23 March 2007

Yöllisen piinan jatkuminen

TAAS. Heräsin taas aamuyöllä Tampereen katuhuollon ansiosta kesken hyvien unien. Tällä kertaa alapuolella olevan koulun sorapeitettä poistettiin kahden ulkoavaruudesta tulleen mönkijätraktorin voimin. Kamala ääni. Pakenin kämppikseni sänkyyn ja laitoin korvatulpat. Kauhea kohtalo asua metropolin keskustassa yliaktiivisen katukunnostuksen kohtaamispaikassa. Pitäisi kai olla vaan tyytyväinen, mutta ei osaa. Perkeleen meluajat.

Huomenna matkaan Pohjanmaan lakeuksille. Puukkohomeopatiaa ja verisiä tappeluita odotellessa. Ehkä kuitenkin käyttäydymme ulkopaikkakuntalaisittain sivistyneesti Anskun kotikekkereissä ja katsomme mitä aboriginaalit saavat aikaan. Seinäjoen humu viehättää jo etukäteen, random-Suomimatkailu kun ei ole kovin useaan otteeseen sinne suuntautunut. Kevättäkin povattiin lehdessä. Vaikka Muoniossa on vielä yli metrin kinokset. On se jännä maa tämä Suomi.

2 comments:

  1. Hou hou Sussu!
    Mitä enemmän kavereiden blogeja tietää, sitä enemmän voi käyttää turhaa aikaa niiden lukemiseen ennen kuin aloittaa varsinaiset hommat. Kiitti siis sullekin! Palautesessiossa puhuttiin lavatansseista koko ryhmän voimin. Ville lupasi hommata sinne ensi vuonna Eino Grönin. Sitten sunkin on pakko tulla mukaan!

    ReplyDelete
  2. Pakkokommentti, koska mainitsit MUONION :D

    ReplyDelete