Pohjoissaari on vihreä. Tummanvihreä. Ei niin spektaakkelimainen kuin etelä, mutta kaunis silti. Ihmiset on mukavia, tosin joidenkin aksentti on hämmentävä. Yhä ylöspäin kiivetään, tarkoituksena valloittaa pohjoiskärki ensi viikolla. Nyt majaillaan Thamesissa, Coromandel national parkin tienoilla. Talossa asuu kuusi tyyppiä, mutta meidän hostia ei ole näkynyt. Rentoa jengiä nää seelantilaiset!
29 April 2011
Sohvalta sohvalle
Sohvasurffaus (couchsurfing) on kyllä maailman paras keksintö. Ollaan hypitty sohvalta sohvalle viimeisen kuukauden ajan (useammin tosin sängystä sänkyyn). Hauskaa, halpaa ja uskomattoman kätevää. Mahtavia tyyppejä, uskomattomia taloja (kaikki NZ asuu taloissa), uusia kokemuksia, erilaisia näkemyksiä, mieletöntä vieraanvaraisuutta.
24 April 2011
20 April 2011
Wellington
Uuden-Seelannin pääkaupunki on tuulinen. Laivamatka Pictonista Wellingtoniin kesti normaalin kolmen tunnin sijasta kahdeksan, koska reittiä täytyi muuttaa hurjan merenkäynnin vuoksi. Aallot olivat 5-7 metrisiä, Itämerellä ei taideta ihan yltää moisiin mittoihin.
"Welly" on ihana. Pohdin, milloin olin viimeksi isommassa kaupungissa. (Täällä ne voi tosin laskea yhden käden sormilla.) Siitä on aikaa. Uusi-Seelanti ei todellakaan ole kaupunkikulttuurin mekka. Hauska katsella ohikulkevia ihmisiä, vähän erilaista katukuvaa, mihin on viime aikoina tottunut.
Pohjoissaarta on tarkoitus kiertää noin kuukauden verran. Vaihdettiin autoon renkaatkin, nyt kelpaa ajella.
On tavattu paljon mahtavia paikallisia. Sohvasurffailun avulla pääsee syvemmälle. Tykkään.
Jos jotain kiinnostaa seurata reittiä, tässä tulee. Franz Joseph Glacier-Punakaiki-Karamea-Farewell Spit-Motueka-Takaka-Nelson-Picton/Blenheim-Wellington. Huomenna Napier.
"Welly" on ihana. Pohdin, milloin olin viimeksi isommassa kaupungissa. (Täällä ne voi tosin laskea yhden käden sormilla.) Siitä on aikaa. Uusi-Seelanti ei todellakaan ole kaupunkikulttuurin mekka. Hauska katsella ohikulkevia ihmisiä, vähän erilaista katukuvaa, mihin on viime aikoina tottunut.
Pohjoissaarta on tarkoitus kiertää noin kuukauden verran. Vaihdettiin autoon renkaatkin, nyt kelpaa ajella.
On tavattu paljon mahtavia paikallisia. Sohvasurffailun avulla pääsee syvemmälle. Tykkään.
Jos jotain kiinnostaa seurata reittiä, tässä tulee. Franz Joseph Glacier-Punakaiki-Karamea-Farewell Spit-Motueka-Takaka-Nelson-Picton/Blenheim-Wellington. Huomenna Napier.
09 April 2011
Tien päältä
Hyvin pyyhkii! Autossa on tiivis tunnelma, kilometrejä taittuu, maisemia vilahtelee, hiki pinttyy ja niin paljon nähtävää koko ajan.
Couhsurfattiin Punakaikissa runoilijan tykö asuntoautossa keskellä metsää. Harvan kotipihalla voi pelata ping-pongia tähtien tuikkeessa ilman valosaastetta, kuulla meren nukkuessa ja tehdä ekstreme-trekki naapurin reviiriltä sademetsän halki rantaan, jossa pitää juosta aaltoja karkuun nousuveden tullessa kiireesti kohti. Ihan loistavaa.
Eilen Karameassa, tänään Motuekassa. Huomenna Golden Bay!
Couhsurfattiin Punakaikissa runoilijan tykö asuntoautossa keskellä metsää. Harvan kotipihalla voi pelata ping-pongia tähtien tuikkeessa ilman valosaastetta, kuulla meren nukkuessa ja tehdä ekstreme-trekki naapurin reviiriltä sademetsän halki rantaan, jossa pitää juosta aaltoja karkuun nousuveden tullessa kiireesti kohti. Ihan loistavaa.
Eilen Karameassa, tänään Motuekassa. Huomenna Golden Bay!
02 April 2011
Wanaka
Se on syksyn ensimmäiset päivät. Kirpeät aamut hengityksen höyrytessä. Tummansiniset kuulaat illat tähtien loistaessa kirkkaina, yökasteen sinnitellessä jäätymistä vastaan. On huhtikuu ja minä olen viljaa. Kyllä, Uudessa-Seelannissakin talvi tekee tuloaan.
Viimeiset reilut kaksi viikkoa olen pysytellyt samassa osoitteessa. Hostellielämä vakituisena asukkina on mitä parhainta ihmisten tarkkailuun. Päivittäin vaihtuvia naamoja, osa pysyvämpiä. Työkaverit on mahtavia ja omaa rauhaakin on helppo löytää monien ihmisten keskellä. Ympärillä oleviin satunnaisiin kasvoihin kiintyy välillä ja seuraavana päivänä on kummallista, kun ne ovat yhtäkkiä poissa.
Homman nimi on siis työntekoa asumista vastaan, jota on täällä ja ilmeisesti Ausseissakin tarjolla yllin kyllin. Käytännössä työskennellään kaksi päivää viikossa ja loput päivät vapaita. Erittäin rentoa ja siivoaminen on välillä jopa meditoivaa, kun kuuntelee samalla musiikkia ja ajattelee asioita pedatessa petejä omaan tahtiin. (Paitsi että täällä on maailman omituisin tapa pedata pedit, hullu vaiva (näyttää tosin hyvältä), kun nukkumaan mennessä pitää repiä suurella vaivalla tehty peti auki! Ei voi käsittää. Tosin onneksi vain privahuoneissa, dormeissa pääsee vähemmällä.)
Paikan nimi on siis Wanaka. Unelma kaikin puolin. Wanaka Bakpaka, ehkä yksi maailman viihtyisimmistä hostelleista, sijaitsee rinteessä, josta näkyy järvelle ja vuorille. Ja jotkut ihmiset asuvat täällä oikeasti! Vaikea ymmärtää. Vaikka itsekin olen huomannut, miten uskomattomat maisemat muuttuvat arkipäiväisiksi, kun niihin tottuu. Samalla miettii myös kotimaan maisemia, ja osaa taas arvostaa niitä enemmän, vaikka ne poikkeavatkin täällä olevista huomattavasti.
Maanantaina aloitan road tripin saksalaisen tytön kanssa, jonka tapasin Christchurchisa. Ei olla nähty maanjäristyksen jälkeen, sillä Kathleen evakuoitui eteläsaaren pohjoisosaan. Matkaa taitetaan siis autolla, joka toimii myös liikkuvana kaksiona. Tavoitteena on edetä länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista, lämpöä. Ehkä autossakaan ei ole liian kylmä nukkua enää siellä suunnassa, täällä alkaa olla jo aika vilpoista öisin. Tarkoituksena kiertää etelää ja sitten pohjoista, jossa en ole vielä ehtinyt käydä. Aikaa matkalle on kaksi kuukautta, saa nähdä kuinka pitkään jaksetaan!
Tuntuu haikealta lähteä. Tästä on tullut koti. Paikka, jossa voi purkaa tarvikkeet jääkaappiin ostosten jälkeen. Sänky, jossa voi nukkua päikkärit. Sohvannurkka, jossa voi lukea rauhassa kirjaa, välittämättä muista. Ikkuna, jonka äärellä voi istua ja ihailla itsekseen, mitä luonto on saanut aikaan aikoja sitten. Samat ihmiset, jotka pysyvät päivästä toiseen, tuntea kuuluvansa johonkin. Mutta seikkailu odottaa, paikat ja maisemat vaihtuvat, onneksi muistot jäävät.
Viimeiset reilut kaksi viikkoa olen pysytellyt samassa osoitteessa. Hostellielämä vakituisena asukkina on mitä parhainta ihmisten tarkkailuun. Päivittäin vaihtuvia naamoja, osa pysyvämpiä. Työkaverit on mahtavia ja omaa rauhaakin on helppo löytää monien ihmisten keskellä. Ympärillä oleviin satunnaisiin kasvoihin kiintyy välillä ja seuraavana päivänä on kummallista, kun ne ovat yhtäkkiä poissa.
Homman nimi on siis työntekoa asumista vastaan, jota on täällä ja ilmeisesti Ausseissakin tarjolla yllin kyllin. Käytännössä työskennellään kaksi päivää viikossa ja loput päivät vapaita. Erittäin rentoa ja siivoaminen on välillä jopa meditoivaa, kun kuuntelee samalla musiikkia ja ajattelee asioita pedatessa petejä omaan tahtiin. (Paitsi että täällä on maailman omituisin tapa pedata pedit, hullu vaiva (näyttää tosin hyvältä), kun nukkumaan mennessä pitää repiä suurella vaivalla tehty peti auki! Ei voi käsittää. Tosin onneksi vain privahuoneissa, dormeissa pääsee vähemmällä.)
Paikan nimi on siis Wanaka. Unelma kaikin puolin. Wanaka Bakpaka, ehkä yksi maailman viihtyisimmistä hostelleista, sijaitsee rinteessä, josta näkyy järvelle ja vuorille. Ja jotkut ihmiset asuvat täällä oikeasti! Vaikea ymmärtää. Vaikka itsekin olen huomannut, miten uskomattomat maisemat muuttuvat arkipäiväisiksi, kun niihin tottuu. Samalla miettii myös kotimaan maisemia, ja osaa taas arvostaa niitä enemmän, vaikka ne poikkeavatkin täällä olevista huomattavasti.
Maanantaina aloitan road tripin saksalaisen tytön kanssa, jonka tapasin Christchurchisa. Ei olla nähty maanjäristyksen jälkeen, sillä Kathleen evakuoitui eteläsaaren pohjoisosaan. Matkaa taitetaan siis autolla, joka toimii myös liikkuvana kaksiona. Tavoitteena on edetä länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista, lämpöä. Ehkä autossakaan ei ole liian kylmä nukkua enää siellä suunnassa, täällä alkaa olla jo aika vilpoista öisin. Tarkoituksena kiertää etelää ja sitten pohjoista, jossa en ole vielä ehtinyt käydä. Aikaa matkalle on kaksi kuukautta, saa nähdä kuinka pitkään jaksetaan!
Tuntuu haikealta lähteä. Tästä on tullut koti. Paikka, jossa voi purkaa tarvikkeet jääkaappiin ostosten jälkeen. Sänky, jossa voi nukkua päikkärit. Sohvannurkka, jossa voi lukea rauhassa kirjaa, välittämättä muista. Ikkuna, jonka äärellä voi istua ja ihailla itsekseen, mitä luonto on saanut aikaan aikoja sitten. Samat ihmiset, jotka pysyvät päivästä toiseen, tuntea kuuluvansa johonkin. Mutta seikkailu odottaa, paikat ja maisemat vaihtuvat, onneksi muistot jäävät.
Subscribe to:
Posts (Atom)