18 July 2007

Huh huh ihan mielettömät fiilikset!

(oikeasti kirjoitettu 16.7)

Tuli sitten hankittua ikuinen univelka. Tunti nukuttua elämää viime yönä, sitä edellisenä reipas kolmetuntinen. Oli sen arvoista. Ilosaari on yhä paras festivaali ikinä!

PMMP, Risto ja Disco Ensemble, herrajumala että voi olla ehkä laadukkainta elämässä! Uutta musiikkia ja jännittäviä keikkafiilareita. Tiktakin keikalla letkajenkkaa yleisömassan murskaten, Rjd2 hengailua hyvissä meiningeissä. Hyviä elämyksiä kaikkiaan.

Ravileirinnässä on aina hyvä meininki, niin nytkin. Rollailtiin ikuisesti ja varioitiin uusia nintendosoundeja omien beatboxaajien tahdittamina. Käteeni teipattu maasta löytynyt puolikas ananas kelpasi monelle. Leirissämme eli suklaamonni, joka katosi aika ajoin. Hämmentävä gallup ”tissit vai perse” yllätti monen kanssafestaroijan. (perse voitti). Tavattiin Jeesus, joka tervehti opetuslapsiaan aina iloisesti. Viimeisen yön rumpunuotiobileet jatkuivat ikuisesti ja olivat tunnelmalliset. Samaisena yönä onnistuin hävittämään kännykkäni 200 metrin matkalla leiri-vessa-oma leiri. Ehkä se on nyt Joen Loan kuljetuksen mukaan lähteneessä massassa kohti uusia seikkailuja (mahtaa olla hyvät aromit).

”Koko kesä festaroidaan, vaikka rahaa ei oo!” (PMMP: Päät soittaa)


2 comments:

  1. Anonymous19 July, 2007

    vähänkö mahtava tuo viimeinen kuva! uskomattoman tunnelmallinen, mahtavat ilmeet!

    yritän diilata sulle tilalle kotoa tuon kotipuhelimen,se ei oo sentään kuin ehk 7v vanha malli.

    ReplyDelete
  2. Anonymous31 July, 2007

    Hei, huippua! Sama, osuva otsikko siis. Diilaan kuvia sulta omatoimisesti itselleni. Ensi vuonna uudestaan!

    ReplyDelete