All good!

Taalla tapaa jatkuvasti uusia ihmisia. On mukavaa vaihtaa kokemuksia, tietoja ja oppia uutta. Kaikista ei tietenkaan tule ylimpia ystavia, mutta joidenkin kanssa synkkaa paremmin. Suomessa juttelee hyvalla tuurilla jonkun tuntemattoman kanssa nakkikiskalla kello 02.40 eika jutun taso ole silloin valttamatta kovin nerokas. Suomalaiset jurottavat aina vain omissa porukoissaan ja kontaktit vieraisiin otetaan lahinna luuvitosta heilutellen. Kulttuurieroja vissiin.

Viime viikonloppuna olin pienella roadtripilla kiertelemassa Banks Peninsulaa. Mielettomia maisemia! Paljon lampaita! Villaturkikset tosin painelivat vinhaa vauhtia karkuun aina, kun halusin tehda lahempaa tuttavuutta. Valilla ne hyppivat auton eteen tielle, fiksuja elaimia. Pienet kiviset tiet olivatkin elamys. Yhden auton levyiset kiemurtelevat kaistaleet tuottivat pienia haasteita mini henkiloautolle (ei tosiaan mikaan neliveto), mutta ei onneksi jaaty tienposkeen. (Tai siis keskelle tieta, poskessa oltaisiin oltu aika lailla monta metria alempana).

Eilen kavin pelaamassa laser strikea, joka on paintballin kaltainen peli sisatiloissa. Tosin siina ammutaan vastustajia laserpyssyilla. Vaikka en ole mikaan pyssyleikkien fani, oli pelaaminen hullun jannittavaa, hauskaa ja hikista! Suosittelen, vaikka kuntoilumielessa.

Lahipaivina saatan paasta myos kokeilmaan surffausta! Eras belgialainen on luvannut opastaa alkeisiin ja toivon, etta silla riittaa karsivallisyytta opettaa totaalialoittelijaa. Silti mahtavaa paasta kokeilemaan, mutta varmasti supervaikeaa! Rampaudun varmaan ikuisiksi ajoiksi.

Eilen nain vihdoin kuun ja se nayttaa taalla erilaiselta! Ei surunaamaa! Hassua.

Ensi viikolla Queenstowniin!

Kuvia

Vielä iloksenne muutamia kuvia.

http://www.flickr.com/photos/maharadsa/

(Kuvien teema on vähän yksipuolinen, mut meri ja surffarit on aika pop just nyt)

Pitkän valkoisen pilven maa

Pilvet on täällä erilaisia. Usein näkee suuren pilvimassan horisontissa, joka katkeaa vaakatasossa keskeltä. Pilvet tuntuvat olevan myös matalammalla ja ne muodostavat hienoja kuvioita. Usein taivas on myös täysin pilvetön.

Uuden-Seelannin alkuperäinen nimi Maoriksi onkin Aotearoa, joka usein käännetään "Land of the long white cloud".

Sääolot vaihtelevat nopeasti. Christchurchissa tuulee usein. Tuuli viilentää mukavasti tai kylmentää tehokkaasti. Extreme säämuutoksista hyvän esimerkin antaa edellisviikonloppu. Sunnuntaina asteita oli +36. Käsittääkseni lähistön lentokentällä mitattiin jopa 40 asteen lämpötila. Olin päivän merenrannalla, joten tuuli oli aika pelastava tekijä tukahtumisen kannalta. Illalla kotiin tullessa kymmenen aikaan oli vielä +30 astetta.

Maanantaiyön aikana alkoi sataa ja kokonaissademääräksi kertyi 40 mm. Aamulla sade jatkui ja lämpötila oli pudonnut +16 asteeseen. Aika kreisiä.

Muutoin olen viime aikoina bongaillut surffareita ja innostunut kokeilemaan surffausta. Tavannut paljon uusi ihmisiä. Erityisesti hengaillut yhden saksalaisen tytön kanssa. Tehnyt kävelyretkiä kukkuloille, mielettömät maisemat! Nähnyt pari lammasta. Syönyt paljon sushia. Ajatellut kaikenlaista. Inspiroitunut matkailijoista. Oppinut paljon uutta Uudesta-Seelannista, ympäristöstä ja ihmisistä. Katsonut telkkaria enemmän kuin aikoihin kämppisten kanssa. Ihmetellyt maapalloa ja maailmaa yleensä.

Täytyy yksityiskohtaistaa kertomuksia myöhemmin. Kia kaha!

Uusi arki

Näin tänään kadulla sokean nokkahuilistin. En ehtinyt kuulla kuin viimeisen kappaleen lopun, ennen kuin herra laittoi kuvainnollisesti pillit pussiin. Toivottavasti näen hänet vielä uudestaan, jotta voin kuunnella kuuluuko My heart will go on myös uusiseelantilaisen pillipiiparin repertuaariin.

Paljon ehti tapahtua Tasmanian jälkeen. Nyt olen siis asettautunut uuteen kotiini Christchurchiin. Oli mahtavaa purkaa rinkka laatikoihin ja vaaterekkiin ja saada oma huone. Talo, jossa asun on melkein 100 vuotta vanha, iso puutalo. Nykyiseen perheeseeni kuuluu seitsemän henkeä ja kissa. Myös vierailevia hyönteisiä tavataan huoneistossa tuon tuosta.

Toisena aamuna tutustuinkin erääseen uuteen ystävään. Otin farkut vaaterekiltä, kun kuului kops ja jotain tipahti lattialle. Se oli musta, iso hämähäkki, joka kipitti nopeasti sängyn alle piiloon. Kiskoin farkut jalkaan (tosin varmistin, ettei niissä ole koko perhettä hengaamassa) ja kävin kysymässä onkohan kyseinen yksilö vaarallinen. En nähnyt hämähäkkiä kunnolla, joten kerroin sen olevan suht pieni. Oli se isompi, mitä ennen olin nähnyt, muttei kuitenkaan mikään supermassiivinen. Pojat tulivat kuitenkin katsomaan tyyppiä.

"It is BIG."

"I have never seen that big."

"That´s the only poisonous spider we have."

No ei siihen kuulemma kuitenkaan kuole, jos se puree.

Kaupunki on kiva. Vanhoja brittiarkkitehtuurihenkisiä rakennuksia löytyy, samoin rumia uusvanhoja. Maanjäristyksen jäljet ovat yhä nähtävissä ja keskustassa on paljon rakennustyömaita. Avon-joki virtaa kaupungin läpi, ja siellä voi päästä gondoljeeri-ajelulle (!). Kukkulat kehystävät maisemaa kauempana ja botanical garden on mieletön.

Sää on erittäin vaihteleva. Päivän aikana se muuttuu jatkuvasti. Tuuli on yleensä tosi luja, tosin sekin saattaa yhtäkkiä laantua tyyneksi ja toisinpäin. Lämpöä on kuitenkin riittänyt ja aurinko on erittäin voimakas. Yhtenä päivänä poltin ääliönmuotoisen alueen niskaan, muuten olen suojautunut mollukalta melko hyvin.

Jotenkin mahtavaa aloittaa arki, vaikka onhan tämä silti aika kaukana siitä tavallisesta. Joka päivä oppii, näkee ja kokee jotain uutta. Se on parasta ulkomailla.

Tasmania (ja vihdoin kuvia)

Tasmania oli mahtava! Melbournen jälkeen pieni ja sympaattinen Hobart tuntui kodikkaalta. Jotenkin sain paljon eurooppalaisia viboja, etenkin Englanti ja Irlanti tulivat mieleeni matalista rakennuksista ja kaikesta siitä brittikulttuurista, jonka Australia on saanut perintönään.

Pääsy sisään normaaliin perhe-elämään oli miellyttävä kokemus. Pian huomaa, että perhe-elämä maailman toisella puolella on ihan samanlaista. Toki jokaisella perheellä on omat tapansa ja sisäiset kemiansa, mutta on aina yhtä mukava huomata, että ihmisten arki on yhteneväistä asuinmaasta riippumatta. O´Maran perhe oli yhteenhitsautunut yksikkö, jota oli hauska tarkkailla. Ääretön vieraanvaraisuus ja ystävällisyys melkein pökerryttivät.

Eri kulttuurien tarkkailu paikallisten seurassa antaa mielestäni aina parhaimman kuvan maasta ja sen tavoista. Se, että kokee hetken olevansa osa jotain on aina paljon antavampaa kuin olla perusturisti, joka urpoilee kartta väärinpäin ja menee aina siihen paikkaan syömään, jossa on vain muita turisteja.

Tasmanian luontoon tutustuminen oli myös hieno kokemus. Yhtenä päivänä ajoimme lähes kolme tuntia järvelle veneilemään. Sain kalan! Tosin se oli liian pieni ja heitettiin pois. Ciaránin koukkuun tarttui kuitenkin yksi kelvollinen yksilö, joka osoittautui myös hyvänmakuiseksi (rainbow trout). Jotkut saivat auringonpolttamia erikoisiin paikkoihin, kuten neliön kämmenselkään. Minä vain vahvistin punaisen nenäni sävyjä tummempiin.

Kenguruiden rapsuttelu villieläinpuistossa oli myös mahtavaa. En tiennyt, että koalat ovat hereillä vain neljä tuntia päivästä, jonka ne käyttävät syömiseen. Rentoja tyyppejä! Koalan turkki on megapaksu ja ne pitävät erittäin hämmentävää ääntä. Vompatti on söpö lyllerö ja tasmanian tuholaiset melko kreisejä.

Pistäytyminen Mount Wellingtonin (1271 m) huipulla tarjosi hyvät näköalat kauas. Sinnekään tuskin olisin päätynyt ilman äiti Michellen innokasta kuskailua.

Tuntui haikealta jättää Tasmania taakse ja ajatella, että tämäkään ei ehkä toistu enää koskaan. Ehkä vielä enemmän hankalammaksi lähdön teki se, että jo viikossa ehti päästä mukaan perheen kuvioihin hyvin. Se muistutti omasta perheestä, jota välillä jo ikävöi. Osana jotakin on aina turvallisempaa, nyt rooli vaihtui taas itsenäiseksi ja vähän yksinäiseksi matkaajaksi.

Vielä pari päivää Melbournessa, sitten kohti Uutta-Seelantia. Omaa arkeakin jo jotenkin odottaa, vaikka kiertolaiselämää on kestänyt vasta vähän aikaa.

Isi kokkaa dinneriä.

Kala!

Energiaa vedestä!

Näkymä etuovelta.

Kotitalo.

Naapurustoa.

Koala.

Häijy lintu.

Tissiä pussista.

Fish Burger!

Poitsut vuorella.

Random pappa vuorella.

Kenguru!

Murre-eroja

Sanovat, etta tasmanialaiset on hitaita. Ehka ne vahan onkin, mutta helpottaa puheen ymmartamista huomattavasti. Australialaisilla on joku sata eri murretta. Ne on valilla aika vaikeatajuisia. Ainakin minulle. Tanaan eras mies festareilla tuli juttelemaan.

M: xsdsfsjj.

S: Sorry?

M: ajojfsidojfisdg.

S: Sorry?

M: Are they all lining for the food?

S: No, I think the concert is going to begin.

M: Where are you from?

S: Finland.

M: Oh. Blaablaablaa.

S: And you?

M: Adeleide.

S: That's why I don't understand you quite well.

M: Really?

S: You have a quite difficult accent for me to understand you.

M: Really! etc.

S: Yes, you have a lot of different ones and especially when people from Adeleide are speaking it's hard to understand them.

M: I didn't know that there are so many different accents in Australia! Good to know that!

Hoh, tulipas pitka dialogi, mutta hammentavaa, etta tyyppi ei tiennyt eri aksenteista! Huomioikaa keskustelun alku, joudun lahes aina kysymaan sata kertaa, ennen kuin tajuan, mita ihminen sanoo/tarkoittaa. Perus, mutta hieman turhauttavaa. Toisaalta ihmiset ei valilla ymmarra myoskaan minua. Tasoissa ollaan.

Taalla on siis meneillaan festarit, jotka liittyy jotenkin uuden taidemuseon avaamiseen. Ilmaisia konsertteja on paljon. Tanaan kavin kuuntelemassa italialaista, joka teki musiikkia soittamalla erilaisia keittiovalineita. Siistia! (Musica da cucina) Katsoin myos keikkaa, jonka kokoonpanossa oli trumpetti, rummut ja korealainen mies, joka oli harjoitellut (http://www.kimnara.com.au/Chiri.html) "laulamista" vuosia Chiri-vuorella vesiputouksilla. Erittain eksoottista!

Parhainta keikoilla olivat lapset, jotka bailasivat taysilla mukana. Suomessa lapsia ei ikina ole missaan (mika on toisaalta myos tosi hyva), eika ne saa tehda koskaan mitaan missaan. Valilla niita on ihan viihdyttava tarkkailla, koska ne ei hapeile mitaan.

On valilla vahan hammentavaa olla taalla toisten perhe-elamassa, mutta myos tosi mukavaa nahda, miten ihmiset elavat muualla. Eli aika samalla tavalla kuin meilla, siella tai tuolla.

Aurinko laski ja ikkunasta avautuu nakyma kaupungin yli vuorille. Olen tyytyvainen valintoihini ja odotan kaikkea tulevaakin innolla.

Eskimo

Eilen Ciaranin seta sanoi, etta olen melkein eskimo, koska tulen Suomesta. No, melkein. Saavuin siis eilen Tasmaniaan, keskelle irkku-aussi-enkku -perhetta. Isa kokkasi ja kavi valilla pelaamassa shakkia. Veli ja tyttoystava olivat sulkeutuneet huoneeseensa ja aiti kiireinen uranainen.

Lentokenttabussissa vieressani istui vanha aasialaismies, jonka englanti oli auttava. Pappa ei tiennyt, minne oli menossa, eika nahnyt karttaa ilman laseja. Mina en ymmartanyt, mita katua han tarkoitti. Mies kuitenkin naureskeli koko ajan, hyvantuulinen vanhus. Parasta oli, kun papalle alkoi tulla puheluita. Soittoaanena oli jokin tilattu puhe, joka kuului jotenkin nain "Hey there, answer the phone.." Vahan hassulla aanella tietysti. Pappa hekotteli aina hulluna, kun puhelin alkoi soida. Lopulta pappa antoi puhelimen kuskille, ja vihdoin tiedettiin, minne pappa piti heittaa. "Black Buffalo Hotel" Parasta.

Sijaitsen nyt siis viikon Hobartin yhdella kukkuloista. Viihtyisaa ja rauhallista aluetta. Ihania taloja. Matalia.

Nyt ryhdyn avustamaan ruuanlaitossa. Lisaa myohemmin!

Ylähuulihiki ja Mama Africa

Port Melbourne 15. tammikuuta

Näin eilen miehen, joka käveli takki päällä. Samoin eräs paikallinen sanoi, että on ollut kylmä kesä. +25> on kuitenkin pohjoisen pallonpuoliskon asukille aika HOT, tai ainakin mulle. Silti porukka vetää pitkissä housuissa, vaikka itsestä tuntuu, että voi hiippailla alasti. Toisaalta kaverin tyttöystävä muutti Tasmaniaan, koska siellä on viileämpi. Opin vasta nyt, että täällä puolella palloa mitä etelämpi, sen kylmempi. Hassua.

En tiedä mikä on vikana, mutta en ole kärsinyt vielä yhtään jet lagista. Ehkä asiaa helpotti se, että lento saapui tänne illalla ja koisailin kellon ympäri onnellisesti. Asiaa voi myös helpottaa, että pimeä tulee yhdeksältä ja silloin on tosi pimeää. Tai sitten jetlaggautuminen tulee viiveellä.

Melbourne on kuumuuden lisäksi rento. Aussit on muutenkin superrentoja. Kaupunki on ISO, mutta silti viihtyisä. Rakennukset on hurjan korkeita pilvenpiirtäjiä, joiden lasi-ikkunoista heijasteleva aurinko häikäisee ja peilaa lisää huimia taloja. En ole koskaan käynyt Amerikoissa, mutta mielikuvissani tämänkaltainen olisi aika jenkkiä. Ehkä lipun samat värikoodit tarkoittavat jotain yhteyksiä. (Suomella ois sitten varmaan Kreikan kanssa, öh?)

Perjantaina tutustuin aussien lempilajiin, krikettiin. Australia rökitti Englannin ja jengi oli fiiliksissä. Tajusin pelin idean, joka on lyödä palloa ja juosta kahden eri tolpan välissä mahdollisimman monta kertaa ennen kuin joku ottaa pallon kiinni. Pesäpallokin on mielestäni paljon aktiivisempaa katseltavaa, mutta ilmeisesti jokin siinä pelissä vetoaa lokaaleihin.

Tällä hetkellä asun kaverin kaverin luona Port Melbournessa, joka on myös hauskaa aluetta lähellä merta. Talossa asuu viisi tyyppiä ja avainta pidetään rennosti terassilla "piilossa". Takapihalla on söpö pikkupiha, jossa on riippumatto.

Ensi tiistaina Tasmaniaan, odotan jo innolla.

(Kuvat ei suostu latautumaan, yritän joskus myöhemmin)

asdf

Ehkä eniten pelottaa se, että kaikki ei enää olisikaan näin. Vaikka mihin se muuttuis?

Paluu

MITÄ, onko siitä jo melkein puoli vuotta?! Huh. Olenkin varmaan karkoittanut kaikki epämääräiset nudistitramppaajat tehokkaasti kannoiltani, joten voin rauhassa höpistä omiani.

Mitä tässä on oikein tapahtunut? Oli Eurooppa, oli kesä, oli työtä. Työtä on edelleen. Välivuoden pitäminen tuntuu yhä hyvältä ratkaisulta. Vaikka tulevaisuuden epämääräisyys rassaakin sen vapauden aiheuttamasta ilosta huolimatta.

Olen viime aikoina miettinyt, että jos ei tietäisi, olisi varmasti helpompaa. Jos ei voisi valita. Jos ei tarvitsisi miettiä. Jos ei haluaisi välittää. Jos ei kiinnostaisi. Jos tyytyisi. Jos ei tahtoisi nähdä. Uskon, että silloin olisi helpompaa.

Outoa asua paikassa, jossa ei tapahdu mitään, ja jossa ei oikein asu ketään. Oudompaa on, että siihen tottuu.

En oikein tiedä mitä haluaisin ja mitä haluaisin sitä enemmän. Ehkä aika näyttää.

C´est fantastique!

Oh la la, voi Ranska ja ranskalaiset! Ihana maa, ihania rakennuksia, ihanaa ruokaa, ihana hostellityöntekijä, ihana kioskin myyjä, ihana mummo puistonpenkillä, ihana pappi, ihana bändi ja kitaristi, ihanan spontaania, ihanan gallerian nainen, ihana konduktööri!

Strasbourg oli varsinkin ihana! Mahtava kaupunki, suosittelen! Tuli hieman mieleen Amsterdam, koska vettä oli joka puolella. Kauniita taloja, katuja, kujia. Eksyimme jumalanpalvelukseen, jossa puhuttiin sekaisin saksaa ja ranskaa. En ymmärtänyt mitään, eikä osattu nousta oikeaan aikaan seisomaan. Seurasin kuitenkin virsiä kiinnostuneesti, laulaa en uskaltanut. Hanna lukitsi tavaransa hostellin säilytyskomeroon, josta ihana poika ne lopulta vapautti. Kiiruhdimme Nancyn junaan, jossa armeijanuorukaisilla riitti puhuttavaa.

Hanna asuu talossa kolmen kämppiksen kanssa. Kolme kerrosta ja kellari (jossa oli rummut!) sekä pieni piha, ei hullumpaa! Ranskalaiset tyypit olivat hauskoja ja eräänä päivänä pelasimme frisbeetä korkealla kukkulalla. Aurinko laski ja mallipoika halusi kuvattavaksi aktiivisesti.

"Obama on USA:n Sarcozy" -kampanjan mies puhui paatoksellisesti kaupungilla, kuinka maailman finanssikriisi tulisi ratkaista. Olin neljä tuntia ranskankielisellä luennolla, jossa ymmärsin yllättävän paljon sanoja. Yksi esitelmä oli Bretagnelaisesta kelttiläismusiikista, jota sattumalta pääsimme kuuntelemaan illalla bändikilpailuun. Kilpailussa ratkaistiin bändi, joka pääsee soittamaan tapahtumaan, jossa työnnetään vanhoja autoja ympäriinsä (!). Meno oli todella kreisi ja ihmiset hyvin hikisiä keikan jälkeen. Hippiranskis löysi roskalavalta vanhan lakanan, joka toimi viittana matkalla baariin. Mahtava tyyppi!

Hävisin murskatappioita pöytäjalkapallossa, jota ranskis kutsui "babyfootiksi". Fondue-ravintola oli suljettu sunnuntaina ja etsimme sateessa uutta kohdetta Evgenin masentuessa kastumisesta. Krepit olivat räjähdysvaaran aiheuttavia, mutta sata lettua illassa pitää rasvaprosentin korkeana!

Taidemuseossa oli Brassaïn näyttely ja bongasin suomalaisia marimekkolaukkuineen, hyi. Näin samaiset tyypit seuraavana päivänä rautatieasemalla ja menin juttelemaan, outoa. Matka Pariisiin turbojunalla kesti noin sekunnin. Lentokoneessa istuin ranskalaisen naisen vieressä, joka oli ihana.

Viisauden lähteillä

"Lakkaa ajattelemasta kaiken aikaa, että tunkeilet ja vaivaat lähimmäistäsi! Jos ihmiset eivät pidä siitä, he kyllä valittavat! Ja jos he eivät rohkene valittaa, se on heidän ongelmansa!"

-Paulo Coelho; Veronika päättää kuolla

Hei hei mitä kuuluu?

Tyypit napisee, että en kirjoita enää tapahtumista ja kuulumisista. Myönnän, että viime aikojen haluanpelastaamaailmanmukaälykkäilläkommenteillaniyhteiskunnasta-henkinen kirjoittelu on sairaan tylsää. Toisaalta, omasta elämästä kirjoittaminen on vielä tylsempää. Mutta sitä saa, mitä tilaa!

Pakoilen nykyään koulujuttuja aktiivisesti. Tajusin myös, että olen tehnyt sitä koko opiskelu-urani ajan, eli hyvin pitkään. Toisaalta mietin, että olen pärjännyt silti ihan hyvin. En ehkä aio muuttaa taktiikkaa.

Viime perjantaina tein täsmäiskun Raumalle. Siellä odotti ranskatar kumppaneineen. Rauma oli luminen ja vanha kaupunki mahtava. Unplugged keikat kerrostaloasunnossa on ASIAA. On edelleen hämmentävää, kuinka musiikista tulee välillä kylmät väreet. Ja siitä, että ihmiset osaa! Lätkäpeli oli tiukka, onneks ei nähty eka erää, eli aika tiukka oli ennakkoasetelma ennen studioitumista (6-0). Tsekattiin myös Rauman menomesta, jossa on noin 20 ihmistä, koska kaikki muut oli katsomassa Petri Nygårdia. Raumalaiset tykkää ehkä paskasta musasta, tai sit DJ oli vaan paska, koska hittikavalkadiin kuuluivat kaikki paskimmat hitit viimeiseltä 20 vuodelta. Lauantaina pyrimme hakeutumaan raumalaisten läheisyyteen kuuntelemaan natiivikieltä. Ainakin eräs lapsi liukumäessä mongersi sen verran epäymmärrettävästi, että päättelimme hänen olevan alkuperäisasukas.

Rauma jäi taakse ja bussin wc on kamalin vessakokemus hetkeen. Tampereelle kokoontuivat future china girl ja turkish teapot. Kooma helpotti tupareissa, jossa tarjoiluina oli megana ruokaa ja juomaa. H "nudisti" Hillriver villitsi pelejä yllättävillä säännöillä ja aloitin myös uuden harrastuksen, jota en mainosta sen enempää. Fresh mountain air! Jotkut ihmiset on parhaita, jotkut ei edes oikein semi. Elämän kylmiä tosiasioita. Hulluudessani katsoin Suomen pelin, vaikka olin lopulta niin väsynyt, ettei edes Teemu Selänteen legokaluston esittely innostanut pronssihuumaan. Normi nukkumaan menoaikanihan on 9.00.

Sunnuntain aktivoituminen oli juhlaa, Tampere näytti puolensa, vaikka loska valtasi kadut. Tennarit eivät silti ole vielä tämän hetken kenkävalinta.

Tänään hengailu jatkui, vaikka yksi lähti maailman ääriin. Illalla sain maitohappohyökkäyksen raajoihin, joka on hyvin veltostuttava kokemus. Sen varjolla en tehnyt asioita mitäpititehdä, vaan kirjoitan esimerkiksi blogia, joka edesauttaa muun muassa erityisesti kaikkia kouluasioita merkittävästi.

Muutoin olen miettinyt tulevaisuutta ja semisti ottanut ehkä, EHKÄ, tavoitteeksi valmistumisen ensi keväänä. Se tarkoittaisi epämatkaa syksyllä, mutta myös hyvin suurta matkaa puolentoista vuoden kuluttua. EHKÄ-päätös tuntuu hyvin kummalliselta, pelottavalta, oudolta ja myös epähyvältä, mutta realismi pukkaa kovasti läpi, eikä pitkäaikainen ystäväni Kela halua enää kovin kauaa olla taloudellinen tukipilarini. Harmiksi.

Halusin olla ihana, mutta koska monet mun kaverit on niin ihania, niin oon varmasti yhtä ihana.

Tää kevät tulee menemään sekunnissa. (nopeeta tää aikakäsitys nykyisin) Kaks kuukautta ja reili. Sitä ennen Ranskaa ja pala Saksaa. Kaikessa välissä kaikkee kauheesti. Sit onkin kesä ja uusi ja vanha käsi kädessä. Vaikka vähän harmittaa hautausmaafloristin menetetty mahdollinen ura entisessä kommuunikotiseudulla. Nopeat syövät hitaiden emit, vai miten se menikään.

-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Some of you have told me that I should write more what I´ve been doing lately.

1. I´m escaping to do any schoolwork and it´s bad, but I still realized that it´s the tactic I have always had and it´s working so I think I don´t change it.

2. Last weekend I visited Rauma where one of my friend was during her holiday from France. The old city of Rauma was really beautiful and we tried to hear original "language" what they speak there. We saw a kid who was speaking so weirdly so we decided that he must be an aboriginal. Friday evening we had party at the flat and there were acoustic live gigs, which was so great! Finland lost the ice hockey game in olympics (6-1 to USA) but still we continued evening and went to a bar which was almost empty and the DJ was playing the crappiest music ever. Go Rauma!

3. Saturday I was back to Tampere and met my lovely friends who were travelled to city to see each other (and me also of course, how I say it..!?) We went to house warming party and it was great in there. I just love to hang with people who are great! At 5 am I was in a huge coma but still wanted to watch bronze-game where Finland played against Slovakia. I was so tired at the end that I couldn´t be enourmously happy even if Finland won and the players watched their medals like a little kids. So the basic time to go bed is 9 am, huh. Still Sunday was a great day and I still love my friends with who I can talk, talk and talk.

4. Today one of my friends flow far far away. I did so much sports that my legs went burning and now I´m avoiding to do anything useful so I write this blog.

5. About future, I was almost planning that MAYBE I could graduate next spring. It´s crazy, scary and really sounds not a plan of mine, but MAYBE I could try. Because my time to get money from state is running out and if I escape now, I might never finish my school. So IF I do this (or try to do) I will escape work, adulthood and stuff after graduation. That sounds much more better!

Onni

Olen ollut viime aikoina hirveän onnellinen. En mistään erityisistä syistä, vaan kaikista pienistä asioista. Olen jopa usein kokenut syvää liikutusta hyvin mitättömistä jutuista. Olen ymmärtänyt, että ei tarvita paljoa, jotta voi tulla iloiseksi ja onnelliseksi. Aina on enemmän, mitä haluaa, toivoo ja yrittää saavuttaakseen jotain, jonka luulee paremmaksi. Se, mitä jo on, on usein paljon.

Onnen jakaakseni, kerron teille hippuja onnesta.

Viime aikojen onnea ovat tuoneet

-kirjasto, jonka löysin pitkän ajan jälkeen

-ystävän rohkea muutto mantereelta toiselle

-ylpeys perheenjäsenten saavutuksista

-tieto siitä, että kaikki on oikeastaan tosi hyvin

-hauskat uudet ja vanhat tyypit

-Tampere kaupunkina, joka ei olekaan niin nihkeä

-mahdollisuuden tuntu

-ymmärrys, että kaikki koettu on oikeastaan hyvästä

-varmistunut kesä, vaikka se olikin yllättävä veto

-mahtavat, upeat, parhaat ystävät, joiden korvat hikoavat puhelimessa tuntien ajan, eikä välimatka tapa sitä, mitä on olemassa

Ehkä se on vaan tämä kevät.

Jotta en kuorruttaisi sokerikakkua enemmällä kermavaahdolla, päätän tähän.

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

I have been really happy lately. For no specific reason, just because of all the small things. I have even almost cried sometimes when I have realized how good the things are. It sounds quite slimy, but still this positive attitude has given much to me.