Wanaka

Se on syksyn ensimmäiset päivät.  Kirpeät aamut hengityksen höyrytessä. Tummansiniset kuulaat illat tähtien loistaessa kirkkaina, yökasteen sinnitellessä jäätymistä vastaan. On huhtikuu ja minä olen viljaa. Kyllä, Uudessa-Seelannissakin talvi tekee tuloaan.

Viimeiset reilut kaksi viikkoa olen pysytellyt samassa osoitteessa. Hostellielämä vakituisena asukkina on mitä parhainta ihmisten tarkkailuun. Päivittäin vaihtuvia naamoja, osa pysyvämpiä. Työkaverit on mahtavia ja omaa rauhaakin on helppo löytää monien ihmisten keskellä. Ympärillä oleviin satunnaisiin kasvoihin kiintyy välillä ja seuraavana päivänä on kummallista, kun ne ovat yhtäkkiä poissa.

Homman nimi on siis työntekoa asumista vastaan, jota on täällä ja ilmeisesti Ausseissakin tarjolla yllin kyllin. Käytännössä työskennellään kaksi päivää viikossa ja loput päivät vapaita. Erittäin rentoa ja siivoaminen on välillä jopa meditoivaa, kun kuuntelee samalla musiikkia ja ajattelee asioita pedatessa petejä omaan tahtiin. (Paitsi että täällä on maailman omituisin tapa pedata pedit, hullu vaiva (näyttää tosin hyvältä), kun nukkumaan mennessä pitää repiä suurella vaivalla tehty peti auki! Ei voi käsittää. Tosin onneksi vain privahuoneissa, dormeissa pääsee vähemmällä.)

Paikan nimi on siis Wanaka. Unelma kaikin puolin. Wanaka Bakpaka, ehkä yksi maailman viihtyisimmistä hostelleista, sijaitsee rinteessä, josta näkyy järvelle ja vuorille. Ja jotkut ihmiset asuvat täällä oikeasti! Vaikea ymmärtää. Vaikka itsekin olen huomannut, miten uskomattomat maisemat muuttuvat arkipäiväisiksi, kun niihin tottuu. Samalla miettii myös kotimaan maisemia, ja osaa taas arvostaa niitä enemmän, vaikka ne poikkeavatkin täällä olevista huomattavasti.

Maanantaina aloitan road tripin saksalaisen tytön kanssa, jonka tapasin Christchurchisa. Ei olla nähty maanjäristyksen jälkeen, sillä Kathleen evakuoitui eteläsaaren pohjoisosaan. Matkaa taitetaan siis autolla, joka toimii myös liikkuvana kaksiona. Tavoitteena on edetä länsirannikkoa pitkin kohti pohjoista, lämpöä. Ehkä autossakaan ei ole liian kylmä nukkua enää siellä suunnassa, täällä alkaa olla jo aika vilpoista öisin. Tarkoituksena kiertää etelää ja sitten pohjoista, jossa en ole vielä ehtinyt käydä. Aikaa matkalle on kaksi kuukautta, saa nähdä kuinka pitkään jaksetaan!

Tuntuu haikealta lähteä. Tästä on tullut koti. Paikka, jossa voi purkaa tarvikkeet jääkaappiin ostosten jälkeen. Sänky, jossa voi nukkua päikkärit. Sohvannurkka, jossa voi lukea rauhassa kirjaa, välittämättä muista. Ikkuna, jonka äärellä voi istua ja ihailla itsekseen, mitä luonto on saanut aikaan aikoja sitten. Samat ihmiset, jotka pysyvät päivästä toiseen, tuntea kuuluvansa johonkin. Mutta seikkailu odottaa, paikat ja maisemat vaihtuvat, onneksi muistot jäävät.