapukeutumisongelma jatkuu. Voisiko joku lahjoittaa mulle kaikki maailman teatteripuvustuksen kostyymit?

Humppailu jatkuu torstai-iltana risteilyllä. Pelottaa. Miks mä lähden jonnekin RISTEILYLLE? Keikkojen on parasta olla hyviä.

Sitten tulee Annu. Ja sitten pääseen kotiin. Vihdoin.

Hetki vielä

Olen jotenkin tosi väsynyt kaikkeen ja mahtavinta olisi teleportata itsensä kotiin ja olla vaan. Kohta se on onneksi totta. Vielä kuitenkin muutama humppa humpattavana.

Perjantaina epäaktiiviset toverit skippasivat skumppailun, mutta me urheat Anskun kanssa fiilistelimme. Nauroimme Youtuben ihmeille Panun luona ja seurasimme naapurin naisen randomtäsmäiskua selkeät tarkoitusperät mielessään.

Hang the DJ soitti hyvää musaa, paitsi kaikki parhaimmat biisit katkaistiin kesken. Ansku harjoitti himokkaasti kakkosammattiaan parittajana. Poika on kyllä mukava, mutta tietyt rajoitteet ovat tiellä. En tiedä. Oli kuitenkin kivaa.

Eilen hängäilin Sarilla keski-ikäisten miesten kerhon kokoontuessa. Pöytäfudis on hankalaa, mutta tosi hauskaa! En jaksanut keikalle, vaan menin moikkaamaan Hennaa & co. Hallituskadulle. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Outoa, ettei koko syksynä ole saanut aikaiseksi treffata. On se niin suuri metropoli.

Tyhjä olo. Omituista olla yksin kotona, vaikka välillä haaveilenkin yksiöstä. Uupumusta ilmassa. Ehkä tää kahden päivän (+ sitä edellisen viikon) riekkuminenkin vaikuttaa osaltaan.

Pietari

Opin monia asioita Venäjällä.

- Kaikki venäläiset eivät ole maatuskamummoja.
- Melkein kaikilla miehillä on takatukka
- Jonottaminen ei kannata
- Metrossa on suositeltavaa käyttää raivoisaa rynnimistaktiikkaa
- Eksyminen on hyvin mahdollista
- Pimeä taksi voi juuttua ruuhkaan ikuisuudeksi, mutta on silti jännittävä tapa matkustaa
- Et voi olettaa, että vessasta löytyy yhtään mitä tarvitsisit
- Kissa ravintolan nurkassa on ihan normaalia
- Kouluruokalan salaattiannos voi olla muna herneillä

Oli aivan helvetin mahtavaa. Pietari on valtava. Helsingin senaatintori kertaa biljardi. Ihmisiä loputtomiin. Kaikki informaatio kyrillisesti. Onneksi oli 9. luokan lyhytkurssi pohjalla, niin tajusi lähes yhden miljoonas osan mitä missäkin lukee.

Retki oli kunnon vostok-meininkejen mukaisesti turboilupitoinen. Olimme lauantai-iltana Achtung Baby (!) nimisessä baarissa, ja kaikki vetivät megalomaaniset överit. Ravintolan omistajat olivat varmasti innoissaan sekoilevista finskeistä. Itse harrastin muun muassa lasien rikkomista "vahingossa", hallitsematonta bulimiaa ja hyvin hämärää päätymistä viereiseseen hostellihuoneeseen. Muina iltoina tunnelmat olivat lähes samaa luokkaa. Dynamo hävisi jalkapallo-ottelun karskeille venukeille, joiden kannattajat kantoivat soihtuja ja uhosivat kentän laidalta. Meidän pojat olivat krapulassa, kannustusjoukkoja noin kaksi.

Teimme myös vierailun konsulaattiin, talvipalatsiin (aivan sairaan hieno!), HS:n Pietarin avustaja Jussi Konttinen kertoi meille työstään, aterioimme blinejä ja kävimme museossa, jossa oli valtavasti epämuodostuneita sikiöitä 1600-luvulta lasipurkissa. Fantsu harrastus muuan tsaarilla!

Lähtiessämme rautatieasemalle otimme pimeän taksin. Matka kesti lähes tunnin. Seisoimme kaduilla, vaikka vihreät valot paloivat. Kuskimme oli iranilaistaustainen äijä, joka aina pysähtyessään avasi oven ja räkäisi maahan. Innokas mies jutteli venäjäksi jotain ja Verna vastaili sujuvasti "Da, da, harasoo". Kysyessämme musiikkia, mies totesi että "samba" ja lauloi pätkän koraanista. Kolahdus kertoi jonkin osuneen autoon, ja ajattelimme, että toivottavasti se ei ollut katua ylittävä mummo. Jälkiä ei kuitenkaan näkynyt. Aseman tuntumassa kuskimme käänsi näpsäkästi vastaantulevien kaistalle ja parkkeerasi suunnilleen kadun reunaan.

En pysty tuottamaan sanallisesti kaikkea sitä, mitä koimme. Suosittelen Venäjää. Se avaa silmät.

Helsingin tunnelmia

Helsingin matka oli sosiaalinen ja aktiivinen.

Uutisvuodossa oli hauskaa, monta hyvää juttua oli jouduttu leikkaamaan lähetyksestä pois. Televisiossa hauskat ihmiset olivat oikeastikin hauskoja. Parhaimpia läppiä heitettiin ennen kuvauksia ja niiden jälkeen.

Perjantaille mahtui ohjelmaa. Päivälehden museossa oma opas Jone hoiti esittelyn asiallisesti. Hesari näytti paikalta, jossa olisi varmasti mukava työskennellä. Toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen vaikutti rempseältä ja antoi positiivisen kuvan omilla aivoilla ajattelevasta kolleegasta, menestyneestä sellaisesta. Näin myös suosikkiblogin pitäjäni HS:n yritysvideossa, ja olin lievästi järkyttynyt. Reetta Räty puhui kummallisesti.

Etkot Helsingin viestinnän opiskelijoiden kanssa olivat laimeahkot. Kävin välissä moikkaamassa Sannaa, joka asui Annin naapurissa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Takaisin tullessani meininki oli hiipunut ja lähtöasemat oli jo kaivettu valmiiksi. Suuntasin poikien kanssa Molly Malonesiin, sillä pimatsujen klubbailuehdotukset olivat epäkiinnostavuuden huippu. Heli tuli töidensä jälkeen baariin ja liukenimme paikalta jo hyvissä ajoin.

Lauantaina pistäydyimme Emmassa katsastamassa Dalin näyttelyn. Pieni pettymys, vaikka sinänsä tyhmää olettaa mitään pääteoksien kirjoa. Päiväinen hengailu Hannan ja Helin kanssa oli miellyttävää. Tyttöjen rientäessä töihin, näin vielä Annia kavereineen. Upea yksiö Mannerheimintiellä tarjosi viihtyisän glögihetken. Sellaisen asunnon minäkin voisin ottaa, jos rahasta ei olisi puutetta.

Iltajunalla palasin kotiin, hieman allapäin seuraavan päivän työmäärästä. Sain kuitenkin hommat tehtyä suhteellisen kivuttomasti ja enää ensi viikkoinen Utain, sitten Pietariin!

Menossa

Tänään illalla Helsinkiin. Huomenna Peter Nyman ja kumppanit livenä Uutisvuodon kuvauksissa. Odotan innolla. Vaikka välillä tuntuu, että voisi olla hetken paikallaan.

Minne mä kuulun?

Tuttu ahdistus kaihersi, kun Tampereen musta massa iskeytyi vasten ruumista ja mieltä. Kalevan kirkkokin näytti rumemmalta kuin koskaan ja mieleni teki eliminoida monumentti välittömästi.

Missä mä olen kotona, kun aina tuntuu tältä?

Tykkään Tampereesta. Sijainti on täydellinen. Täällä on koulu ja suuri sosiaalinen verkosto, paljon ihmisiä, joista kovastikovasti pidän! Kaupungin koko on ihan sopiva, joskin olen turtunut Suomen suurkaupunkeihin, aika pieniähän nämä ovat. Tampereelta löytyy kaikkea ja kulttuuritarjonta on vilkasta. Täältä pääsee helposti pois.

Tunnen oloni hyväksi aina, kun lähellä on tärkeitä ihmisiä. Kämpän ovesta sisään astuessa mieli kirkastui, kun kämppikset olivat läsnä. Kuukausi viidestään kolmiossa Itäkeskuksessa meni kevyesti, vaikka olosuhteet eivät tavoitelleet luksusta. Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin. Ystävät.

Tampere on väliaikainen. Harjoittelu vie taas kesäksi muualle. En vielä tiedä minne. Koulua on ainakin reilut kolme vuotta jäljellä, ihan hyvä, että voi asettua hetkeksi. Kuitenkin jalkoja kuumottaa.

En valita, ihmettelen vain. Milloin löydän paikan, joka tuntuu lopulliselta? Tarvitseeko sellaista löytää? Ehkä mä tarvitsen jonkun, joka kiinnittää. Ehkä.

Kuvakerrontaa Jyväshyvän matkalta

Syötiin sipsejä

Juotiin Ellun kämppiksen kahvit

Syötiin suklaakakkua.

Yritettiin ottaa valokuvia

Sipsejä ja kaljaa
(Hanna elementissään feat Joonas)

Nähtiin saksalaisia (paitsi Ellu ei oo)

Jenny-22 ja down

Mä en tajuu, miks jotkut kuvat ei käänny. Ikuinen sori.

Jkl-Lappari

Täällä on talvi! Mahtavaa. Jotain hyötyä, että on pohjoisemmasta kotoisin!

Jyväskylässä vietetty viikonloppu oli huippu! Olen alkanut tykätä idyllisestä pikkukaupungista yhä enemmän sieltä muuton jälkeen. En ehkä muuttaisi toistaiseksi takaisin, mutta mukava siellä on käydä!

Oli ihanaa nähdä Ellua ja Hannaa. Jutella ja oleskella. Lauantaina Joonas liittyi seuraan ja portsari ei päästänyt Ellua omalla passilla sisään. Mentiin sitten toisesta ovesta samaiseen baariin, eikä papereita edes kysytty. Aika uskomatonta toimintaa. Joonaksen saksalaiset kaverit yhtyivät myös seurueeseen. Pitkät hujoppihäiskät olivat aika nihkeitä, mutta Lena hauska. Ilta eteni Timeen, jossa soitettiin outoa musaa. Haastateltiin randomtyyppejä ja dansailtiin. Tuttujakin näkyi.

Huomenna otan itseäni niskasta ja kirjailen muutaman esseen tapaisen. Yritys on ainakin suuri.

Matkaan lähden

LUNTA! JYVÄSKYLÄÄN!

Vapautunut fiilis

Pikkujouluista toivuttiin ansioituneesti eivätkä naapuritkaan olleet yhtä aktiivisia yhteydenotoissa kuin viimeksi. Hauskinta oli, kun porukka sammui outoihin asentoihin jatkojen jatkoksi, Ossi lainattu hammasharja kädessä.

Elämä sai uuden käänteen, kun alitajuntaa rassannut esseen palautus siirtyi ensi vuodelle. Kyllä Jyrki Jyrkiäisellä on tilanteet hallussa! Nyt voi siis elää vapautuneesti piiitkään! Ajattelin toteuttaa ideologiaa heti perjantaina matkustamalla Jyväskylään. Sunnuntaina mahdollisuus edetä lumiseen Pohjois-Savoon on hyvin houkutteleva ja kun kyyti kotiin on luvattu, en ehkä voi kieltäytyä.

Viikon aikana olen käynyt kaksi kertaa elokuvissa. Perjantaina katsastettiin Musta Jää ja eilen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Em. aiheesta tietämättömänä filmi oli aika yllättävä. Varmasti palkintonsa ansainnut, mutta melko rankka.

Ulkona paistaa aurinko. Näyttää ihan vähän talvelta. Onneksi tästä ilmatilasta pääsee nauttimaan jopa ikkunan välityksellä, toimituksen arki rajoittuu tietokoneen ruudun aktiiviseen tuijottamiseen.

Tragedian alku

Toiset ajattelee, toiset toteuttaa. Mielen sairautta on vaikea nähdä tai ymmärtää. Hankala ajatella itsensä tilanteeseen, jossa ei ole ollut.

Kuitenkin ahdistaa jo etukäteen kuukausikaupalla huutavat lööpit, psykologien ja muiden asiantuntijoiden kommentit, spekulointi, vertailu, omaisien liimailu tapetille, ylipäätään kysymykset, joihin ei ole vastauksia.

Tämäkin päivä, 7.11., jää elämään ikuisesti. Poltetaan kynttilöitä, mutta valitettavasti se ei poista pahuutta maailmasta.

Hengitys höyryää

Lumi teki toisen iskun. Toivottavasti pysyvän.

Eilen pyörähdin Turussa juttukeikalla. Haastateltava 16-vuotias oli kovin huvittava teititellessään aluksi. Sanoin ettei tarvitse. En jäänyt illaksi, kerrankin järkevä.

Nurmon matka peruuntui myös. Pyhäinpäivän viikonloppu vaihtui varsin rauhalliseksi. Nauhoitettiin tänään enkun radiohaastattelua Hesessä. Paikalla ollut spurgu vaahtosi kaikkien mannejen lähettämisestä kaasukammioon. Rentoja asiakkaita.

Illalla kävelin hautausmaalle. Kaukaisimmassa nurkassa ihastellessani kaukana näkyvää kaupunkia sammuivat kaikki valot. Massiivinen sotaveteraanien muistoristi näytti yhtäkkiä uhkaavalta. Pimeään tottui ja kynttilämeri näytti vielä kauniimmalta. Kotiin palatessa pakkanen nipisteli poskia.

Koodaaja

Olen laittanut juttuja ja kuvia verkkolehteen kello yhdeksästä lähtien. Pokspoks. Tälläistäkö on koodaajan elämä?

Aurinko pilkistää sälekaihtimien raoista, mutta kun astun ulos yliopiston rakennuksesta vastassa on sysimusta ympäristö. Hiukan masentavaa.

Ällöttää, kun jotkut lääppii julkisesti koko ajan!

Kuopiossa

Elämä jäi uinumaan kotikonnuille.

Kuopio ei nukkunut. Siellä tapahtui. Vieläpä +1 tuntia ekstraa.

Porvarisoinnin ollessa syksyn teema, jatkoimme sitä treffatessamme Hannan ja Iinan kaupungilla.
"Mun pitäis käydä ostamassa Anttilassa sukkahousut"
"Joo, käydään vaan, mä voisin ostaa digikameran"
Perusostos päivässä pitää mielen virkeänä. Nyt yritän olla kadottamatta uutta ystävääni.

Päiväkaljalla nähtiin Janne. Pipetöinti saattoi unohtua hetkeksi kirjastonhoitajien visioita kehitellessä. Kansallisarkiston luidenhoitaja. Iinalla tulee olemaan mahtava tulevaisuus!

Illalla kaupunki oli täynnä tuttuja. Mukavuus ja ahdistus.

Ja uskomaton sattuma. Edellisen Kuopioreissun "randompyöräjatkotsatkilometriäkeskustastamukava"-poika oli myös siellä. Minun piti mennä moikkaamaan, mutta. Miksi ei koskaan tee asioita, kun ne ovat käden ulottuvilla?
Harmitti.

Mistä tietää, jos ei ota selvää? Miksi ihmiset eivät voi olla kiusaantumatta? Mistä johtuu, että poika ja tyttö eivät voi ensioletukselta olla kavereita?

Harmittaa vähän vieläkin.

Oli silti huisia. Ansku kantoi drinkkejä nenän eteen ja juotti hikkaongelmaista kaataen juomat rinnuksille. Risto tanssitti ja kaikki kivoimmat ilmestyivät Henkkaan yllättäen.

Sunnuntaina lapsivaunussa todistimme, kuinka tarramyyrä on helppo irroittaa seinästä. Kriminaalilapset. Konduktöörin olisi pitänyt ojentaa.

Se on normaalielämä taas moi. Tosin ensi viikonlopun aikomukset OLLA TAMPEREELLA saivat Turku-Seinäjoki suunnan. Ehkä. Haastattelu ja pakolliset bileet. En kai mä muuten menisi. Enpä.

Kuten kuvasta näkyy kulutimme iltamme
oikeasti näin.
Yritän vain huijata, että oli jotain meininkejä.

Kuvakooste

Rokkituparit

Den första visit at Turgu

Haalaripellet Approssa



Syksy eestin mummolassa





Lapinlahden David Beckham


(sori en tajunnut kääntää, mutta ottakaa asia positiivisesti-niskajumppaa)

Pakastettu mato

Mietittiin äitin kanssa voiko syväjäädytetty vattumato herätä henkiin.

Sellaista Lapinlahdella.

Tyytyväinen

Eihän lomalla tarvitse ajatella tai tehdä mitään fiksua?
Pieni pelko alkaa pikku hiljaa hiipiä takaraivoon, että olenko jotenkin feidannut kouluhommia liikaa taka-alalle.

Ehtii myöhemminkin stressata. Toivon niin.

Päivän kohokohta oli metsässä rämpiminen. Vähään tyytyväisyys on hyvästä.

Haisee talvelle. Pakkanen odottaa vielä nurkan takana. Ehkä pian.

Melkein suorinta tietä kotiin

Erikoinen oli tämän reissun matkakarma. Musen keikalle tähdätessä automme sammui Hartwall-areenan liepeille. Onneksi oli kakkosauto, joka kuljetti kahdeksan apinaa jäähallille. Keikka oli visuaalisesti upea ja hyvin poijjat soittivat muutenkin!

Matka jatkui aamulla kohti Länsisatamaa. (Kiitos Annille vielä b&b-palveluista!) Epäinhimillisyyden huipentumana, viiden tunnin yöunien ja kuudelta heräämisen jälkeen, en olisi uskonut saavani lipputiskiltä jonotusnumeroa käteeni. (Kuka hullu nyt perustorstaina lähtee Tallinnaan kello kahdeksan aamulla? No, aika moni, kun on syyslomaviikko!) Jonotin lippua vielä kahta minuuttia vaille kahdeksan, kunnes armosta pääsin laivaan. Juoksien ohi passijonon ja Tallinna, täältä tullaan!

Laivalla hengailin kahden myös lippua viimeiseen jonottaneen suomenruotsalaispojan kanssa. Heitettiin läppää porvarimeiningeistä, enkä lopulta enää tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Rentoja tyyppejä.

Päivä kului Tallinnassa äitin kanssa. Yritin löytää itselleni talvikenkiä, äiti olisi kovin nähnyt minut hienoissa saappaissa, itse preferoin tossumallisia nilkkureita. "Nämä ei kyllä pidä kovin hyvin vettä.."

Maalla haravoin lehtiä ja kehitin itselleni uuden vuorokausirytmin - kymmeneltä nukkumaan, kahdeksan jälkeen ylös. Toimivaa.

Lauantaina matkustusprobleemat saivat jatkoa pienimuotoisesti. Olin lähdössä junalla Tallinnaan. Asemalla huomasimme paikallisen mummon kanssa, että juna kulki vain arkipäivisin. Toinen paikallinen mummo tuli kertomaan, että seuraava menee tunnin päästä ja että hän joutuu usein selittämään asiasta ihmisille, koska hän kulkee junalla viikottain ja aina joku on väärään aikaan asemalla ihmettelemässä. Kummallista kyllä, että hän itse oli aina tuntia aikaisemmin asemalla-ehkä hänen elämäntehtävänsä oli selvittää asiaa ihmisille?!

Seuraavalla junalla kaupunkiin ja itsenäistä oikkareiden ottamista pitkin poikin. Myöhemmin tapasin Joannan ja Pätun, joihin siis tutustuin lukion Krakovan matkalla. Oli mukavaa jutella ja huomata pärjäävänsä kielellä hyvin. Puhuimme myös kulttuurieroista. Suomalaisten isoveli-asenne ärsyttää. Outoa, että se on yhä vahva, vaikka Eesti kasvaa koko ajan, etenkin taloudellisesti. Suomalaiset vaativat palvelua suomeksi eivätkä kaihda suoraa palautteen antamista. Ehkä se on toisinaan oikeutettua, mutta tilannetaju olisi hyvä säilyttää. Ja tietty arvostus eri kulttuuria kohtaan.

Aamulla heräsin kello 8.30 puhelimeen. Laiva, jonka oletettu lähtöaika oli kello 12 lähtikin kello 10.00. Äiti oli tapansa mukaan paniikissa, mutta lopulta päätimme lähteä kello kahdelta. Ylitin itseni, kun lahti ylittyi pienellä aluksella. Periaatteeni kesti yli kymmenen vuotta, nyt söin jalkani lievän pakotuksen seurauksena. Yllätyksekseni oksennuspussille ei ollut käyttöä, vaan matka oli jopa mukava.

Rautatieasemalla lippua ostaessa huomasin, että seuraava juna lähtisi kahden minuutin päästä. (Emme ajatelleet, että ko. junaan olisi mahdollisuuksia edes ehtiä) Liika epäröinti vei minuutit ja hyppäsimme seuraavaan. Juna vei Kuopioon, Volvo Lapinlahdelle. ( Asemalla kuulutettiin jatkobussiyhteyksistä, ups)

Kovin on muuttumaton kylä. Kuin vanhoina aikoina konsanaan, vietettiin hetki matiskilla Heidin ja Iinan kanssa. Nostalgista. Ihanaa, että voi palata ikään kuin menneisyyteen eläen kuitenkin nykyisyyttä. Turvallista. Ihanaa.

Ihanaa, Rosa!

Rosa Meriläinen pelasti päiväni (ja elämäni).

http://blogit.hs.fi/rosa/
(elämän ansioluettelo)

Mahtavaa, olen huijari, eikä se haittaa! Suuri helpotus.

Hyvä syy huijata

Olen ovela lusmu ja keksin hyvä tarinan, jotta saisin torstain vapaaksi. Pääsen siten samoilla tulilla Helsingistä jatkamaan ilman Tampereelle palautumista. Loma! Huomenna!

Eilen meille luennoi Hesarin kuvaajan Juhani Niiranen. Tykkäsin kovasti. Lehtikuvaajan työ vaikuttaa siistiltä. Varsinkin jos pääsee kiipeilemään bajamajojen päälle!

Ärsyttää toi lehden tekeminen. Teet jutun sata kertaa uusiks ja silti se on paska. Sitä se on. Itsepä ammatin valitsin. Onneks pääsee huomenna karkuun! Lomalta onkin sit mukava palata kuulemaan heti suoraa palautetta (=paskaa niskaan).

Musemusemuse. Kaikki vaan tapahtuu, äsken keikkaan oli sata vuotta aikaa! Nyt se kuitenkin on jo. Kivaa myös mennä Tallinnaan ja käydä maalla. Suunnitelmissa nähdä Krakovasta tuttua Joannaa ja Pätua. Ja kotiin, ihanaa!

Turku is my second hometown

- Sulla on joku mies siellä Turussa.
- Ei ole. Eilen vaan päätettiin liftata Turkuun, kun ei ollut muuta tekemistä, usko jo.

Näin tapahtui. Selvidyttyämme Hämeenkadun Appron erittäin hämmentävistä draamakuvioista (ja alkoholin aiheuttamista sivuoireista) ajateltiin Anskun kanssa lähteä randomretkelle läntiseen Suomeen, taas vaihteeksi.

Ensimmäinen liftikuski heitti meidät keskelle moottoritietä. Onneksi pääsimme ennen kuolemaa trubaduuripakun kyytiin, joka heitti meidät suoraan Turkuun. Joki oli tallella ja vakkaripizzeriasta sai suuren määrän ruokaa halvalla.

Lempparipunkkari yritti olla paras ystävämme kalliopussikaljaillessamme, mutta tyrän esittely sai meidät kaikkoamaan maisemista.

Aurinko ehti mennä piiloon, ennen Alkon reissua. Pussiteltiin siis teinien lailla joen tuntumassa, fiksu veto, kun ulkona oli ehkä 2 astetta. Tämän jälkeen astuimme Kerttuun, jossa pelasimme erät Scrabblea ja Trivial Pursuitia (voitin!). Mujuttuamme ikuisuuden kuppilassa, vaihdoimme Cosmiciin, jossa Goottienergia virtasi, kuten myös kalja.

Jauhoimme antaumuksella asioita, kunnes ystävämme Emojeesus tuli paikalle. Opetuslapset kummastelivat outoa ratkaisua pistää mustat rakennekynnet vain toiseen käteen. Voi muuttaa imagoa toispuoleisesti, sinänsä kätevää.

Lähdimme kohti Dynamoa, jossa kyynärpäätaktiikka narikkajonossa oli käypä valtti. Paikka oli täynnä, samoin olivat tyttöjen päät. Loppuillasta keksimme uuden hämmentävän gallupin, joka kuului "Ovatko korkokengät kiihottavat?" Testasimme tätä heti finlandssvenskoihin, joiden kanssa ajauduimme juttelemaan. Tammisaarelaiset eivät juuri puhuneet suomea, joten jutun taso auttavalla känniruotsilla oli vähintäänkin mielenkiintoinen. "Här är den confusing gallup.."

Iina hävisi ja Anskun kanssa mujuimme ulos valomerkin tultua hämmentävän aikaisin. Den andra svenska seurasi meitä ja bongasimme emojeesuksen ja Iinan ulkoa. Opetuslapset olivat hyvin humalassa ja Jeesus ei lopulta jaksanut jatkaa opetustuokiotaan. Svenskan kaverit olivat menneet toiseen baariin ja viimein meidänkin tuli jättää hänet yksin kadulle.

Matkalla Ansku yritti bongata randomjatkoja, mutta onneksi jatkojen taso tuli huomiotua tarpeeksi ajoissa. "Noi on ihan urpoja"

Tänään tuhlasimme omaisuuksia kahvilassa ja porvarillisesti matkustimme junalla takaisin Manseen. Oli virkistävää matkailla. Taidan tykätä Turusta.

Tappoviikko tulossa, onneksi sen varalta latasin akkuja olemalla joka toinen päivä turboissa. Utaimen tekoa, keskiviikkona Muse Helsingissä, takaisin Tampereelle, sitten Eestiin ja kotiin. Äksöniä ei puutu, koska ehtii nukkua?

Pikaiset

Virastotätien käyttäytymisestä voisi saada hyvän gradun aiheen. Vierailin eilen vakuutustoimistoissa (aika aikuista) ja naureskelin etenkin yhdelle superuteliaalle mammalle, joka oli kyllä ihan mukava, mutta myös hyvin huvittava.

Kylmyys puskee pikkuhiljaa, Tuusniemellä oli havaittu lunta jo aamulla, Tampereella paistoi toistaiseksi aurinko. Talven tuloon on jo jollain tapaa sopeutunut-antaa tulla vaan!

Olen fyysisesti aika rikki neljän päivän ahkeroinnin jälkeen. Huomenna voi siis hyvällä omalla tunnolla ottaa takaisin ja valua koomassa seuraavat neljä päivää. Appro vol 2, täältä tullaan!

Oma BB

Katsoin ehkä ensimmäisen Big Brother -jakson (melkein) kokonaan. Ohjelma tavallaan viehättää minua, vaikka sen motiivit ovat nyt vähintään arveluttavia ja härski tavoite on pistää ihmiset häkkiin toisten yhtä ääliöiden katseltavaksi.

Tunnen jotain vetoa vastaavaan testiin pistää tuntemattomat ihmiset keskenään johonkin suljettuun paikkaan. Ei ehkä niin rankasti kuin BB:ssa, mutta kuitenkin. Jos kaikilla olisi vielä samanlaiset vaatteet, ei persoonasta voisi päätellä muuta kautta kuin henkilöstä itsestään.

Armeijahan on loistava esimerkki. Kurkkusalaatit päällä et tiedä millainen kukin oikeasti on siviilissä. Armeija on kuitenkin armeija, eikä ehkä ihan normaalein konteksti olla oma itsensä.

Voisin mennä BB:iin, jos sitä ei kuvattaisi. Viihdearvo olisi silloin nolla, mutta kokemus varmasti mielenkiintoinen. Toisaalta vastaavia kokemuksia tulee vastaan arkielämässäkin, uusi koulu, uusi työ, uusi harrastus (vankilaan tuskin niin helpolla peruspekka joutuu). Silloin kuitenkin eletään ohessa myös normaalia arkea, joten uusi yhteisö ei ole koko elämä.

Viehätys voisi tietysti olla lyhyt, jos yhteisössä ei olisikaan ketään hengenheimolaista. Mutta luulen, että ihmisistä voi saada paljonkin irti, vaikkei soulmate-tunnetta heti tulisikaan.

Oma BB pystyyn vaan. Mistäs haalit tuntemattomat? Ilmoitus sanomalehteen: "Haetaan random-tyyppejä hengailemaan pari kuukautta jossain paikassa ilman ulkomaailman elämää. It´s once in a lifetime-liity joukkoon ja pue vihreä haalari päällesi." Osallistusprosentti olisi varmasti huikea.

Appro

Jyväskylässä suoriuduimme ylioppilaan juomakokeesta kelvollisesti. Appro napsahti kevyesti. 10 leimaa + ekstrat. Tentaattoreille esitimme soundcheckersien biisin ja saimme parhaimman suorituksen. Jatkopaikassa kadotin tasaisin väliajoin toverit ja pidin yllä randomkaverisuhteita. Tutustuin lisää Lööppiläiseen kolleegaan, joka tunsi myös baarissa olleen Simpan. Näin myös kaksi jarrumiestä, joiden ego ei ollut laskeutunut vieläkään normaali-ihmisen tasolle. Haalarit olivat toimiva varuste, vaikkakin niiden uumenista hävitin appro-haalarimerkin (sen, jonka vuoksi maksoimme lystistä 10 euroa!) ja piponi. Pitäisikö alkaa huolehtia enemmän omaisuudestaan?

Kotimatkalla Kuokkalan sillan ylitys taittui kätevästi hyppäämällä ohi vilistävien pyöräilijöiden kyytiin. Hikisenä polkevat nuoret miehet olivat varmasti onnellisia tehokkaasti aamuyön urheiluaktista. Teimme myös kiipeilytestin reikä-monumenttiin (ystävien kesken ”pillu”-taideteokseen). Reikä oli aika korkealla, joten onneksi ystävällisesti kolme innokasta avustajaa saapui punttaamaan meidät ko. reiästä läpi. Poliisitkin ajoivat juuri samalla hetkellä liikenneympyrässä.

Jatkot Joonaksella vaihtuivat nopeasti ilmapatja tunnelmiin, jossa lusikka oli suosikkinukkumisasentomme oivan partnerini Annun kanssa (meillä oli vain yksi tyyny). Seuraava päivä kului peruskoomassa, mutta saimme itsemme lopulta lounaalle kello kahdeksan aikaan. Tämän jälkeen hengailimme kahveilla ja kaakaoilla (Joonaksen tilatessa kaakaon, antoi tarjoilija hänelle tuopin Karhua-vink vink?). Ilta/yö päättyi veritimanttiin, joka on yhä hyvin mainio elokuva!

Tänään vaeltelimme kaupungilla viettäen coffee housessa puoli elämää. Kannattaa välttää ruuhkat ja tilata vähitellen eineksiä. Tajusimme, että Jyväskylä on helppo, koska on vain yksi katu. Kotiutuminen Tampereelle oli kivutonta, kun tajusimme, että tänään onkin vasta lauantai! (kannattaa jatkossa ryypätä aina torstaisin)

Oli jälleen kiihkeän kivaa. Approilut jatkuvat epävirallisina Mansessa viikon kuluttua-kaikki mukaan!

Suomitour jatkuu

Siistiä, että musiikista voi saada hyvät fiilikset!

Huomenna matkalla Jyväskylään, Approbatur tavoitteena. Rymykaverit odottaa, jee!

Osaisipa soittaa kitaraa hyvin. Privaattiopettaja-anybody?

Putin-ovela kettu

Oho, Putinhan pisti uutiset kehiin.

Putinin asettuessa duumanvaaleihin ehdolle saa Yhtenäinen Venäjä -puolue vahvan kärkihahmon. Enemmistöön päästessään perustuslakia voidaan muuttaa puolueen toimesta.

Toisaalta Putin ajatteli myös pääministerin virkaa, jos pressaksi löytyy joku mukava kaiffari.

Paitsi ehkäpä olisi sittenkin hauskinta ryhtyä uudelleen presidentiksi. Putinia ei lannista tieto, ettei se ole perustuslain mukaan mahdollista.

Seuraavaksi Putin varmasti ryhtyy maailman diktaattoriksi. Ei kai sekään ole nyt niin ongelmallista?

Löytöretki Turussa

Teimme ekskursion Turkuun. Löysimme puolikkaan liikennemerkin, kokonaisen liikennemerkin (samanlaisen), mustan paidan, punaiset nahkahanskat ja käsikorun. Aika antoisa mesta.

"Hei, ei sit olla ihan perseet tänä viikonloppuna. Vituttaa, kun on aina pakko ryypätä." -periaate ei harmiksemme toteutunut. Häiriötekijöitä käyttäytymiselle oli useita.

Reissulla parkour osoittautui vaaralliseksi lajiksi. Ansku sai pahoinpitelyjäljet naamaansa ja päätti skipata harrastuksen hetkeksi.

Lauantaina olimme aktiivisia epänormaalista olotilasta huolimatta. Turun linna oli hieno, tosin valokuvamallien hermot koetuksella. "Syväterävyysalue!" Miljöö oli kuitenkin loistava ja kuvistakin tuli aika kelvollisia. Stand up -keikalla Andre Wikström luukutti hyvin, mutta yhtä hyvin veti Teemu Vesterinen. Perusvähemmistöaiheet naurattavat aina. Hassua, että menet katsomaan ihmisiä, jotka jauhaa lavalla paskaa, naurat niille ja maksat siitä.

Samaisena iltana teimme Anskun kanssa extempore baariin lähdön noin kello yksi. Kiersimme kehää keskustassa erinäisten ongelmatekijöiden vuoksi ja lopulta päädyimme lihatiskille, jota paikallinen (tai siis "Mä oon oikeestaan Raisiosta") surffitukka mainosti kaupungin parhaaksi-for sure). Vedimme siis perseet-peruskänni kello 3 aamulla. Kotimatkalla adoptoimme Hempalle ja Matille toisen tuparilahjan sisustuselementiksi ja liftasimme kahden urpon pyöräilijän kyytiin. Pidimme jatkot kämpän portailla, koska toisen keltaisen oven naapurit eivät kutsuista huolimatta halunneet meitä jatkoille.

Sunnuntaina visitoimme Iinan luona. Talosta tuli mieleen Oulu-kommuuni. Linja-autopysäkillä Sari tajusi unohtaneensa rinkkansa Iinan luokse. Onneksi ehti takaisin ennen bussin tuloa.

Matkalla huomasimme Anskun kanssa, että kotiavaimet olivat jääneet molemmilta kotiin. Heinikin oli Mikkelissä. Niinpä matkamme jatkui vielä Sarin yökylään.

Tänään setä avasi meille kodin oven ja normalisoitunut elämä sai lähtökohdan. Torstaina matka jatkuu. Ei kovin kauaa ehdi normalisoitua. Eikä "Ei sit ryypätä hulluna"- periaate toimi approssa. Kerran kai sitä. Jos toisenkin.

Älykäs kone

Kävin katsomassa tekemiäni asetuksia tänne ja huomasin olevani Afganistanilainen arkkitehti aikavyöhykkeenä luonnollisesti Kairo. Nice to know. Jännittäviä oletuksia Blogger tekee asiakkaistaan.

Pelottavaa, että tietokone tietää asioita ihmisistä. Tai ainakin välillä tuntuu siltä. Liittyessäni Facebookiin (Kyllä, minäkin, en tiedä miksi) ruudulle lävähti noin kymmenen kaverin/tutun naama! Mistä kone tiesi, että he ovat tovereitani! Karmivaa, kunnes tajusin heidän olevan messengerissäni ja ilmeisesti palvelu on kytköksissä msn:n toimintojen kanssa.

Kohta tietokone varmaan havaitsee mielialani ja kertoo miten tulisi toimia. Voisi alkaa vähän nyppimään.

Tämän viikon yhdeksän aamut alkavat jo tuntua. Lisäksi lihakset huutavat tuskaa liiallisesta liikunnan harjoittamisesta. Onneksi sentään pää tasoittui tuhansien ja tuhansien eilisten kuperkeikkojen jälkeen. Eteen ja taakse, eteen ja taakse..

Tuparit ja ylläri vieras

Tuparit olivat niinkin villit, että alakerran naapuri kävi valittamassa kahdesti. Sunnuntai päivällä kävimme kiltisti pesemässä heidän parvekkeeltaan punaviiniroiskeet ja kuuntelemassa moraalisaarnan. Naapurisopu säilyköön, kyseiset alkkilaiset muuttavat pian pois.

Lauantaina yllättävä ovikellon soitto 12 aikoihin sai meidät juuri heränneet hämilleen. Aussipoika Dublinin matkalta seisoi ovemme takana! Poika oli yhä kovin vaatimaton, mutta toivottavasti tyytyväinen visiittiinsä. Suomikuva tosin jäi varmasti hyvin suppeaksi, mutta aina ei voi ehtiä nähdä kaikkea.

Oli aivan mahtavaa, kun kaikki kokoontuivat yhteen jälleen. Onneksi on porukka, joka jaksaa raahautua ympäri Suomen keskittämään oleskelukykynsä yhteen kohteeseen!

Koulussa on mukavia kursseja, liikunnalliset harrastukset alkavat edetä taas ja kaikkea kivaa tiedossa. Syksykin on kovin lämmin ja kaunis.

Ensi viikonloppuna Turkuun, sitä seuraavalla viikolla Jyväskylään. Siistiä.

Muutto

Huomenna saan vihdoin materiani uuteen pesääni. Kiva päästä järkkäilemään ja tuskailemaan kaiken turhan tavaran keskelle.

Koulua ensimmäinen viikko takana. Aika sujuvasti sujahti, sellaistahan se on, arkea, joka tulee selkäytimestä sen suurempia ponnisteluja vaatimatta. Tautikin taittui, siitä olen kovin onnellinen.

Kämppä pitäisikin saada järjestettyä viikossa, sillä viikonloppuna päjähtää ja juhlistus uuden kommuunin asukkaista näkee päivänvalon. Onhan tässä jo pari viikkoa oltukin kuivin suin!

Irlanti, Guinness ja Guinness

30.8. Torstai

Joukko naisia istuu Ryanairin terminaalissa yläkerran kahviosta anastamansa voiklöntin kanssa käytävällä. (tuorejuusto adoptoitiin turvatarkastuksessa) Vastapäinen lapsi yrittää puhua jotain, mutta isä heittelee lasta vain ilmaan. Lento on myöhässä ja alkaa sataa.

Joukko naisia on yhtäkkiä Dublinissa, jossa bussikuski lähtee juoksemaan viidenkympin seteli kourassaan ja tuo onneksi vaihtorahat kohta takaisin. Majapaikkana oleva hostelli näyttää lämminhenkiseltä ja saman tien aiemmin kaupunkiin saapunut toveri Simon tupsahtaa ilmoille. Yhteinen huone on akvaario, jonka yksi seinä on lasinen (käytävälle päin).

Joukko naisia löytää itsensä pubista, jossa tarjoilija suosittelee ottamaan Guinnessit sanoin "Guinness is healthy". Naiset ja Simon uskovat naista ja toteuttavat hänen ohjettaan koko matkan ajan.

Yöllä Annu tapaa puolialastomana huonetoverimme "Pedron", jonka karvainen olemus on espanjalaistaustaan nähden varmaankin normaali.

31.8. Perjantai

Joukko naisia (ja Simon) istuu fiinillä aamupäiväkahvilla James Joycessa ja yksi syö räkäisesti omaa muffinssiaan sormin laukustaan. National Galleryssa on suuret hissit, jotka muistuttavat avaruussukkuloita. Päiväguinneksilla Annu sai apilankuvan vaahtoon.

Illalla Temple Barissa natiivimies yrittää selvittää Sussulle, mistä tietää Guinnessin olevan laadukasta-kun vaahtorinkula seuraa tuoppia alas asti. Indeed!

1.9. Lauantai

Joukko naisia (ja Simon) tälläytyy ja vetää perseet. Irkkupubissa yhteistunnelma menee katosta läpi. Vanhat ja nuoret ovat samaa väkeä, säkkipilli tuo perinteisen lisämausteen hyvän livebändin soundiin ja kaikki laulavat yhdessä coverbiisejä. Guinness virtaa ja mieli on korkea. Tämä on jotain, mitä meillä Suomessa ei ole.

Yöllä tapaamme Pedron, joka reissultansa tullessaan innostuu ottamaan kuvia Päivistä naamanpesulla. "I just want to take pictures of my finnish friends!"

2.9. Sunnuntai

Joukko naisia (ja Simon) ovat krapula-aterialla O´Neillsissa. Räjähdysvaara on suuri, mutta he tilaavat jälkiruuaksi Guinnekset. Yhden naisen Bulmers (tuttujen kesken Plumbers) kaatuu pöydälle ja muut äyskäröivät sitä tuopinalusilla. Televisiossa näkyy peli, josta paikalliset ovat kiihkeästi odottaneet. Hurling muistuttaa jalkapalloa, pesäpalloa, jääkiekkoa ja oikeastaan kaikkia pallopelejä. Jätämme pelin ja etenemme kahvilaan.

Dublin Castle on liian suuri ponnistus, mutta toteamme sen pihalla, että Jeesuksella on poreallas. Simonin lähtö on lähellä ja joukko hajaantuu. Päivi ja Sussu taivaltavat Phoenix Parkiin, joka Euroopan suurimpana puistona todella on sitä (puiston ympäri kiertää 10 kilometrin aita). Puiston läheisyydessä korkea muistomerkki saa päät sekaisin optisella harhalla, ja juoksemme pois rikospaikalta.

Ottelu on päättynyt ja ajamme Luasilla (paikallinen ratikka) hostellille. Onneksi suunta on eri kuin faneilla. Hostellilla odottaa yllätys nimeltä Simon, joka siirsi lentonsa seuraavalle päivälle. Uusi kämppiksemme on Aussi Ciarán, jonka rauhallisuudesta voisi rakentaa maailmanrauhan.

3.9. Maanantai

Joukko naisia ja Ciarán (tuttavien kesken poika) ottavat bussin ja lähtevät seikkailemaan maakuntaan. Simon palasi Leedsiin. Maaseudulla näkyi lampaita, lehmiä ja hevosia. Kohteemme nimi oli Trim ja siellä oleva Trim Castle ensimmäinen etappimme. Linna oli vaikuttava, etenkin vessasysteemi, josta vieraat kävivät tarkistamassa ulosteen laadun (vaalea-ei hyvä, tumma-hyvä, ei kannata vetää kotona jatkossa, niin vieraat tietävät tulla oikeaan aikaan kylään!)

Linnakierroksen jälkeen lähdimme pyhiinvaellukselle etsimään kohdetta, josta Ciarán oli kuullut. Kävelimme noin neljä kilometriä, kunnes kaksi jäsentä luovutti ja jäi pellolle istumaan. Muut jatkoivat kävelyä ja löysivät matkalta Elviksen cd:n ja lasten leluistuimen. Lopulta kolme sankaria liftasi bussin kyytiin, jonka kuski ajoi määränpäästämme tietämättä meitä lähemmäksi paikkaa x. Kiltti kuski. Natiivi kaivinkonemies ei myöskään tiennyt kohdetta "I just work here". Hän tiedusteli Dublinin yöelämästä ja ohjasi meidät kysymään nauvoa läheisen talon Ladylta. Lady ei katsonut soveliaaksi avata ovea, mutta hänen koiransa oli mukava. Jatkoimme kävelyä.

Vihdoin saavuimme raunoille, jotka osoittautuivat Bective Abbeyn jäämistöksi. Jahkailimme aikamme portin ulkopuolella, sillä alue oli lehmien laidunmaana ja miinoitettu lehmän paskalla. Ryöminne pikkuportista sisään ja paikalla olevat miehet toivottivat meidät tervetulleiksi. Palatessamme yritimme päästä miehien kyytiin, mutta se ei ollut sallittua, koska kyseessä oli valtion auto (viehän poliisikin monenlaisia kansalaisia vaikka minne!?). Siisipä liftasimme takaisin mm. tietyömaalla, maailman kapeimmalla tiellä ja jonkun pihan edessä. Lopulta saimme kyydin naiselta, joka sanoi liftaamisen olevan Irlannissa hyvin harvinaista. Lisäksi hän suositteli vuokraamaan auton, jotta olisimme päässeet tornille (jota siis etsimme) , mutta onhan meillä jalat!

Trimissä soitimme kahdelle puuttuvalle, jotka olivatkin sattumoisin samaisen pubin sisällä, jonka edessä seisoimme. Tämän jälkeen vietimme liquid picnicin ja yksi jäsen kävi puskavessassa ja hankki omituisia pieniä takiaisia sukkahousuihinsa.

Joukko naisia päätyi illalla pubiin. Joimme pojan kanssa Guinnessia. Suihkulähteessä oli vaahtoa ja pidimme omat vaahtobileet keskellä katua. Ihmiset katsoivat ja ottivat kuvia. Lähdimme, koska lause "Lähdetään ennen kuin poliisi tulee!" sai meidät pelkäämään virkavaltaa liikaa. Vaahdon heitteleminen oli joka tapauksessa mahtavaa.

4.9. Tiistai

Joukko naisia hyvästeli aamulla pojan ja lähti kaupunkiin naisistelemaan. Kaupoissa oli tavaraa ja kaduilla ihmisiä niin, että yksi katosi. Kävimme porhokahvilassa ja parin tunnin päästä eksynyt lammas käveli puolen miljoonan kaupungissa sattumalta vastaan!

Joukko naisia löysi itsensä illalla Howthin pienestä kalastajakylästä. Purjehduskilpailu, meri ja auringonlasku (ja pussi-Guinness) tekivät joukon onnelliseksi. Fish and Chips maistuivat siellä paremmilta, kuin kaupungissa. Ainakin ranskikset olivat tuhat kertaa paksumpia (=parempia). Kaupunki tummui ja näimme miljoonia spidereita porteissa. Vaelsimme leikkipuistoon, jossa oli jännittäviä vempeleitä. Tähtitaivas oli täydellinen ja tähdenlento antoi aihetta toiveeseen.

Yöllä jännityksen hetket tiivistyivät kommunikaatio-ongelmaiseen respatyöntekijään, joka toisti repeatilla"Tomorrow, eleven o´clock" kun halusimme tavaramme baggage roomista. Toinen patu ymmärsi tarpeemme paremmin ja luikimme alakertaan. Marcus Grönholm ajoi rallia ja baba yritti tehdä tuttavuutta.

5.9. Keskiviikko

Joukko naisia yöpyi helvetillisissä olosuhteissa lentokentällä. Yksi joukosta jäi matkaamaan maailmalle, muut palasivat Tampereelle. Tampereella oli melkein talvi.

---------
Matkan jälkeen sairastin heti perään angiinan, joka oli kamalinta ikinä. Hallusinaatiot kuumehoureissa pelottivat itseänikin. Nyt olen lähes toimintakunnossa ja ensimmäinen vierailu yliopistolla tehty. Uudessa huoneessani on patja ja verhot (ja Anskun kamoja). Tavarat olisivat ihan kiva bonus, mutta onhan sitä eletty jo kuukausi jos toinenkin näin.

Paljon enemmän kuin kesäkaverit

Kolme on jo joukosta pois. Kesäkymmeniön vahvuus kutistuu jatkuvasti ja neljän päivän päästä kuihtuu olemattomiin. Paljon jää hyvää muistoihin. Mahtavaa, että on porukka, jonka kanssa voi olla, asua ja jakaa päivittäisen elinolotilan ja enemmänkin. Arkea ja juhlaa. Hyvät piirteet kompensoivat huonot ja lopputuloksena toisen hyväksyminen on osoitus todellisesta ystävyydestä. Kiitos siis tästä kesästä teille, rakkaat! Ilman teitä, olisin vain vähän ja vajaa.

Ajan maksimikäyttöaste

Miten tämä aika voi mennä niin nopeasti? Onneksi sentään ehtii tapahtua paljon, niin saa vastinetta kuluneille vuorokausille, tunneille ja minuuteille.

Eestin matkalta palattuamme tarpeeksi pitkä vieroittautumisaika bileistä kesti lauantaihin. Suunnistimme Rose Gardeniin, jonka teknojytke houkutteli osan vaihtamaan viereiseen Svengiin. Illassa ei juuri erikoista tapahtunut, joskin kotimatka oli hauska-mitä muuta nyt yöllisestä Helsingistä ja yöbussista (eli kanssakulkijoista) voi olettaa!

Maanantaina olin jopa aktiivinen käyden lenkillä ensimmäistä kertaa miesmuistiin. Uudessa ympäristössä samoilu on vain turhan vaikeaa kaltaiselleni suuntavaistottomalle, joten luovutin aika pian kerrostalojen keskipihoilla seikkailtuani.

Tiistai-iltana tutustuimme meneillään olevaan Art goes kapakka -tapahtuman anteihin Kuudennella linjalla. Lauteilla tempoi Brightboy. Baari oli viihtyisä ja hassua oli, kun tunnistin bändin kosketinsoittajan koulu-Vernan poikaystäväksi. (Eikö?)

Keskiviikkona sovittu möyhyilta sujui möyhyisissä tunnelmissa. Parasta illassa oli juustoleipä sekä päälledupatut Lord of the rings videot youtubesta. Yllättävä lässyviesti edelläkin mainitulta rumikselta tyrmistytti täysin öisissä möyhytunnelmissa.

Tänään menestyksemme filmitähtinä ei aivan toteutunut, sillä Ganes-elokuvan ennakkonäytös osoitti, että avustajan rooli voi olla hämmentävän pieni. Suuria emme toki kuvitelleetkaan. Leffa oli menevä, joskaan ei aivan Jussi-tasoa. Hengailupäivä keskustassa jatkui lounastaen ja kahvitellen. Helikin liittyi seurueemme vahvistukseksi. Ja jottei rahanmeno olisi loppunut seinään, päätimme mennä uudestaan leffaan. Sanoihan jo vanha sananlaskukin, että "kaksi elokuvaa päivässä pitää mielen virkeänä"! Hinnasta viis -komedia oli sopivan kepeä ja sai meidät innostumaan rikkaan miehen siivellä eläjän elämästä. Se tosin voisi olla henkisesti hieman raskasta. Audrey Tatou on silti aika suloinen. Tämän jälkeen kokeilimme korkokenkiä Aleksi13:sta ja totesimme niillä kävelemisen olevan hyvin vaikeaa. Loppuhuipennuksena menimme Storyvillen terasille siemailemaan fiinisti viiniä.

Huomenna hinaan osan kamoista Tampereelle. Illaksi takaisin Taiteiden yöhön. Tosin launtainen työpäivä rajoittaa juhlinnat minimiin. Harmi kyllä. Ensi viikko menee varmasti siivillä ja perjantaina kiidämme kohti Irlannin vehmaita nurmia. Sitten alkaakin muuttoruljanssi ja totutteleminen arkielämään. Onneksi ennen sitä on vielä monta päivää!

Pärnu ja paluu

Matkakertomukset osa II

Mummolan kautta kipaistuamme jatkoimme Eesti-touriamme Pärnuun, tuohon pieneen, mutta idylliseen kylpyläkapunkiin Länsirannikolla. Kaupunki oli todellakin suhteellisen minimalistinen, vaikkakin kaunis ja sympaattinen. Kiertelimme päivän keskustan vanhassa kapungissa ja mahtavan suurella biitsillä. Kahviloiden tarjontaan tutustuttiin intohimoisesti mielessä tietenkin 5 kilon projekti.

Ennen iltaan organisoitumista nukuimme hostellilla puolen tunnin päikkärit, sillä varauksella, että huonetta olisi käytetty muuhunkin kuin tavaroiden säilytykseen, jos sattuisi vaikka eksymään viettämään laadukasta yöaikaa muille nurkille. (Olipa pitkä lause, Wahlsten tykkäisi) Ruokailimme keskiaikaisessa luostariravintolassa, jossa ajanhenkisesti pukeutunut miestarjoilija vakuutti asiakaspalvelutason olevan myös Tallinnan ulkopuolella miinuksen puolella. Linssikeitto oli kuitenkin hyvää ja miljöö miellyttävä, joten huono tarjoilijakokemus ei pilannut illallista. Viimeisen ehtoollisen jälkeen pyörähdimme kahvilassa, jossa romanttinen sadekuuro ropautti terassin kattoon tahtia. Mahan toiminnasta huolehtiaksemme suuntasimme kahviloinnin jälkeen Rolling Beer- baariin. Otimme seuraavaksi projektiksemme Rolling Ensemblen sponsorisopimuksen laatimista paikan kanssa, olihan kolleegamme Rolling Stones päässyt jo useaan otteeseen seinien koristukseksi. Tuopit olivat järkyttävän isoja ja halpoja. Tunnelma leppoisa siihen asti kun keski-ikäinen eestiläinen mies alkoi neuvomaan meitä shakin ja tammen peluussa. Puuttuminen oli häiritsevää ja lopulta hänen lauottua fiksun neuvon "Älä koskaan opeta ystäviäsi häviämään, tai sinulla ei ole enää ystäviä" otimme terävät Vana Tallinnat ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Pyörimme keskustassa ja ihmettelimme minne kaikki ihmiset olivat joutuneet. Ostimme siiderit ja istuimme keskustan pääkadulla omille jutuille räkättäen. Lopulta päätimme kokeilla onneamme erään yökerhon suhteen. Paikka ammotti tyhjyyttään kello 23, mutta noin tunnin päästä koko kaupunki näytti tulleen juhlimaan kyseiseen kohteeseen. Rikas fiilis jatkui baarissa, joka vaikutti eksponentiaalisesti kasvavaan humalakäyrään. Pian olimmekin Annun kanssa perusturbot ja sosiaalinen kommunikointiaste oli huipussaan. Puhuin eestiä varmaan enemmän kuin ikinä, fiksuimpia juttuja tietenkin. Juttelin myös italialaisten poikien kanssa, jotka sain tarjoamaan vodkapaukut. Rennosti noin viiden minuutin päästä olinkin jo jonkun eestiläisen pojan kanssa juttusilla, jolle yritin selvittää serkun lapsen sukulaisuussuhteen nimeämisdilemmaa. Että kiitti vaan paukuista italianot! Eestiläinen poika vaikutti hyväntuuliselta ja rennolta (arviointiasteikkona hieman sumentuneet ja pehmenneet aivot). Pojalla oli märät hiukset ja kohteliaasti totesin niiden olevan ällöttävät. Jossain vaiheesa Annu ja alankomaalainen poika yllättivät kontaktin ja valomerkkikin napsahti ikuisuudelta kestäneen baariretken jälkeen.

Ulkona satoi ja hyvissä jatkomeiningeissä yritin syöksyä johonkin autoon, kunnes käsitin etten oikeasti mahdu kyytiin. Tilalle tulikin taksi ja Annu ja alankomaalainen lähtivät mukaan, koska eivät uskaltaneet päästää eksymistaipumuksia omaavaa päissään olevaa likkaa yksin seikkailulle. Taksi oli meille halpa, kun ymmärsimme olla hiljaa maksun aikana. Paikka oli kerrostalokommuuni, jossa oli vihreät seinät. Mankasta soi trance ja pojat joivat kahvia keittiössä. Asunnossa asuvat tytöt olivat olleet nukkumassa, mutta tulivat kammioistaan pian ulos roiskeläppäminihameissa pyörien. Nopea palautuminen unikoomasta bileisiin! Tunnelma oli vähän kuollut ja päättelimme lähtemisen olevan ehkä hyvä ajatus. Lopulta meidät työnnettiin ovesta rappukäytävään (rento meininki) ja ulos päästyämme tyypit kehtasivat heittää vettä ikkunasta niskaan! Epäilyttävää toimintaa. Aloitimme vaelluksen epätoivoisin mielin, koska taksimatka oli tuntunut ikuisuudelta eikä meillä ollut mitään käsitystä missä olimme. Kartta ei ulottunut paikalle, eikä 118 ottanut vastaan kysyäksemme eestin taksinumeroa (jonka talteen ottamista Annu yritti jankuttaa itse taksissa, mutta luulin hänen tarkoittavan taksin katolla olevaa numeroa). Taivalsimme märillä kaduilla ilman kenkiä, minä, alankomaalainen ja Annu. Vastaantullut nainen kertoi suunnan olevan oikea ja lopulta olimme keskustaan vievällä sillalla. Sillan toisella puolen meidät pysäytti ulkomaalaisten poikien auto, jotka etsivät tietä jolla juuri olimme. Hyppäsimme kyytiin parin korttelinvälin ajaksi ja vihdoin hostelli näkyi jo edessämme.

Aamulla huomasin kamerani hävinneen ja päättelimme sen jääneen viimeisen matkapätkän autoon. Uskomaton tuuri, ensin kännykkä Ilosaareen 100 metrin matkalla viimeisenä iltana, nyt sama homma. So long, canon. Huomasimme myös alankomaalaisen salaperäisesti kadonneen huoneestamme, josta olimme onnellisia. Purkaudeuimme ennätysnopeasti hostellista ja menimme aamubrunssille tuttuun kahvilaan. Syöksyimme bussiin ja matka kului puolikoomassa maaten ja ajatukset pahanolon vastaisiin ajatuksiin keskittäen. Enkelikiharainen pikkupoika viereisessä penkillä oivalsi kielellä naksuttelun ihmeellisen maailman onneksi vasta Tallinnan keskustan liepeillä. Bussista selvittyämme suunnistimme laivaan, joka heilui kovin paljon. Onneksi sivusuunnassa, sillä muutoin elämä olisi voinut olla hyvin hyvin huono. Terminaalissa jo katsoimme rentojen tyyppien joukottaista laivan valtaamista, kunnes tajusimme heidän olevan paluumatkalla Szigetistä. Sinne voisi tähdätä ensi elokuussa. Karaoke viihdytti jälleen ja matka sujui kohtalaisen hyvin. Loppuajasta viihdytin Annua näyttämällä Einsteinilta, koska tuuli niin paljon että tukka lähti päästä.

Reissaaminen kyllä hyvin mukavaa ja eestiläinen semi-identiteettini taas vahvistui hengaillessani "toisessa kotimaisessa". Arki alkaa ahdistaa, mutta onneksi tänään on bileet. Miten tästä kesästä voi koskaan toipua?

Tallinnassa

Annun kanssa olemme vaeltaneet pitkin kaupunkia kaksi päivää. Tavoitteena 5 kiloa neljässä päivässä on varmasti suhteellisen helppo saavuttaa tällä ruokailumäärällä. Kätevää, kun ei tarvitse koko ajan ajatella rahaa. (Vaikka sekin olisi tietysti toisaalta ihan suotavaa) Tallinnan vanha kaupunki on kyllä aina yhtä kaunis. Viulunsoittaja katolla -tunnelma päivällä oli aika hieno kokemus monien talojen yläpuolella.

Illaksi menemme maalle mummolaan ja huomenna jatkamme Pärnuun. Tuntuu kotoisalta olla taas täällä. Pitäisi omaksua uskottavampi puhetapa, niin saisi ehkä jopa epänihkeämpää palvelua. Luulen kyllä, ettei se ole siitä edes kiinni.

Hikeä pukkaa, mutta on ihanaa kun on kesä. Tallinnassa.

10.8

Kahdeksan päivän työputkesta selvisin suhteellisen vähin henkisin traumoin. Sen jälkeiset kaksi vapaapäivää olikin sitten hyvä hyötykäyttää totaaliseen irrottautumiseen Linnanmäen ympäristöstä.

Torstaina tapasin erään basistin, johon törmäsin Kuopiossa ollessani. Kävelimme ympäri Helsinkiä, kunnes tyyppi salaperäisesti johdatti minut kotiinsa. Yritin lukea kynttilän valossa Charles Bukowskia (?), kunnes ymmärsin, että oli aika lähteä. Läpinäkyvyys oli hieman liian selkeää ja väärä hajuvesi viimeisen tuomion kirves.

Meilahdesta tylysti karattuani koin oloni taas turvatuksi oman porukan keskuudessa Ruttopuiston uumenissa. Beatrootin ja snägärin kautta suunnistimme torstai-illan humussa Lostariin. Nopea turbokänni saavutti joukkomme pian ja tunnelma hipoi katon discopalloa. Mensan jäsenkortilla itsensä esitellyt + 60 äijä änkesi pöytäämme ja yritti tehdä vaikutuksen Annuun, joka oli hänen mielestään joukostamme kaikkein älykkäin. ”Sen näkee silmistä” totesi äijä ja kertoi myös mielellänsä pussaavansa Annua, jos olisi 40 vuotta nuorempi.

Tanssiluolan rytmistä kaikkosimme Annun kanssa yläkerran uhkapelien maailmaan, josta voittoa ei kylläkään herunut. Tapasimme norjalaisia poikia, joiden kanssa juttu luisti. Saimme kutsun allasbileisiin ja vastavuoroisesti mainostimme Linnanmäkeä vierailukohteeksi.

Pilkun lähestyessä bongasimme kaksi nuorta miestä paikkaan nähden ehkä junteimmalla kommentilla ”Ootteks te pari?” Pojat kielsivät, mutta kertoivat olevansa bändikavereita, sekä kommentoimalla meitä ihkuiksi. Imartelusta huolimatta lähdimme painelemaan ulos, jossa Hanna ja Iina olivat hyvällä temmolla järjestämässä jatkoja Kämp-hotelliin kolmen limaisen suomenruotsalaisen kanssa. ”Är du från Swerige?” ”Nej, vi är från Esbo.” -pohjaisen keskustelun jälkeen päätimme turvautua bändipoikiin.

Treenikämppäjatkot osoittautuivat hauskoiksi. Tosin rumpalin urani voi olla vaakalaudalla, niitä on nimittäin ihan pirun vaikea soittaa! Kotiin matkatessa naurettiin metron muut matkustajat varmaan hermoromahduksen partaalle, mutta hauskaa oli.

-----
13.8

Kuuden päivän loma! Huomenna roadtrippaamaan Eestiin Annun kanssa! Sain muuten myös tapaamisehdotuksen rumalta kitaristilta. Flaksi käy, mutta ei ihan oikeisiin kohteisiin. Too shame.

Kotona

On hauskaa, kun kilometrin päässä keskustasta voit nähdä lehmiä laitumella. Näin meillä Lapinlahdella. Kotona käyminen on virkistävää. Liian mukavaa. Tuli heti ikävä, kun lähdin. Mietinkin, vieroittuukohan kodista koskaan kokonaan?

Tapahtui paljon muutakin, kuin lehmien käyskentelyä laitumella. Tein juttukeikan Kuopioon, jossa haastateltavalla oli mukanaan puoli vuotias vauva. Haastattelun aikana vauva sai rintamaitoa muutamaan otteeseen ja vaipatkin tuli vaihdettua. Ostin kaupungista myös uuden puhelimen ja mietin monestikohan tämän nokialaisen saa viedä huoltoon seuraavien kahden vuoden aikana.

Vietimme äidin kanssa kulttuuripäivän kotipitäjällä. Poikkesimme galleriakahvilassa ja taidemuseossa katsastamassa Kaj Stenvallin näyttelyn Ankat, ankat. Stenvallin nokkakaverithan ovat tuttuja sieltä sun täältä, mutta näyttely teki lopullisen vaikutuksen. Stenvall on todellinen taiteilija (ihan jiillä), jonka teokset ovat monikerroksellisia, tulkinnallisia ja puhuttelevia. Kannattaa poiketa ennen lokakuuta!

Uinti oli osa päiväohjelmaa ja Valkeisen lampi vielä puhdas. Mahtavaa, että luonnonvesissä voi toistaiseksi uiskennella! Yritin opetella kroolaamaan, hemmetin raskasta!

Viikon mittaisen lomani tarkoitukseni oli pitää taukoa tuopin heiluttelusta, mutta toisin kävi. Rokin passasin, mutta oheisbileet Kuopiossa olivat kosteahkot. Tein tuttavuutta musiikki-ihmisten kanssa. Mainostin yhtyettämme ja rollasin erään basistin kanssa leikkipuistossa. Hänen käsityksensä yhteisrollauksesta olivat rankemmat, mitä normaalisti. Mutta on tietenkin hyvä, että rollaukseen sisältyy myös haasteita. Bändipakujatkot Henkan liepeillä olivat jännittävät, joskin yksi jamppa ei lämmennyt sievästi tehdylle kasalle. Hermostuneen aggressiivinen kaveri heitti kasan tekijät ulos pakusta. Aika epärentoa.

Paikalle sattui muuan poika, josta johtui seikkailuni Kuopion ääreisosiin. ”Pyöräilimme” kahdestaan pyörällä, jossa ei ollut tarakkaa. Tai siis ajoimme vain alamäet, joka oli tietenkin vielä turvallisempaa. Tarkistin jälkeenpäin kohteen etäisyyden keskustasta, 10 kilometriä. Perusmatka jatkoille. Poika oli puhelias ja fiksu. Iso asunto (sietääkin olla, jos siellä asuu), jonka sisustuselementiksi hän oli päättänyt ripustaa vaatteet seinille. Ettei kaikuisi.

Aamulla kyytini etsi minua tunnin. Pääsin kuitenkin kotiin.

Paluu Helsinkiin, ja saman tien muutto Itäkeskukseen sujuivat sekavissa tunnelmissa. Olen jo hieman toennut, mutta on outoa kun asiat muuttuvat niin nopeasti.

Viidestään kolmiossa -elämä on rullannut ihan hyvin. Työputkesta on jäljellä vielä kuusi päivää. Yritän jaksaa. Harmittaa, että aina kun tapaa jonkun järkevän ihmisen, ei näe sitä enää koskaan. Päätinkin tänään, että taidan ottaa jonkun ruman ja lihavan. Jälkimmäisiä luulisi ainakin tilastojen mukaan olevan tarjolla.

P.s. Laittakaa numeroitanne tietoisuuteeni, niin saatte paikan uudesta SIM-kortistani!

JEEJEE.

JEE. Seitsemän päivän loma!
JEE. Kotiin!
JEE. Puhelinelämän paluu!
JEE. Pitkään nukkuminen ja lapsista vieroittuminen!
JEE.

Turbosynttärit

45 minuuttia ennen vuorokauden vaihtumista sain nallekarkkisateen päälleni ja kauniin kortin käteeni. Ennen sitä omatoimisesti vaadin orjatarta tekemään synttäridrinkin ja kello 12 aloitin itsenäisesti laulamaan onnitteluhymniä itselleni. (huomion kalastelua?)

Bileet jäivät kävijämäärältään hieman alle keskitason, mutta ylimääräisvieraat piristivät arkeamme muumioitumalla vilttiin ja tekemällä taikatemppuja. Turbokänni ja omat festarit paisuivat villeiksi ja yllättävä käänne tapahtui noin kello kahden aikaan, jolloin saimme fiksun idean lähteä keskustaan baariin.

Kyyti oli ehkä toisille liian raju, ja baarin edustan tolpan takainen hallitsematon bulimia yllätti yhden turbokänniläisen. Juhlat jatkuivat silti Baarikärpäsessä, jossa pelasin ensimmäistä kertaa blackjackia ja jossa monet babat yrittivät himoitella viattomia naisia tanssimaan.

Jatkot vyöryivät mukavan taksikuskin kyydillä Pasilaan, jossa äänijänteitä koettelivat etenkin Ultra Bran ja Riston ikihitit. Nukkumaan ei ehditty kuin hetki, ja matka jatkui kohti päivän seikkailuja.

Tavoitteemme mennä stadikalle uimaan kariutui mummoalkkarivalintoihin. Sen sijaan lähetyimme perusmammojen valtaamaa Hakaniemen toria, jossa letut ja kahvi paransivat viimeisenkin krapulaisen seikkailijan. Tämän jälkeen jatkoimme Töölönlahden rantaan, perusspurgunukkumamestaan, jossa kyklooppisilmäsorsa yritti lähennellä useasti reviirilleen rantautuneita muukalaisia. Eväistä ei linnulle irronnut ja hän päätti lopulta lentää ikuisuusmatkan lahden toiselle puolen. Näimme rannassa myös luonnon helman vessaa käyttäneet saksalaiset ja hyvällä urheilijaimagolla varastautuneen lenkkeilevän Vernan.

Rannasta jalkauduimme kohti seuraavaa etappia raitiovaunun aiheuttaessa semimatkapahoinvointia. Kävimme syntymäpäivälounaalla ravintola Bali-Haissa (mielenkiintoinen nimi), jossa vauva heitteli tavaroita lattialle. Iso-Roballa piipahdimme myös kirppiksillä ja DTM:ssä seuraavilla syntymäpäiväkahveilla.

Kaiken tämän superaktiviteetin jälkeen lähestyimme kohti mälmin kymmeniöä, jossa onnelliset seikkailijat vihdoin puhdistuivat saunan höyryissä limaisesta spurguolomuodostaan. Loistava synttäripäivä! Nyt univeloittuneena on hienoa aloittaa neljän päivän työputki. Kunnes koittaa 7 päivän loma ja Savon maakunnan kutsuhuuto!

Jk. Pahoittelen asianosaisilta bileisiin epäkutsumista ja yhteydenottokyvyttömyyttä-saan puhelimen käyttööni ensi viikolla!

Huh huh ihan mielettömät fiilikset!

(oikeasti kirjoitettu 16.7)

Tuli sitten hankittua ikuinen univelka. Tunti nukuttua elämää viime yönä, sitä edellisenä reipas kolmetuntinen. Oli sen arvoista. Ilosaari on yhä paras festivaali ikinä!

PMMP, Risto ja Disco Ensemble, herrajumala että voi olla ehkä laadukkainta elämässä! Uutta musiikkia ja jännittäviä keikkafiilareita. Tiktakin keikalla letkajenkkaa yleisömassan murskaten, Rjd2 hengailua hyvissä meiningeissä. Hyviä elämyksiä kaikkiaan.

Ravileirinnässä on aina hyvä meininki, niin nytkin. Rollailtiin ikuisesti ja varioitiin uusia nintendosoundeja omien beatboxaajien tahdittamina. Käteeni teipattu maasta löytynyt puolikas ananas kelpasi monelle. Leirissämme eli suklaamonni, joka katosi aika ajoin. Hämmentävä gallup ”tissit vai perse” yllätti monen kanssafestaroijan. (perse voitti). Tavattiin Jeesus, joka tervehti opetuslapsiaan aina iloisesti. Viimeisen yön rumpunuotiobileet jatkuivat ikuisesti ja olivat tunnelmalliset. Samaisena yönä onnistuin hävittämään kännykkäni 200 metrin matkalla leiri-vessa-oma leiri. Ehkä se on nyt Joen Loan kuljetuksen mukaan lähteneessä massassa kohti uusia seikkailuja (mahtaa olla hyvät aromit).

”Koko kesä festaroidaan, vaikka rahaa ei oo!” (PMMP: Päät soittaa)

ILOSAAREEN. ! . !

Kotelokooma

Oli mökki, kaksi hullua ihmistä ja muita normaalin oloisia. Kaikki joivat juomia, jotkin saavuttivat T-Rex -kännin, toiset turbokännin, osa siltä väliltä. Hevospooloa ihmisillä, rollailua ympäriinsä, sujorollauksen käsite, sieraintaidetta, kasahyökkäyksiä, teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnajalat ja tequilapullon jälkeinen laivan uppoaminen. Oma kiva on hyvä asia ja mökillä on aina mukavaa. Aina ei voi tavoittaa samaa aaltopituutta, mutta ehkä erilaisuus on just hyvä juttu. Semikuolema kolkuttelee, mutta huomenna tulee rakastaa taas kaikkia himokkaita lapsia innokkaasti.

Hetkessä

Keskiviikkona olimme Järvenpäässä katsomassa bändejä Incredible Nothing, Sara ja Lapko. Oli mukavaa. Simon ja veli tulevat tänään, näemme sunnuntaina. Nyt afterjuhannuksen viettoon Samin mökille paikkaan x. Jeesusolympialaiset ja lautajuomapelin lanseeraus, siitä voi tulla hauskaa. Turbokännii!

Turbokänni ja muu oheistoiminta

Oi että oli mahtava Provinssi!
Ai että festarit on kyllä loistavia!
Voi vitsit että yksinkertaisesti parasta!

Vältettiin vesisade yöpymällä Anskulla ensimmäinen yö, jonka jälkeen säät suosivat suuresti. Provinssiin rantautuminen oli ehkä tyylikkäin, kun kömmimme tomaatista (suuren suuri punainen matkailuauto) kimpsuinemme. Löydettiin viehkeä telttapaikka joen vierestä. Ja se oli vasta alkua.

Kohtasimme talebanin, jonka viehtymys kauniiseen punatukkaiseen tyttöön oli kovin yritteliästä. Valaisimme ihmisiä turbokännin maailmasta, eivätkä opit olleet kansalle vieraita. Kiksauduimme keikoista. Tapasimme pojan, joka vaikuttui jutuistamme niin, että viihtyi seurassamme pidempäänkin. Tanssimme ja lauloimme megajatkoilla kapteenin edesauttaessa leirintäalueella niin, että kurkku tuli kipeäksi. Jatkoimme aamuun asti Hartolalaisten leirissä, jossa taikuri taikoi flaks flaks. Menimme Päivin kanssa aamuseitsemältä suihkuun ja löysimme kasan vaatteita. Paluumatkalla junassa tyypit nukkuivat lattialla ja pyörätuolinainen lähti kävelemään.


Näiden toimintojen lisäksi tapahtui paljon ja paljon. Jälkeiskooma on jo lähes voitettu.

Seuraavaa odotellessa. ILOSAAREEN!

Provinssiin!

Jee! Provinssiin! Viime aikojen suosikkisanonnat. Silti yhä edelleen, JEE! Provinssiin!

Kesäkymmeniön avajaiset

Oli juhlat. Paljon ihmisiä. Turbokänni. Meininki. Trampoliinin lailla joustava terassi, jonka soveltuvuus aamuyön pogoamiseen ei potentiaalisin. Yksi hajonnut ulkoporras. Monta rakastavaa naapuria.

Tuntuu hyvin paljon kesältä. Provinssiin neljä yötä!

Melkein julkkis

Tänään joku poika pyysi töissä nimmarin. Nauratti.

Viikonloppuvapaa ja tuparit, joiden paisuminen voi olla maksimaalisella tasolla. Kaikki mukaan vaan!

kesäisyyden hurma

Ympäriinsä lorviminen ja hengailu on lystiä. Viimeiset kaksi päivää olen toteuttanut tätä autuasta kesän tuomaa mahdollisuutta aktiivisesti. Heli saapui Lontoosta ja Anni Suonenjoelta. Seurassa oli mukavaa pörrätä pitkin maita ja mantuja. Hauskaa nähdä ja huomata, ettei pitkä tauko näkemisessä ole ongelma jos kemiat natsaa. Seurasaari, punavuori, ruttopuisto, espa, pussisiideri, jäätelö, helle ja muut kaverit. Onpa ihanaa kun on kesä!

Lumelääkkeen tuoma ukkonen

Nurinkurin kääntynyt päivärytmi, aurinko, sade, ystävät, yhdessäolo, nauraminen ja oleminen. Kesän perusta.

Perjantain syntäripiknik Ruttopuistossa päättyi Kallio-kierrokseen. Pub Sirdies oli hyvin pieni, mutta Damn Seagullsin levyn kansi on nyt entistä tutumpi. Syntymäpäiväsankari ei saanut ilmaistarjoiluja harmikseen kun ei muistanut niitä kysyä. Baarimikkojen telepatiataidot ansioluettelovaatimuksiin!

Lauantai tarjosi meille Maailma kylässä festarit Kaisaniemessä ja paljon kuralammikoita. Paljain jaloin ojia kaivaneet työntekijät loivat maanläheistä tunnelmaa. Fiilis oli hyvä, eri kulttuurit kohtasivat mahdollisuuksien tori -teltassa ja keikat kuulostivat hienoilta. Zarkus Poussa hurmasi symppiksenä musataiturina ja Olavi Uusivirta tovereineen soitti loistavan setin Woodstock-hengessä. Australialais-suomalaisen Esther Bertramin akustinen esitys oli myös koskettavan kaunis. Etninen ilmapiiri ja välitön hippimäinen tunnelma olivat läsnä auringonkin alkaessa pilkistää pilvien takaa.

Malmille takaisin päästyämme seurasimme soijanakkien evoluutiota normaalinakista, laajentuneeseen möhkäleeseen ja siitä kurttuiseen kuivaan käppänään. Tämä huvitti meitä kovin. Illalla ikääntyneen Anskun lisäksi taloon asuttui lisää populaa. Pelasimme seurapelejä, joimme sivistyneesti (?) viiniä ja ajattelimme olevamme aikuismaisia. Finlandia ja Für Elise soittolistalla eivät miellyttäneet kaikkia, mutta Dj piti itsepintaisesti päänsä. "Hei nyt tulee se paras kohta!" "Nyt trätätätää trätätätää" "Mut hei kuunnelkaa, nyt alkaa tää kaunis osuus, tiitiidiitiiiiditiiditiiiidititiii" Kansallislaulumme vaihtamisestakin keskustelimme, tosin loppupäätelmä taisi kuitenkin jäädä epäselväksi.

Sunnuntaiaamu alkoi brunssilla takapihalla. Annoimme ehkä jopa fiksun ensivaikutelman naapureillemme (aamupalalla 12 jälkeen!?), joka moikkasi lapio kädessään omalta pihaltaan. Toinen naapurimme tosin kysyi lauantaina kolmestaan ruokakaupasta tullessamme "Onko teillä illalla bileet?" Ennakko-oletuksia?! Brunssi oli kuitenkin täydellinen nurmikon ollessa vielä aamukasteesta kostea ja veden maistuessa paremmalta pullosta. Aurinko poltti Sarin käsiin ja jalkoihin suorakaiteen muotoiset kuviot ja päivän mittaan porukkamme laajeni taas muutamalla hengellä.

Pesästä irroittuessamme suuntasimme askeleet Linnanmäelle. Paikka vaikutti vapaalla ollessa täysin erilaiselta kuin töissä. Tytöt uskaltautuivat vuoristoradan kyytiin me Päivin kanssa vietimme romanttisen ajelun maailmanpyörässä. Se oli mukavaa. Lintsiltä hyppäsimme väärään suuntaan menevään ratikkaan ja noin kilometrin matka Hesperian puistoon kesti melkein tunnin. Sightseen-tour on tosin tietenkin hyvä tehdä aina tasaisin väliajoin! Hesperiassa seurasimme kanivauvojen ateriointia, jaoimme itsekin kristillisesti eväämme, mutta veden viiniksi muuttaminen ei väliaikaiselta Jeesukseltakaan onnistunut.

Viikonlopun kohokohta alkoi jäähallille taivaltaessamme kohti loppuunmyytyä Placebon konserttia. Lämppärinä ollut Manboy ei vakuuttanut, vaikka olikin varmasti innoissaan yhdestä elämänsä suurimmista (?) yleisöistä. Lavaesiintymiseen kun voisi tietenkin lisätä hieman energiaa, mutta eihän sitä kaikkea ehdi kerralla. Placebo kuitenkin otti paikkansa. Bändi pahoitteli 10 vuoden esiintymistaukoaan Suomessa ("ten fucking years!") ja yleisö osoitti myötämielensä raivokkain suosionosoituksin. Lähes kaksituntinen kasvoi loppua kohden tunnelmaltaan suureksi ja intiimiksi. Brian Molko näytti kovin pieneltä basisti Stefan Olsdalin rinnalla. Molkon omalaatuinen ääni kuulosti täsmälleen samalta kuin levyllä ja kunnioitus miehen äänenkäyttöä kohtaan nousi entisestään. Ainoastaan jäähallin kehno akustiikka jäi välillä häiritsemään. Myös taustalaulu ja koskettimet jäivät taka-alalle. Korvatulppien käyttöä voisi harrastaa usemminkin. Joka tapauksessa pidin kovasti!

Lumelääkkeen vaikutuksen alaisina kansa vyöryi ulos, jossa vastassa odotti mahtava ukkonen. Oli kuitenkin lämmin eikä sade sulattanut, vaan hymy nousi väkisin huulille läpimäristä vaatteista huolimatta. Ratikkaa odottaessa yritimme Annun kanssa tehdä kasan, joka ei kuitenkaan synnyttänyt suurta yleisöryntäystä. Junamatkan aikana suunnittelimme useiden instrumenttien sisällyttämistä bändiprojektiimme. Triangelistin, harppunistin ja muutaman muun soittimen virka on vapaasti haettavissa!

Perillä kotona sade yltyi rankkasateeksi (ei se siitä kaukana ollut muutenkaan) ja ukkonen oli totaalisesti päällämme. Mahtavin ukkonen koskaan! Menimme yösaunaan ja nukkumaan ryhtyessä rajuilma alkoi jo häipyä.

Jään pitämään taloa pystyssä ennen kommuunieläjien saapumista viikon lopulla.

P.s. Pohdimme miten ukkosesta saisi hienoja kuvia. Joku oli onnistunut.