Tuttu ahdistus kaihersi, kun Tampereen musta massa iskeytyi vasten ruumista ja mieltä. Kalevan kirkkokin näytti rumemmalta kuin koskaan ja mieleni teki eliminoida monumentti välittömästi.
Missä mä olen kotona, kun aina tuntuu tältä?
Tykkään Tampereesta. Sijainti on täydellinen. Täällä on koulu ja suuri sosiaalinen verkosto, paljon ihmisiä, joista kovastikovasti pidän! Kaupungin koko on ihan sopiva, joskin olen turtunut Suomen suurkaupunkeihin, aika pieniähän nämä ovat. Tampereelta löytyy kaikkea ja kulttuuritarjonta on vilkasta. Täältä pääsee helposti pois.
Tunnen oloni hyväksi aina, kun lähellä on tärkeitä ihmisiä. Kämpän ovesta sisään astuessa mieli kirkastui, kun kämppikset olivat läsnä. Kuukausi viidestään kolmiossa Itäkeskuksessa meni kevyesti, vaikka olosuhteet eivät tavoitelleet luksusta. Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin. Ystävät.
Tampere on väliaikainen. Harjoittelu vie taas kesäksi muualle. En vielä tiedä minne. Koulua on ainakin reilut kolme vuotta jäljellä, ihan hyvä, että voi asettua hetkeksi. Kuitenkin jalkoja kuumottaa.
En valita, ihmettelen vain. Milloin löydän paikan, joka tuntuu lopulliselta? Tarvitseeko sellaista löytää? Ehkä mä tarvitsen jonkun, joka kiinnittää. Ehkä.
Tuttuja ajatuksia, jotka nousevat pintaan aina epäsäännöllisin väliajoin. Eiköhän se tästä :)
ReplyDelete"väliaikaista kaikki on vaan" tiedetään :) mun ratkaisu tähän saman tyyppiseen tuskaan on asunnonvaihto. Kehittelen sitä innokkaasti ja odotan vielä innokkaammin! Lauantaina pikku-jouluissa bongasin taas uusia tulevia kämppiksiä. Jännä nähdä miten käy.. ja auttaako kämpänvaihto ahdistukseeni. Ainakin olis kiva asua tuttujen kanssa, kuin ennemuinoin.
ReplyDeletePitäis varmaan jalkautua täältä muihin kaupunkeihin kattoon niitä tuttuja ihmisiä.. ties vaikka tampereelle :)
-baba