14 October 2007

Turku is my second hometown

- Sulla on joku mies siellä Turussa.
- Ei ole. Eilen vaan päätettiin liftata Turkuun, kun ei ollut muuta tekemistä, usko jo.

Näin tapahtui. Selvidyttyämme Hämeenkadun Appron erittäin hämmentävistä draamakuvioista (ja alkoholin aiheuttamista sivuoireista) ajateltiin Anskun kanssa lähteä randomretkelle läntiseen Suomeen, taas vaihteeksi.

Ensimmäinen liftikuski heitti meidät keskelle moottoritietä. Onneksi pääsimme ennen kuolemaa trubaduuripakun kyytiin, joka heitti meidät suoraan Turkuun. Joki oli tallella ja vakkaripizzeriasta sai suuren määrän ruokaa halvalla.

Lempparipunkkari yritti olla paras ystävämme kalliopussikaljaillessamme, mutta tyrän esittely sai meidät kaikkoamaan maisemista.

Aurinko ehti mennä piiloon, ennen Alkon reissua. Pussiteltiin siis teinien lailla joen tuntumassa, fiksu veto, kun ulkona oli ehkä 2 astetta. Tämän jälkeen astuimme Kerttuun, jossa pelasimme erät Scrabblea ja Trivial Pursuitia (voitin!). Mujuttuamme ikuisuuden kuppilassa, vaihdoimme Cosmiciin, jossa Goottienergia virtasi, kuten myös kalja.

Jauhoimme antaumuksella asioita, kunnes ystävämme Emojeesus tuli paikalle. Opetuslapset kummastelivat outoa ratkaisua pistää mustat rakennekynnet vain toiseen käteen. Voi muuttaa imagoa toispuoleisesti, sinänsä kätevää.

Lähdimme kohti Dynamoa, jossa kyynärpäätaktiikka narikkajonossa oli käypä valtti. Paikka oli täynnä, samoin olivat tyttöjen päät. Loppuillasta keksimme uuden hämmentävän gallupin, joka kuului "Ovatko korkokengät kiihottavat?" Testasimme tätä heti finlandssvenskoihin, joiden kanssa ajauduimme juttelemaan. Tammisaarelaiset eivät juuri puhuneet suomea, joten jutun taso auttavalla känniruotsilla oli vähintäänkin mielenkiintoinen. "Här är den confusing gallup.."

Iina hävisi ja Anskun kanssa mujuimme ulos valomerkin tultua hämmentävän aikaisin. Den andra svenska seurasi meitä ja bongasimme emojeesuksen ja Iinan ulkoa. Opetuslapset olivat hyvin humalassa ja Jeesus ei lopulta jaksanut jatkaa opetustuokiotaan. Svenskan kaverit olivat menneet toiseen baariin ja viimein meidänkin tuli jättää hänet yksin kadulle.

Matkalla Ansku yritti bongata randomjatkoja, mutta onneksi jatkojen taso tuli huomiotua tarpeeksi ajoissa. "Noi on ihan urpoja"

Tänään tuhlasimme omaisuuksia kahvilassa ja porvarillisesti matkustimme junalla takaisin Manseen. Oli virkistävää matkailla. Taidan tykätä Turusta.

Tappoviikko tulossa, onneksi sen varalta latasin akkuja olemalla joka toinen päivä turboissa. Utaimen tekoa, keskiviikkona Muse Helsingissä, takaisin Tampereelle, sitten Eestiin ja kotiin. Äksöniä ei puutu, koska ehtii nukkua?

2 comments:

  1. Onpas äksöniä tosiaan. Hengästyttää itteä jo tämän lukeminen :D

    ReplyDelete
  2. Eestiin? Taas? Oho, aika villi veto, Tee oikkari Dublinin kautta!

    ReplyDelete