-Paulo Coelho; Veronika päättää kuolla
Vaikka polkupyörän ruostuneet ketjut kitisee, kokovoltilla eteen ja taakse, Y.M.C.A. -liikettä samanaikaisesti tehden.
16 March 2010
Viisauden lähteillä
"Lakkaa ajattelemasta kaiken aikaa, että tunkeilet ja vaivaat lähimmäistäsi! Jos ihmiset eivät pidä siitä, he kyllä valittavat! Ja jos he eivät rohkene valittaa, se on heidän ongelmansa!"
01 March 2010
Hei hei mitä kuuluu?
Tyypit napisee, että en kirjoita enää tapahtumista ja kuulumisista. Myönnän, että viime aikojen haluanpelastaamaailmanmukaälykkäilläkommenteillaniyhteiskunnasta-henkinen kirjoittelu on sairaan tylsää. Toisaalta, omasta elämästä kirjoittaminen on vielä tylsempää. Mutta sitä saa, mitä tilaa!
Pakoilen nykyään koulujuttuja aktiivisesti. Tajusin myös, että olen tehnyt sitä koko opiskelu-urani ajan, eli hyvin pitkään. Toisaalta mietin, että olen pärjännyt silti ihan hyvin. En ehkä aio muuttaa taktiikkaa.
Viime perjantaina tein täsmäiskun Raumalle. Siellä odotti ranskatar kumppaneineen. Rauma oli luminen ja vanha kaupunki mahtava. Unplugged keikat kerrostaloasunnossa on ASIAA. On edelleen hämmentävää, kuinka musiikista tulee välillä kylmät väreet. Ja siitä, että ihmiset osaa! Lätkäpeli oli tiukka, onneks ei nähty eka erää, eli aika tiukka oli ennakkoasetelma ennen studioitumista (6-0). Tsekattiin myös Rauman menomesta, jossa on noin 20 ihmistä, koska kaikki muut oli katsomassa Petri Nygårdia. Raumalaiset tykkää ehkä paskasta musasta, tai sit DJ oli vaan paska, koska hittikavalkadiin kuuluivat kaikki paskimmat hitit viimeiseltä 20 vuodelta. Lauantaina pyrimme hakeutumaan raumalaisten läheisyyteen kuuntelemaan natiivikieltä. Ainakin eräs lapsi liukumäessä mongersi sen verran epäymmärrettävästi, että päättelimme hänen olevan alkuperäisasukas.
Rauma jäi taakse ja bussin wc on kamalin vessakokemus hetkeen. Tampereelle kokoontuivat future china girl ja turkish teapot. Kooma helpotti tupareissa, jossa tarjoiluina oli megana ruokaa ja juomaa. H "nudisti" Hillriver villitsi pelejä yllättävillä säännöillä ja aloitin myös uuden harrastuksen, jota en mainosta sen enempää. Fresh mountain air! Jotkut ihmiset on parhaita, jotkut ei edes oikein semi. Elämän kylmiä tosiasioita. Hulluudessani katsoin Suomen pelin, vaikka olin lopulta niin väsynyt, ettei edes Teemu Selänteen legokaluston esittely innostanut pronssihuumaan. Normi nukkumaan menoaikanihan on 9.00.
Sunnuntain aktivoituminen oli juhlaa, Tampere näytti puolensa, vaikka loska valtasi kadut. Tennarit eivät silti ole vielä tämän hetken kenkävalinta.
Tänään hengailu jatkui, vaikka yksi lähti maailman ääriin. Illalla sain maitohappohyökkäyksen raajoihin, joka on hyvin veltostuttava kokemus. Sen varjolla en tehnyt asioita mitäpititehdä, vaan kirjoitan esimerkiksi blogia, joka edesauttaa muun muassa erityisesti kaikkia kouluasioita merkittävästi.
Muutoin olen miettinyt tulevaisuutta ja semisti ottanut ehkä, EHKÄ, tavoitteeksi valmistumisen ensi keväänä. Se tarkoittaisi epämatkaa syksyllä, mutta myös hyvin suurta matkaa puolentoista vuoden kuluttua. EHKÄ-päätös tuntuu hyvin kummalliselta, pelottavalta, oudolta ja myös epähyvältä, mutta realismi pukkaa kovasti läpi, eikä pitkäaikainen ystäväni Kela halua enää kovin kauaa olla taloudellinen tukipilarini. Harmiksi.
Halusin olla ihana, mutta koska monet mun kaverit on niin ihania, niin oon varmasti yhtä ihana.
Tää kevät tulee menemään sekunnissa. (nopeeta tää aikakäsitys nykyisin) Kaks kuukautta ja reili. Sitä ennen Ranskaa ja pala Saksaa. Kaikessa välissä kaikkee kauheesti. Sit onkin kesä ja uusi ja vanha käsi kädessä. Vaikka vähän harmittaa hautausmaafloristin menetetty mahdollinen ura entisessä kommuunikotiseudulla. Nopeat syövät hitaiden emit, vai miten se menikään.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Some of you have told me that I should write more what I´ve been doing lately.
1. I´m escaping to do any schoolwork and it´s bad, but I still realized that it´s the tactic I have always had and it´s working so I think I don´t change it.
2. Last weekend I visited Rauma where one of my friend was during her holiday from France. The old city of Rauma was really beautiful and we tried to hear original "language" what they speak there. We saw a kid who was speaking so weirdly so we decided that he must be an aboriginal. Friday evening we had party at the flat and there were acoustic live gigs, which was so great! Finland lost the ice hockey game in olympics (6-1 to USA) but still we continued evening and went to a bar which was almost empty and the DJ was playing the crappiest music ever. Go Rauma!
3. Saturday I was back to Tampere and met my lovely friends who were travelled to city to see each other (and me also of course, how I say it..!?) We went to house warming party and it was great in there. I just love to hang with people who are great! At 5 am I was in a huge coma but still wanted to watch bronze-game where Finland played against Slovakia. I was so tired at the end that I couldn´t be enourmously happy even if Finland won and the players watched their medals like a little kids. So the basic time to go bed is 9 am, huh. Still Sunday was a great day and I still love my friends with who I can talk, talk and talk.
4. Today one of my friends flow far far away. I did so much sports that my legs went burning and now I´m avoiding to do anything useful so I write this blog.
5. About future, I was almost planning that MAYBE I could graduate next spring. It´s crazy, scary and really sounds not a plan of mine, but MAYBE I could try. Because my time to get money from state is running out and if I escape now, I might never finish my school. So IF I do this (or try to do) I will escape work, adulthood and stuff after graduation. That sounds much more better!
Subscribe to:
Posts (Atom)