Valkoisen miehen taakka

Pysäyttävä elokuvakokemus. Kun vessassa leffaa puineiden tyttöjen kommentit käsittelivät Leonardo DiCaprion charmia, sai lähes kolmituntinen minut ajattelemaan jotain ihan muuta.

Jos timanttinen sormus on rakkauden symboli, on rakkaus kaukana sieltä, mistä tuo helmeilevän kaunis koru on peräisin.

Julmuutta, ihmishenkiä, tuskaa. Raakaa peliä, jota harvempi lähtisi leikkimään osoittaakseen rakkautensa armaalleen.

Elokuvissa voi tavallisesti peitota pelon, ällötyksen, vihan tai muun epämiellyttävän tunteen fraasiin "se on vain elokuvaa". Pahinta oli, että nyt se ei toiminut. Näin tapahtuu oikeasti.
Länsimaisen ihmisen tuska kaiversi taas tuskan verson sisuksiin.

(http://blooddiamondmovie.warnerbros.com/)

Kummia ilmiöitä

Näin tänään ninjan kadulla. NINJAN. Mahtavaa Tampere!

Ulkomaailmassa on tapahtunut muutoksia. Keltainen asia taivaalla ja paljon keltaisia muovikasseja, joita kantavat varsin vähäpukeiset ihmiset. Kesälevottomuus. Nyt on vasta MAALISKUU! Mitä tässä maailmassa oikein tapahtuu? Luotan takatalveen. Se tulee joka tapauksessa.

Olen maailman huonoin opiskelija. En jaksa tehdä mitään. Venytän, siirrän, vetkuttelen. Onneksi toinen ammattini on pitää majataloamme pystyssä. Eilen Mayu, huomenna Saara. Hallituskadun B&B toivottaa lämpimästä tervetulleeksi!

Pohjalainen matkakertomus

Terveisiä Pohjanmaalta! Letkeä matka. Peltoja ja eriskummallisia vesitorneja riittämiin. Ei jouduttu tappeluun, eikä nähty yhtään. Ehkei uusi pohjalaisten sukupolvi enää kulje puukko vyöllään.

Retken aloitimme Annun kera peukku pystyssä. Kyydityimme Ikaalisiin karvaisen miehen korkeassa autossa. Loogisesti matkamme jatkui kuitenkin Anskun mersun sisuksiin ahtautuneena. Meitä oli "väliaikaisesti" vain viisi takapenkillä. Poliisi oli ystävä, eikä onneksi ollut kyttäämässä ylilastattujen autojen lukumäärää.

Nurmo näytti idylliseltä kylältä, jossa oli Alvar Aallon suunnittelema ruumisarkun muotoinen kirkko. Anskun koti tuntui kodilta ja siksi hyvinkin ideaaliselta kotihippakohteelta. Sauna oli lämmin ja pieni, terassin infrapunalämmittimet toivat toisen höyryhuoneen ulottuvillemme. Juomapelit nostattivat tunnelmaa, jopa natiivit köriläät lopulta ymmärsivät jotenkin sääntöjen kulun. Suuressa tuiskeessa ajoimme takseilla Seinäjoelle. Olin kiva kuskille ja tsemppasin tätä 12 tuntisen työputken alussa. Hän varmasti oli otettu kakaran oivista elämänviisauksista kahden elämän ylläpitämisestä: "Sullahan on kato mahikset elää tavallaan enemmän kuin muut. Oot eka yön töissä, sit nukut 7 tuntia, kello on 12 ja sitten sulla on taas uusi päivä edessä, eli vähän niinkun kaks päivää samana päivänä."

Seinäjoen baaritarjonnasta meidät imaisi Wartti. Ennen sisäistymistä, imimme sivistyneesti viinipullon rakennuksen takana paikallisten bilisparkin reunamilla. Miten aikuista! Baarissa kanssabaareilijat olivat onnellisia pelatessamme lisää äänekkäitä juomapelejä. Illan esiintyjä oli kamala, mutta bändin solisti oli Idolsista tuttu, joten arvelin hänen kuvaamisen olevan elämäni huipentuma. Loppukeikan muhimme baarin perällä.

Olin sosiaalisaktiivinen ja tein tuttavuutta alkuperäiskansan kanssa. Suosikkipuheitani jälkeenpäin mietittynä olivat kaljun pojan haastattelu kaljun sheivaamisesta sekä kahden 18-vuotiaan pojan opastaminen poliittiseen vaikuttamiseen: "Ootko äänestäny? Ai et? No kyllä jokaisen pitäis! Ootko ees kattonu ehdokkaita? Ai et? No ensinnäkin sun pitäisi valita puolue..." Luulen, että myös pojat olivat onnellisia tätin neuvoista. Jaksan silti ihmetellä, miten -89 voi päästä jo baariin! Voi vanhuutta!

Pois lähtiessämme pakenin samaa taksikuskia auton perälle. Kuski ei ollut yhtä mukavan oloinen, mitä aiemmin, sillä kyydissä oli ainakin neljä ylimääräistä, eikä maksajan arvuuttelu rauhoittanut hänen mieltänsä sen vertaa. Pääsimme perille ja jatkot kuihtuivat aika pian banaanivoileipien valmistamisen jälkeen.

Kellot siirtyivät ja kaunis päivä koitti pian. Miksi aina koomapäivinä on maailman paras ilma? Marian ilmestyspäivän kunniaksi katsoimme aamulla jumalanpalvelusta televisiosta. Kokonaissaldona juhlista oli monta koomapotilasta ja yksi mykkä. Annu kadotti äänensä yön tunteina, eikä se suostunut palaamaan. Matka takaisin Tampereelle sujui seitsemän hengen perheen kera sopuisasti ja peltojen vilistessä ohitse, saavuimme näsinneulan tietämille. Suomimatkailu kannattaa, sanon minä, ja lähden viettämään liskojenyötä.

Yöllisen piinan jatkuminen

TAAS. Heräsin taas aamuyöllä Tampereen katuhuollon ansiosta kesken hyvien unien. Tällä kertaa alapuolella olevan koulun sorapeitettä poistettiin kahden ulkoavaruudesta tulleen mönkijätraktorin voimin. Kamala ääni. Pakenin kämppikseni sänkyyn ja laitoin korvatulpat. Kauhea kohtalo asua metropolin keskustassa yliaktiivisen katukunnostuksen kohtaamispaikassa. Pitäisi kai olla vaan tyytyväinen, mutta ei osaa. Perkeleen meluajat.

Huomenna matkaan Pohjanmaan lakeuksille. Puukkohomeopatiaa ja verisiä tappeluita odotellessa. Ehkä kuitenkin käyttäydymme ulkopaikkakuntalaisittain sivistyneesti Anskun kotikekkereissä ja katsomme mitä aboriginaalit saavat aikaan. Seinäjoen humu viehättää jo etukäteen, random-Suomimatkailu kun ei ole kovin useaan otteeseen sinne suuntautunut. Kevättäkin povattiin lehdessä. Vaikka Muoniossa on vielä yli metrin kinokset. On se jännä maa tämä Suomi.

Livemusiikkia

Kuulin juuri livenä bändiä, jonka soitanta aiheutti fyysistä pahoinvointia. Outoa, mutta totta. Onneksi pääesiintyjä, Rubik, oli verrattain paljon parempi. Melkein parasta keikassa olivat bassorummun heijastava peili ja nurkassa soittava haamukitaristi, jota ei nähnyt. (siis melkein) Tykkäsin, voisi harkita kuuntelua myös levyltä!

Keikoilla puskee kova vimma oman bändin perustamiseen. Sitä ennen tarvitsisi harjoittaa kitaran pitelemistä hieman useammin. Vaikka toisaalta rumpalin osaan lankeaminen on käynyt oikeudesta. "Bändiprojektimme" Rolling Ensemble on jo treenannut, vaikkei biisejä vielä ole. Se on jo aika hyvä saavutus. Tosin soittajan kosketus itse välineeseen on myös aika neitseellistä, mutta rollailu alkaa jo sujua mallikkaasti.

Aiheesta opintoihin. Tein hiljattain empiiristä tutkimusta voiko tentin päästä läpi, vaikkei tiedä asiasta mitään. Tässä tulokset. Kylllä voi. Persoonallisuuspsykologiasta napsahti 5 opintopistettä menetelmällä rasti ruutuun. En niinkään halua tällä ylpeillä, ehkä fiksuinta olisi omaksua viisas lause opiskelet itseäsi varten. Häikäilettömyys on kuitenkin toisinaan kätevää himoitessaan opintorekisteriin suoritusmerkintöjä. Ja kuka vielä väittää, että yliopistossa tarvitsee opiskella!

Kesän odotus

Jos päättäisi, että kesä alkaa nyt, alkaisiko se? Kevät on ainakin vahvasti läsnä. Eilen satoi räntää, tänään paistoi aurinko. Paisteesta huolimatta, kävin tänään katsomassa kumikenkiä kaupassa. Yllättävän kalliita.

Kesän odotusta lisää postiluukusta tipahtanut kirje: minusta tulee linnanmäen laitetäti kesäkauden ajaksi! Jollain tapaa hassua odottaa työtä alkavaksi. Toisaalta se tarkoittaa myös kesää ja sitä tässä tosiaan jo kaivataan! Kesäkommuuni, lintsi ja rento meininki houkuttelevat aivan liian paljon enemmän, mitä lopunajan koulutyöt. Se ei liene kovin yllättävää.

Tukholma kuvina

Mikä ei kuulu joukkoon?

Heja Sverige! osv.

Tampere-Helsinki-Tukholma-Helsinki-Hyvinkää-Helsinki-Lapinlahti. Tuntuu, että on kulunut paljon aikaa, vaikka edes viikkoa ei ole vierähtänyt. Lyhyessäkin ajassa näköjään ehtii vaikka mitä.

Aloitan alusta.

Tampereen elokuvajuhlat. Pressikortti on jännittävä asia. Kyseinen läpyskä avasi monenlaisia kokemuksia filkkareilla. ”Ainahan töitä saa tulla tekemään” oli kommentti, kun pokkana vakuuttelin juttukeikalle tuloa hieman tyyriiseen tapahtumaan. Tutkivaa journalismia harjoitimmekin Anselmin kera katsellen saamelaista musiikkitarjontaa, performanssia, elokuvia ja vapaata (humalahakuista) käyttäytymistä. Varsin mielenkiintoinen ilta. Muutoin poikkesimme katsastamassa suomalaisia musiikkivideoita, Helsingin 60-luvun underground meininkiä ja kansainvälisen sarjan kilpailuteoksia. Antoisaa oli, suosittelen tutustumista.

Tukholman risteily. Lievässä koomaolotilassa alkoi matka Tukholmaan. Parhaimmillani kolme kertaa kahden tunnin laivamatkalla oksennettuani, pelkäsin hieman matkapahoinvointia yli 24 tunnin laivaan sulloutumisen vuoksi. Ahdistukseni oli kuitenkin turha, sillä humala taisi keinuttaa enemmän mitä laiva. Vai liekö infosta pyydetty taskussa pyörinyt matkapahoinvointitabletti vaikuttanut psyykkisenä turvana. Täti selitti nimittäin hyvin painokkaasti tabletin olevan kolmiolääke, kun niitä punaviinin värjäämin hampain tiedustelimme. ”En mä oo mikään sekakäyttäjä” Ansku onneksi vakuutteli ja sininen purukalusto vakuutti naisen varmasti täysin.

Päivä Tukholmassa oli keväinen. Ruoho pilkisteli jo pientareilta ja narsissit kukkivat. Tuhkolmalaiset olivat trendikkäitä ja kaupunki viihtyisä. Säilynyt vanha arkkitehtuuri oli mahtavan näköistä, vanhat talot ja rakennukset kovin kauniita. Kävelimme kuusi tuntia pitkin ja poikin, syrjäisemmillä alueilla ja vanhassa kaupungissa, välillä poiketen mukaviin putiikkeihin. Ruotsia oli kiva kuunnella ja sitä jopa ymmärsikin. Oma kielitaito oli vain kovin ruosteessa, tack och hej tulivat automatiolla, muuten kyvyt suulliseen ilmaisuun olivat kovin rajoittuneet. Kuitenkin oli hienoa käydä, täytyy päästä uudelleen!

Takaisin laivalla tuli juotua muutama nestemäinen. Tunnelma oli nostattava ja kävinpä tanssimassa Hannan kanssa yhden valssinkin. Loppuillasta/yöstä meininki kehittyi hieman oudommaksi. Hengailin porukassa, jossa kaksi rakennusfirman omistajaa pestasivat minua kesätöihin. 15-vuotias lesbotyttö yritti iskeä, eikä uskonut, että olen kuusi vuotta vanhempi. Hänen serkkunsa puhui siveettömiä, ja ehdotimme hänelle hieman kasvamista, kunnes voi asioista puhua siihen sävyyn. 64-vuotias pappa Vaajakoskelta kertoi kuinka hän oli saanut alapäänsä toimimaan yrteillä. Poikamiehenä ikänsä ollut mies, kertoi syyksi ”Rakastan niin paljon naisia”. Hieno homma. Kyseinen äijä antoi minulle 100 kruunua, ilmeisesti koska oli vaikuttunut siitä, että opiskelin journalismia. En voinut kieltäytyä. Lopulta yritimme raksapoikien kanssa eksyttää teinejä, ja kuitenkin eksytin itseni kaikista. Hytin avaimeni ei ollut mukana, joten kuuntelin aulassa 30-vuotiaan porvoolaisnaisen elämäntarinaa, kuinka hän ei tunne oloaan kolmekymppiseksi. Seitsemältä menin ryskyttämään hytin ovea ja pääsin sisään. Yövieras supatti yläsängyllä salaisesti sähköpostiosoitettaan ja minä auoin päätäni kovaäänisesti yrittäen saada ihmisiä valvomaan. Nukuin kuitenkin kaksi tuntia ennen satamaan saapumista.

Helsinki-Hyvinkää. Laivasta noustuamme raahauduimme piknikille Kiasman takaisille portaille. Räkätimme keskenämme, niin että ohikulkijat varmastikin olivat onnellisia kulkiessaan juuri siitä ohitse. Lähijuna kuljetti meidät pian Hyvinkäälle. Päivällä en saanut unta, koska olin liian väsynyt. Nauroimme älyttömille jutuille varmaan tunnin verran. Illalla menimme edustavina katsomaan omakotitaloa kesäksi. Apatia iski hetkittäin, mutta talo oli loistava. VR sponsoroi meidät takaisin Hyvinkäälle, josta pornokaupan yläkerrassa uni vihdoin saavutti väsyneet matkaajat.

Aamulla uusi päivä kuljetti takaisin pääkaupunkiimme. Hyvinkää-Helsinki väli on yllättävän pitkä. Loisin nallekarkkikaupan takahuoneessa piilossa asiakkailta. Soitin raksapojille, mutta kesätyö olikin härski huijaus. Nauratti. Työhaastattelu Linnanmäellä meni suhteellisen hyvin, tosin lamaantunut fiilis oli aika tuntuva, ja vastasinkin yhteen kysymykseen viisaasti ”joo”, kunnes tajusin sen merkityksen. Pisteet kotiin.

Loistavan suuntavaistoni ansiosta kimppakyyti nouti minut paikasta x, ja matka jatkui kohti Kuopiota. Yllätyksekseni isä oli aktiivinen ja tuli hakemaan tytön illalla kotiin. Oma sänky tuntui taivaalliselta kohteelta tuona yönä.

Saamelaiset kaupungissa

Tänään pyörähdimme Anskun ja Teemun kanssa keskustorilla saamelaisten innoittamina. Lapin kansa oli valloittanut syrjäisimmän nurkan, jonne loikimme massiivisten lammikoiden ylitse. Kolme kotaa keskellä märkää Tamperetta näyttivät huvittavilta. Kodan liepeillä kaksi innokasta Saamelaisalueen koulutuskeskuksen opiskelijaa yritti houkutella opintoihin Inarissa. Ei ehkä juuri nyt. Kahdessa muussa kodassa käristettiin poropaistia, ei ehkä sitäkään tähän hetkeen. Olisin halunnut jäädä kuuntelemaan kolmen papan viehättävää murretta, mutta ei olisi ollut ehkä kamalasti yhteistä puhuttavaa. Hienoa kuitenkin, että olivat matkanneet tuomaan meille ripauksen Lappia.

Varasin huomiselle parturiajan (joojoo, naiset käy kampaajalla). En ole varmaan yli viiteen vuoteen kyseisen ammattikunnan palveluita käyttänyt, joten odotan jo innolla kokemusta ja rentouttavaa hetkeä parturituolissa jotain aivovapaata lehteä selaten.

Viikko on taas vierähtänyt nopeasti. Tuntuu, että kevätkin tulee. Ainakin loska valloittaa kadut tehokkasti. Loma tulee tarpeeseen, Tukholmaan, jipii!

Mainostan vielä lopuksi opiskelijatovereitteni tuotoksena syntyvää festival newsiä, josta Anselminkin kyselemä juttu löytyy. Näin kirjoittavat tulevaisuuden toivot, olkaatte hyvät. http://www.uta.fi/festnews/2007/perjantai/index.shtml

sisarsuhteita ja elokuvaelämyksiä

Ei, en ole kuollut, vaikka blogini ei muutamaan päivään päivittynytkään! Olen taas suunnilleen elävien kirjoissa ja viihdyttänyt viime päivinä parhaimpani mukaan Oskaria. Sukulaisuussuhteet velvoittavat toisinaan ammatinvalinnan muuttamista hovinarrin ominaisuuteen.

Ei sillä, että olisi valittamista. Kivaa on ollut. Teimme perinteisiä sisarusjuttuja, kuten kävelimme jäällä, kiipesimme Pyynikin torniin, pelasimme nettipokeria (hävittiin kaikki rahat), söimme kakkua, valloitimme kaupungin ja kävimme elokuvissa. Hienoa aikaa kaikkiaan.

Leffassa tuimme riistoyhtiötä ja valitsimme massakamaa. Täytyy kuitenkin sanoa, että Martin Scorsese on ansainnut Oscarinsa. The Departed oli hyvin vaikuttava. Pidin ja olen taas vakuuttunut DiCaprion taidoista näytellä. En niitä ole koskaan epäillytkään, hän vain kuuluu näyttelijäkaartiin, joiden kyseenalaistaiminen on peruskauraa vakio titanichiihaapullamössöbeibifeislällärilullari-mielipiteiden vuoksi. Ihan totta, miettikää nyt vaikka Johnny Deppiä, kuinka moni kyseenalaistaa herran, vaikka Jonkan päiväunissa esiintymisprosentti lienee aika korkea? Nicholson ja Damon tekevät myös mainion työn.

Kopioin juuri psykologian pdf-tiedostot muistitikulle. Huomenna olisi tentti. Ajattelin tehdä kvalitatiivisen tutkimuksen aiheesta, miten todennäköistä on päästä tuurilla läpi monivalintatentistä. Kerroin tuloksista myöhemmin. Tänään olisi ollut myös historian tentti, josta kuulin 15 minuuttia ennen sen alkua. Ajattelin suorittaa sen myöhemmin. Onneksi opiskelussa voi tehdä omia valintoja.

Tampereen filmifestivaalit alkoivat. Ensimmäinen lehti ilmestyi tänään, oma juttukin julkaistiin. Oli mukava kuulla positiivistakin palautetta. Voisi käydä katsomassa joitain näytöksiä ja hyödyntää vapaaliput. Tarjontaa ainakin riittää.

Vaalikone-ystävä vai vihollinen

IRC-Galleriassa toteutetut varjovaalit olivat ylittäneet Hesarin uutiskynnyksen. Perjantaihin mennessä annetut 14 000 ääntä luotsasivat kokoomuksen ja vihreät vaalivoittoon. Kolmanneksi ylsi keskusta. Henkilöistä eniten ääniä oli saalistanut näätä-Sauli. Tämäkö on nuorison todellinen kanta?

Äänioikeutettuja ovat kaikki yli 16-vuotiaat IRC-Galleriaan rekisteröityneet käyttäjät. Nuorille tulee tarjota heille läheisempiä tapoja esittää asioita, mutta onko sitten IRC-Galleria oikea paikka? Kuinka kattavan kuvan se antaa? En tuomitse, ihmettelen vain.

Vaalikoneisiin on helppo osallistua. Vastaaminen ei tosin aina ole niinkään helppoa. Varsinkin kun kysymyksiä on paljon, alkaa kiinnostus hiipua loppumetreillä. Vaihtoehdoista mikään ei oikein miellytä, jolloin lopulta rastittaminen alkaa toteuttaa ideologiaa "ihan sama". Kysymysten ja vastausten asettelun kanssa, voisi tarvita tulkkia. Selkeä asia kun voidaan muotoilla hyvin epäselväksi poliitikkojen jargoniksi.

Osallistuin erään puolueen sisäiseen vaalikoneeseen. Kysymyksiä ei ollut kuin noin 25, mutta määrä alkoi puuduttaa pitkien vastausvaihtoehtojen puolesta jo puolivälissä (omaa keskittymiskyvyttömyyttä?). Olin tutkaillut mahdollista ehdokasta jo ennakkoon ja yllätyin, kun hän oli kolmanneksi sopimattomin vaalikoneen perusteella. Tutkailin vastauksiamme (niitähän voi siis verrata keskenään, mitä itse ja mitä ehdokas on vastannut. Lisäksi ehdokas usein perustelee valintansa) ja olin entistä varmempi, että hän on pitkälti samoilla linjoilla kanssani. Useimmat eri vastaukset kun johtivat juuri tilanteista, joissa oli useita vaihtoehtoja/en osannut päättää/en ymmärtänyt/liikaa vaihtoehtoja, joista karsiminen tietysti loitonsi kammottavalla tavalla mielipiteitämme.

Vaalikoneisiin ei ole siis uskominen. Luulen, että niistä on apua, jos on aivan hakoteillä, mutta silloinkin täytyy olla vahvoja kantoja omista mielipiteistä ja arvoista. Vaalikoneet kyllä antavat lisäperspektiiviä, jos tietää mitä hakee. Tulosten vertailu voi olla hedelmällistä, kuten itselleni kävi.

Palatakseni IRC-Galleriaan, on ihan hauskaa, että nuoret otetaan huomioon. Galleriassa itsekin asioineena, juttujen taso ei aina ole kovin älyllistä. Tosikkotoimintaa harrastavat lähinnä itseään innolla esittelevät pimut, joille se on ehkä maailman oleellisin asia juuri siinä elämäntilanteessa. Kuinka tosissaan vaalikonetta on käytetty, jää vain arvailujen varaan. En väitä, että Gallerian käyttäjät olisivat pääasiassa tyhmiä tai näsäviisaita. Jos senioripuolue on saanut 17 ääntä, voidaan kuitenkin miettiä, ketkä äänet ovat antaneet.

Tosissaan tai ei, nuorten äänestyskäyttäytymistä ei kannata yleistää IRC-Galleriassa tehdyllä varjovaaleilla. Ei sitä kukaan väittänytkään, mutta menkää Pihtiputaan mummon housuihin. Vai hamettakohan hän vielä käyttää?

(Kaikkia kiinnostava tautietenemiskuvaus: Löysin eilen murskaantuneen ja puoliksi avautuneen panadolin. Söin sen. Olo on lievästi kohentunut. Sarja-aivastuksieni määrä tosin pääsisi varmasti jonnekin ennätysten kirjaan.)

V* tätä tautia

Luulin, että paranin. Ehei, tästä tämä lysti vasta alkaa. Lima kiertää päässä vuoristoradan lailla. Pikkuvasarat jyskyttävät silmissä ja elohopea on iloinen saadessaan työsarkaa mittarin sisuksissa. Mikä helvetin nairobikuume tämä oikein on? Varmaan se lintuinfluenssa rantautui vähän viiveellä tänne Tampereelle. Vilpposen likkaan. Not so nice.

Aina täytyy valittaa. Mutta, jos on syytä, niin se on mielestäni oikeutettua. Kätevä tapa on tietysti purkautua internetin blogi-sivuille, josta kukaan ei narinaa lue ellei todella ole aivan idiootti (niin, mitä ihmettä sä siellä kelaat?!)

Katsoin juuri Pirates of the Caribbean II (silmäni kiittävät). Ei ainakaan parempi, kuin ensimmäinen. Liian pitkä. Eikä Jack Sparrow´kaan ollut yhtä vetävä mitä ennen. Jaa, turhaan kai arvioin menneitä, so last season.

Vituttaa kun päivät ajelehtii hukkaan. Voisi edes lukea, mutta kun ei jaksa. Tännekin jollain ihme kyvyillä kirjoitan, riippuvuutta? En tunnusta. Vielä kun olisi kaikkea mukavaa tulossa, pelottaa, että jään ikuisesti pöpön hallintaan. Auttakaa!

Tule tule terve olo, älä tule sairas olo.

JK. Kuten ehkä huomasitte, oli pakottava tarve vaihtaa ulkoasua. Mielestäni sopii hyvin nudistitrampoliinin plompsahtelevaan hyppytuokioon viikunanlehti seuranaan. Samaa mieltä?

Lähdetkö kanssani kaukomaille?

Luin eilen ennen nukkumaanmenoa lehteä nimeltä Basso. Lehden teeman oli matkailu ja haastateltavina olivat muun muassa vinkeät kaverit Madventures ohjelmasta. Äijät kaikessa älyttömyydessään ovat mielestäni lopulta aika fiksuja sällejä.

"Matkustaminen kulttuurina ja harrastuksena on tietysti hedonista toimintaa, jolla pyritään saavuttamaan hyvä olo itselle, mutta se on myös oikeasti tärkeää maailmassa. Tällä hetkellä eletään sellaisia aikoja, että nyt jos koskaan pitäisi yrittää ymmärtää muita kulttuureja, ettei tulisi sivilisaatioiden sotaa. Mun mielestä matkustaminen on siinä mielessä hyvä hedonistinen harrastus, että siinä on viisastumisen ja positiivisen kasvun mahdollisuus. Se tuo toivon kipinää."

Tämän ja muiden viisauksien (ja ei-niin-älykkäiden juttujen) saattelemana vaivuin unten maille. Jutussa oli puhuttiin kohteesta, jonne kannattaisi matkustaa. Pian tämä kaukainen maa siintelikin jo unimaailmoissani. Oli lämmin, erikoinen ja mukava tunnelma. Olin onnellinen, että kerrankin lähdin matkaamaan kauas. Paikka oli eksoottinen ja miellyttävä.

"Kuubaan, ennenkuin Castro heittää ehkä kolmen päivän päästä lusikkansa nurkkaan."

Kuuba on tietenkin vastaus.
Kuka lähtee matkaseuraksi?!