13 August 2008

Ihmisyyden ylivertaisuus

Miksi ihmiset ovat olemassa?

Ihminen on evoluution tuloksena kehittynyt eläin. Fakta. Mutta miksi ihmisistä on tullut ihmisiä, jotka tiedostavat tilansa ja pyrkivät häikäilemättä käyttämään asemaansa hyväkseen? Siksikö, että Jumala sanoi kaiken olevan ihmisen hallussa, kunhan hän käyttäytyy Jumalan ohjeiden mukaan, hänen maanpäällisenä kuvanaan?

Miksi ihminen ei tyytynyt elämään onnellisesti siellä, mistä laji on lähtöisin? En usko, että onnellisuutta lisää tieto siitä, kuinka pilvenpiirtäjä rakennetaan, tai miten koko maailman tuhoava ydinase toimii.

Ihminen ei tyydy vähään. Eikä ihminen opi.

Samanlaiset ihmiset kuin Porschea koeajavat metropolin asukkaat asuvat yhä metsästys- ja keräilijäkulttuurissa. En usko, että eteläisen Afrikan sanit ovat yhtään onnettomampia kuin me, koska eivät voi vertailla supermarketin hyllyjen välissä oliivisäilykkeitä. Luulen, että he ovat jopa tyytyväisempiä kuin me, hyvinvointiyhteiskunnan purukumi-ihmiset, jotka ihmettelevät huuli pyöreänä, kun näkevät televisiossa dokumentin igluissa asuvista inuiiteista.

Pitää siis olla julma, jotta kaunis ja yksinkertaisesti parempi kulttuurimme plastiikkakirurgien vastaanottoineen saa enemmän tilaa. Tilaa ihmisyydelle. Jonka tavoitteena on päästä valtaan, koska valta tuo rahaa. Ja valta tuo vastuuta. Mutta vasta vastuun väistely on älykkään ihmisen kultamitali.

Vai mitä mieltä Mihail Saakašvili ja Dmitri Medvedev ovat?

Olen aika varma, että osseetit eivät arvosta näiden ihmisten ylemmäistä viisautta ihmisenä olemisessa.

No comments:

Post a Comment