Pylly ja tissit

Mulla on uusi idoli. Se on Jonesin Kreissi eli Grace Jones. Mieletön nainen! Häpeäkseni pakko tunnustaa, että pohjatietoni tästä muinaisesta Bond-neidosta olivat kovin köyhät. Mutta kun Grace asteli kilometrikoroissaan Flow-festivaalin päälavalle tähtien tuikkiessa taivaalla, jo madamen huulikiillon säihke päihitti joidenkin avaruuden kivenpalasten tuikkeen. Yleisökin oli aika kreisinä ja silmänvalkuaiset loistivat kilpaa, vaikka sitten niiden valovuosien päässä olevien kivenmurikoiden kanssa. Ja kun tuo tumma nainen sheikkasi stringien ja verkkosukkahousujen (selvä uusi trendi!) verhoamaa timmiä pyllyään, oli vain pakko tuijottaa suu auki.

Allenin Lily on kanssa kova mimmi. Nännit toimii aina, mitä sitä nyt turhia piilottelemaan. Tosin, vaikka näin tytskyn aluksi kuvausaitiosta kahden metrin päästä, niin tajusin vasta screeniltä kauempaa, mistä kaikki kohisivat. TISSIT!

Flowssa siis viikonlopun, värikkäitä leggingssejä, AD-nörttilaseja, hattuja, polkkatukkia, massiivisia kaulakoruja, tennareita. Cooleja indieihmisiä ja muutama normaali.

Helsingissä paistoi aurinko, mutta kesä loppui tänään. Harmi, kun vein lapaset kotiin viime kuussa. Vielä pari viikkoa siirtymiseen Savosta Pirkanmaalle.

This is Mikkeli

Check this out!

(words can say more than... ME!)

http://picasaweb.google.com/Maharadsa/

Never trust random

Lähdin Randomin kanssa reissuun. Kannatti ja ei kannattanut. Random paljastui aika pitkälti sellaiseksi, joksi hänet mielsin. Hiljainen nysvä, jolla ei ole juuri omaa tahtoa, tai ainakaan rohkeutta sitä ilmaista. Perussuomalainen mies, joka puhuu vasta kun juo muutaman. Jos tilaisuutta ei käytä hyväksi, sen voi vain menettää. Ja niin siinä sitten Randomille kävi. Selvisipä sekin, ettei tarvitse enää pitää yhteyttä. Random is always random.

MUTTA, Tallinna on loistava. Sen melkein aina unohtaa, kunnes palaa. Ma armastan sind!

------------------------------------------------------------------------------------------

Do not ever go for a trip with a random person. Or actually it is a really good way to find out who she/he really is! This time he didn´t use opportunities he had. Or actually he didn´t have any, but still there might be at least some. Whatever, Tallinn was so great again!

Mikkeli

Mä oon nyt täällä Mikkelsonissa. Täällä on iso tori, Urpola, luonnonsuojelualueita ja järviä. Töissä kulkee mainiosti, ääni on tallessa toistaiseksi. Töitä vois kuvitella tekevänsä vakituisesti aina hetkittäin, mutta sitten tajuaa, että vois ehkä mieluummin opiskella tai lähteä vaikka Australiaan.

Helsinki

Jotenkin siihen kaupunkiin rakastuu aina uudestaan. Helsinki on täynnä ihmisiä, elämää, yllätyksiä. Aina löytää jotain uutta ja aina eksyy. Jossain tapahtuu aina jotain.

Faith No Moren keikka vahvisti oletuksen Mike Pattonin nerokkuudesta. Ei siitä pääse ympäri tai yli, se mies osaa. Ja on vielä niin cool. Täynnä itseironiaa, mutta vetämättä sitä silti yli. Ah, uh.

Perjantaina Järveenpäässä soi blues ja rantsussa tapahtui hämmentävä kohtaaminen. Paluumatkalla Sibeliuksen kaupungista joku hyppäsi junan alle ja seisoimme reilun tunnin seisautetussa junassa. Suomalaiset perjantaina puolilta öin suljetussa tilassa epätietoisina ja kärsimättöminä. Siitä ei voi seurata muuta kuin yhteislauluja radio Nova hengessä, kiroilua, huonoja vitsejä, manaamista ja orastavia tappeluita. Onneksi uhri selvisi hengissä.

Gay Pride oli värikäs ja viihtyisä. Lauantaina jatkoimme Kaisaniemen puistossa, jossa tapasimme heviteinin, jonka mielestä oli aivan sama katsoa dvd-tallenteita kotona kuin käydä keikalla. Seurassamme hengailivat myös helsinkiläistyneet karjalaiset, joista toisella oli tiukka ote alkuperäisyyden säilyttämisellä. "Puhu nyt vittu sitä omaa murrettas!" Ilta jatkui brittimiehen pyrkyröidessä sisäistä flirttiä. Edes sukupuolisuuntautuneisuuden palajstaminen ei lannistanut miestä. Belgialainen opettaja oli hauska ja Guinness hyvää. Suomalaisten miesten kohteliaisuus tuli taas huomattua, kun heittää juttua voi tulos olla "Haista sinä vittu!" Näinpä. Ilta jatkui suomenruotsalaistunnelmissa Kaisaniemenpuistoon takaisin, jossa inttipojat taitoivat korkean polviasennon kauniisti. Iso H ja Marko Björs olivat hauskoja. Muutuin itsekin yhtäkkiä Anna Abreuksi, vaikka epäilen, että A.A. on ehkä hieman kääpiömpi kuin minä. Kaikissa mittasuhteissa. Heitimme Baban kanssa rundin Kiasman takana, jossa oli sopiva hetki rakon tyhjentämiselle, kunnes aamusiivooja ajoi autolla pihaan. Hyvää huomenta. Loppumatkasta saimme villevalon saattajaksemme ja aurinko paistoi Töölössä ikkunoista sisään.

Olin myös matkalla sim-kortin vaihtaja bulgarialaisille ja sain sitkeän ihailijan Saran keikalla sunnuntaina. Ihanaa on olla suosittu. Pääsin myös Tavastian takahuoneeseen, jonne Annas oli jo taiteillut Rolling Ensemblen logon. Yrittäkää löytää! Syötiin pizzaa kuumassa pizzeriassa, jonka työntekijä oli hermona, kun ei muistanut otetaanko mukaan vai ei. Tarkkailtiin valtavaa teinilesbojengiä ja pelattiin korkkitietovisaa, hyvä veto Olvilta. Näin myös valtavasti tuttuja, se on hauskaa.

Ja ainiin, käykää Tiinan Tuvalla, se on ehkä paras taukopaikka ikinä!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

You just fell in love with Helsinki time after time. Faith No Mores gig was great, Mike Patton just is a god! Ah. In this trip there happened a lot. I´m too tired to translate everything, but it is so cool when you are in a place where are so much opportunities to go, see and to be part of!

Kotona

Palasin. Siitä on jo tovi. Tuntui kummalta, kun ajettiin Helsingistä kotiin. Suomen luonto tyrmäsi ja kaikki oli niinkuin aina ennen. Olinko minä edes jossain muualla?

Olin minä. Siitä muistuttavat ne ihmiset, joita minulla ei nyt muuten olisi. Ne tapahtumat, joita ei Suomessa olisi tapahtunut. Kuvat, jotka ovat tallentuneet silmien pintaan. Muistot, joita ei voi viedä tai vaihtaa. Enkä haluaisikaan.

Minulla on paljon kerrottavaa, mutta tarinoiden, tapahtumien, ihmisisitä kertominen on vaikeaa ulkopuolisille. On helpottavaa palata ystävien pariin, joiden kanssa voi jatkaa siitä mihin jäätiin. Eikä kaikkea voi jakaa, jotain täytyy pitää myös itsellään.

Silti olen sitä mieltä, että ranskalaiset on parhaimman näköisiä ihmisiä maailmassa, ääliömäisestä käytöksestä ja typerästä aksentista huolimatta.


Viime viikot olen sairastanut. Taudit näköjään pesivät minuun kovin sitkeästi. Eilen sain antibiootteja, joiden toivon päästävän minut neljän seinän sisältä. Ainoa kesäloma tuntuu valuvan suunnitelmineen hukkaan, mutta terveenä oleminen on silti tavoiteltavampaa.

-------------------------------------------------------------------------------------------------

It was at the same time kind of weird to get back home and still so familiar. Still I wondered had I been somewhere else? But I was. All the memories, people, pictures in my mind remind me about this spring. And I don´t want to change anything. It is also hard to tell all these experiences to other people, but at least I´m relieved that I don´t have to. With your friends you can continue from the same point that you last time stopped. And of course you have to keep something only by yourself.

Stealer, fan and aboriginal

KIVAA! En halua vielä lähteä! Ja kadottaa kaikkia ja kaikkea.

Perjantaina sain yllätys visitoijan Helsingistä. Suih ja Kukkurantie 30 oli paikalla. Tequilaa ja tabascoa oli todella kreisi shotti. Baarissa MIES pölli mun kaulahuivin ja piti sitä pokkana omassa kaulassaan, kunnes kävin ottamassa pois. Onneksi huomasin. Aika törkeää. Sain myös hännystelijänörtin perääni, mutta nörä oli ihan hauska.

Lauantaina yritin tsempata krapulikaiffaria ja löysin huipun paikan sataman läheltä. Museoyönä menimme tarkastelemaan arkkitehtuuria kello 23.00, jota ennen piirsimme nimet ja maidemme kartat hiekkaan rannalla. Hännystelijä otti yhteyttä ja kutsui euroviisuiltamiin. Ehdimme juuri pistelaskulle, joka kesti tuhansia vuosia. Eestiläiset olivat onnessaan Eestin menestyksestä ja heiluttelivat megaisoa lippua ikkunasta. Paikalle saapui myös aboriginaalinatiivi perinneasussa. Hän soitti pientä harmonikkaa ja lauloi. Ajattelin, että menen naimisiin hänen kanssaan.

Tänään olin monta tuntia auringossa ja opin kaikkea uutta vain juttelemalla. Se on hämmentävän avartavaa.

En mä halua vielä lähteä, apua!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

I don´t want to leave Tallinn yet! No way! I had really great time again this weekend. Some boy from the bar invited me to watch Eurovision song contest to his flat and there were other estonian man with traditional costume playing accordion and I decided to marry him.

Kuinka monimutkaista voi olla lääkäriin meneminen?

Yritin kaksi päivää mennä lääkäriin, kolmantena pääsin. Ei voisi ehkä olla vaikeampaa tai lähinnä ongelmaisempia virkailijoita.

Ymmärrän, miksi eestiläiset eivät pidä täällä asuvasta venäläisvähemmistöstä. Pakko myöntää, ei minullakaan ole ollut kovin montaa hyvää kokemusta. Etenkään asiakaspalvelusta. Oh my God.

Siis lääkäriin. Eestissä on omituinen perhelääkärisysteemi, joten päätin asioikseni ensin ottaa selvää, miten se toimii. Suomalaisille tuttua, varaan ajan terveyskeskuksesta menettelyä ei ole. Menin sairaalan infoon ja kysyin, että minne minun pitäisi mennä ulkomaalaisena, joka haluaa lääkäriin.

Venäläisbabushka no. 1

"Eikö sinulla ole perhelääkäriä?"
"Et sinä ainakaan ensiapuun voi mennä, mene kysymään tuolta perhelääkärikeskuksesta"


Venäläisbabushka no. 2

"Miten sinulla ei ole perhelääkäriä?"
"Et sinä kuulu tähän perhelääkärialueeseen."
"Miten sinä et tiedä? En minä tiedä"
"Miten sinä et tiedä? Mene kysymään tuolta lääkäriltä"

En koskaan mennyt lääkärin luokse.

Toisena päivänä kävin toisessa paikassa, jossa, thanks God, oli eestinkielisiä palveluhenkilöitä. He neuvoivat menemään ensiapuun ja antoivat jonkun numeron, jos haluaisin selvittää perhelääkärini, johon joutuisi jonottamaan ehkä kolmekin viikkoa.

Lopulta menin ensiapuun, yllättäen, venäläislääkärin vastaanotolle. Asia ei selvinnyt yhtään, ja menitin hermot koko järjestelmään.

Suomalainen hoitotakuu ja YTHS! Ah, odotan seuraavaa käyntiäni.

------------------------------------------------------------------------------------------------

Audience (yes, my blog has a huge audience.. hmm readers.. haha) was wishing that maybe I can write a little summary in english too. So, I´ll try, but my english isn´t so good, sorry.

So in this week I was totally pissed out of health care system of Estonia. Maybe it was just a bad luck, but I really think that russian speking minority here should behave in even a little bit more polite way. So, I´m half handicapped still, but I am really waiting to see a doctor in Finland.

Lahjat hukassa

Luin juuri Rosa Meriläisen blogipostauksen. Inspiroidun ilmeisen paljon nykyään toisten kirjoituksista, mutta oma ideointikykyni on aina ollut, noh, aika lahjatonta. Kaikkia kunnia siis alkuperäisen ajatuksen kehittäjälle.

Aloin itsekin miettiä lahjakkuutta ja sen puuttumista. Miksi kadehdimme lahjakkaita ihmisiä? Miksi kaikilla ei voi olla jotain lahjakkuutta? Vai onko sittenkin, entä jos sitä ei edes tiedä?

Lahjakkuus on jotakin, joka tulee lähes itsestään. Sitä ei tarvitse opetella, vaan se on. Totta kai sitä kehittäessä tulee entistä lahjakkaammaksi, mutta silti lahja on annettu, kuten sanotaan.

Itseäni on aina harmittanut keskinkertaisuus. Luulen, että kova kilpailuvietti korostaa sitä entisestään. Ei kaikessa, mutta joissain tilanteissa. Voittaja on aina jollain tavalla lahjakas. Ja tottakai harjoitellut sen eteen, mutta silti, lahjakas.

Mietin olenko oikeasti lahjakas missään. Osaan soittaa pianoa, ja hieman kitaraa, eikä uusien soitinten omaksuminen ole kamalan vaikeaa. Musiikin teoriaan en ole koskaan jaksanut suuremmin paneutua. Luulen pysyväni nuotissa, mutta lauluäänessä ei ole kehumista. Olen saanut kymppejä musiikista, mutta se kertoo vain vertailusta muihin. En koe olevani musikaalinen, sillä musiikillinen lahjakkuus on jotain muuta kuin säestämistä pianolla tai kauneimpien joululaulujen laulamista kirkossa.

Osaan piirtää jotain epämääräisiä hahmoja, mutta en niin kuin haluaisin. En pysty luomaan sitä, mitä ajattelen. Luulen omaavani visuaalista silmää, mutta en tarpeeksi, että voisin olla valokuvaaja tai kuvataiteilija. Siihen tarvitaan kuvataiteellista lahjakkuutta.

Osaan kirjoittaa, joskus ihan hyvinkin ja johtuen jatkuvasta harjoituksesta se tulee aika helposti. Silti tiedän monia monia muita paljon paljon parempia koulukavereitani. Joilla on todellinen kirjoittamisen lahja. Ja romaani, huh, siinä niitä lahjoja vasta pitää olla.

Urheilussa olen aina ollut keskinkertainen, vaikka yritän tavallisesti parhaani. Kuten isäni sanoi minulle keihäänheittäjän urasta haaveillessani "Ei sinulla ole keihäänheittäjän kroppaa". Niin, urheilussa lahjojen lisäksi pitäisi olla vielä jotain muutakin suotu.

Näyttelijäkin olisi kiva olla, mutta ei se vaan tule luonnostaan. Matemaattisissa aineissa lahjat jaettiin veljelle. Tieteellisen opiskelun lahjatkin puuttuu, vai oliskohan se kiinni ahkeruudesta? Sosiaalisia lahjoja ei ole tarpeeksi ollakseni supermiellyttävä ihminen.

Missä mä olen lahjakas? Mulla on suhteellisen hyvä kuva-, kasvo- ja nimimuisti. Siinä minun lahjat. Voin siis tunnistaa ihmisiä kadulla, jotka eivät todennäköisesti tunnista minua! Mahtavaa.

En yritä sanoa, että haluaisin olla tenniksen huippupelaaja, hollywood-näyttelijä tai säveltäjäguru. Omilla taidoilla ja niiden harjoittelemisella pääsee toki pitkälle, jos niitä osaa käyttää oikein. Ja on tuuria.

Mutta eikö olisi silti mahtavaa, jos pystyisi improvisoimaan jollain soittimella jonkin kivan kappaleen ex tempore tai piirtämään niin, että muut ihailevat työtäsi. Istuisit vain alas ja ottaisit kynän käteen ja se alkaisi liikkua itsestään. Tai matemaattinen kaava muuttuisi hetkessä selkeäksi ja pian kehittelisit jonkun tärkeän ratkaisun polttavaan kysymykseen. Tai puhuisit niin vakuuttavasti, että maailma muuttuisi paremmaksi. Tai olisit se kauneimman piruetin tekevä balettitanssija. Tai osaisit laittaa hyvää ruokaa ja ommella omaperäisiä vaatteita itsellesi.

Onneksi lahjakkuutta on vaikea mitata. Arviontiasteikkoja on niin monta, kuin on arvioijia. Luonnonlahjakkuutta ei voi ostaa, mutta pientä kytevää lahjakkuutta kehittää.

Silti, oispa niin kiva jos..

Lõuna-Eestis

Olin matkalla Etelä-Eestissä. Välimatka ei ole hurjan pitkä, mutta siellä on niin KESÄ! Maa tuoksuu kesälle, pitkähihaisessa hikoiluttaa, tuuli on lempeä, aurinko pisamoittaa naaman ja illalla kostea viileys pyytää rauhoittumaan. Sen muistaa aina vasta kun sen uudelleen kokee. Loistavaa.

Vappu on täällä volbriöö, jota juhlitaan noitien yönä. Toki työläisten päivälläkin on merkityksensä 1.5. mutta aattoa vietetään hieman eri tavalla kuin Suomessa. Tartussa, Eestin yliopistokaupungissakaan tunnelma ei juuri poikennut tavallisesta viikonlopusta. Tosin railakkaimmat opiskelijajuhlat jäivät välistä, sillä asuni ei vastannut pippaloiden dresscodea. Huvittavaa kyllä, mutta mistäs sitä kaikkea tietää. Yliopistossa on useita eri osakuntia, joiden meininki kuulostaa todella salaperäiseltä. Osakunnat eivät ole tietääkseni Suomessa yhtä tiukkoja organisaatioita, joihin täytyy hakea ja joiden sääntöjä tulee noudattaa yhtä tarkasti (esim tupakointikielto tai aina lakkia pitäessä tytöillä tulee olla hame). Kaverini Pätu on mukana ensimmäistä vuotta toiminnassa, joka on todella hämmentävää, mutta kiehtovaa. Salamuurarit jäävät eestiläisten opiskelijaosakuntien rinnalla tylsäksi pappakerhoksi. Vapun päivänä pikniktyyppiseen konserttiin pääsi casualissa ja ihmiset vaikuttivat väsyneen onnellisilta erivärisine lakkeineen.

Tartusta matkasin Räpinaan, jossa majailee serkkuni perheineen. Uskomattoman kaunis paikka maaseudulla. Lauantaina teimme road tripin kesäisissä tunnelmissa. Eestin korkein kohta tuli valloitettua, hiekkaluolat tarkastettua, setulaisten elämäntyyli tutuksi ja Vastselinan linnoituksen tunnelma koettua. Näimme myös villisiat poikineen maantien varressa!

Haluaisin jotenkin kertoa kamalasti kaikkea, mutta nyt ei ehkä ole se oikea flow. Katsokaa kuvia, jahka saan laitettua. Ja hei, aloin fanittamaan pellavapäisiä penskoja! Jotkut lapset on hauskoja.

Urho, urhoollisuus, urhous

Eesti Päevaleht uutisoi pienellä palstajutulla Keskustan europarlamenttivaalimainoksesta. "Urhoutta Eurooppaan" on käännetty "Miehisyyttä Eurooppaan" (mehisust Euroopasse). Olihan se Urkki toisaalta mies. Aikamoinen mies. Mutta että Mies?

Vanhasen mukaan urhous on sitkeyttä, jaksamista ja omiensa puolustamista.

Ja kun kuuntelee tän, niin ei voi muuta kuin toivottaa onnea Keskustalle. Mahtava biitti, se on siis Urho´s remix.


Go, UKK, go!

Ei oikeastaan mitään tärkeää

Ostin viime viikolla valmiiksi viipaloitua juustoa, koska se oli halvempaa kuin tavallinen palajuusto! Ihan vaan tiedoksi.

Eilen näin pitkästä aikaa eestiläistä kaveriani. Oli hauskaa puhua sekaisin eestiä ja suomea ja vertailla kummallisia eroja! Seuraamme eksyi myös muuan britti, jonka kanssa hengailin myös tänään. Uskomatonta, mutta tyyppi puhuu käsittämättömän selkeää englantia, vaikka on kotoisin Pohjois-Englannista.

Ainiin, mun piti suositella teille tätä kolumnia matkustamisesta. Keskustelu on myös kiinnostava. Mun piti myös kommentoida tänne jotain aiheesta, mutta nyt tajunta ei toimi. Ehkä vielä joskus.

(jos on olemassa turhia päivityksiä, niin tämä on varmaan sellainen)

Disko ja tuumasõda

En tiedä onko Suomessa juuri puhuttu uudesta eestiläisestä dokumentista Disko ja tuumasõda (Disko ja ydinsota)? Se on kahden 1980-luvulla kasvaneen eestiläisen Kiur Aarman ja Jaak Kilmin käsikirjoittama dokkarin ja fiktion sekoitus, joka todella avaa silmät humoristisella otteella. Elokuva on kertomus siitä, kuinka suomalainen televisio vaikutti eestiläisten elämään ennen itsenäisyyttä.

Suomalaisille on ehkä vaikea ymmärtää, miksi Suomen televisio oli eestiläisille niin tärkeä. On myös erittäin vaikea uskoa, että se oli ainoa väylä nähdä mitä maailmassa tapahtuu. Siis mitä maailmassa oikeasti tapahtuu.

En spoilaa, tai selvitä muutenkaan suuremmin asioita, jotka kannattaa itse nähdä. Toivon, että elokuva tulee myös Suomen levitykseen ja että TE kaikki katsotte sen. Ei painostusta, vaan pakotusta. Haa.

Traileri

(Ja hesarista löytyi juttukin)

Russia, Russia, Russia

Oi Pietari, oi Pietari! Kaupunki oli yhtä suuri ja kaunis kuin muistin. Myös ilma oli yhtä viileä kuin viimeksi. Kylmä tuuli puhkui ja puhalsi, eikä kevään olisi uskonut olevan jo miltei toukokuussa, ellei aurinko olisi paistanut pitkään ja hartaasti. Kylmyyden varalta otin mukaan pipon ja ekstralapaset, jotka unohdin bussiin heti kättelyssä. Fiksua, ajattelin kun niistin verta ja toin tuliaisina kurkkupöhön.

Tullessa Pietariin, näimme heti bussin ikkunasta tappelun. Äijä 1 alkoi vetää äijä 2 turpaan ja kohta äijä1 oli maassa ja äijä 2 potki toista mahaan. Tilanne oli todella brutaali ja outo. Lastillinen erasmuksia katsoo ikään kuin näytöksessä todellista tappelua bussista käsin. Metsojen välinen taistelu loppui onneksi pian ja ohikulkeneet pojat näyttivät meille peukkuja älyttyään tilanteen. Sinänsä huvittavaa, mutta silti kamalaa.

Pietarissa kävelee huomaamattaan todella paljon. Muiden mentyä bussikierrokselle, kävelimme Claudin kanssa lauantaina lähes 10 tuntia putkeen. Aika hyvä saavutus puolikrapulaisilta. Kävimme koko matkan aikana varmaan miljoonassa kirkossa. Niissä on jotenkin aivan mahtava mystinen tunnelma. Kynttilöiden tuoksu, koristeellinen miljöö ja kaikki se salaperäinen toiminta. Päästiin muutamaan jumalanpalvelukseenkin, sillä Venäjällä oli pääsiäinen. Lauantaina ihmiset jonottivat kirkkoon muovipusseissaan pääsiäismunia. Ortodoksisuudessa on jotain tosi viehättävää, miksi siitäkään ei tiedä oikein mitään. Luterilaiset on niin tylsiä ja vakavia.

Eremitaasissa näin nyt viime kerralla näkemättä jääneet työt. Se on edelleen myöskin aivan todella vaikuttava paikka. Eremitaasin pihalla oli kaksi naista, jotka kantoivat sylissään kahta karhunpentua. Kyllä, KARHUNpentua. Näin myös, kuinka toinen naisista antoi miliisille rahaa. Tilanne oli hyvin hämmentävä ja yritin valokuvata tilannetta, kunnes tajusin, ettei se ole ehkä viisainta, koska miliisi tuijotti suuntaamme. Sääli silti karhunpoikia, niiden tulevaisuus lienee jonkun mamman harteilla.

Puhutaan, että venäläiset ovat tylyjä, mutta saimme myös oikein hauskaa palvelua osaksemme. Ihmiset oikeastaan suurimmaksi osaksi olivat hyväntuulisia, vaikka englannin kieli tuottikin vaikeuksia. Poikkesimme muun muassa erääseen hienolta näyttävän talon sisään nähdäksemme, mitä se pitää sisällään. Sisällä oli suuri halli, jossa oli parvi. Sali olisi voinut olla esimerkiksi teatterityyppinen ratkaisu, mutta hieno se joka tapauksessa oli. Pällisteltyämme hetken huomasimme, että kyseessä oli jonkunsortin matkatoimisto. Pian vanha herrasmies tuli luoksemme juttelemaan venäjäksi. Vuorovaikutus oli vähän heikkoa, sillä kielitaitoni rajoittuu lähinnä sanoihin kiitos, terve ja opiskelija. Mies silti kuiskutteli meille lisää ja vinkkasi mukaansa nurkan taakse. Siellä oli ovi, joka nitisi avautuessaan. Oven takaa paljastui iso kassaholvi. Mies kertoi innokkaasti salaisuuksia kaapista, mutta harmiksemme paikan historia ja kassakaapin sisältö jäivät silti arvoitukseksi. Silti vanha mies sai meidät hymyilemään.

Perjantaina tutustuimme yöelämään. Paikallinen oppaamme Veta (?) johdatti meidät "alternative" klubille, joka olikin todella alternative. Biitit jytäsivät ja kaksi vodkashottia viiden minuutin sisään tekivät tehtävänsä. Italialaiset pojat hämmentyivät vodkatarjoilusta niin, että pyrkivät moneen otteeseen tehdä vastatarjouksen. Ehkä heille oli outoa, että vastakkainen sukupuoli tarjosi ylipäätään. En tiedä, mutta se oli niin halpaa!

Vaikka Pietari on hyvin viehättävä ja kerjäläisistä huolimatta melko tiptop, mielestäni ei silti häipynyt tieto maaseudun elämän kurjuudesta. Bussimatkalla näkemämme maaseutu on karua ja köyhää. Välillä sitä sitten miettii, mikä on oikeudenmukaista, kun porvarierasmus lyö ruplia pöytään miljoonakaupungin humussa. Kun keisarit juhlii, mitä tekee kansa? Välillä näkeminen on liikaa. Silti on liian helppoa unohtaa.

Oi Pietari, oi Pietari.


P.S. Ikuinen mainostus, mutta lisäsin kuvalinkin tuohon ihan viereen. Siellä lisää kuvia. Tsekatkaa etenkin onnistunut kyyhkyskuva, lisäksi tilanteessa oli jotain taianomaista! (ja nainen oli jäätymispisteessä pikkupinkissään!)

Bruxelles ja virastoissa selvinnyttä

Brysselissä oli jo nurmikkoa, kukkia ja lehden alkuja puissa! Viehättävä kaupunki, vaikkei se mitään maailman erikoisinta pitänytkään sisällään. Tajuttoman ihanaa ruokaa, tai no "ruokaa". Belgialaisten keksimät (niin ne ainakin väittää) ranskanperunat oli tosiaan parempia muun maailman. Majoneesilla! Ja vohvelit! Aah.

Irlannin seuruetta oli huisia nähdä, vaikka espanjalaiset onkin sairaan hitaita! Portugalilaisiakin tuntui olevan pilvin pimein. Lauantai-iltana oli hyvin epätodellinen fiilis, missä maassa oikein onkaan. Katsottiin Portugali-Ruotsi jalkapallokarsintaa portugalilaislähiössä portugalilaisessa baarissa, juoden portugalilaista olutta (joka oli parhaissa kääpiöpulloissa) portugalilaisten
seurassa! Heja Sverige! Matsin jälkeen pubissa alkoi soida maailman huonoin (Portugalin suosituin) musa-dvd. Peli päättyi tasapeliin ja ilmaiset kaljat jäi tienaamatta. Jalkapallo yhdistää, vaikka koitettiinkin kehitellä oheisviihdettä toisinaan.

Muutoin olimme Oskun kanssa suhteellisen aktiivisia ja ehdimme nähdä keskusta nähtävyydet parissa päivässä melko hyvin. Atomium oli hauska. Turbonopea hissi pallosta toiseen. Sisällä mm. Pohjois- ja Etelänapa näyttely, jossa oli maailman eka dokumentti eskimoista (inuiiteista). Se oli hyvä! Dali taidemuseossa (pressipassilla!) ja huikean suuri Palais de justice. Ainiin, pissivä tyttö oli kaltereiden takana. Epäoikeudenmukaista!

Hostellilla huijasimme Guillermon missanneen lentonsa ja respa oli muutenkin sekoillut meidän tyttöjen dormiin. Paikka oli kuitenkin ok, ja huoneeseen tuli myöhemmin muitakin poikia kuin Oskari.


Paluumatkalla tsekkasimme Riian, jossa oli kylmä. Aurinko tuli kuitenkin esiin kun tapasimme Ievan ja kaverit. Oli myös hämmentävintä ikinä törmätä Qhon Riian ostoskeskuksessa! Latvialainen olut oli hyvää. Samoin ruoka, jonka hyvyys kostautui jälkikäteen. Ruusuinen reissu muuttui helvetilliseksi bussimatkan puolivälissä. Tallinnaan saavuttua laattasin maailman isoimman oksennuksen kadulle ja siitä lähtien sairastin viisi päivää. Sitkeä pöpö. Epäilen Riian ruokia ja enää mieleni ei tee syödä pelmenejä. Nyt olen vihdoin hengissä.

Tänään postitin pikapostilla viisumihakemuksen ja passin matkatoimistoon. Lisäksi kävin virastoissa, joissa kaikki työntekijät on aina jotenkin tosi vittuuntuneita. Selvisi kuitenkin, että henkilötunnus, jota olin hakemassa olikin jo olemassa! Jännittävää oli myös tietää, että saisin ilmeisesti myös passin! Kaksoiskansalaisuus. Hmm.