Puhdistautumisrituaaleja maaseudulla

Lapinlahdella kaikki on ennallaan. Jumala tosin rankaisee minua riettaasta elämästä viljelemällä pahaa oloa, huimausta ja oksennusfiiliksiä. Välillä huonompi olo, välillä parempi.



Lähtöangstista huolimatta risteily oli hauska. Keikat hyviä, vaikka myöhästyttiin kahdelta vahingossa hyttibileiden takia. Omat kekkerit olivatkin parhaimmat, valvottiin ikuisesti ja elettiin pimeydessä, sillä hytissä ei ollut ikkunaa. Laiva ei keinuttanut (onneksi) ja seuraava päivä meni buffetissa tasoittavien parissa. Breikattiin myös aulassa Anskun yrittäessä houkutella Damn Seagullseja ja Rubikia mukaan.



Lauantaina putki jatkui puolivahingossa. Päätettiin Anskun kanssa lähteä kalijalle lähipubi Huurupiiloon. Piilo sulkeutui kuitenkin kaksi minuuttia saapumisemme jälkeen, joten matkasta tulikin pidempi. Anskun paritusyritykset osa III käynnistyivät Amadeuksessa, josta etenimme Doorikseen. Keskustelimme möyhykakkubileistä ja proteesin omistavan lääkisläisen kanssa journalismin nykytilasta. Jatkoille päätyi sekalainen joukkio enemmän ja vähemmän randomeita. Sattumalta eräs kaverin kaveri aiemmasta elämästä oli eksynyt joukkoon ja oli nykyisten koulukavereittemme kaveri. (selkeää) Avattiin skumppa ja meininki oli hyvä. Humalatila oli vaihteleva, yksi sankari oli menossa huoneeseeni vessaan ja röökille. Jamppa tajusi vihjeistä, että vessa sijaitsee muualla ja meni sinne tupakoimaan. Fiksua. Toinen T-rexläinen angstasi omissa sfääreissään, toinen alkoi kuorsaamaan kesken kaiken. Ainiin, parituminen tapahtui ja Ansku sai jälleen kunniamerkinnän sutenöörin hattuunsa.

Koomassa matkustin maanantai-yönä kotiin Mykkästen kyydillä. Asta myöhästyi lennolta, joten sosialisoituminen äidin kanssa teki tiukkaa. Hengissä siis toistaiseksi.

Ilmaista pahoinvointia tarjolla

Kirjoitin äsken maailman paskimman esseen (yhden niistä monista omista). Toivottavasti neljä pojoa rapsahtaa taidehissasta, vaikka niiden ansaitseminen on sitten toinen juttu. Parasta kuitenkin on, että kaikki on nyt VIHDOIN OHI!

Eilen huonosti palkattujen kunnan työntekijöiden pikkujoulut, harmitti lähteä liian aikaisin. Toisaalta turmiollinen kohtalo oli jo melkein valmis näillä meiningeillä. Poikien kanssa on hauska ryypätä, asenne ja parhaat jutut.

Parin tunnin päästä Turun junaan ja risteily. Ahdistaa, mutta ehkä siellä on kivaa. Muutenkin ollut angsti päällä koko päivän, tuntuu, että on ihan mitätön paska. Ehkä se tästä. Tämän illan jälkeen en käytä alkoholituotteita ERITTÄIN pitkään aikaan. I´ll promise.

Kesätyöstressi joulun alla-WTF!

Kirjoitan parhaillaan kesätyöhakemuksia. KESÄTYÖHAKEMUKSIA! Vittu. Aina sama stressi ja paskan jauhaminen. EIKÄ OLE VIELÄ EDES JOULU! En tiedä mikä olisi paras taktiikka. Olen siis jossain Peräkylän Sanomissa, moro. Tulkaa moikkaamaan kesällä.

Käväisin eilen pääkaupungissa. Espalla oli jonkinsortin joulumarkkinat. Söpöä. Tuli jouluinen tunnelma, vaikka lunta ei näy.

Huomenna huonosti palkattujen kunta-alan työntekijöiden pikkujoulut. Ikuinen teemapukeutumisongelma jatkuu. Voisiko joku lahjoittaa mulle kaikki maailman teatteripuvustuksen kostyymit?

Humppailu jatkuu torstai-iltana risteilyllä. Pelottaa. Miks mä lähden jonnekin RISTEILYLLE? Keikkojen on parasta olla hyviä.

Sitten tulee Annu. Ja sitten pääseen kotiin. Vihdoin.

Hetki vielä

Olen jotenkin tosi väsynyt kaikkeen ja mahtavinta olisi teleportata itsensä kotiin ja olla vaan. Kohta se on onneksi totta. Vielä kuitenkin muutama humppa humpattavana.

Perjantaina epäaktiiviset toverit skippasivat skumppailun, mutta me urheat Anskun kanssa fiilistelimme. Nauroimme Youtuben ihmeille Panun luona ja seurasimme naapurin naisen randomtäsmäiskua selkeät tarkoitusperät mielessään.

Hang the DJ soitti hyvää musaa, paitsi kaikki parhaimmat biisit katkaistiin kesken. Ansku harjoitti himokkaasti kakkosammattiaan parittajana. Poika on kyllä mukava, mutta tietyt rajoitteet ovat tiellä. En tiedä. Oli kuitenkin kivaa.

Eilen hängäilin Sarilla keski-ikäisten miesten kerhon kokoontuessa. Pöytäfudis on hankalaa, mutta tosi hauskaa! En jaksanut keikalle, vaan menin moikkaamaan Hennaa & co. Hallituskadulle. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Outoa, ettei koko syksynä ole saanut aikaiseksi treffata. On se niin suuri metropoli.

Tyhjä olo. Omituista olla yksin kotona, vaikka välillä haaveilenkin yksiöstä. Uupumusta ilmassa. Ehkä tää kahden päivän (+ sitä edellisen viikon) riekkuminenkin vaikuttaa osaltaan.

Pietari

Opin monia asioita Venäjällä.

- Kaikki venäläiset eivät ole maatuskamummoja.
- Melkein kaikilla miehillä on takatukka
- Jonottaminen ei kannata
- Metrossa on suositeltavaa käyttää raivoisaa rynnimistaktiikkaa
- Eksyminen on hyvin mahdollista
- Pimeä taksi voi juuttua ruuhkaan ikuisuudeksi, mutta on silti jännittävä tapa matkustaa
- Et voi olettaa, että vessasta löytyy yhtään mitä tarvitsisit
- Kissa ravintolan nurkassa on ihan normaalia
- Kouluruokalan salaattiannos voi olla muna herneillä

Oli aivan helvetin mahtavaa. Pietari on valtava. Helsingin senaatintori kertaa biljardi. Ihmisiä loputtomiin. Kaikki informaatio kyrillisesti. Onneksi oli 9. luokan lyhytkurssi pohjalla, niin tajusi lähes yhden miljoonas osan mitä missäkin lukee.

Retki oli kunnon vostok-meininkejen mukaisesti turboilupitoinen. Olimme lauantai-iltana Achtung Baby (!) nimisessä baarissa, ja kaikki vetivät megalomaaniset överit. Ravintolan omistajat olivat varmasti innoissaan sekoilevista finskeistä. Itse harrastin muun muassa lasien rikkomista "vahingossa", hallitsematonta bulimiaa ja hyvin hämärää päätymistä viereiseseen hostellihuoneeseen. Muina iltoina tunnelmat olivat lähes samaa luokkaa. Dynamo hävisi jalkapallo-ottelun karskeille venukeille, joiden kannattajat kantoivat soihtuja ja uhosivat kentän laidalta. Meidän pojat olivat krapulassa, kannustusjoukkoja noin kaksi.

Teimme myös vierailun konsulaattiin, talvipalatsiin (aivan sairaan hieno!), HS:n Pietarin avustaja Jussi Konttinen kertoi meille työstään, aterioimme blinejä ja kävimme museossa, jossa oli valtavasti epämuodostuneita sikiöitä 1600-luvulta lasipurkissa. Fantsu harrastus muuan tsaarilla!

Lähtiessämme rautatieasemalle otimme pimeän taksin. Matka kesti lähes tunnin. Seisoimme kaduilla, vaikka vihreät valot paloivat. Kuskimme oli iranilaistaustainen äijä, joka aina pysähtyessään avasi oven ja räkäisi maahan. Innokas mies jutteli venäjäksi jotain ja Verna vastaili sujuvasti "Da, da, harasoo". Kysyessämme musiikkia, mies totesi että "samba" ja lauloi pätkän koraanista. Kolahdus kertoi jonkin osuneen autoon, ja ajattelimme, että toivottavasti se ei ollut katua ylittävä mummo. Jälkiä ei kuitenkaan näkynyt. Aseman tuntumassa kuskimme käänsi näpsäkästi vastaantulevien kaistalle ja parkkeerasi suunnilleen kadun reunaan.

En pysty tuottamaan sanallisesti kaikkea sitä, mitä koimme. Suosittelen Venäjää. Se avaa silmät.

Helsingin tunnelmia

Helsingin matka oli sosiaalinen ja aktiivinen.

Uutisvuodossa oli hauskaa, monta hyvää juttua oli jouduttu leikkaamaan lähetyksestä pois. Televisiossa hauskat ihmiset olivat oikeastikin hauskoja. Parhaimpia läppiä heitettiin ennen kuvauksia ja niiden jälkeen.

Perjantaille mahtui ohjelmaa. Päivälehden museossa oma opas Jone hoiti esittelyn asiallisesti. Hesari näytti paikalta, jossa olisi varmasti mukava työskennellä. Toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen vaikutti rempseältä ja antoi positiivisen kuvan omilla aivoilla ajattelevasta kolleegasta, menestyneestä sellaisesta. Näin myös suosikkiblogin pitäjäni HS:n yritysvideossa, ja olin lievästi järkyttynyt. Reetta Räty puhui kummallisesti.

Etkot Helsingin viestinnän opiskelijoiden kanssa olivat laimeahkot. Kävin välissä moikkaamassa Sannaa, joka asui Annin naapurissa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Takaisin tullessani meininki oli hiipunut ja lähtöasemat oli jo kaivettu valmiiksi. Suuntasin poikien kanssa Molly Malonesiin, sillä pimatsujen klubbailuehdotukset olivat epäkiinnostavuuden huippu. Heli tuli töidensä jälkeen baariin ja liukenimme paikalta jo hyvissä ajoin.

Lauantaina pistäydyimme Emmassa katsastamassa Dalin näyttelyn. Pieni pettymys, vaikka sinänsä tyhmää olettaa mitään pääteoksien kirjoa. Päiväinen hengailu Hannan ja Helin kanssa oli miellyttävää. Tyttöjen rientäessä töihin, näin vielä Annia kavereineen. Upea yksiö Mannerheimintiellä tarjosi viihtyisän glögihetken. Sellaisen asunnon minäkin voisin ottaa, jos rahasta ei olisi puutetta.

Iltajunalla palasin kotiin, hieman allapäin seuraavan päivän työmäärästä. Sain kuitenkin hommat tehtyä suhteellisen kivuttomasti ja enää ensi viikkoinen Utain, sitten Pietariin!

Menossa

Tänään illalla Helsinkiin. Huomenna Peter Nyman ja kumppanit livenä Uutisvuodon kuvauksissa. Odotan innolla. Vaikka välillä tuntuu, että voisi olla hetken paikallaan.

Minne mä kuulun?

Tuttu ahdistus kaihersi, kun Tampereen musta massa iskeytyi vasten ruumista ja mieltä. Kalevan kirkkokin näytti rumemmalta kuin koskaan ja mieleni teki eliminoida monumentti välittömästi.

Missä mä olen kotona, kun aina tuntuu tältä?

Tykkään Tampereesta. Sijainti on täydellinen. Täällä on koulu ja suuri sosiaalinen verkosto, paljon ihmisiä, joista kovastikovasti pidän! Kaupungin koko on ihan sopiva, joskin olen turtunut Suomen suurkaupunkeihin, aika pieniähän nämä ovat. Tampereelta löytyy kaikkea ja kulttuuritarjonta on vilkasta. Täältä pääsee helposti pois.

Tunnen oloni hyväksi aina, kun lähellä on tärkeitä ihmisiä. Kämpän ovesta sisään astuessa mieli kirkastui, kun kämppikset olivat läsnä. Kuukausi viidestään kolmiossa Itäkeskuksessa meni kevyesti, vaikka olosuhteet eivät tavoitelleet luksusta. Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin. Ystävät.

Tampere on väliaikainen. Harjoittelu vie taas kesäksi muualle. En vielä tiedä minne. Koulua on ainakin reilut kolme vuotta jäljellä, ihan hyvä, että voi asettua hetkeksi. Kuitenkin jalkoja kuumottaa.

En valita, ihmettelen vain. Milloin löydän paikan, joka tuntuu lopulliselta? Tarvitseeko sellaista löytää? Ehkä mä tarvitsen jonkun, joka kiinnittää. Ehkä.

Kuvakerrontaa Jyväshyvän matkalta

Syötiin sipsejä

Juotiin Ellun kämppiksen kahvit

Syötiin suklaakakkua.

Yritettiin ottaa valokuvia

Sipsejä ja kaljaa
(Hanna elementissään feat Joonas)

Nähtiin saksalaisia (paitsi Ellu ei oo)

Jenny-22 ja down

Mä en tajuu, miks jotkut kuvat ei käänny. Ikuinen sori.

Jkl-Lappari

Täällä on talvi! Mahtavaa. Jotain hyötyä, että on pohjoisemmasta kotoisin!

Jyväskylässä vietetty viikonloppu oli huippu! Olen alkanut tykätä idyllisestä pikkukaupungista yhä enemmän sieltä muuton jälkeen. En ehkä muuttaisi toistaiseksi takaisin, mutta mukava siellä on käydä!

Oli ihanaa nähdä Ellua ja Hannaa. Jutella ja oleskella. Lauantaina Joonas liittyi seuraan ja portsari ei päästänyt Ellua omalla passilla sisään. Mentiin sitten toisesta ovesta samaiseen baariin, eikä papereita edes kysytty. Aika uskomatonta toimintaa. Joonaksen saksalaiset kaverit yhtyivät myös seurueeseen. Pitkät hujoppihäiskät olivat aika nihkeitä, mutta Lena hauska. Ilta eteni Timeen, jossa soitettiin outoa musaa. Haastateltiin randomtyyppejä ja dansailtiin. Tuttujakin näkyi.

Huomenna otan itseäni niskasta ja kirjailen muutaman esseen tapaisen. Yritys on ainakin suuri.

Matkaan lähden

LUNTA! JYVÄSKYLÄÄN!

Vapautunut fiilis

Pikkujouluista toivuttiin ansioituneesti eivätkä naapuritkaan olleet yhtä aktiivisia yhteydenotoissa kuin viimeksi. Hauskinta oli, kun porukka sammui outoihin asentoihin jatkojen jatkoksi, Ossi lainattu hammasharja kädessä.

Elämä sai uuden käänteen, kun alitajuntaa rassannut esseen palautus siirtyi ensi vuodelle. Kyllä Jyrki Jyrkiäisellä on tilanteet hallussa! Nyt voi siis elää vapautuneesti piiitkään! Ajattelin toteuttaa ideologiaa heti perjantaina matkustamalla Jyväskylään. Sunnuntaina mahdollisuus edetä lumiseen Pohjois-Savoon on hyvin houkutteleva ja kun kyyti kotiin on luvattu, en ehkä voi kieltäytyä.

Viikon aikana olen käynyt kaksi kertaa elokuvissa. Perjantaina katsastettiin Musta Jää ja eilen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Em. aiheesta tietämättömänä filmi oli aika yllättävä. Varmasti palkintonsa ansainnut, mutta melko rankka.

Ulkona paistaa aurinko. Näyttää ihan vähän talvelta. Onneksi tästä ilmatilasta pääsee nauttimaan jopa ikkunan välityksellä, toimituksen arki rajoittuu tietokoneen ruudun aktiiviseen tuijottamiseen.

Tragedian alku

Toiset ajattelee, toiset toteuttaa. Mielen sairautta on vaikea nähdä tai ymmärtää. Hankala ajatella itsensä tilanteeseen, jossa ei ole ollut.

Kuitenkin ahdistaa jo etukäteen kuukausikaupalla huutavat lööpit, psykologien ja muiden asiantuntijoiden kommentit, spekulointi, vertailu, omaisien liimailu tapetille, ylipäätään kysymykset, joihin ei ole vastauksia.

Tämäkin päivä, 7.11., jää elämään ikuisesti. Poltetaan kynttilöitä, mutta valitettavasti se ei poista pahuutta maailmasta.

Hengitys höyryää

Lumi teki toisen iskun. Toivottavasti pysyvän.

Eilen pyörähdin Turussa juttukeikalla. Haastateltava 16-vuotias oli kovin huvittava teititellessään aluksi. Sanoin ettei tarvitse. En jäänyt illaksi, kerrankin järkevä.

Nurmon matka peruuntui myös. Pyhäinpäivän viikonloppu vaihtui varsin rauhalliseksi. Nauhoitettiin tänään enkun radiohaastattelua Hesessä. Paikalla ollut spurgu vaahtosi kaikkien mannejen lähettämisestä kaasukammioon. Rentoja asiakkaita.

Illalla kävelin hautausmaalle. Kaukaisimmassa nurkassa ihastellessani kaukana näkyvää kaupunkia sammuivat kaikki valot. Massiivinen sotaveteraanien muistoristi näytti yhtäkkiä uhkaavalta. Pimeään tottui ja kynttilämeri näytti vielä kauniimmalta. Kotiin palatessa pakkanen nipisteli poskia.

Koodaaja

Olen laittanut juttuja ja kuvia verkkolehteen kello yhdeksästä lähtien. Pokspoks. Tälläistäkö on koodaajan elämä?

Aurinko pilkistää sälekaihtimien raoista, mutta kun astun ulos yliopiston rakennuksesta vastassa on sysimusta ympäristö. Hiukan masentavaa.

Ällöttää, kun jotkut lääppii julkisesti koko ajan!