Koodaaja

Olen laittanut juttuja ja kuvia verkkolehteen kello yhdeksästä lähtien. Pokspoks. Tälläistäkö on koodaajan elämä?

Aurinko pilkistää sälekaihtimien raoista, mutta kun astun ulos yliopiston rakennuksesta vastassa on sysimusta ympäristö. Hiukan masentavaa.

Ällöttää, kun jotkut lääppii julkisesti koko ajan!

Kuopiossa

Elämä jäi uinumaan kotikonnuille.

Kuopio ei nukkunut. Siellä tapahtui. Vieläpä +1 tuntia ekstraa.

Porvarisoinnin ollessa syksyn teema, jatkoimme sitä treffatessamme Hannan ja Iinan kaupungilla.
"Mun pitäis käydä ostamassa Anttilassa sukkahousut"
"Joo, käydään vaan, mä voisin ostaa digikameran"
Perusostos päivässä pitää mielen virkeänä. Nyt yritän olla kadottamatta uutta ystävääni.

Päiväkaljalla nähtiin Janne. Pipetöinti saattoi unohtua hetkeksi kirjastonhoitajien visioita kehitellessä. Kansallisarkiston luidenhoitaja. Iinalla tulee olemaan mahtava tulevaisuus!

Illalla kaupunki oli täynnä tuttuja. Mukavuus ja ahdistus.

Ja uskomaton sattuma. Edellisen Kuopioreissun "randompyöräjatkotsatkilometriäkeskustastamukava"-poika oli myös siellä. Minun piti mennä moikkaamaan, mutta. Miksi ei koskaan tee asioita, kun ne ovat käden ulottuvilla?
Harmitti.

Mistä tietää, jos ei ota selvää? Miksi ihmiset eivät voi olla kiusaantumatta? Mistä johtuu, että poika ja tyttö eivät voi ensioletukselta olla kavereita?

Harmittaa vähän vieläkin.

Oli silti huisia. Ansku kantoi drinkkejä nenän eteen ja juotti hikkaongelmaista kaataen juomat rinnuksille. Risto tanssitti ja kaikki kivoimmat ilmestyivät Henkkaan yllättäen.

Sunnuntaina lapsivaunussa todistimme, kuinka tarramyyrä on helppo irroittaa seinästä. Kriminaalilapset. Konduktöörin olisi pitänyt ojentaa.

Se on normaalielämä taas moi. Tosin ensi viikonlopun aikomukset OLLA TAMPEREELLA saivat Turku-Seinäjoki suunnan. Ehkä. Haastattelu ja pakolliset bileet. En kai mä muuten menisi. Enpä.

Kuten kuvasta näkyy kulutimme iltamme
oikeasti näin.
Yritän vain huijata, että oli jotain meininkejä.

Kuvakooste

Rokkituparit

Den första visit at Turgu

Haalaripellet Approssa



Syksy eestin mummolassa





Lapinlahden David Beckham


(sori en tajunnut kääntää, mutta ottakaa asia positiivisesti-niskajumppaa)

Pakastettu mato

Mietittiin äitin kanssa voiko syväjäädytetty vattumato herätä henkiin.

Sellaista Lapinlahdella.

Tyytyväinen

Eihän lomalla tarvitse ajatella tai tehdä mitään fiksua?
Pieni pelko alkaa pikku hiljaa hiipiä takaraivoon, että olenko jotenkin feidannut kouluhommia liikaa taka-alalle.

Ehtii myöhemminkin stressata. Toivon niin.

Päivän kohokohta oli metsässä rämpiminen. Vähään tyytyväisyys on hyvästä.

Haisee talvelle. Pakkanen odottaa vielä nurkan takana. Ehkä pian.

Melkein suorinta tietä kotiin

Erikoinen oli tämän reissun matkakarma. Musen keikalle tähdätessä automme sammui Hartwall-areenan liepeille. Onneksi oli kakkosauto, joka kuljetti kahdeksan apinaa jäähallille. Keikka oli visuaalisesti upea ja hyvin poijjat soittivat muutenkin!

Matka jatkui aamulla kohti Länsisatamaa. (Kiitos Annille vielä b&b-palveluista!) Epäinhimillisyyden huipentumana, viiden tunnin yöunien ja kuudelta heräämisen jälkeen, en olisi uskonut saavani lipputiskiltä jonotusnumeroa käteeni. (Kuka hullu nyt perustorstaina lähtee Tallinnaan kello kahdeksan aamulla? No, aika moni, kun on syyslomaviikko!) Jonotin lippua vielä kahta minuuttia vaille kahdeksan, kunnes armosta pääsin laivaan. Juoksien ohi passijonon ja Tallinna, täältä tullaan!

Laivalla hengailin kahden myös lippua viimeiseen jonottaneen suomenruotsalaispojan kanssa. Heitettiin läppää porvarimeiningeistä, enkä lopulta enää tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Rentoja tyyppejä.

Päivä kului Tallinnassa äitin kanssa. Yritin löytää itselleni talvikenkiä, äiti olisi kovin nähnyt minut hienoissa saappaissa, itse preferoin tossumallisia nilkkureita. "Nämä ei kyllä pidä kovin hyvin vettä.."

Maalla haravoin lehtiä ja kehitin itselleni uuden vuorokausirytmin - kymmeneltä nukkumaan, kahdeksan jälkeen ylös. Toimivaa.

Lauantaina matkustusprobleemat saivat jatkoa pienimuotoisesti. Olin lähdössä junalla Tallinnaan. Asemalla huomasimme paikallisen mummon kanssa, että juna kulki vain arkipäivisin. Toinen paikallinen mummo tuli kertomaan, että seuraava menee tunnin päästä ja että hän joutuu usein selittämään asiasta ihmisille, koska hän kulkee junalla viikottain ja aina joku on väärään aikaan asemalla ihmettelemässä. Kummallista kyllä, että hän itse oli aina tuntia aikaisemmin asemalla-ehkä hänen elämäntehtävänsä oli selvittää asiaa ihmisille?!

Seuraavalla junalla kaupunkiin ja itsenäistä oikkareiden ottamista pitkin poikin. Myöhemmin tapasin Joannan ja Pätun, joihin siis tutustuin lukion Krakovan matkalla. Oli mukavaa jutella ja huomata pärjäävänsä kielellä hyvin. Puhuimme myös kulttuurieroista. Suomalaisten isoveli-asenne ärsyttää. Outoa, että se on yhä vahva, vaikka Eesti kasvaa koko ajan, etenkin taloudellisesti. Suomalaiset vaativat palvelua suomeksi eivätkä kaihda suoraa palautteen antamista. Ehkä se on toisinaan oikeutettua, mutta tilannetaju olisi hyvä säilyttää. Ja tietty arvostus eri kulttuuria kohtaan.

Aamulla heräsin kello 8.30 puhelimeen. Laiva, jonka oletettu lähtöaika oli kello 12 lähtikin kello 10.00. Äiti oli tapansa mukaan paniikissa, mutta lopulta päätimme lähteä kello kahdelta. Ylitin itseni, kun lahti ylittyi pienellä aluksella. Periaatteeni kesti yli kymmenen vuotta, nyt söin jalkani lievän pakotuksen seurauksena. Yllätyksekseni oksennuspussille ei ollut käyttöä, vaan matka oli jopa mukava.

Rautatieasemalla lippua ostaessa huomasin, että seuraava juna lähtisi kahden minuutin päästä. (Emme ajatelleet, että ko. junaan olisi mahdollisuuksia edes ehtiä) Liika epäröinti vei minuutit ja hyppäsimme seuraavaan. Juna vei Kuopioon, Volvo Lapinlahdelle. ( Asemalla kuulutettiin jatkobussiyhteyksistä, ups)

Kovin on muuttumaton kylä. Kuin vanhoina aikoina konsanaan, vietettiin hetki matiskilla Heidin ja Iinan kanssa. Nostalgista. Ihanaa, että voi palata ikään kuin menneisyyteen eläen kuitenkin nykyisyyttä. Turvallista. Ihanaa.

Ihanaa, Rosa!

Rosa Meriläinen pelasti päiväni (ja elämäni).

http://blogit.hs.fi/rosa/
(elämän ansioluettelo)

Mahtavaa, olen huijari, eikä se haittaa! Suuri helpotus.

Hyvä syy huijata

Olen ovela lusmu ja keksin hyvä tarinan, jotta saisin torstain vapaaksi. Pääsen siten samoilla tulilla Helsingistä jatkamaan ilman Tampereelle palautumista. Loma! Huomenna!

Eilen meille luennoi Hesarin kuvaajan Juhani Niiranen. Tykkäsin kovasti. Lehtikuvaajan työ vaikuttaa siistiltä. Varsinkin jos pääsee kiipeilemään bajamajojen päälle!

Ärsyttää toi lehden tekeminen. Teet jutun sata kertaa uusiks ja silti se on paska. Sitä se on. Itsepä ammatin valitsin. Onneks pääsee huomenna karkuun! Lomalta onkin sit mukava palata kuulemaan heti suoraa palautetta (=paskaa niskaan).

Musemusemuse. Kaikki vaan tapahtuu, äsken keikkaan oli sata vuotta aikaa! Nyt se kuitenkin on jo. Kivaa myös mennä Tallinnaan ja käydä maalla. Suunnitelmissa nähdä Krakovasta tuttua Joannaa ja Pätua. Ja kotiin, ihanaa!

Turku is my second hometown

- Sulla on joku mies siellä Turussa.
- Ei ole. Eilen vaan päätettiin liftata Turkuun, kun ei ollut muuta tekemistä, usko jo.

Näin tapahtui. Selvidyttyämme Hämeenkadun Appron erittäin hämmentävistä draamakuvioista (ja alkoholin aiheuttamista sivuoireista) ajateltiin Anskun kanssa lähteä randomretkelle läntiseen Suomeen, taas vaihteeksi.

Ensimmäinen liftikuski heitti meidät keskelle moottoritietä. Onneksi pääsimme ennen kuolemaa trubaduuripakun kyytiin, joka heitti meidät suoraan Turkuun. Joki oli tallella ja vakkaripizzeriasta sai suuren määrän ruokaa halvalla.

Lempparipunkkari yritti olla paras ystävämme kalliopussikaljaillessamme, mutta tyrän esittely sai meidät kaikkoamaan maisemista.

Aurinko ehti mennä piiloon, ennen Alkon reissua. Pussiteltiin siis teinien lailla joen tuntumassa, fiksu veto, kun ulkona oli ehkä 2 astetta. Tämän jälkeen astuimme Kerttuun, jossa pelasimme erät Scrabblea ja Trivial Pursuitia (voitin!). Mujuttuamme ikuisuuden kuppilassa, vaihdoimme Cosmiciin, jossa Goottienergia virtasi, kuten myös kalja.

Jauhoimme antaumuksella asioita, kunnes ystävämme Emojeesus tuli paikalle. Opetuslapset kummastelivat outoa ratkaisua pistää mustat rakennekynnet vain toiseen käteen. Voi muuttaa imagoa toispuoleisesti, sinänsä kätevää.

Lähdimme kohti Dynamoa, jossa kyynärpäätaktiikka narikkajonossa oli käypä valtti. Paikka oli täynnä, samoin olivat tyttöjen päät. Loppuillasta keksimme uuden hämmentävän gallupin, joka kuului "Ovatko korkokengät kiihottavat?" Testasimme tätä heti finlandssvenskoihin, joiden kanssa ajauduimme juttelemaan. Tammisaarelaiset eivät juuri puhuneet suomea, joten jutun taso auttavalla känniruotsilla oli vähintäänkin mielenkiintoinen. "Här är den confusing gallup.."

Iina hävisi ja Anskun kanssa mujuimme ulos valomerkin tultua hämmentävän aikaisin. Den andra svenska seurasi meitä ja bongasimme emojeesuksen ja Iinan ulkoa. Opetuslapset olivat hyvin humalassa ja Jeesus ei lopulta jaksanut jatkaa opetustuokiotaan. Svenskan kaverit olivat menneet toiseen baariin ja viimein meidänkin tuli jättää hänet yksin kadulle.

Matkalla Ansku yritti bongata randomjatkoja, mutta onneksi jatkojen taso tuli huomiotua tarpeeksi ajoissa. "Noi on ihan urpoja"

Tänään tuhlasimme omaisuuksia kahvilassa ja porvarillisesti matkustimme junalla takaisin Manseen. Oli virkistävää matkailla. Taidan tykätä Turusta.

Tappoviikko tulossa, onneksi sen varalta latasin akkuja olemalla joka toinen päivä turboissa. Utaimen tekoa, keskiviikkona Muse Helsingissä, takaisin Tampereelle, sitten Eestiin ja kotiin. Äksöniä ei puutu, koska ehtii nukkua?

Pikaiset

Virastotätien käyttäytymisestä voisi saada hyvän gradun aiheen. Vierailin eilen vakuutustoimistoissa (aika aikuista) ja naureskelin etenkin yhdelle superuteliaalle mammalle, joka oli kyllä ihan mukava, mutta myös hyvin huvittava.

Kylmyys puskee pikkuhiljaa, Tuusniemellä oli havaittu lunta jo aamulla, Tampereella paistoi toistaiseksi aurinko. Talven tuloon on jo jollain tapaa sopeutunut-antaa tulla vaan!

Olen fyysisesti aika rikki neljän päivän ahkeroinnin jälkeen. Huomenna voi siis hyvällä omalla tunnolla ottaa takaisin ja valua koomassa seuraavat neljä päivää. Appro vol 2, täältä tullaan!

Oma BB

Katsoin ehkä ensimmäisen Big Brother -jakson (melkein) kokonaan. Ohjelma tavallaan viehättää minua, vaikka sen motiivit ovat nyt vähintään arveluttavia ja härski tavoite on pistää ihmiset häkkiin toisten yhtä ääliöiden katseltavaksi.

Tunnen jotain vetoa vastaavaan testiin pistää tuntemattomat ihmiset keskenään johonkin suljettuun paikkaan. Ei ehkä niin rankasti kuin BB:ssa, mutta kuitenkin. Jos kaikilla olisi vielä samanlaiset vaatteet, ei persoonasta voisi päätellä muuta kautta kuin henkilöstä itsestään.

Armeijahan on loistava esimerkki. Kurkkusalaatit päällä et tiedä millainen kukin oikeasti on siviilissä. Armeija on kuitenkin armeija, eikä ehkä ihan normaalein konteksti olla oma itsensä.

Voisin mennä BB:iin, jos sitä ei kuvattaisi. Viihdearvo olisi silloin nolla, mutta kokemus varmasti mielenkiintoinen. Toisaalta vastaavia kokemuksia tulee vastaan arkielämässäkin, uusi koulu, uusi työ, uusi harrastus (vankilaan tuskin niin helpolla peruspekka joutuu). Silloin kuitenkin eletään ohessa myös normaalia arkea, joten uusi yhteisö ei ole koko elämä.

Viehätys voisi tietysti olla lyhyt, jos yhteisössä ei olisikaan ketään hengenheimolaista. Mutta luulen, että ihmisistä voi saada paljonkin irti, vaikkei soulmate-tunnetta heti tulisikaan.

Oma BB pystyyn vaan. Mistäs haalit tuntemattomat? Ilmoitus sanomalehteen: "Haetaan random-tyyppejä hengailemaan pari kuukautta jossain paikassa ilman ulkomaailman elämää. It´s once in a lifetime-liity joukkoon ja pue vihreä haalari päällesi." Osallistusprosentti olisi varmasti huikea.

Appro

Jyväskylässä suoriuduimme ylioppilaan juomakokeesta kelvollisesti. Appro napsahti kevyesti. 10 leimaa + ekstrat. Tentaattoreille esitimme soundcheckersien biisin ja saimme parhaimman suorituksen. Jatkopaikassa kadotin tasaisin väliajoin toverit ja pidin yllä randomkaverisuhteita. Tutustuin lisää Lööppiläiseen kolleegaan, joka tunsi myös baarissa olleen Simpan. Näin myös kaksi jarrumiestä, joiden ego ei ollut laskeutunut vieläkään normaali-ihmisen tasolle. Haalarit olivat toimiva varuste, vaikkakin niiden uumenista hävitin appro-haalarimerkin (sen, jonka vuoksi maksoimme lystistä 10 euroa!) ja piponi. Pitäisikö alkaa huolehtia enemmän omaisuudestaan?

Kotimatkalla Kuokkalan sillan ylitys taittui kätevästi hyppäämällä ohi vilistävien pyöräilijöiden kyytiin. Hikisenä polkevat nuoret miehet olivat varmasti onnellisia tehokkaasti aamuyön urheiluaktista. Teimme myös kiipeilytestin reikä-monumenttiin (ystävien kesken ”pillu”-taideteokseen). Reikä oli aika korkealla, joten onneksi ystävällisesti kolme innokasta avustajaa saapui punttaamaan meidät ko. reiästä läpi. Poliisitkin ajoivat juuri samalla hetkellä liikenneympyrässä.

Jatkot Joonaksella vaihtuivat nopeasti ilmapatja tunnelmiin, jossa lusikka oli suosikkinukkumisasentomme oivan partnerini Annun kanssa (meillä oli vain yksi tyyny). Seuraava päivä kului peruskoomassa, mutta saimme itsemme lopulta lounaalle kello kahdeksan aikaan. Tämän jälkeen hengailimme kahveilla ja kaakaoilla (Joonaksen tilatessa kaakaon, antoi tarjoilija hänelle tuopin Karhua-vink vink?). Ilta/yö päättyi veritimanttiin, joka on yhä hyvin mainio elokuva!

Tänään vaeltelimme kaupungilla viettäen coffee housessa puoli elämää. Kannattaa välttää ruuhkat ja tilata vähitellen eineksiä. Tajusimme, että Jyväskylä on helppo, koska on vain yksi katu. Kotiutuminen Tampereelle oli kivutonta, kun tajusimme, että tänään onkin vasta lauantai! (kannattaa jatkossa ryypätä aina torstaisin)

Oli jälleen kiihkeän kivaa. Approilut jatkuvat epävirallisina Mansessa viikon kuluttua-kaikki mukaan!

Suomitour jatkuu

Siistiä, että musiikista voi saada hyvät fiilikset!

Huomenna matkalla Jyväskylään, Approbatur tavoitteena. Rymykaverit odottaa, jee!

Osaisipa soittaa kitaraa hyvin. Privaattiopettaja-anybody?

Putin-ovela kettu

Oho, Putinhan pisti uutiset kehiin.

Putinin asettuessa duumanvaaleihin ehdolle saa Yhtenäinen Venäjä -puolue vahvan kärkihahmon. Enemmistöön päästessään perustuslakia voidaan muuttaa puolueen toimesta.

Toisaalta Putin ajatteli myös pääministerin virkaa, jos pressaksi löytyy joku mukava kaiffari.

Paitsi ehkäpä olisi sittenkin hauskinta ryhtyä uudelleen presidentiksi. Putinia ei lannista tieto, ettei se ole perustuslain mukaan mahdollista.

Seuraavaksi Putin varmasti ryhtyy maailman diktaattoriksi. Ei kai sekään ole nyt niin ongelmallista?

Löytöretki Turussa

Teimme ekskursion Turkuun. Löysimme puolikkaan liikennemerkin, kokonaisen liikennemerkin (samanlaisen), mustan paidan, punaiset nahkahanskat ja käsikorun. Aika antoisa mesta.

"Hei, ei sit olla ihan perseet tänä viikonloppuna. Vituttaa, kun on aina pakko ryypätä." -periaate ei harmiksemme toteutunut. Häiriötekijöitä käyttäytymiselle oli useita.

Reissulla parkour osoittautui vaaralliseksi lajiksi. Ansku sai pahoinpitelyjäljet naamaansa ja päätti skipata harrastuksen hetkeksi.

Lauantaina olimme aktiivisia epänormaalista olotilasta huolimatta. Turun linna oli hieno, tosin valokuvamallien hermot koetuksella. "Syväterävyysalue!" Miljöö oli kuitenkin loistava ja kuvistakin tuli aika kelvollisia. Stand up -keikalla Andre Wikström luukutti hyvin, mutta yhtä hyvin veti Teemu Vesterinen. Perusvähemmistöaiheet naurattavat aina. Hassua, että menet katsomaan ihmisiä, jotka jauhaa lavalla paskaa, naurat niille ja maksat siitä.

Samaisena iltana teimme Anskun kanssa extempore baariin lähdön noin kello yksi. Kiersimme kehää keskustassa erinäisten ongelmatekijöiden vuoksi ja lopulta päädyimme lihatiskille, jota paikallinen (tai siis "Mä oon oikeestaan Raisiosta") surffitukka mainosti kaupungin parhaaksi-for sure). Vedimme siis perseet-peruskänni kello 3 aamulla. Kotimatkalla adoptoimme Hempalle ja Matille toisen tuparilahjan sisustuselementiksi ja liftasimme kahden urpon pyöräilijän kyytiin. Pidimme jatkot kämpän portailla, koska toisen keltaisen oven naapurit eivät kutsuista huolimatta halunneet meitä jatkoille.

Sunnuntaina visitoimme Iinan luona. Talosta tuli mieleen Oulu-kommuuni. Linja-autopysäkillä Sari tajusi unohtaneensa rinkkansa Iinan luokse. Onneksi ehti takaisin ennen bussin tuloa.

Matkalla huomasimme Anskun kanssa, että kotiavaimet olivat jääneet molemmilta kotiin. Heinikin oli Mikkelissä. Niinpä matkamme jatkui vielä Sarin yökylään.

Tänään setä avasi meille kodin oven ja normalisoitunut elämä sai lähtökohdan. Torstaina matka jatkuu. Ei kovin kauaa ehdi normalisoitua. Eikä "Ei sit ryypätä hulluna"- periaate toimi approssa. Kerran kai sitä. Jos toisenkin.