6.-28.10.

Paljon tapahtuu. Seuraa siis viime aikojen raportointia.

Syyskuun alussa ihastelimme kokovartaloviiksiä Kuopiossa ja seisoimme torilla sateessa kahden rokkarin seurassa toisen huutaessa pyörillä kulkevan snägärin perään ”I want a hamburger”. Rokkikukko himoitsi naista, mutta sai hotelliyön makkarankuoria tyhjän torin reunoille heittelevän ja elintarvike-pommia postille suunnittelevan rumpalin kanssa.

Tampereelle siirryttäessä täytyi luonnollisesti järjestää tupaantuliaisjuhlat Annulle ja iloitsevathan myös naapurimme kekkereiden paluusta viikonlopun ratoksi. Kemut sujuivat mallikkaasti ja jatkotkin saatiin kasaan kaduilta kansalaisia poimien. Saldona kolme saksalaista, yksi Lidl ja yksi tarkkailija-Jamppa + sata perusvierasta. Viihdytysnumeroina oli pöytiin tarjoilu ja Sussun ”otan sukkahousut pois ja esittelen kantapäitäni” -esitys. Lisänä kielellisiä väärinymmärryksiä ja läimimistä.

Mökkiviikonloppu Kuopiossa oli rentouttavan letkeä. Ruska oli vallannut kauniin Savonmaan mahtavalla väriskaalalla. Soutelu järvellä, mölkyn heitto, Kari Salmelainen ja työntöiskun suursanoma olivat viikonlopun kliimakseja. Kaksi randomiakin sulautui joukkoon yllättävän hyvin, tosin toisen ”slip oho-tipuin lauteilta naamalleen” -lento pelästytti aluksi. Paluumatkalla Jyväskylään hirvet yrittivät hyökätä metsän siimeksestä automme päälle. Onneksi hirven kaiffari ojan penkalta huusi toiselle, ettei välttämättä kannata mennä. Silti ensimmäisen kerran parin metrin päässä pojottavan hirven näkeminen säikäytti. Ei tekisi mieli ottaa matsia sarvipää versus Ford.

Tänä viikonloppuna tunnelma oli hieman enemmän easy-going. Päikkä piipahti jälleen matkoillaan ja viittanässintä jatkui ikuisesti. Sunnuntaipäivä oli täydellinen sunnuntai. Lenkki auringossa, päivällinen pubissa ja jälkkärit uudessa suosikkikahvilassani, jossa vastapäisen pöydän miehet asemoituivat oudosti. Leikkipuisto ja skeittari vai lenkkeilijä vertailu. Aikaa ja oleilua ilman turhaa tekemisen pakotetta.

Siinä pikainen paketti menneestä. Arki rullaa normaaliudessaan, toisinaan lokkiparvi ruikkii viattomien yliopisto-opiskelijoiden päälle ja joskus koulumatkan saa taittaa rauhassa. Ihan kohta koittaa matka Ranskaan! Tuntuu hassulta.

Opintoputken päässä näkyy musta aukko

Kyllästyin opiskeluun heti ensimmäisenä päivänä. Muistelin, että se olisi ollut mukavaa, innostavaa, hauskaa ja virkistävää, mutta ei se ollutkaan. Ehkä se motivaatio taas kohta löytyy.

Nyt on syksymusiikin aika. Ja lapasten.

Wanted Oikea

Montako ”oikeaa” on olemassa? Voiko täysin sopivaa kumppania löytää koskaan? Entä jos the perfect machia ei koskaan tapaa?

Jokaiselle on vähintään 50 oikeaa (Pikku H:n teoria). He asuvat eri paikoissa. Joku Aasiassa, toinen Afrikassa. Pitää matkustaa, jotta olisi edes mahdollisuus tavata heidät. Entä, jos ei koskaan pääse käymään Afrikassa ja millä todennäköisyydellä kyseinen henkilö osuu siellä edes samaan kaupunkiin?

Entä kaikki suomalaiset, joiden kohtaamisen kuvittelisi olevan mahdollisempaa. Jos heitä ei ole noteerannut. Tai osannut tarttua kiinni. Uskaltanut kysyä.

He ovat hymyilleet bussissa, juosseet kiireessä tönäisten kylkeen, jonottaneet kassajonossa takanasi. Ohitettuja ja unohdettuja kasvoja.

Tai jos se toinen oli huomannut, mutta ei maininnut siitä sinulle. Tai et vain ymmärtänyt.

Ehkä kaikki 50 ovat kävelleet ohi. Joudut tyytymään johonkin epäsopivaan. Liian pieneen märkäpukuun, kumikenkiin, jotka hiertävät ilman villasukkia.

Mitä jos tapaa oikean, mutta hän paljastuukin kumppareiden aikaansaamaksi rakoksi. Vuosia, vuosikymmeniä rakko hiertää. Sinä aikana ohikävelleitä on paljon. Tai ehkä väärissä kengissä vietetty aika ei ollutkaan hukkaan heitettyä. Oppimista ja kokemista. Ihmiset muuttuvat (iso H:n teoria), eikä kukaan voi pysyä toiselle oikeana ikuisesti. Niin kai sitten.

Epäilen, että olen itse missannut kolme, vähintään. 47 to go. Missä heidät tapaan? Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Things are gonna change

Pakkaan, puunaan, kuuraan. Lähtö soittaa jo ovikelloa. Eilen pieni haikeus vallitsi noin kymmenen minuutin ajan, sitten ymmärsin kauan odotetun hetken koittaneen. Vapaus!

Aikuismaisesti juhlin yhden ajanjakson päättymistä lasillisella Annin kanssa. Yhden kaljan jälkeen tosin alkoi jo väsyttää niin, että oli parempi lähteä kuin sammua pöytään. Viikon 05.44 herätykset veivät veronsa. Tänään heräsin ("jo") kahdeksalta ja tuntui, että olen nukkunut ikuisuuden! Outoa.

Helsinki houkuttaa vielä tämän illan. Tampereelle palaan huomenna. Jos koskaan pääsen tavaroitteni kera etenemään, unohdin palkata orjan.

Kesä on sitten ohi. Mainio kesä olikin. Paljon kaikkea. Matkoja, festareita, ystäviä, vieraita, bileitä, hengailua, Helsinkiä, Joensuuta, Seinäjokea, maaseutua, märkiä kenkiä, aurinkoa, musiikkia, iloa. Mitä kesältä muuta voi toivoa?

Muumit alkoivat juuri sopivasti.
"Muumimamma, onko sinulla vesimelonia!"
Dubbausharrastus tulisi elvyttää. Hattu poikii lisätarinoita.

Täältä tullaan Tampere!

Nyt ei voi muuta kuin kuunnella Tori Amosin Winteriä.

"Cause things are gonna change so fast
All the white horses are still in bed
I tell you that I'll always want you near
You say that things change my dear"

Kohta kaikki on ohi

Viimeisiä viedään. Vähitellen kummallinen olo alkaa hiipiä pään sisään. Töiden loppuminen ei harmita, vaikka hassua, että taas yksi ajanjakso päättyy. Paljon on nähty, koettu, opittu. Helsinkiä tulee ikävä. Koskaan ei enää palaa Rautalamminkadulle, ei odota seiskabeetä tai -aata, eikä törmää samoihin ihmisiin pesutuvassa. Pieniä asioita, mutta osa arkea täällä. Odotan ihan kamalasti Tampereelle paluuta, mutta silti tietty haikeus valtaa. Aina täytyy luopua. Onneksi on jo niin tottunut vaihtamaan osoitetta ja elämäntilannetta, ettei se tunnu niin vaikealta. Kaikki jatkuu, vaikkei ehkä samalla lailla. Ja ihmiset säilyy. Eri paikoissa, mutta samoina.

Pieni tiivistelmä viime viikonlopusta.

Taiteiden yö meni vähän ohi, sillä yöksi kutsuttu tapahtuma on lähinnä taiteiden iltapäivä. Iltavuorosta kiirehdittyäni oli lähes kaikki ohjelma jo loppunut. Katsoimme Pekka Kuusistoa ja Tundramaticsia. Päätin mennä Kuusiston kanssa naimisiin. Oli silti mukavaa, vaikka väsymys otti lopulta vallan taiteilijaporukastamme.

Lauantaina vaelsimme metroseksuaalin miehen perässä kaupoilla. Mies oli föönannut hiukset ennen reissua, mutta se ei auttanut ostosten teossa. Nepalilainen ruoka oli kuitenkin hyvää ja rantakahvilassa ampiaiset ajoivat meidät sisään. Mari tarjosi miellyttävän trivial-hengailun piristävän jääkaappisisällön voimalla.

Ilta jatkui tupareiden merkeissä, jotka on hyvä pitää viikkoa ennen lähtöä asunnosta. Päätös jatkopaikasta oli kummallisen sopuisa. Teinihelvetissä (k-24, niin vissiin!) oli Axl Smith, outo tuttu naama (bileet+malmilla!) ja paskaa musiikkia, mutta omituisen hyvä meno. Liekö siihen vaikuttanut salaperäinen Robin Hood, jonka motto kahlitsi muutaman meistä otteeseensa. Röyhkeyden huippuna oli alasti riehuneelta pojalta kädestä varastettu kalja (tai tavallaan se antoi sen vapaaehtoisesti). Tämän päätteeksi pakoilu ja eksyttäminen, mutta sitkeä sälli lopulta tainnutti flaksia taikoineiden räkäisesti nurkan takaa vilkuilevien (rikos)kumppaneiden edessä hyvissä tunnelmissa seikkailevan toimittajan.

Taksijonon lähennellessä kahta tuntia, lähdimme (puoli)pakotetuille jatkoille Sörnäisiin Mad Caddiesia kuuntelevan pojan luokse. Ryhmämme pienentyi neljään henkeen. Espoolaismusikantti sammui ennen serenadinsa soittamista. Ehkä henkevät keskustelut sisaruussuhteista ja "sä olet maailmalle hyödytön"-aiheesta uuvuttivat liikaa.

Aamulla vesipoolo ja estrogeeniset miehet naurattivat. On outoa, kun saman minimaalisen tilan jakanut tuntematon on aamulla vielä vieraampi.

Mainiot oli pirskeet. Juuri tämän takia kannattaa hankkiutua henkisesti ja fyysisesti sairaaksi itseaiheutettuna.

Tiedän, ettette pysyneet perässä, mutta aina voi yrittää miettiä.

Olen levoton, haluan jäädä ja lähteä. Ehkä tämä vaeltaminen ei lopu koskaan?

Jk. Toinen vaihtoehto naitavaksi (naimisiin mentäväksi?) on luonnollisesti Andreas Thorkildsen. Treenattu urheilija vai monilahjakas muusikko? Vaikea on ihmisen valinta.

Ihmisyyden ylivertaisuus

Miksi ihmiset ovat olemassa?

Ihminen on evoluution tuloksena kehittynyt eläin. Fakta. Mutta miksi ihmisistä on tullut ihmisiä, jotka tiedostavat tilansa ja pyrkivät häikäilemättä käyttämään asemaansa hyväkseen? Siksikö, että Jumala sanoi kaiken olevan ihmisen hallussa, kunhan hän käyttäytyy Jumalan ohjeiden mukaan, hänen maanpäällisenä kuvanaan?

Miksi ihminen ei tyytynyt elämään onnellisesti siellä, mistä laji on lähtöisin? En usko, että onnellisuutta lisää tieto siitä, kuinka pilvenpiirtäjä rakennetaan, tai miten koko maailman tuhoava ydinase toimii.

Ihminen ei tyydy vähään. Eikä ihminen opi.

Samanlaiset ihmiset kuin Porschea koeajavat metropolin asukkaat asuvat yhä metsästys- ja keräilijäkulttuurissa. En usko, että eteläisen Afrikan sanit ovat yhtään onnettomampia kuin me, koska eivät voi vertailla supermarketin hyllyjen välissä oliivisäilykkeitä. Luulen, että he ovat jopa tyytyväisempiä kuin me, hyvinvointiyhteiskunnan purukumi-ihmiset, jotka ihmettelevät huuli pyöreänä, kun näkevät televisiossa dokumentin igluissa asuvista inuiiteista.

Pitää siis olla julma, jotta kaunis ja yksinkertaisesti parempi kulttuurimme plastiikkakirurgien vastaanottoineen saa enemmän tilaa. Tilaa ihmisyydelle. Jonka tavoitteena on päästä valtaan, koska valta tuo rahaa. Ja valta tuo vastuuta. Mutta vasta vastuun väistely on älykkään ihmisen kultamitali.

Vai mitä mieltä Mihail Saakašvili ja Dmitri Medvedev ovat?

Olen aika varma, että osseetit eivät arvosta näiden ihmisten ylemmäistä viisautta ihmisenä olemisessa.

Falling slowly

Sade palasi. Työpisteen ikkunasta näkyy lainehtiva parkkipaikka. Seitsemän päivää töitä putkeen. Sitten enää kaksi viikkoa. Tuntuu aika hyvältä.

Eilen vietin kultturellia vapaapäivää. Nykyään osaa arvostaa yksittäisiä vapareita entistä enemmän. Päivällä Once, joka oli lievä pettymys. Ehkä ihmiset olivat hehkuttaneet sitä liikaa. Turhan paljon odotuksia, mutta äärimmäisen kaunista musiikkia.

Take this sinking boat and point it home
We've still got time
Raise your hopeful voice you have a choice
You've made it now

Illalla Olavi Uusivirta taikoi itsestään ja ja kitarastaan loistavia säkeitä. Komea ääni miehellä, vaikka välillä radiosoitossa ärsyttänyt.

Välillä tulee aivan järjettömiä kaipuun, läheisyyden ja kaihon olotiloja. Selvä syksyn merkki.

Tsadissa tapahtuu

Muutama viikko sitten istuin ratikassa opiskelijakollegani kera. Takanamme huojui istualtaan hieman kaljoissa oleva perusspuge. Vaunuun nousi hetken kuluttua toinen tuulesta temmattu jannu. Tatuoitu nuorimies alkoi huudella vaunun toiseen päähän ystävälleen. Stiguhan se siellä.
”Me istuttiin samassa sellissä, etsä muista!”

Sörkan kundien re-union oli onnellinen. Heti ensi töikseen Stigu ilmoitti kalterikaverilleen viimeisimmät uutiset:
”Muussasin just yhen jätkän. Kytät on perässä.”

Jutustelu jatkui yhtä kevyin aihein. Saatillekin oli päästävä, tosin Stigun charmi ei purrut siihen asti, että olisimme jakaneet huomiota selkänojiamme ryskyttäviin äijiin enempää.
Kaverukset muistelivat vanhoja, kunnes kokoontumisajoille saapui kolmaskin sälli. Keravalla lusinut juippi turisi hetken stadilaisten kanssa, mutta tuomio keravan postuttua oli selkeä. Stigun ja kaiffarin mielestä keravan nuorisovankila on lässy mesta. Sörkka se vasta on kovien miesten paikka.

Volyymitasossa olisi ollut ehkä säätelemistä, ainakin jos vähänkin virkaintoisempia siviilejä olisi vaunussa sattunut olemaan. Stigu paljasti toverilleen sopivassa kohti salaisuuden.
”Mulla on huumeita täällä povarissa.”

Shhh. Ei me kellekään kerrota. Lopulta Stigun ja häiskän matka tuli päätökseen. Oli pakko vilkaista vilkkaan keskustelun päätteeksi veijareiden olemus. Stigu näytti ihan stigulta ja kaveri alle kolmekymppiseltä stigun manttelinperijältä. Mahtoi olla kundeilla kovat jatkot keskenään.

Ratikassa voi siis tavata muitakin kuin pahimmassa tapauksessa ikäviä asioita aiheuttavia sinitakkisia virkailijoita. Eräänä toisena päivänä matkasin raitiovaunulla Töölöön. Istuin etuosassa ja puolivälissä matkaa eräs matkustaja huikkasi kuljettajalle puukko kädessä istuvasta miehestä vaunun takaosassa. Lähettyvillä oli Lintsiltä palaavia lapsiperheitä ja kuski kutsui poliisin paikalle. Pysäkillä, jolla jäin pois kaksi poliisia ratsasivat vaunun aika toimintaleffamaiseen tyyliin. Aika laitamyötäisessä hipsutteleva mies piti kaljapullostaan tiukasti kiinni.

Seuraavana aamuna palasin pitkäksi venyneiltä jatkoilta takaisin kotiin. Vilkaisin sivulleni ja kukas muukaan vieruspenkillä istui, kuin eilisillan puukkospurgu. Mies oli varmaankin päässyt putkasta ja matkusti nyt kohti uusia seikkailuja.
--
Helsinkielämä on siis aivan mielettömän villiä. Siksi pitikin käydä tasoittamassa olotilaa maaseudun rauhassa viime viikonloppuna. Ajelin jopolla peltojen keskellä, otin valokuvia monsterihyönteisestä, näin bätmänin ja muistin samalla, miten kovia elokuvateatterin penkit voivat pahimmillaan olla. Parantuminen edistyi toivottavasti, sillä jatkuva köhä voisi pikku hiljaa antaa periksi.

Kesätyöputkea on enää vajaa kuukausi jäljellä ja se tuntuu mielettömän hyvältä! Kaipuu Tampereelle tuttuihin ympyröihin kutkuttaa mielessä. Yleensä syksyä odottaa inholla, nyt on tapahtunyt jotain kummaa. Toivon, että kohta voi kääriytyä syystakkiin ja kävellä illalla katulamppujen valossa kuulaassa syysilmassa kaupungilla. Syksy, tule jo!

Huokauksia ja kurkkuongelmia

Lupasin kuvapäivitystä. Kuvia voi käydä katsomassa osoitteessa http://picasaweb.google.com/Maharadsa. Siellä kuvia myös Seinäjoen yhteissynttäreiltä.

Olin viikon alussa elämäni ensimmäisellä sairaslomalla! Sama räkä ja köhä vaivaa, eikä sitä sen kummemmaksi todettukaan. Voisi kyllä jo vähitellen väistyä, ei jaksais nappailla enää tuhannetta pastillia ja niistää miljoonanteen nenäliinan. Lomaa tosin ois voinu jatkaa pidempään, oijoi.

Heinäkuu on todella vuoden köyhin uutiskuukausi. Mitä nyt välillä joku mieleltään epätasapainoinen puukottaa muita tai riparikaveri karkaa vartioilta silmälääkärireissulla. Tosin nekin uutiset tulevat muualta, enkä henkilökohtaisesti haluaisikaan olla rikostoimittajana urkkimassa miltäs tämä puukon heiluttelija näyttää.

Odotan syksyä. Se on kummallista. Kaipaan myös jollain tapaa Tampereelle, vaikka tykkään Helsingistä enemmän. Mansessa on koti, koulu ja kaverit. Onhan niitä täälläkin ja joka viikko joku on kylässä tai itse matkalla. Neljä kuukautta töitä on kuitenkin liikaa. Miten sitä jaksaa oikeassa työelämässä? Silloin on kuukauden kesäloma, mutta vain kuukauden! No, se ei ole vielä tämän elämän murhe. Sitten isona.

Saari iloa täynnä

AAh. UUh. Iih. Ilosaari ei taaskaan pettänyt. Iih. UUh. AAh.

Rolling Ensebmle veti keikan heti perjantai-iltana. Anskun paita muuttui vihreäksi ja triangeli helisi taustalla. Hurmioitunut kansa tanssi ja vaikuttui näkemästään. Näin tapahtui aivan varmasti. (Itsehän rollailin, joten havainnot eivät ole tarkimmat mahdolliset). Nuotiopaikalla riimit lensivät Raappanalle, toiset eksyi kärrybileisiin ja muun porukka tluukutti täysillä ministereoista yhtä tiettyä biisiä. Seitsemäntoistavuotiaat kohtasivat toisiaan, mutta lopullinen pariutuminen jäi tapahtumatta ansioituneiden kommenttien takia. Ups.

Lauantaina Valkyriansin laulaja huusi että ”uuu-uuu-uu” ja heilutti sormeaan. SMG tunnelmoi ja Mad Caddies oli veikeä ylläriuutuus minulle. Illalla kasettimies antoi C-kasettinauhoja heiteltäväksi ja yritti tehdä kiihkeitä taklauksia samanaikaisesti. Omassa leirinnässä jytäsi yhtäkkiset bileet, joihin eksyivät muun muassa urpot espoolaiset. Toinen sanoi, että ”Sä pärjäät elämässä henkisesti ja fyysisesti”, se sentään pelasti vähän.

Sunnuntaina heitin talviturkin (joojoo, en oo aiemmin!). Olin fiiliksissä Commonista, jota kuulin ensimmäistä kertaa. Kashmir veti hyvin ja UUHAAHIIH, Mike Patton! Se on vaan niin HYVÄ. Tyypillä on aivan käsittämätön äänirekisteri! Ja aivan helvetin uskottava kaikessa mitä se tekee. Italialaista iskelmää sinfoniaorkesterin säestämänä!? Patton toimii. Huh. Illalla vilkuiltiin sivusilmällä Nightwishiä, pyrotekniikka oli meinannut kärventää kuvaajaystävän, muuten lämpö ei yltänyt ihan omaan sydämeen. Kuumuutta tosin riitti Nakkilalaisten teltassa, jonka tropiikki huononsi entisestään juttujen tasoa. Juhan auto sanoi poks ja siitä johtuen kasvihuone pystytettiin viiden hengen retkueen toimesta entiselle paikalleen. Myöhemmin illalla tapahtui nousu barrikadeille, kun koko leirintä alkoi riehua. Järkkärit yrittivät estää kansannousua, mutta lopulta niiltäkin meni sormi suuhun. Kuvaajamies oli unohtanut ”sheidit” päähän ja tuloksena oli hieno silmänaamio. Tosin Joonas veti paremmat hankkiessaan puolinaamarusketuksen aamulla. Mari saapui hengaamaan napashottimiehen kanssa ja ystävämme E tuli yllättävään humalaan juotuaan kuin mies.

Ilo asuu meissä ja Joensuussa.

(Kuvapäivitystä tulossa, kunhan saan piuhan pokkariin!)

Hotellijatkot vahingossa

Olen jäänyt kahviloukkuun. Ärsyttää. Onneksi siitä pääse heittäen pois, jos niin päättää. Päivät juoksevat. Heinäkuun puoliväli jo! Tai no ihan pian.

Viime viikonloppu oli aika villi. Heinäkuinen helleilta houkutteli Anskun Lahdesta Hannan ja minun seuraksi. Kaisaniemen puistossa Lieksalaiset 17-vuotiaat kaksoset kertoivat tarinaa, kuinka he olivat muuttaneet Hyvinkäälle kahden lähemmäs kolmekymppisen veljeksen tykö. Neljästään yksiössä on varmasti ihan jees. Eestiläinen raksamies liittyi seuraan ja tulkin rooli heitettiin puolipakolla, ylläri, minulle. Vieressä saimme samalla seurata draamaa, jossa tummaihoinen mies kääri paloiteltua korvaansa veriseen paitaan. Poliisit eivät onneksi tällä kertaa olleet meidän perässä.

Ilta jatkui raksamiehen roikkuessa kannoilla. Aussie-baari oli hauska, tosin ilonpilaaja oululainen valokuvaaja rehvastellessaan sai vihdoin pilkan omaan nilkkaan. Eestihemmo tajusi lähteä bussilla kotiin ja me etsimään teinien luvattua pyhiinvaelluskohdetta.

Mekan löydettyämme törmäsimme valtavan teinihurmion muodostamaan seinämään. Tekno jytisi, samoin aika monen 18-vuotiaan perse. Festarirannekkeisiin naamioitunut rokkiäijä tiesi pelin säännöt. Istu tanssilattian laidalla hajamielisen näköisenä, niin saat.

Loppu illasta hämmentävä poika liittyi seurueeseemme. Salmari oli liian halpaa, joten saksalaiseksi esittäytynyt poika yritti tarjota jotain hintavampaa. Pilkku esti aikeet ja siirryimme ulos. Pohdimme jatkovaihtoehtoja, jotka olivat vähissä. Löysimme itsemme Kampin hotellin respasta. Neljän hengen huoneita ei ollut tarjolla, joten poika tilasi kaksi kahden hengen. Luottokortti vinkui ja me yritimme käyttäytyä suhteellisen järkevästi. Lopulta saksalais-suomalais-jenkkiläinen poika sammui kesken minibaarijatkojen. Onneksi paneelikeskustelu USA:n presidentinvaaleista oli suoritettu semihyvin. Aamulla ihmettelimme luksusaamupalaa ja pojan henkilöllisyyttä. Tarinankertoja kerrakseen!

Sen pituinen se. Nyt odottavat uudet seikkailut Ilosaaren ihmeellisessä maailmassa. Tämän edestä on tehty töitä ja kiristelty hampaita. Kesän paras festari alkaa TÄNÄÄN. Mahtavinta!

(Ääh, kirjoitusvirheitä sata. Kiire!)

Lyhyesti

Päivitystä monsuunisadekauden keskeltä.

Provinssi.
Letkeä reissu. Loistavia esiintyjiä. Foo Fighters, Serj Tankian ja muut kaverit. Paljon tuttuja. Luovutimme Rolling Ensemblen tunnuksilla varustetun paviljongin perintönä Sonkajärvelle. Provinssin jälkeen liftasimme Annun kanssa Roger-oravan (RIP) luota Nurmosta Hkiin. Rekkamies oli mukava ja ihmetteli varmaan juttujen tasoa.

Juhannus.
Porin saaristo. Kokko kiville, sytyttäjän ollessa tuhannen päissään. Rentoilua, grillailua, pelailua ja KOIRA.

Seinäjoen synttärikemut.
Vauhdikkaasti Wartissa. Oli siistiä. Oma baari. Ei puukkoja selkään. Noitasopraanolla varustettu pikkusisko ja tomaattijatkot. Paljon kivoi ihmisiä. Reissun teemabiisi: Vieläkö soitat banjoa.. vieläkö on villihevosia.

Nyt.
Vierasmajatalon pito jatkuu. Hanna kylään, äitikin ehkä lauantaina. Kolumniani oli lainattu Ilta-Sanomissa, olen siis urani huipulla. Tänään teloin firman auton poliisilaitoksen edustalla sijaitsevaan kylttiin, jossa luki Poliisi. Pakenin paikalta ja jään odottamaan linnatuomiota.

Mittee se iikkea oekein meinoo?

No hohhoijaa, Ikea avaa myymälän Kuopioon (ja Tampereelle ja Raisioon). Eihän siinä mitään väärää ole, että suurketjut lisäävät markkinaosuuksiaan ja pyrkivät kaksinkertaistamaan liikevoittonsa.
Siellä sitten Viänäsen Ierikka ja Kaappisen Hilima käävät kahtomassa mualiman äärissä viännettyjä kiikkustuoleja. Kokoamisessa saattaa palaa kovahermoisellakin savolaisella päreet, mutta ainahan kalusteita voi hyötykäyttää juhannuskokon sytykkeinä.
Itsehän Ikea-kodissa kohta kuukauden asuneena voin kertoa, että en ymmärrä ainakaan ko. firman lusikoita enkä tiskiharjoja. Muuten kaikki kunnia tuolle Aasian maiden kansojen työllistäjälle! Viva la Ikea!

Kesäkesäkesäkesä!

Unohdin viime kerralla mainita mainiot kommentit kuultuna Helsingin yössä.

1. Lähe tanssimaan Zetoriin. Mä voin sit vietellä sut, ja kun sun faija on kuitenkin rikas, niin saan sit sen rahat. (mies, n.50)

2. Ootsä ihmiseks ihan hyvännäköinen. (rastafari, n.28)

Näillä mennään!

Kesä kuumottaa. Viikonloppuna paljon äksöniä ja vapaus! Jess!

IhQQ JL!

Jared ei ihan irronnut kesäheilaksi. Tykki keikka kuitenkin 30 seconds to marsilta eilen. Vähän katkeroitti, kun JL oli hengaillut Lintsillä. MIKSI EI VIIME KESÄNÄ? Olisin voinut palvella ihan mieluusti. No, sillä on tyttöystävä anyway.

Päivät menee tiuhaan. Työ on mukavaa, kesä alkoi ja vierailijoita on ollut tasaiseen tahtiin. Viime viikonloppuna parveiltiin Marin ja Päivin kanssa yössä. Nykyään olemme ihmismagneetteja, harmiksi vain todella elliptiset vastakappaleet eivät vedä puoleensa. Rastafarit sen sijaan pitävät puolensa, samoin keski-ikäiset. Uutuutena kohtasimme menninkäisen ja snoukkarihopparin. Vaihtelu virkistää.

Provinssiin on enää reilu viikko. Odotan odotan. Tuleeko sitä koskaan vanhaksi, eikä jaksa mujua mudassa telttailemassa? Tuskin hetkeen.