14 November 2007

Vapautunut fiilis

Pikkujouluista toivuttiin ansioituneesti eivätkä naapuritkaan olleet yhtä aktiivisia yhteydenotoissa kuin viimeksi. Hauskinta oli, kun porukka sammui outoihin asentoihin jatkojen jatkoksi, Ossi lainattu hammasharja kädessä.

Elämä sai uuden käänteen, kun alitajuntaa rassannut esseen palautus siirtyi ensi vuodelle. Kyllä Jyrki Jyrkiäisellä on tilanteet hallussa! Nyt voi siis elää vapautuneesti piiitkään! Ajattelin toteuttaa ideologiaa heti perjantaina matkustamalla Jyväskylään. Sunnuntaina mahdollisuus edetä lumiseen Pohjois-Savoon on hyvin houkutteleva ja kun kyyti kotiin on luvattu, en ehkä voi kieltäytyä.

Viikon aikana olen käynyt kaksi kertaa elokuvissa. Perjantaina katsastettiin Musta Jää ja eilen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Em. aiheesta tietämättömänä filmi oli aika yllättävä. Varmasti palkintonsa ansainnut, mutta melko rankka.

Ulkona paistaa aurinko. Näyttää ihan vähän talvelta. Onneksi tästä ilmatilasta pääsee nauttimaan jopa ikkunan välityksellä, toimituksen arki rajoittuu tietokoneen ruudun aktiiviseen tuijottamiseen.

No comments:

Post a Comment