Melkein suorinta tietä kotiin

Erikoinen oli tämän reissun matkakarma. Musen keikalle tähdätessä automme sammui Hartwall-areenan liepeille. Onneksi oli kakkosauto, joka kuljetti kahdeksan apinaa jäähallille. Keikka oli visuaalisesti upea ja hyvin poijjat soittivat muutenkin!

Matka jatkui aamulla kohti Länsisatamaa. (Kiitos Annille vielä b&b-palveluista!) Epäinhimillisyyden huipentumana, viiden tunnin yöunien ja kuudelta heräämisen jälkeen, en olisi uskonut saavani lipputiskiltä jonotusnumeroa käteeni. (Kuka hullu nyt perustorstaina lähtee Tallinnaan kello kahdeksan aamulla? No, aika moni, kun on syyslomaviikko!) Jonotin lippua vielä kahta minuuttia vaille kahdeksan, kunnes armosta pääsin laivaan. Juoksien ohi passijonon ja Tallinna, täältä tullaan!

Laivalla hengailin kahden myös lippua viimeiseen jonottaneen suomenruotsalaispojan kanssa. Heitettiin läppää porvarimeiningeistä, enkä lopulta enää tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Rentoja tyyppejä.

Päivä kului Tallinnassa äitin kanssa. Yritin löytää itselleni talvikenkiä, äiti olisi kovin nähnyt minut hienoissa saappaissa, itse preferoin tossumallisia nilkkureita. "Nämä ei kyllä pidä kovin hyvin vettä.."

Maalla haravoin lehtiä ja kehitin itselleni uuden vuorokausirytmin - kymmeneltä nukkumaan, kahdeksan jälkeen ylös. Toimivaa.

Lauantaina matkustusprobleemat saivat jatkoa pienimuotoisesti. Olin lähdössä junalla Tallinnaan. Asemalla huomasimme paikallisen mummon kanssa, että juna kulki vain arkipäivisin. Toinen paikallinen mummo tuli kertomaan, että seuraava menee tunnin päästä ja että hän joutuu usein selittämään asiasta ihmisille, koska hän kulkee junalla viikottain ja aina joku on väärään aikaan asemalla ihmettelemässä. Kummallista kyllä, että hän itse oli aina tuntia aikaisemmin asemalla-ehkä hänen elämäntehtävänsä oli selvittää asiaa ihmisille?!

Seuraavalla junalla kaupunkiin ja itsenäistä oikkareiden ottamista pitkin poikin. Myöhemmin tapasin Joannan ja Pätun, joihin siis tutustuin lukion Krakovan matkalla. Oli mukavaa jutella ja huomata pärjäävänsä kielellä hyvin. Puhuimme myös kulttuurieroista. Suomalaisten isoveli-asenne ärsyttää. Outoa, että se on yhä vahva, vaikka Eesti kasvaa koko ajan, etenkin taloudellisesti. Suomalaiset vaativat palvelua suomeksi eivätkä kaihda suoraa palautteen antamista. Ehkä se on toisinaan oikeutettua, mutta tilannetaju olisi hyvä säilyttää. Ja tietty arvostus eri kulttuuria kohtaan.

Aamulla heräsin kello 8.30 puhelimeen. Laiva, jonka oletettu lähtöaika oli kello 12 lähtikin kello 10.00. Äiti oli tapansa mukaan paniikissa, mutta lopulta päätimme lähteä kello kahdelta. Ylitin itseni, kun lahti ylittyi pienellä aluksella. Periaatteeni kesti yli kymmenen vuotta, nyt söin jalkani lievän pakotuksen seurauksena. Yllätyksekseni oksennuspussille ei ollut käyttöä, vaan matka oli jopa mukava.

Rautatieasemalla lippua ostaessa huomasin, että seuraava juna lähtisi kahden minuutin päästä. (Emme ajatelleet, että ko. junaan olisi mahdollisuuksia edes ehtiä) Liika epäröinti vei minuutit ja hyppäsimme seuraavaan. Juna vei Kuopioon, Volvo Lapinlahdelle. ( Asemalla kuulutettiin jatkobussiyhteyksistä, ups)

Kovin on muuttumaton kylä. Kuin vanhoina aikoina konsanaan, vietettiin hetki matiskilla Heidin ja Iinan kanssa. Nostalgista. Ihanaa, että voi palata ikään kuin menneisyyteen eläen kuitenkin nykyisyyttä. Turvallista. Ihanaa.