Helsingin tunnelmia

Helsingin matka oli sosiaalinen ja aktiivinen.

Uutisvuodossa oli hauskaa, monta hyvää juttua oli jouduttu leikkaamaan lähetyksestä pois. Televisiossa hauskat ihmiset olivat oikeastikin hauskoja. Parhaimpia läppiä heitettiin ennen kuvauksia ja niiden jälkeen.

Perjantaille mahtui ohjelmaa. Päivälehden museossa oma opas Jone hoiti esittelyn asiallisesti. Hesari näytti paikalta, jossa olisi varmasti mukava työskennellä. Toimittaja Mikko-Pekka Heikkinen vaikutti rempseältä ja antoi positiivisen kuvan omilla aivoilla ajattelevasta kolleegasta, menestyneestä sellaisesta. Näin myös suosikkiblogin pitäjäni HS:n yritysvideossa, ja olin lievästi järkyttynyt. Reetta Räty puhui kummallisesti.

Etkot Helsingin viestinnän opiskelijoiden kanssa olivat laimeahkot. Kävin välissä moikkaamassa Sannaa, joka asui Annin naapurissa. Oli mukavaa nähdä pitkästä aikaa. Takaisin tullessani meininki oli hiipunut ja lähtöasemat oli jo kaivettu valmiiksi. Suuntasin poikien kanssa Molly Malonesiin, sillä pimatsujen klubbailuehdotukset olivat epäkiinnostavuuden huippu. Heli tuli töidensä jälkeen baariin ja liukenimme paikalta jo hyvissä ajoin.

Lauantaina pistäydyimme Emmassa katsastamassa Dalin näyttelyn. Pieni pettymys, vaikka sinänsä tyhmää olettaa mitään pääteoksien kirjoa. Päiväinen hengailu Hannan ja Helin kanssa oli miellyttävää. Tyttöjen rientäessä töihin, näin vielä Annia kavereineen. Upea yksiö Mannerheimintiellä tarjosi viihtyisän glögihetken. Sellaisen asunnon minäkin voisin ottaa, jos rahasta ei olisi puutetta.

Iltajunalla palasin kotiin, hieman allapäin seuraavan päivän työmäärästä. Sain kuitenkin hommat tehtyä suhteellisen kivuttomasti ja enää ensi viikkoinen Utain, sitten Pietariin!

Menossa

Tänään illalla Helsinkiin. Huomenna Peter Nyman ja kumppanit livenä Uutisvuodon kuvauksissa. Odotan innolla. Vaikka välillä tuntuu, että voisi olla hetken paikallaan.

Minne mä kuulun?

Tuttu ahdistus kaihersi, kun Tampereen musta massa iskeytyi vasten ruumista ja mieltä. Kalevan kirkkokin näytti rumemmalta kuin koskaan ja mieleni teki eliminoida monumentti välittömästi.

Missä mä olen kotona, kun aina tuntuu tältä?

Tykkään Tampereesta. Sijainti on täydellinen. Täällä on koulu ja suuri sosiaalinen verkosto, paljon ihmisiä, joista kovastikovasti pidän! Kaupungin koko on ihan sopiva, joskin olen turtunut Suomen suurkaupunkeihin, aika pieniähän nämä ovat. Tampereelta löytyy kaikkea ja kulttuuritarjonta on vilkasta. Täältä pääsee helposti pois.

Tunnen oloni hyväksi aina, kun lähellä on tärkeitä ihmisiä. Kämpän ovesta sisään astuessa mieli kirkastui, kun kämppikset olivat läsnä. Kuukausi viidestään kolmiossa Itäkeskuksessa meni kevyesti, vaikka olosuhteet eivät tavoitelleet luksusta. Siellä oli kaikki, mitä tarvitsin. Ystävät.

Tampere on väliaikainen. Harjoittelu vie taas kesäksi muualle. En vielä tiedä minne. Koulua on ainakin reilut kolme vuotta jäljellä, ihan hyvä, että voi asettua hetkeksi. Kuitenkin jalkoja kuumottaa.

En valita, ihmettelen vain. Milloin löydän paikan, joka tuntuu lopulliselta? Tarvitseeko sellaista löytää? Ehkä mä tarvitsen jonkun, joka kiinnittää. Ehkä.

Kuvakerrontaa Jyväshyvän matkalta

Syötiin sipsejä

Juotiin Ellun kämppiksen kahvit

Syötiin suklaakakkua.

Yritettiin ottaa valokuvia

Sipsejä ja kaljaa
(Hanna elementissään feat Joonas)

Nähtiin saksalaisia (paitsi Ellu ei oo)

Jenny-22 ja down

Mä en tajuu, miks jotkut kuvat ei käänny. Ikuinen sori.

Jkl-Lappari

Täällä on talvi! Mahtavaa. Jotain hyötyä, että on pohjoisemmasta kotoisin!

Jyväskylässä vietetty viikonloppu oli huippu! Olen alkanut tykätä idyllisestä pikkukaupungista yhä enemmän sieltä muuton jälkeen. En ehkä muuttaisi toistaiseksi takaisin, mutta mukava siellä on käydä!

Oli ihanaa nähdä Ellua ja Hannaa. Jutella ja oleskella. Lauantaina Joonas liittyi seuraan ja portsari ei päästänyt Ellua omalla passilla sisään. Mentiin sitten toisesta ovesta samaiseen baariin, eikä papereita edes kysytty. Aika uskomatonta toimintaa. Joonaksen saksalaiset kaverit yhtyivät myös seurueeseen. Pitkät hujoppihäiskät olivat aika nihkeitä, mutta Lena hauska. Ilta eteni Timeen, jossa soitettiin outoa musaa. Haastateltiin randomtyyppejä ja dansailtiin. Tuttujakin näkyi.

Huomenna otan itseäni niskasta ja kirjailen muutaman esseen tapaisen. Yritys on ainakin suuri.

Matkaan lähden

LUNTA! JYVÄSKYLÄÄN!

Vapautunut fiilis

Pikkujouluista toivuttiin ansioituneesti eivätkä naapuritkaan olleet yhtä aktiivisia yhteydenotoissa kuin viimeksi. Hauskinta oli, kun porukka sammui outoihin asentoihin jatkojen jatkoksi, Ossi lainattu hammasharja kädessä.

Elämä sai uuden käänteen, kun alitajuntaa rassannut esseen palautus siirtyi ensi vuodelle. Kyllä Jyrki Jyrkiäisellä on tilanteet hallussa! Nyt voi siis elää vapautuneesti piiitkään! Ajattelin toteuttaa ideologiaa heti perjantaina matkustamalla Jyväskylään. Sunnuntaina mahdollisuus edetä lumiseen Pohjois-Savoon on hyvin houkutteleva ja kun kyyti kotiin on luvattu, en ehkä voi kieltäytyä.

Viikon aikana olen käynyt kaksi kertaa elokuvissa. Perjantaina katsastettiin Musta Jää ja eilen 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää. Em. aiheesta tietämättömänä filmi oli aika yllättävä. Varmasti palkintonsa ansainnut, mutta melko rankka.

Ulkona paistaa aurinko. Näyttää ihan vähän talvelta. Onneksi tästä ilmatilasta pääsee nauttimaan jopa ikkunan välityksellä, toimituksen arki rajoittuu tietokoneen ruudun aktiiviseen tuijottamiseen.

Tragedian alku

Toiset ajattelee, toiset toteuttaa. Mielen sairautta on vaikea nähdä tai ymmärtää. Hankala ajatella itsensä tilanteeseen, jossa ei ole ollut.

Kuitenkin ahdistaa jo etukäteen kuukausikaupalla huutavat lööpit, psykologien ja muiden asiantuntijoiden kommentit, spekulointi, vertailu, omaisien liimailu tapetille, ylipäätään kysymykset, joihin ei ole vastauksia.

Tämäkin päivä, 7.11., jää elämään ikuisesti. Poltetaan kynttilöitä, mutta valitettavasti se ei poista pahuutta maailmasta.

Hengitys höyryää

Lumi teki toisen iskun. Toivottavasti pysyvän.

Eilen pyörähdin Turussa juttukeikalla. Haastateltava 16-vuotias oli kovin huvittava teititellessään aluksi. Sanoin ettei tarvitse. En jäänyt illaksi, kerrankin järkevä.

Nurmon matka peruuntui myös. Pyhäinpäivän viikonloppu vaihtui varsin rauhalliseksi. Nauhoitettiin tänään enkun radiohaastattelua Hesessä. Paikalla ollut spurgu vaahtosi kaikkien mannejen lähettämisestä kaasukammioon. Rentoja asiakkaita.

Illalla kävelin hautausmaalle. Kaukaisimmassa nurkassa ihastellessani kaukana näkyvää kaupunkia sammuivat kaikki valot. Massiivinen sotaveteraanien muistoristi näytti yhtäkkiä uhkaavalta. Pimeään tottui ja kynttilämeri näytti vielä kauniimmalta. Kotiin palatessa pakkanen nipisteli poskia.

Koodaaja

Olen laittanut juttuja ja kuvia verkkolehteen kello yhdeksästä lähtien. Pokspoks. Tälläistäkö on koodaajan elämä?

Aurinko pilkistää sälekaihtimien raoista, mutta kun astun ulos yliopiston rakennuksesta vastassa on sysimusta ympäristö. Hiukan masentavaa.

Ällöttää, kun jotkut lääppii julkisesti koko ajan!

Kuopiossa

Elämä jäi uinumaan kotikonnuille.

Kuopio ei nukkunut. Siellä tapahtui. Vieläpä +1 tuntia ekstraa.

Porvarisoinnin ollessa syksyn teema, jatkoimme sitä treffatessamme Hannan ja Iinan kaupungilla.
"Mun pitäis käydä ostamassa Anttilassa sukkahousut"
"Joo, käydään vaan, mä voisin ostaa digikameran"
Perusostos päivässä pitää mielen virkeänä. Nyt yritän olla kadottamatta uutta ystävääni.

Päiväkaljalla nähtiin Janne. Pipetöinti saattoi unohtua hetkeksi kirjastonhoitajien visioita kehitellessä. Kansallisarkiston luidenhoitaja. Iinalla tulee olemaan mahtava tulevaisuus!

Illalla kaupunki oli täynnä tuttuja. Mukavuus ja ahdistus.

Ja uskomaton sattuma. Edellisen Kuopioreissun "randompyöräjatkotsatkilometriäkeskustastamukava"-poika oli myös siellä. Minun piti mennä moikkaamaan, mutta. Miksi ei koskaan tee asioita, kun ne ovat käden ulottuvilla?
Harmitti.

Mistä tietää, jos ei ota selvää? Miksi ihmiset eivät voi olla kiusaantumatta? Mistä johtuu, että poika ja tyttö eivät voi ensioletukselta olla kavereita?

Harmittaa vähän vieläkin.

Oli silti huisia. Ansku kantoi drinkkejä nenän eteen ja juotti hikkaongelmaista kaataen juomat rinnuksille. Risto tanssitti ja kaikki kivoimmat ilmestyivät Henkkaan yllättäen.

Sunnuntaina lapsivaunussa todistimme, kuinka tarramyyrä on helppo irroittaa seinästä. Kriminaalilapset. Konduktöörin olisi pitänyt ojentaa.

Se on normaalielämä taas moi. Tosin ensi viikonlopun aikomukset OLLA TAMPEREELLA saivat Turku-Seinäjoki suunnan. Ehkä. Haastattelu ja pakolliset bileet. En kai mä muuten menisi. Enpä.

Kuten kuvasta näkyy kulutimme iltamme
oikeasti näin.
Yritän vain huijata, että oli jotain meininkejä.

Kuvakooste

Rokkituparit

Den första visit at Turgu

Haalaripellet Approssa



Syksy eestin mummolassa





Lapinlahden David Beckham


(sori en tajunnut kääntää, mutta ottakaa asia positiivisesti-niskajumppaa)

Pakastettu mato

Mietittiin äitin kanssa voiko syväjäädytetty vattumato herätä henkiin.

Sellaista Lapinlahdella.

Tyytyväinen

Eihän lomalla tarvitse ajatella tai tehdä mitään fiksua?
Pieni pelko alkaa pikku hiljaa hiipiä takaraivoon, että olenko jotenkin feidannut kouluhommia liikaa taka-alalle.

Ehtii myöhemminkin stressata. Toivon niin.

Päivän kohokohta oli metsässä rämpiminen. Vähään tyytyväisyys on hyvästä.

Haisee talvelle. Pakkanen odottaa vielä nurkan takana. Ehkä pian.

Melkein suorinta tietä kotiin

Erikoinen oli tämän reissun matkakarma. Musen keikalle tähdätessä automme sammui Hartwall-areenan liepeille. Onneksi oli kakkosauto, joka kuljetti kahdeksan apinaa jäähallille. Keikka oli visuaalisesti upea ja hyvin poijjat soittivat muutenkin!

Matka jatkui aamulla kohti Länsisatamaa. (Kiitos Annille vielä b&b-palveluista!) Epäinhimillisyyden huipentumana, viiden tunnin yöunien ja kuudelta heräämisen jälkeen, en olisi uskonut saavani lipputiskiltä jonotusnumeroa käteeni. (Kuka hullu nyt perustorstaina lähtee Tallinnaan kello kahdeksan aamulla? No, aika moni, kun on syyslomaviikko!) Jonotin lippua vielä kahta minuuttia vaille kahdeksan, kunnes armosta pääsin laivaan. Juoksien ohi passijonon ja Tallinna, täältä tullaan!

Laivalla hengailin kahden myös lippua viimeiseen jonottaneen suomenruotsalaispojan kanssa. Heitettiin läppää porvarimeiningeistä, enkä lopulta enää tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Rentoja tyyppejä.

Päivä kului Tallinnassa äitin kanssa. Yritin löytää itselleni talvikenkiä, äiti olisi kovin nähnyt minut hienoissa saappaissa, itse preferoin tossumallisia nilkkureita. "Nämä ei kyllä pidä kovin hyvin vettä.."

Maalla haravoin lehtiä ja kehitin itselleni uuden vuorokausirytmin - kymmeneltä nukkumaan, kahdeksan jälkeen ylös. Toimivaa.

Lauantaina matkustusprobleemat saivat jatkoa pienimuotoisesti. Olin lähdössä junalla Tallinnaan. Asemalla huomasimme paikallisen mummon kanssa, että juna kulki vain arkipäivisin. Toinen paikallinen mummo tuli kertomaan, että seuraava menee tunnin päästä ja että hän joutuu usein selittämään asiasta ihmisille, koska hän kulkee junalla viikottain ja aina joku on väärään aikaan asemalla ihmettelemässä. Kummallista kyllä, että hän itse oli aina tuntia aikaisemmin asemalla-ehkä hänen elämäntehtävänsä oli selvittää asiaa ihmisille?!

Seuraavalla junalla kaupunkiin ja itsenäistä oikkareiden ottamista pitkin poikin. Myöhemmin tapasin Joannan ja Pätun, joihin siis tutustuin lukion Krakovan matkalla. Oli mukavaa jutella ja huomata pärjäävänsä kielellä hyvin. Puhuimme myös kulttuurieroista. Suomalaisten isoveli-asenne ärsyttää. Outoa, että se on yhä vahva, vaikka Eesti kasvaa koko ajan, etenkin taloudellisesti. Suomalaiset vaativat palvelua suomeksi eivätkä kaihda suoraa palautteen antamista. Ehkä se on toisinaan oikeutettua, mutta tilannetaju olisi hyvä säilyttää. Ja tietty arvostus eri kulttuuria kohtaan.

Aamulla heräsin kello 8.30 puhelimeen. Laiva, jonka oletettu lähtöaika oli kello 12 lähtikin kello 10.00. Äiti oli tapansa mukaan paniikissa, mutta lopulta päätimme lähteä kello kahdelta. Ylitin itseni, kun lahti ylittyi pienellä aluksella. Periaatteeni kesti yli kymmenen vuotta, nyt söin jalkani lievän pakotuksen seurauksena. Yllätyksekseni oksennuspussille ei ollut käyttöä, vaan matka oli jopa mukava.

Rautatieasemalla lippua ostaessa huomasin, että seuraava juna lähtisi kahden minuutin päästä. (Emme ajatelleet, että ko. junaan olisi mahdollisuuksia edes ehtiä) Liika epäröinti vei minuutit ja hyppäsimme seuraavaan. Juna vei Kuopioon, Volvo Lapinlahdelle. ( Asemalla kuulutettiin jatkobussiyhteyksistä, ups)

Kovin on muuttumaton kylä. Kuin vanhoina aikoina konsanaan, vietettiin hetki matiskilla Heidin ja Iinan kanssa. Nostalgista. Ihanaa, että voi palata ikään kuin menneisyyteen eläen kuitenkin nykyisyyttä. Turvallista. Ihanaa.