Kotona

On hauskaa, kun kilometrin päässä keskustasta voit nähdä lehmiä laitumella. Näin meillä Lapinlahdella. Kotona käyminen on virkistävää. Liian mukavaa. Tuli heti ikävä, kun lähdin. Mietinkin, vieroittuukohan kodista koskaan kokonaan?

Tapahtui paljon muutakin, kuin lehmien käyskentelyä laitumella. Tein juttukeikan Kuopioon, jossa haastateltavalla oli mukanaan puoli vuotias vauva. Haastattelun aikana vauva sai rintamaitoa muutamaan otteeseen ja vaipatkin tuli vaihdettua. Ostin kaupungista myös uuden puhelimen ja mietin monestikohan tämän nokialaisen saa viedä huoltoon seuraavien kahden vuoden aikana.

Vietimme äidin kanssa kulttuuripäivän kotipitäjällä. Poikkesimme galleriakahvilassa ja taidemuseossa katsastamassa Kaj Stenvallin näyttelyn Ankat, ankat. Stenvallin nokkakaverithan ovat tuttuja sieltä sun täältä, mutta näyttely teki lopullisen vaikutuksen. Stenvall on todellinen taiteilija (ihan jiillä), jonka teokset ovat monikerroksellisia, tulkinnallisia ja puhuttelevia. Kannattaa poiketa ennen lokakuuta!

Uinti oli osa päiväohjelmaa ja Valkeisen lampi vielä puhdas. Mahtavaa, että luonnonvesissä voi toistaiseksi uiskennella! Yritin opetella kroolaamaan, hemmetin raskasta!

Viikon mittaisen lomani tarkoitukseni oli pitää taukoa tuopin heiluttelusta, mutta toisin kävi. Rokin passasin, mutta oheisbileet Kuopiossa olivat kosteahkot. Tein tuttavuutta musiikki-ihmisten kanssa. Mainostin yhtyettämme ja rollasin erään basistin kanssa leikkipuistossa. Hänen käsityksensä yhteisrollauksesta olivat rankemmat, mitä normaalisti. Mutta on tietenkin hyvä, että rollaukseen sisältyy myös haasteita. Bändipakujatkot Henkan liepeillä olivat jännittävät, joskin yksi jamppa ei lämmennyt sievästi tehdylle kasalle. Hermostuneen aggressiivinen kaveri heitti kasan tekijät ulos pakusta. Aika epärentoa.

Paikalle sattui muuan poika, josta johtui seikkailuni Kuopion ääreisosiin. ”Pyöräilimme” kahdestaan pyörällä, jossa ei ollut tarakkaa. Tai siis ajoimme vain alamäet, joka oli tietenkin vielä turvallisempaa. Tarkistin jälkeenpäin kohteen etäisyyden keskustasta, 10 kilometriä. Perusmatka jatkoille. Poika oli puhelias ja fiksu. Iso asunto (sietääkin olla, jos siellä asuu), jonka sisustuselementiksi hän oli päättänyt ripustaa vaatteet seinille. Ettei kaikuisi.

Aamulla kyytini etsi minua tunnin. Pääsin kuitenkin kotiin.

Paluu Helsinkiin, ja saman tien muutto Itäkeskukseen sujuivat sekavissa tunnelmissa. Olen jo hieman toennut, mutta on outoa kun asiat muuttuvat niin nopeasti.

Viidestään kolmiossa -elämä on rullannut ihan hyvin. Työputkesta on jäljellä vielä kuusi päivää. Yritän jaksaa. Harmittaa, että aina kun tapaa jonkun järkevän ihmisen, ei näe sitä enää koskaan. Päätinkin tänään, että taidan ottaa jonkun ruman ja lihavan. Jälkimmäisiä luulisi ainakin tilastojen mukaan olevan tarjolla.

P.s. Laittakaa numeroitanne tietoisuuteeni, niin saatte paikan uudesta SIM-kortistani!