Tallinna kelderis

Tallinnassa on paljon kaikkea kellareissa. Etenkin kuppiloita. Lauantaina harrastimme bar hoppingia ja jossain vaiheessa iltaa olimme samassa luolassa kuin viime pääsiäismatkalla! Siellä oli kuulemma myös eestiläinen näyttelijäkuuluisuus. Muistan nyt miltä hän näyttää, joten voin joskus bongata hänet uudestaan.

Suomen alkoholi ja kaikkimuukiva-lait on kamalan tiukkoja. Täällä kolme olutta saa kahden hinnalla (ihan sama juotko itse vai et), normaaliruokakaupoista saa mitä viinaa vain ja baarit on auki ikuisesti. En ole tosin vielä ollut siinä ikuisuudessa, mutta kokeilen sitä vielä!

Söin lauantaina myös tosi kummallista pastaa, jossa oli appelsiinia! Italialaisessa "pikaruokapaikassa" sai tullessa kortin käteen, jonka ostot maksettiin vasta lähdettäessä. Kummallista.

Opiskelu alkoi tänään virallisesti. Ensimmäinen tuntini oli skandinavian taidehistoriaa vanhassa kaupungissa sijaitsevassa rakennuksessa. Oli ihan tallinnalainen fiilis kävellessä aamulla päämäärätietoisesti tiettyyn paikkaan (jota en yllättäen löytänyt ihan heti). Toisen luennon skippasin, koska en löytänyt luentosalia mistään. Kysyin infomummolta (kyllä, kaikki täällä ovat mummoja) apua, mutta hänkin neuvoi minut väärään luokkaan. Ajattelin parhaimman vaihtoehdon olevan luonnollisesti kotiin lähteminen.

Jos viimeksi tuntui talvelta, tänään oli ihan mieletön kevätfiilis! Kevään odottaminen on mukavaa, vaikka siihen kuuluukin hikoilua liian monessa vaatekerrassa iltapäivisin ja muutenkin jatkuvia pukeutumisongelmia.

Ensi viikonloppuna menen häihin. En olekaan ollut virallisesti häissä vieraana kuin joskus lapsena. Eestiläiset kaverihäät Pärnussa. Ja muutama sukulainen. Mulla on hieno mekkokin. Ja muutamat sukkahousut.

Olen "sisustanut" omassa pesässäni. Mulla on nyt kesäkaverit-juliste, kalenteri, peili ja pari korttia seinällä (+karttoja). Tuntuu kamalan kodilta ja mä ihmettelen sopeutumiskykyä, jonka nykyään omistan. Tulkaa jo käymään!

Siit ja sealt

Yliopistolla on auloissa ilmainen narikka, johon voi jättää ulkovaatteet. Narikasta saa lapun ja mummelit vartioivat siellä koko päivän ylioppilaiden omaisuutta.

Yliopistolla on myös kivoja kahviloita, joista saa kaikkea ihanaa.

Eestiläiset puhuu englantia hassulla aksentilla. Tavallaan vähän samalla kuin suomalaiset, mutta silti eri tavalla. Ties millä itse puhuu. Minulta kysyttiinkin kerran olenko eestiläinen. Noh, tavallaan. Hauskin oli eräs turkkilainen. Hän kertoi turkin ja suomen olevan hyvin samanlaisia kieliä. En juurikaan tunne turkin kieltä, mutta sanoin epäilevästi, että ne kyllä kuulostavat aika erilaiselta. Kysyin osaako kyseinen herra sitten suomea. "No, but I know your grammar!" Hämmentävää! Mutta kaikkein oudoin aksentti on afrikkalaisilla. Huh, en saa niiden puheestä YHTÄÄN mitään tolkkua.

Täällä on aika kylmä. Mutta kiva, että on talvi.

Mõnus!

Monikielisyys on vaikeaa. Toisinaan alan puhua eestiä, kun pitäisi englantia ja toisinpäin. Silti hyvä, että harjoitusta tulee molemmille.

Mulla on tällä viikolla koulua enää huomenna, kaksi tuntia. Aika orientoivaa. Meitä peloteltiin tänään Tallinnan vaarallisuudella ja kerrottiin millaisia eestiläiset ovat. Ehkä kaikkea ei kannata uskoa.

On outoa olla vaihtari. Erasmus-ei aivoja, keksittiin slogan joskus Pikku-H:n kanssa. Ehkä voin olla vähän epä-Erasmus. "Finnish people drink a lot", senhän tiesi jo sveitsiläinen. Tänään silti passasin, ihan hyvä poiketa välillä T-Rex tilasta.

Mun ikkunasta näkyy kuu. Se on kohta puolikas.

Matkan loppu ja alku

Pian Savo-Jyväskylä-Tampere kiertue päättyy ja seilaan meren ylitse uuteen seikkailuun. Ihanaa oli nähdä teitä kaikkia ja kerätä parhaita hetkiä varastoon! Nyt taistelen kipeytymistä vastaan pääkaupungin talvisessa maisemassa. Näeme varsti Tallinnas!

Elämää pahvilaatikoissa

Täällä. Satamakadulla. Pahvilaatikoita. Paljon.

Sain kämpän Tallinnasta! Muutan kahden tytön asuttamaan asuntoon lähelle koulua ja keskustaa. Kivaa.

Kohta tulee Iina ja Ansku ja illalla keikka. Tykkään tästä kämpästä vähän enemmän kuin muistin.

Maailmaa ravistellaan

"Eikö sota ole vähän epäreilu, jos toisella osapuolella kuolleita on 500 ja toisella viisi?"
"Jokainen kuolema on liikaa."

Isän ja minun vuoropuhelu päättyi melko lyhyeen, kun suosittelin hänen ottavan puhelun Hamasin tai Israelin päällikölle ja kysymään, mitä järkeä sotaa on ylipäätään käydä.

Tilannetta ei voi kaikkine taustoineen, kytköksineen, kulttuurisine sidoksineen ymmärtää. Yrittää voi. Viimeiseen mieheen kuulostaa meistä hölmöltä, ei heistä. Kun asiat on aina ratkaistu väkivallalla, mitä muita vaihtoehtoja on? Moniakin, mutta perinteistä pidetään kiinni. Kuoli muutama siviili tai ei. Emme voi ymmärtää, mutta tuomita voimme.

Kun 1940-luvulla baltian maissa metsäveljet piileksivät rämeissä USA:n "valkoista laivaa" odotellen, ei heiltä kysytty onko järkeä taistella Neuvostoliittoa vastaan. Toivo avusta sai jaksamaan ja puolustautumaan. Valkoinen laiva ei koskaan lipunut satamaan. Nyt mainio USA taputtelee Israelia selkään, mitä nyt joistain gazalaisista. Hurraa ja muutama itse tehty pommi lisää!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen viettänyt jo hyvän tovin joutilaselämää kotona. Se on vallan mukavaa. Oleminen. Kaiken hyvän lisäksi siihen tottuu ja siitä on vaikea päästää irti. Kohta on kuitenkin lennettävä.

Seikkailu odottaa, sillä lähden tammikuun lopulla Tallinnaan. Sain ekstempore-idean lähteä vaihtoon joulukuun puolessa välissä. Hakuajat olivat menneet jo kuukausia sitten, mutta niin vain paikka järjestyi. Maisemanvaihdos tekee todella hyvää. Järjestelyt ovat vielä hieman kesken, mutta eivätköhän kaikki nappulat löydä pian pelirasiaan. Tervetuloa visiitille, voin ehkä näyttää teille jotain muutakin kuin halpoja viinapulloja ja kännisiä suomalaisturisteja!

Aiheesta vielä aiempaan. Toimin tänään Tuusniemi-turistin ja aborginaali sitinaisen oppaana talvisessa kunnassamme. Löysimme Huoripojanmäen (mikä nimi!) valloituksella kiertävän kesäkommuunin vaunuosion, hylätyn kaivinkoneen ja lähes Venäjän ja Norjan rajan, niin korkea oli se mäki! Tajusin, että pitäjämme on varsin eloisa, jos sitä osaa katsoa oikealta kantilta. Silti tuleva metropoli kutkuttaa. Vaikka lähteminen on aina vaikeaa.

Ja televisio sen kertoi. Miksi tahdon toimittajaksi? "Haluan ravistella rajoittuneita."

Ranskasta ja vähän muusta

Olen ollut laiska. Pahoitteluni.

Ranskassa oli mieletöntä. On miltei epäreilua, että samassa maassa on huikea metropoli, laskettelumahdollisuudet, vuoristoja, rantalomakohde, alavaa maaseutua ja viinitarhoja pilvin pimein! Onko ihme, että ranskalaisia eivät ulkomaat kiinnosta, kun niillä on kaikki, mitä ihminen voi tarvita.

Reittimme Pariisi-Montpellier-Nizza osoittautui mainioksi siivuksi todeta osa Ranskan moniuloitteisuudesta. Poikkesimme myös päiväretkellä Entrevauxin keskiaikaiseen kaupunkiin ja kiipesimme korkealle puolustuslinnakkeeseen, jossa oli jännittäviä salakäytäviä.

Fiksuna tyttönä alustin kamerani muistikortin Versaillesin puistossa, joten alkumatkan muistot kuvatallenteina jäivät Ludwigin hengen lailla palatsin ympäristöön leijumaan. Seuraava kuvakollaasi saa kuitenkin täydentää heikon laatuista matkaraporttia kirjallista antia paremmin.

Paikallinen perusmeininki Versaillesin puistossa

Paikallista katutaidetta

Paikallisia taideteosten jäljittelijöitä

Paikallinen treenikämppä

Paikallinen koirapuisto

Paikallinen aamiainen

Paikalliset häät

Paikallinen malli

Paikallinen vallihauta

Paikallinen keskiaikainen kaupunki

Paikalliset maisemat perusomakotitalosta

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Uskomattoman nopea syksy kääntää jo kylkeään loppuvuotta kohti. Tampereellekin tuli talvi tänään.

Pian edessä on muutto. Sammonkadun kommuuni jää taakse ja ensimmäinen oma asunto odottaa uutta asukasta. Haikeaa jättää yhteiselo taakse, mutta odottava tunnelma hiipii jo vähitellen mieleen. Tervetuloa käymään!

6.-28.10.

Paljon tapahtuu. Seuraa siis viime aikojen raportointia.

Syyskuun alussa ihastelimme kokovartaloviiksiä Kuopiossa ja seisoimme torilla sateessa kahden rokkarin seurassa toisen huutaessa pyörillä kulkevan snägärin perään ”I want a hamburger”. Rokkikukko himoitsi naista, mutta sai hotelliyön makkarankuoria tyhjän torin reunoille heittelevän ja elintarvike-pommia postille suunnittelevan rumpalin kanssa.

Tampereelle siirryttäessä täytyi luonnollisesti järjestää tupaantuliaisjuhlat Annulle ja iloitsevathan myös naapurimme kekkereiden paluusta viikonlopun ratoksi. Kemut sujuivat mallikkaasti ja jatkotkin saatiin kasaan kaduilta kansalaisia poimien. Saldona kolme saksalaista, yksi Lidl ja yksi tarkkailija-Jamppa + sata perusvierasta. Viihdytysnumeroina oli pöytiin tarjoilu ja Sussun ”otan sukkahousut pois ja esittelen kantapäitäni” -esitys. Lisänä kielellisiä väärinymmärryksiä ja läimimistä.

Mökkiviikonloppu Kuopiossa oli rentouttavan letkeä. Ruska oli vallannut kauniin Savonmaan mahtavalla väriskaalalla. Soutelu järvellä, mölkyn heitto, Kari Salmelainen ja työntöiskun suursanoma olivat viikonlopun kliimakseja. Kaksi randomiakin sulautui joukkoon yllättävän hyvin, tosin toisen ”slip oho-tipuin lauteilta naamalleen” -lento pelästytti aluksi. Paluumatkalla Jyväskylään hirvet yrittivät hyökätä metsän siimeksestä automme päälle. Onneksi hirven kaiffari ojan penkalta huusi toiselle, ettei välttämättä kannata mennä. Silti ensimmäisen kerran parin metrin päässä pojottavan hirven näkeminen säikäytti. Ei tekisi mieli ottaa matsia sarvipää versus Ford.

Tänä viikonloppuna tunnelma oli hieman enemmän easy-going. Päikkä piipahti jälleen matkoillaan ja viittanässintä jatkui ikuisesti. Sunnuntaipäivä oli täydellinen sunnuntai. Lenkki auringossa, päivällinen pubissa ja jälkkärit uudessa suosikkikahvilassani, jossa vastapäisen pöydän miehet asemoituivat oudosti. Leikkipuisto ja skeittari vai lenkkeilijä vertailu. Aikaa ja oleilua ilman turhaa tekemisen pakotetta.

Siinä pikainen paketti menneestä. Arki rullaa normaaliudessaan, toisinaan lokkiparvi ruikkii viattomien yliopisto-opiskelijoiden päälle ja joskus koulumatkan saa taittaa rauhassa. Ihan kohta koittaa matka Ranskaan! Tuntuu hassulta.

Opintoputken päässä näkyy musta aukko

Kyllästyin opiskeluun heti ensimmäisenä päivänä. Muistelin, että se olisi ollut mukavaa, innostavaa, hauskaa ja virkistävää, mutta ei se ollutkaan. Ehkä se motivaatio taas kohta löytyy.

Nyt on syksymusiikin aika. Ja lapasten.

Wanted Oikea

Montako ”oikeaa” on olemassa? Voiko täysin sopivaa kumppania löytää koskaan? Entä jos the perfect machia ei koskaan tapaa?

Jokaiselle on vähintään 50 oikeaa (Pikku H:n teoria). He asuvat eri paikoissa. Joku Aasiassa, toinen Afrikassa. Pitää matkustaa, jotta olisi edes mahdollisuus tavata heidät. Entä, jos ei koskaan pääse käymään Afrikassa ja millä todennäköisyydellä kyseinen henkilö osuu siellä edes samaan kaupunkiin?

Entä kaikki suomalaiset, joiden kohtaamisen kuvittelisi olevan mahdollisempaa. Jos heitä ei ole noteerannut. Tai osannut tarttua kiinni. Uskaltanut kysyä.

He ovat hymyilleet bussissa, juosseet kiireessä tönäisten kylkeen, jonottaneet kassajonossa takanasi. Ohitettuja ja unohdettuja kasvoja.

Tai jos se toinen oli huomannut, mutta ei maininnut siitä sinulle. Tai et vain ymmärtänyt.

Ehkä kaikki 50 ovat kävelleet ohi. Joudut tyytymään johonkin epäsopivaan. Liian pieneen märkäpukuun, kumikenkiin, jotka hiertävät ilman villasukkia.

Mitä jos tapaa oikean, mutta hän paljastuukin kumppareiden aikaansaamaksi rakoksi. Vuosia, vuosikymmeniä rakko hiertää. Sinä aikana ohikävelleitä on paljon. Tai ehkä väärissä kengissä vietetty aika ei ollutkaan hukkaan heitettyä. Oppimista ja kokemista. Ihmiset muuttuvat (iso H:n teoria), eikä kukaan voi pysyä toiselle oikeana ikuisesti. Niin kai sitten.

Epäilen, että olen itse missannut kolme, vähintään. 47 to go. Missä heidät tapaan? Ilmoittautumisia otetaan vastaan.

Things are gonna change

Pakkaan, puunaan, kuuraan. Lähtö soittaa jo ovikelloa. Eilen pieni haikeus vallitsi noin kymmenen minuutin ajan, sitten ymmärsin kauan odotetun hetken koittaneen. Vapaus!

Aikuismaisesti juhlin yhden ajanjakson päättymistä lasillisella Annin kanssa. Yhden kaljan jälkeen tosin alkoi jo väsyttää niin, että oli parempi lähteä kuin sammua pöytään. Viikon 05.44 herätykset veivät veronsa. Tänään heräsin ("jo") kahdeksalta ja tuntui, että olen nukkunut ikuisuuden! Outoa.

Helsinki houkuttaa vielä tämän illan. Tampereelle palaan huomenna. Jos koskaan pääsen tavaroitteni kera etenemään, unohdin palkata orjan.

Kesä on sitten ohi. Mainio kesä olikin. Paljon kaikkea. Matkoja, festareita, ystäviä, vieraita, bileitä, hengailua, Helsinkiä, Joensuuta, Seinäjokea, maaseutua, märkiä kenkiä, aurinkoa, musiikkia, iloa. Mitä kesältä muuta voi toivoa?

Muumit alkoivat juuri sopivasti.
"Muumimamma, onko sinulla vesimelonia!"
Dubbausharrastus tulisi elvyttää. Hattu poikii lisätarinoita.

Täältä tullaan Tampere!

Nyt ei voi muuta kuin kuunnella Tori Amosin Winteriä.

"Cause things are gonna change so fast
All the white horses are still in bed
I tell you that I'll always want you near
You say that things change my dear"

Kohta kaikki on ohi

Viimeisiä viedään. Vähitellen kummallinen olo alkaa hiipiä pään sisään. Töiden loppuminen ei harmita, vaikka hassua, että taas yksi ajanjakso päättyy. Paljon on nähty, koettu, opittu. Helsinkiä tulee ikävä. Koskaan ei enää palaa Rautalamminkadulle, ei odota seiskabeetä tai -aata, eikä törmää samoihin ihmisiin pesutuvassa. Pieniä asioita, mutta osa arkea täällä. Odotan ihan kamalasti Tampereelle paluuta, mutta silti tietty haikeus valtaa. Aina täytyy luopua. Onneksi on jo niin tottunut vaihtamaan osoitetta ja elämäntilannetta, ettei se tunnu niin vaikealta. Kaikki jatkuu, vaikkei ehkä samalla lailla. Ja ihmiset säilyy. Eri paikoissa, mutta samoina.

Pieni tiivistelmä viime viikonlopusta.

Taiteiden yö meni vähän ohi, sillä yöksi kutsuttu tapahtuma on lähinnä taiteiden iltapäivä. Iltavuorosta kiirehdittyäni oli lähes kaikki ohjelma jo loppunut. Katsoimme Pekka Kuusistoa ja Tundramaticsia. Päätin mennä Kuusiston kanssa naimisiin. Oli silti mukavaa, vaikka väsymys otti lopulta vallan taiteilijaporukastamme.

Lauantaina vaelsimme metroseksuaalin miehen perässä kaupoilla. Mies oli föönannut hiukset ennen reissua, mutta se ei auttanut ostosten teossa. Nepalilainen ruoka oli kuitenkin hyvää ja rantakahvilassa ampiaiset ajoivat meidät sisään. Mari tarjosi miellyttävän trivial-hengailun piristävän jääkaappisisällön voimalla.

Ilta jatkui tupareiden merkeissä, jotka on hyvä pitää viikkoa ennen lähtöä asunnosta. Päätös jatkopaikasta oli kummallisen sopuisa. Teinihelvetissä (k-24, niin vissiin!) oli Axl Smith, outo tuttu naama (bileet+malmilla!) ja paskaa musiikkia, mutta omituisen hyvä meno. Liekö siihen vaikuttanut salaperäinen Robin Hood, jonka motto kahlitsi muutaman meistä otteeseensa. Röyhkeyden huippuna oli alasti riehuneelta pojalta kädestä varastettu kalja (tai tavallaan se antoi sen vapaaehtoisesti). Tämän päätteeksi pakoilu ja eksyttäminen, mutta sitkeä sälli lopulta tainnutti flaksia taikoineiden räkäisesti nurkan takaa vilkuilevien (rikos)kumppaneiden edessä hyvissä tunnelmissa seikkailevan toimittajan.

Taksijonon lähennellessä kahta tuntia, lähdimme (puoli)pakotetuille jatkoille Sörnäisiin Mad Caddiesia kuuntelevan pojan luokse. Ryhmämme pienentyi neljään henkeen. Espoolaismusikantti sammui ennen serenadinsa soittamista. Ehkä henkevät keskustelut sisaruussuhteista ja "sä olet maailmalle hyödytön"-aiheesta uuvuttivat liikaa.

Aamulla vesipoolo ja estrogeeniset miehet naurattivat. On outoa, kun saman minimaalisen tilan jakanut tuntematon on aamulla vielä vieraampi.

Mainiot oli pirskeet. Juuri tämän takia kannattaa hankkiutua henkisesti ja fyysisesti sairaaksi itseaiheutettuna.

Tiedän, ettette pysyneet perässä, mutta aina voi yrittää miettiä.

Olen levoton, haluan jäädä ja lähteä. Ehkä tämä vaeltaminen ei lopu koskaan?

Jk. Toinen vaihtoehto naitavaksi (naimisiin mentäväksi?) on luonnollisesti Andreas Thorkildsen. Treenattu urheilija vai monilahjakas muusikko? Vaikea on ihmisen valinta.

Ihmisyyden ylivertaisuus

Miksi ihmiset ovat olemassa?

Ihminen on evoluution tuloksena kehittynyt eläin. Fakta. Mutta miksi ihmisistä on tullut ihmisiä, jotka tiedostavat tilansa ja pyrkivät häikäilemättä käyttämään asemaansa hyväkseen? Siksikö, että Jumala sanoi kaiken olevan ihmisen hallussa, kunhan hän käyttäytyy Jumalan ohjeiden mukaan, hänen maanpäällisenä kuvanaan?

Miksi ihminen ei tyytynyt elämään onnellisesti siellä, mistä laji on lähtöisin? En usko, että onnellisuutta lisää tieto siitä, kuinka pilvenpiirtäjä rakennetaan, tai miten koko maailman tuhoava ydinase toimii.

Ihminen ei tyydy vähään. Eikä ihminen opi.

Samanlaiset ihmiset kuin Porschea koeajavat metropolin asukkaat asuvat yhä metsästys- ja keräilijäkulttuurissa. En usko, että eteläisen Afrikan sanit ovat yhtään onnettomampia kuin me, koska eivät voi vertailla supermarketin hyllyjen välissä oliivisäilykkeitä. Luulen, että he ovat jopa tyytyväisempiä kuin me, hyvinvointiyhteiskunnan purukumi-ihmiset, jotka ihmettelevät huuli pyöreänä, kun näkevät televisiossa dokumentin igluissa asuvista inuiiteista.

Pitää siis olla julma, jotta kaunis ja yksinkertaisesti parempi kulttuurimme plastiikkakirurgien vastaanottoineen saa enemmän tilaa. Tilaa ihmisyydelle. Jonka tavoitteena on päästä valtaan, koska valta tuo rahaa. Ja valta tuo vastuuta. Mutta vasta vastuun väistely on älykkään ihmisen kultamitali.

Vai mitä mieltä Mihail Saakašvili ja Dmitri Medvedev ovat?

Olen aika varma, että osseetit eivät arvosta näiden ihmisten ylemmäistä viisautta ihmisenä olemisessa.

Falling slowly

Sade palasi. Työpisteen ikkunasta näkyy lainehtiva parkkipaikka. Seitsemän päivää töitä putkeen. Sitten enää kaksi viikkoa. Tuntuu aika hyvältä.

Eilen vietin kultturellia vapaapäivää. Nykyään osaa arvostaa yksittäisiä vapareita entistä enemmän. Päivällä Once, joka oli lievä pettymys. Ehkä ihmiset olivat hehkuttaneet sitä liikaa. Turhan paljon odotuksia, mutta äärimmäisen kaunista musiikkia.

Take this sinking boat and point it home
We've still got time
Raise your hopeful voice you have a choice
You've made it now

Illalla Olavi Uusivirta taikoi itsestään ja ja kitarastaan loistavia säkeitä. Komea ääni miehellä, vaikka välillä radiosoitossa ärsyttänyt.

Välillä tulee aivan järjettömiä kaipuun, läheisyyden ja kaihon olotiloja. Selvä syksyn merkki.

Tsadissa tapahtuu

Muutama viikko sitten istuin ratikassa opiskelijakollegani kera. Takanamme huojui istualtaan hieman kaljoissa oleva perusspuge. Vaunuun nousi hetken kuluttua toinen tuulesta temmattu jannu. Tatuoitu nuorimies alkoi huudella vaunun toiseen päähän ystävälleen. Stiguhan se siellä.
”Me istuttiin samassa sellissä, etsä muista!”

Sörkan kundien re-union oli onnellinen. Heti ensi töikseen Stigu ilmoitti kalterikaverilleen viimeisimmät uutiset:
”Muussasin just yhen jätkän. Kytät on perässä.”

Jutustelu jatkui yhtä kevyin aihein. Saatillekin oli päästävä, tosin Stigun charmi ei purrut siihen asti, että olisimme jakaneet huomiota selkänojiamme ryskyttäviin äijiin enempää.
Kaverukset muistelivat vanhoja, kunnes kokoontumisajoille saapui kolmaskin sälli. Keravalla lusinut juippi turisi hetken stadilaisten kanssa, mutta tuomio keravan postuttua oli selkeä. Stigun ja kaiffarin mielestä keravan nuorisovankila on lässy mesta. Sörkka se vasta on kovien miesten paikka.

Volyymitasossa olisi ollut ehkä säätelemistä, ainakin jos vähänkin virkaintoisempia siviilejä olisi vaunussa sattunut olemaan. Stigu paljasti toverilleen sopivassa kohti salaisuuden.
”Mulla on huumeita täällä povarissa.”

Shhh. Ei me kellekään kerrota. Lopulta Stigun ja häiskän matka tuli päätökseen. Oli pakko vilkaista vilkkaan keskustelun päätteeksi veijareiden olemus. Stigu näytti ihan stigulta ja kaveri alle kolmekymppiseltä stigun manttelinperijältä. Mahtoi olla kundeilla kovat jatkot keskenään.

Ratikassa voi siis tavata muitakin kuin pahimmassa tapauksessa ikäviä asioita aiheuttavia sinitakkisia virkailijoita. Eräänä toisena päivänä matkasin raitiovaunulla Töölöön. Istuin etuosassa ja puolivälissä matkaa eräs matkustaja huikkasi kuljettajalle puukko kädessä istuvasta miehestä vaunun takaosassa. Lähettyvillä oli Lintsiltä palaavia lapsiperheitä ja kuski kutsui poliisin paikalle. Pysäkillä, jolla jäin pois kaksi poliisia ratsasivat vaunun aika toimintaleffamaiseen tyyliin. Aika laitamyötäisessä hipsutteleva mies piti kaljapullostaan tiukasti kiinni.

Seuraavana aamuna palasin pitkäksi venyneiltä jatkoilta takaisin kotiin. Vilkaisin sivulleni ja kukas muukaan vieruspenkillä istui, kuin eilisillan puukkospurgu. Mies oli varmaankin päässyt putkasta ja matkusti nyt kohti uusia seikkailuja.
--
Helsinkielämä on siis aivan mielettömän villiä. Siksi pitikin käydä tasoittamassa olotilaa maaseudun rauhassa viime viikonloppuna. Ajelin jopolla peltojen keskellä, otin valokuvia monsterihyönteisestä, näin bätmänin ja muistin samalla, miten kovia elokuvateatterin penkit voivat pahimmillaan olla. Parantuminen edistyi toivottavasti, sillä jatkuva köhä voisi pikku hiljaa antaa periksi.

Kesätyöputkea on enää vajaa kuukausi jäljellä ja se tuntuu mielettömän hyvältä! Kaipuu Tampereelle tuttuihin ympyröihin kutkuttaa mielessä. Yleensä syksyä odottaa inholla, nyt on tapahtunyt jotain kummaa. Toivon, että kohta voi kääriytyä syystakkiin ja kävellä illalla katulamppujen valossa kuulaassa syysilmassa kaupungilla. Syksy, tule jo!