Pärnu ja paluu

Matkakertomukset osa II

Mummolan kautta kipaistuamme jatkoimme Eesti-touriamme Pärnuun, tuohon pieneen, mutta idylliseen kylpyläkapunkiin Länsirannikolla. Kaupunki oli todellakin suhteellisen minimalistinen, vaikkakin kaunis ja sympaattinen. Kiertelimme päivän keskustan vanhassa kapungissa ja mahtavan suurella biitsillä. Kahviloiden tarjontaan tutustuttiin intohimoisesti mielessä tietenkin 5 kilon projekti.

Ennen iltaan organisoitumista nukuimme hostellilla puolen tunnin päikkärit, sillä varauksella, että huonetta olisi käytetty muuhunkin kuin tavaroiden säilytykseen, jos sattuisi vaikka eksymään viettämään laadukasta yöaikaa muille nurkille. (Olipa pitkä lause, Wahlsten tykkäisi) Ruokailimme keskiaikaisessa luostariravintolassa, jossa ajanhenkisesti pukeutunut miestarjoilija vakuutti asiakaspalvelutason olevan myös Tallinnan ulkopuolella miinuksen puolella. Linssikeitto oli kuitenkin hyvää ja miljöö miellyttävä, joten huono tarjoilijakokemus ei pilannut illallista. Viimeisen ehtoollisen jälkeen pyörähdimme kahvilassa, jossa romanttinen sadekuuro ropautti terassin kattoon tahtia. Mahan toiminnasta huolehtiaksemme suuntasimme kahviloinnin jälkeen Rolling Beer- baariin. Otimme seuraavaksi projektiksemme Rolling Ensemblen sponsorisopimuksen laatimista paikan kanssa, olihan kolleegamme Rolling Stones päässyt jo useaan otteeseen seinien koristukseksi. Tuopit olivat järkyttävän isoja ja halpoja. Tunnelma leppoisa siihen asti kun keski-ikäinen eestiläinen mies alkoi neuvomaan meitä shakin ja tammen peluussa. Puuttuminen oli häiritsevää ja lopulta hänen lauottua fiksun neuvon "Älä koskaan opeta ystäviäsi häviämään, tai sinulla ei ole enää ystäviä" otimme terävät Vana Tallinnat ja lähdimme jatkamaan matkaamme.

Pyörimme keskustassa ja ihmettelimme minne kaikki ihmiset olivat joutuneet. Ostimme siiderit ja istuimme keskustan pääkadulla omille jutuille räkättäen. Lopulta päätimme kokeilla onneamme erään yökerhon suhteen. Paikka ammotti tyhjyyttään kello 23, mutta noin tunnin päästä koko kaupunki näytti tulleen juhlimaan kyseiseen kohteeseen. Rikas fiilis jatkui baarissa, joka vaikutti eksponentiaalisesti kasvavaan humalakäyrään. Pian olimmekin Annun kanssa perusturbot ja sosiaalinen kommunikointiaste oli huipussaan. Puhuin eestiä varmaan enemmän kuin ikinä, fiksuimpia juttuja tietenkin. Juttelin myös italialaisten poikien kanssa, jotka sain tarjoamaan vodkapaukut. Rennosti noin viiden minuutin päästä olinkin jo jonkun eestiläisen pojan kanssa juttusilla, jolle yritin selvittää serkun lapsen sukulaisuussuhteen nimeämisdilemmaa. Että kiitti vaan paukuista italianot! Eestiläinen poika vaikutti hyväntuuliselta ja rennolta (arviointiasteikkona hieman sumentuneet ja pehmenneet aivot). Pojalla oli märät hiukset ja kohteliaasti totesin niiden olevan ällöttävät. Jossain vaiheesa Annu ja alankomaalainen poika yllättivät kontaktin ja valomerkkikin napsahti ikuisuudelta kestäneen baariretken jälkeen.

Ulkona satoi ja hyvissä jatkomeiningeissä yritin syöksyä johonkin autoon, kunnes käsitin etten oikeasti mahdu kyytiin. Tilalle tulikin taksi ja Annu ja alankomaalainen lähtivät mukaan, koska eivät uskaltaneet päästää eksymistaipumuksia omaavaa päissään olevaa likkaa yksin seikkailulle. Taksi oli meille halpa, kun ymmärsimme olla hiljaa maksun aikana. Paikka oli kerrostalokommuuni, jossa oli vihreät seinät. Mankasta soi trance ja pojat joivat kahvia keittiössä. Asunnossa asuvat tytöt olivat olleet nukkumassa, mutta tulivat kammioistaan pian ulos roiskeläppäminihameissa pyörien. Nopea palautuminen unikoomasta bileisiin! Tunnelma oli vähän kuollut ja päättelimme lähtemisen olevan ehkä hyvä ajatus. Lopulta meidät työnnettiin ovesta rappukäytävään (rento meininki) ja ulos päästyämme tyypit kehtasivat heittää vettä ikkunasta niskaan! Epäilyttävää toimintaa. Aloitimme vaelluksen epätoivoisin mielin, koska taksimatka oli tuntunut ikuisuudelta eikä meillä ollut mitään käsitystä missä olimme. Kartta ei ulottunut paikalle, eikä 118 ottanut vastaan kysyäksemme eestin taksinumeroa (jonka talteen ottamista Annu yritti jankuttaa itse taksissa, mutta luulin hänen tarkoittavan taksin katolla olevaa numeroa). Taivalsimme märillä kaduilla ilman kenkiä, minä, alankomaalainen ja Annu. Vastaantullut nainen kertoi suunnan olevan oikea ja lopulta olimme keskustaan vievällä sillalla. Sillan toisella puolen meidät pysäytti ulkomaalaisten poikien auto, jotka etsivät tietä jolla juuri olimme. Hyppäsimme kyytiin parin korttelinvälin ajaksi ja vihdoin hostelli näkyi jo edessämme.

Aamulla huomasin kamerani hävinneen ja päättelimme sen jääneen viimeisen matkapätkän autoon. Uskomaton tuuri, ensin kännykkä Ilosaareen 100 metrin matkalla viimeisenä iltana, nyt sama homma. So long, canon. Huomasimme myös alankomaalaisen salaperäisesti kadonneen huoneestamme, josta olimme onnellisia. Purkaudeuimme ennätysnopeasti hostellista ja menimme aamubrunssille tuttuun kahvilaan. Syöksyimme bussiin ja matka kului puolikoomassa maaten ja ajatukset pahanolon vastaisiin ajatuksiin keskittäen. Enkelikiharainen pikkupoika viereisessä penkillä oivalsi kielellä naksuttelun ihmeellisen maailman onneksi vasta Tallinnan keskustan liepeillä. Bussista selvittyämme suunnistimme laivaan, joka heilui kovin paljon. Onneksi sivusuunnassa, sillä muutoin elämä olisi voinut olla hyvin hyvin huono. Terminaalissa jo katsoimme rentojen tyyppien joukottaista laivan valtaamista, kunnes tajusimme heidän olevan paluumatkalla Szigetistä. Sinne voisi tähdätä ensi elokuussa. Karaoke viihdytti jälleen ja matka sujui kohtalaisen hyvin. Loppuajasta viihdytin Annua näyttämällä Einsteinilta, koska tuuli niin paljon että tukka lähti päästä.

Reissaaminen kyllä hyvin mukavaa ja eestiläinen semi-identiteettini taas vahvistui hengaillessani "toisessa kotimaisessa". Arki alkaa ahdistaa, mutta onneksi tänään on bileet. Miten tästä kesästä voi koskaan toipua?

Tallinnassa

Annun kanssa olemme vaeltaneet pitkin kaupunkia kaksi päivää. Tavoitteena 5 kiloa neljässä päivässä on varmasti suhteellisen helppo saavuttaa tällä ruokailumäärällä. Kätevää, kun ei tarvitse koko ajan ajatella rahaa. (Vaikka sekin olisi tietysti toisaalta ihan suotavaa) Tallinnan vanha kaupunki on kyllä aina yhtä kaunis. Viulunsoittaja katolla -tunnelma päivällä oli aika hieno kokemus monien talojen yläpuolella.

Illaksi menemme maalle mummolaan ja huomenna jatkamme Pärnuun. Tuntuu kotoisalta olla taas täällä. Pitäisi omaksua uskottavampi puhetapa, niin saisi ehkä jopa epänihkeämpää palvelua. Luulen kyllä, ettei se ole siitä edes kiinni.

Hikeä pukkaa, mutta on ihanaa kun on kesä. Tallinnassa.

10.8

Kahdeksan päivän työputkesta selvisin suhteellisen vähin henkisin traumoin. Sen jälkeiset kaksi vapaapäivää olikin sitten hyvä hyötykäyttää totaaliseen irrottautumiseen Linnanmäen ympäristöstä.

Torstaina tapasin erään basistin, johon törmäsin Kuopiossa ollessani. Kävelimme ympäri Helsinkiä, kunnes tyyppi salaperäisesti johdatti minut kotiinsa. Yritin lukea kynttilän valossa Charles Bukowskia (?), kunnes ymmärsin, että oli aika lähteä. Läpinäkyvyys oli hieman liian selkeää ja väärä hajuvesi viimeisen tuomion kirves.

Meilahdesta tylysti karattuani koin oloni taas turvatuksi oman porukan keskuudessa Ruttopuiston uumenissa. Beatrootin ja snägärin kautta suunnistimme torstai-illan humussa Lostariin. Nopea turbokänni saavutti joukkomme pian ja tunnelma hipoi katon discopalloa. Mensan jäsenkortilla itsensä esitellyt + 60 äijä änkesi pöytäämme ja yritti tehdä vaikutuksen Annuun, joka oli hänen mielestään joukostamme kaikkein älykkäin. ”Sen näkee silmistä” totesi äijä ja kertoi myös mielellänsä pussaavansa Annua, jos olisi 40 vuotta nuorempi.

Tanssiluolan rytmistä kaikkosimme Annun kanssa yläkerran uhkapelien maailmaan, josta voittoa ei kylläkään herunut. Tapasimme norjalaisia poikia, joiden kanssa juttu luisti. Saimme kutsun allasbileisiin ja vastavuoroisesti mainostimme Linnanmäkeä vierailukohteeksi.

Pilkun lähestyessä bongasimme kaksi nuorta miestä paikkaan nähden ehkä junteimmalla kommentilla ”Ootteks te pari?” Pojat kielsivät, mutta kertoivat olevansa bändikavereita, sekä kommentoimalla meitä ihkuiksi. Imartelusta huolimatta lähdimme painelemaan ulos, jossa Hanna ja Iina olivat hyvällä temmolla järjestämässä jatkoja Kämp-hotelliin kolmen limaisen suomenruotsalaisen kanssa. ”Är du från Swerige?” ”Nej, vi är från Esbo.” -pohjaisen keskustelun jälkeen päätimme turvautua bändipoikiin.

Treenikämppäjatkot osoittautuivat hauskoiksi. Tosin rumpalin urani voi olla vaakalaudalla, niitä on nimittäin ihan pirun vaikea soittaa! Kotiin matkatessa naurettiin metron muut matkustajat varmaan hermoromahduksen partaalle, mutta hauskaa oli.

-----
13.8

Kuuden päivän loma! Huomenna roadtrippaamaan Eestiin Annun kanssa! Sain muuten myös tapaamisehdotuksen rumalta kitaristilta. Flaksi käy, mutta ei ihan oikeisiin kohteisiin. Too shame.

Kotona

On hauskaa, kun kilometrin päässä keskustasta voit nähdä lehmiä laitumella. Näin meillä Lapinlahdella. Kotona käyminen on virkistävää. Liian mukavaa. Tuli heti ikävä, kun lähdin. Mietinkin, vieroittuukohan kodista koskaan kokonaan?

Tapahtui paljon muutakin, kuin lehmien käyskentelyä laitumella. Tein juttukeikan Kuopioon, jossa haastateltavalla oli mukanaan puoli vuotias vauva. Haastattelun aikana vauva sai rintamaitoa muutamaan otteeseen ja vaipatkin tuli vaihdettua. Ostin kaupungista myös uuden puhelimen ja mietin monestikohan tämän nokialaisen saa viedä huoltoon seuraavien kahden vuoden aikana.

Vietimme äidin kanssa kulttuuripäivän kotipitäjällä. Poikkesimme galleriakahvilassa ja taidemuseossa katsastamassa Kaj Stenvallin näyttelyn Ankat, ankat. Stenvallin nokkakaverithan ovat tuttuja sieltä sun täältä, mutta näyttely teki lopullisen vaikutuksen. Stenvall on todellinen taiteilija (ihan jiillä), jonka teokset ovat monikerroksellisia, tulkinnallisia ja puhuttelevia. Kannattaa poiketa ennen lokakuuta!

Uinti oli osa päiväohjelmaa ja Valkeisen lampi vielä puhdas. Mahtavaa, että luonnonvesissä voi toistaiseksi uiskennella! Yritin opetella kroolaamaan, hemmetin raskasta!

Viikon mittaisen lomani tarkoitukseni oli pitää taukoa tuopin heiluttelusta, mutta toisin kävi. Rokin passasin, mutta oheisbileet Kuopiossa olivat kosteahkot. Tein tuttavuutta musiikki-ihmisten kanssa. Mainostin yhtyettämme ja rollasin erään basistin kanssa leikkipuistossa. Hänen käsityksensä yhteisrollauksesta olivat rankemmat, mitä normaalisti. Mutta on tietenkin hyvä, että rollaukseen sisältyy myös haasteita. Bändipakujatkot Henkan liepeillä olivat jännittävät, joskin yksi jamppa ei lämmennyt sievästi tehdylle kasalle. Hermostuneen aggressiivinen kaveri heitti kasan tekijät ulos pakusta. Aika epärentoa.

Paikalle sattui muuan poika, josta johtui seikkailuni Kuopion ääreisosiin. ”Pyöräilimme” kahdestaan pyörällä, jossa ei ollut tarakkaa. Tai siis ajoimme vain alamäet, joka oli tietenkin vielä turvallisempaa. Tarkistin jälkeenpäin kohteen etäisyyden keskustasta, 10 kilometriä. Perusmatka jatkoille. Poika oli puhelias ja fiksu. Iso asunto (sietääkin olla, jos siellä asuu), jonka sisustuselementiksi hän oli päättänyt ripustaa vaatteet seinille. Ettei kaikuisi.

Aamulla kyytini etsi minua tunnin. Pääsin kuitenkin kotiin.

Paluu Helsinkiin, ja saman tien muutto Itäkeskukseen sujuivat sekavissa tunnelmissa. Olen jo hieman toennut, mutta on outoa kun asiat muuttuvat niin nopeasti.

Viidestään kolmiossa -elämä on rullannut ihan hyvin. Työputkesta on jäljellä vielä kuusi päivää. Yritän jaksaa. Harmittaa, että aina kun tapaa jonkun järkevän ihmisen, ei näe sitä enää koskaan. Päätinkin tänään, että taidan ottaa jonkun ruman ja lihavan. Jälkimmäisiä luulisi ainakin tilastojen mukaan olevan tarjolla.

P.s. Laittakaa numeroitanne tietoisuuteeni, niin saatte paikan uudesta SIM-kortistani!

JEEJEE.

JEE. Seitsemän päivän loma!
JEE. Kotiin!
JEE. Puhelinelämän paluu!
JEE. Pitkään nukkuminen ja lapsista vieroittuminen!
JEE.

Turbosynttärit

45 minuuttia ennen vuorokauden vaihtumista sain nallekarkkisateen päälleni ja kauniin kortin käteeni. Ennen sitä omatoimisesti vaadin orjatarta tekemään synttäridrinkin ja kello 12 aloitin itsenäisesti laulamaan onnitteluhymniä itselleni. (huomion kalastelua?)

Bileet jäivät kävijämäärältään hieman alle keskitason, mutta ylimääräisvieraat piristivät arkeamme muumioitumalla vilttiin ja tekemällä taikatemppuja. Turbokänni ja omat festarit paisuivat villeiksi ja yllättävä käänne tapahtui noin kello kahden aikaan, jolloin saimme fiksun idean lähteä keskustaan baariin.

Kyyti oli ehkä toisille liian raju, ja baarin edustan tolpan takainen hallitsematon bulimia yllätti yhden turbokänniläisen. Juhlat jatkuivat silti Baarikärpäsessä, jossa pelasin ensimmäistä kertaa blackjackia ja jossa monet babat yrittivät himoitella viattomia naisia tanssimaan.

Jatkot vyöryivät mukavan taksikuskin kyydillä Pasilaan, jossa äänijänteitä koettelivat etenkin Ultra Bran ja Riston ikihitit. Nukkumaan ei ehditty kuin hetki, ja matka jatkui kohti päivän seikkailuja.

Tavoitteemme mennä stadikalle uimaan kariutui mummoalkkarivalintoihin. Sen sijaan lähetyimme perusmammojen valtaamaa Hakaniemen toria, jossa letut ja kahvi paransivat viimeisenkin krapulaisen seikkailijan. Tämän jälkeen jatkoimme Töölönlahden rantaan, perusspurgunukkumamestaan, jossa kyklooppisilmäsorsa yritti lähennellä useasti reviirilleen rantautuneita muukalaisia. Eväistä ei linnulle irronnut ja hän päätti lopulta lentää ikuisuusmatkan lahden toiselle puolen. Näimme rannassa myös luonnon helman vessaa käyttäneet saksalaiset ja hyvällä urheilijaimagolla varastautuneen lenkkeilevän Vernan.

Rannasta jalkauduimme kohti seuraavaa etappia raitiovaunun aiheuttaessa semimatkapahoinvointia. Kävimme syntymäpäivälounaalla ravintola Bali-Haissa (mielenkiintoinen nimi), jossa vauva heitteli tavaroita lattialle. Iso-Roballa piipahdimme myös kirppiksillä ja DTM:ssä seuraavilla syntymäpäiväkahveilla.

Kaiken tämän superaktiviteetin jälkeen lähestyimme kohti mälmin kymmeniöä, jossa onnelliset seikkailijat vihdoin puhdistuivat saunan höyryissä limaisesta spurguolomuodostaan. Loistava synttäripäivä! Nyt univeloittuneena on hienoa aloittaa neljän päivän työputki. Kunnes koittaa 7 päivän loma ja Savon maakunnan kutsuhuuto!

Jk. Pahoittelen asianosaisilta bileisiin epäkutsumista ja yhteydenottokyvyttömyyttä-saan puhelimen käyttööni ensi viikolla!

Huh huh ihan mielettömät fiilikset!

(oikeasti kirjoitettu 16.7)

Tuli sitten hankittua ikuinen univelka. Tunti nukuttua elämää viime yönä, sitä edellisenä reipas kolmetuntinen. Oli sen arvoista. Ilosaari on yhä paras festivaali ikinä!

PMMP, Risto ja Disco Ensemble, herrajumala että voi olla ehkä laadukkainta elämässä! Uutta musiikkia ja jännittäviä keikkafiilareita. Tiktakin keikalla letkajenkkaa yleisömassan murskaten, Rjd2 hengailua hyvissä meiningeissä. Hyviä elämyksiä kaikkiaan.

Ravileirinnässä on aina hyvä meininki, niin nytkin. Rollailtiin ikuisesti ja varioitiin uusia nintendosoundeja omien beatboxaajien tahdittamina. Käteeni teipattu maasta löytynyt puolikas ananas kelpasi monelle. Leirissämme eli suklaamonni, joka katosi aika ajoin. Hämmentävä gallup ”tissit vai perse” yllätti monen kanssafestaroijan. (perse voitti). Tavattiin Jeesus, joka tervehti opetuslapsiaan aina iloisesti. Viimeisen yön rumpunuotiobileet jatkuivat ikuisesti ja olivat tunnelmalliset. Samaisena yönä onnistuin hävittämään kännykkäni 200 metrin matkalla leiri-vessa-oma leiri. Ehkä se on nyt Joen Loan kuljetuksen mukaan lähteneessä massassa kohti uusia seikkailuja (mahtaa olla hyvät aromit).

”Koko kesä festaroidaan, vaikka rahaa ei oo!” (PMMP: Päät soittaa)

ILOSAAREEN. ! . !

Kotelokooma

Oli mökki, kaksi hullua ihmistä ja muita normaalin oloisia. Kaikki joivat juomia, jotkin saavuttivat T-Rex -kännin, toiset turbokännin, osa siltä väliltä. Hevospooloa ihmisillä, rollailua ympäriinsä, sujorollauksen käsite, sieraintaidetta, kasahyökkäyksiä, teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnajalat ja tequilapullon jälkeinen laivan uppoaminen. Oma kiva on hyvä asia ja mökillä on aina mukavaa. Aina ei voi tavoittaa samaa aaltopituutta, mutta ehkä erilaisuus on just hyvä juttu. Semikuolema kolkuttelee, mutta huomenna tulee rakastaa taas kaikkia himokkaita lapsia innokkaasti.

Hetkessä

Keskiviikkona olimme Järvenpäässä katsomassa bändejä Incredible Nothing, Sara ja Lapko. Oli mukavaa. Simon ja veli tulevat tänään, näemme sunnuntaina. Nyt afterjuhannuksen viettoon Samin mökille paikkaan x. Jeesusolympialaiset ja lautajuomapelin lanseeraus, siitä voi tulla hauskaa. Turbokännii!

Turbokänni ja muu oheistoiminta

Oi että oli mahtava Provinssi!
Ai että festarit on kyllä loistavia!
Voi vitsit että yksinkertaisesti parasta!

Vältettiin vesisade yöpymällä Anskulla ensimmäinen yö, jonka jälkeen säät suosivat suuresti. Provinssiin rantautuminen oli ehkä tyylikkäin, kun kömmimme tomaatista (suuren suuri punainen matkailuauto) kimpsuinemme. Löydettiin viehkeä telttapaikka joen vierestä. Ja se oli vasta alkua.

Kohtasimme talebanin, jonka viehtymys kauniiseen punatukkaiseen tyttöön oli kovin yritteliästä. Valaisimme ihmisiä turbokännin maailmasta, eivätkä opit olleet kansalle vieraita. Kiksauduimme keikoista. Tapasimme pojan, joka vaikuttui jutuistamme niin, että viihtyi seurassamme pidempäänkin. Tanssimme ja lauloimme megajatkoilla kapteenin edesauttaessa leirintäalueella niin, että kurkku tuli kipeäksi. Jatkoimme aamuun asti Hartolalaisten leirissä, jossa taikuri taikoi flaks flaks. Menimme Päivin kanssa aamuseitsemältä suihkuun ja löysimme kasan vaatteita. Paluumatkalla junassa tyypit nukkuivat lattialla ja pyörätuolinainen lähti kävelemään.


Näiden toimintojen lisäksi tapahtui paljon ja paljon. Jälkeiskooma on jo lähes voitettu.

Seuraavaa odotellessa. ILOSAAREEN!

Provinssiin!

Jee! Provinssiin! Viime aikojen suosikkisanonnat. Silti yhä edelleen, JEE! Provinssiin!

Kesäkymmeniön avajaiset

Oli juhlat. Paljon ihmisiä. Turbokänni. Meininki. Trampoliinin lailla joustava terassi, jonka soveltuvuus aamuyön pogoamiseen ei potentiaalisin. Yksi hajonnut ulkoporras. Monta rakastavaa naapuria.

Tuntuu hyvin paljon kesältä. Provinssiin neljä yötä!

Melkein julkkis

Tänään joku poika pyysi töissä nimmarin. Nauratti.

Viikonloppuvapaa ja tuparit, joiden paisuminen voi olla maksimaalisella tasolla. Kaikki mukaan vaan!

kesäisyyden hurma

Ympäriinsä lorviminen ja hengailu on lystiä. Viimeiset kaksi päivää olen toteuttanut tätä autuasta kesän tuomaa mahdollisuutta aktiivisesti. Heli saapui Lontoosta ja Anni Suonenjoelta. Seurassa oli mukavaa pörrätä pitkin maita ja mantuja. Hauskaa nähdä ja huomata, ettei pitkä tauko näkemisessä ole ongelma jos kemiat natsaa. Seurasaari, punavuori, ruttopuisto, espa, pussisiideri, jäätelö, helle ja muut kaverit. Onpa ihanaa kun on kesä!