01 March 2009

Turistina Suomessa

No ei ihan, mutta Helsingin kalseus ja suomalaisten junttimaisuus löivät kasvoille vähän kuin vessanpöntön siivousrätti naamalle. Onneksi valkeuden toivat lumisateen lisäksi ulkomaanprofeetta ja monet muut tutut naamat vastatusten ja puhelimen välityksellä.

Käytin keskiviikon pääasiassa junassa matkustamiseen. Lähdin Helsingistä kello 11 ja olin perillä 18. Perillä Etelä-Savossa olin 45 minuuttia. Tehokasta. Tein tehtäviä, haastattelija sanoi "Oikein hyvä!" ja olin mielissäni. Kahden viikon kuluessa selviää location kesäksi.

Ulkomaanprofeettojen tapaamisessa istuimme illat pennejä säästelemättä ja tuloksena keskustelut kakkuloista ja torspoista. Salainen salaseura perustettiin, mutta ei siitä sen enempää. Shh. Se on hyvin salainen.

Venyvä aika venyi ja perjantaina Annas houkutteli Femma-gaalaan. Miehiä lavalla, toiset soittaa hyvää musiikkia ja toiset paskaa. Matkalla teinien temppeliin, missasin käsittämättömällä tavalla elämäni ellipsijatkot. No, jos ei räppäreitä, niin rokkareita. Hotelli, kuin hotelli, aina ei voi olla oikessa paikassa. (Mitäs järkeä on pistää kaksi samanlaista hotellia samaan kaupunginosaan?) Lopulta viskiä muovimukista, punainen wc-pöntön kansi ja ärsyttävä bändäri ja muutama muu pyrkyri. "Ai niitä paitamyyjiä olikin kolme!" Tavallaan. Toiset nukkuu lattialla ja toiset sängyssä. Oli riemukasta!

Paluu tuntui kivuttomalta. Äkkiä tännekin kasvaa sisään. Ja ikävöi jo toista jengiä, jonka seikkailuista jäi paitsi. Siltikin, rollareita ei korvaa mikään! Me mennään niin naimisiin!

3 comments:

  1. Vaikka vähän itkettääkin, niin voit ainakin sanoa, että Asan jätkäjätkät on huudellu teitsin perään, whohoo! :D Ja olihan noi Pohjanmaan punkkaritkin aika mukavia. Levylaulajaa muuten hieman ärsytti, kun se ei saanu maistaa viskistä siemaustakaan. Mut oli kreisiä, kiitos ja nähään pian!

    Rakkauvvella, Annas

    ReplyDelete
  2. "Ei me muuten rokkareita naida," sanoi jo hieno luotettava rakkaustesti, jos muistat! Me mennään naimisiin rikkaiden, limaäijien kanssa, joilla on hienot koslat.

    päivi

    ReplyDelete
  3. häät! o-ou. Kuka kaasoksi?

    -baba

    ReplyDelete