Porot ja Paska-Pekat eli jävla finskar!

Paikallisessa supermarketissa viime viikolla, suomalaismies kalatiskillä:

M: Onko tämä kala edes tuoretta?
N: (Eestiläismyyjä yrittää palvella suomeksi ja sanoo jotakuinkin tälläista)
-Ei me ihan tori olla (eestiksi turg, nainen selitti jotain muodossa "turult")
M: (naureskelee ja hermostuu vähän kun ei ymmärrä naisen sanomaa, aliarvioi naista selkeästi)
seuraa epämääräistä kommunikointia
N: Laitetaanko?
M: No, pistä pois sitten!

Mies oli muutenkin vähän omistavinaan koko kaupan (ja maailman), mutta miten voi vaatia suomenkielistä palvelua vielä keskustan ulkopuolisessa supermarketissa! Ja takertua johonkin kalan tuoreuteen, tuskin siellä ihan pilalle mennyttä kalaa myydään. Kuljin tapahtumapaikalta vain nopeasti ohi, joten en tiedä kuinka kauan vatvomista oli jatkunut ennen kuulemaani.

Suomalaisten pikkuveli-asenne Eestiä kohtaan on ollut aina todella ärsyttävä. Tallinna on suomalaisille puoli-ilmaisen alkoholin satama, ei oikeastaan tarvitse käydä satamaan pidemmällä (tai edes maissa) hinatakseen naurettavilla kärryillä viinamäyräkoiria Suomeen. (sitäpaitsi ääliöt eivät tajua, että kaikkein edullisimmat viinakaupat eivät välttämättä sijaitse 100 metrin päästä satama-alueesta) Eestistä saa myös överihalpoja kylpylälomia tai kasvohoitoja. Itse kansa koostuu vähän jälkeenjääneistä luusereista, eihän niiden kielestäkään ymmärrä mitään, vaikka sen pitäisi olla suomen sukukieli (huom suomen). Ai, onneksi eestin naiset ovat kauniita, vai olikohan ne sittenkin kaikki huoria?
Provosoin ehkä, mutta suurin piirtein tähän tulokseen suomalaisten käsityksistä Eestistä/eestiläisistä päädyn lähes aina.

Alun kaltaisia suomalainen haluaa palvelua suomeksi -tapauksia näkee/kuulee jatkuvasti. En ymmärrä mikä oikeuttaa suomalaisia vaatimaan palvelua omalla kielellään ulkomailla. On totta, että useat osaavat suomea turistialueilla (mistähän syystä?), mutta olisi vähintään kohteliasta edes kysyä, että puhutteko suomea kuin olettaa niin tapahtuvan automaattisesti. Meneekö joku Pariisissa puhumaan suomea? Hyvä, että siellä saa palvelua edes englanniksi. Minua ainakin hävettää ja raivostuttaa välillä suunnattomasti ja yritän vältellä suomalaisia, joskin se on toisinaan mahdotonta. Onneksi en hengaile normaalisti suomalaisten kanssa täällä. Tänään eräs eestiläinen tyttö sanoi, että te suomalaiset tavallisesti puhutte niin lujaa. Oltiin vähän ei nyt oikeastaan, lähinnä mumisemalla. Tyttö viittasi vanhaan kaupunkiin. Mietittyäni asiaa, siellä suomea kuulee todella paljon ja suomalaiset todella huutavat!

Olen ylpeä suomalaisuudesta, mutta joskus toivoisi jonkinlaista käyttäytymistä.

Mitä vittua - omassa keittiössä

Mitä vittua -sarjaan kuuluu useita asioita. Niitä ei vaan tajua, koska itse tekee asiat täysin eri lailla. Toisen tekemistä voi ehkä ymmärtää, mutta silti se vaikuttaa todella hämärältä. Täällä kämpässä on kuitenkin asioita, jotka kuuluvat totaali Mitä vittua -kategoriaan. Painotan keittiötä, koska siellä joudun päivittäin turhautuneisuuden partaalle. Asiat ovat enimmäkseen viherhippiekologisuusjuttuja, mutta silti

Mitä vittua!?

-Biojätepussina on muovipussi
-Biojätemuovipussiin laitetaan esimerkiksi appelsiinin kuoret toisessa muovipussissa tai vanhentunut rahka purkissaan
-Pantillisia pulloja heitetään roskiin
-Keittiössä ei ole rättiä, vaan pinnat pyyhitään talouspaperilla tai pikkuimurilla (!)
(tosin ostin rättejä, joiden ainoa käyttäjä epäilen olevani)
-Astiankuivauskaappi on umpinainen (tämä on tosin jonkun järkevän insinööri/arkkitehdin suunnittelema)
-Taloudessa on ehkä miljoona muovipussia, mutta roskapusseiksi ostetaan jätesäkkejä (ja bioroskikseen pienempiä muovipusseja)
-Pihalla on myös kartongin kierrätys, mutta vasta aloitteestani osa pahveista kierrätetään
-Vaikka biojäte on olemassa (muovipussissa), ei roskia aina silti jaksa lajitella, vaikka astiat ovat vierekkäin

Ei nämä nyt universun järisyttävimpiä asioita ole, mutta jaksavat ihmetyttää kovin (johtuen ehkä maailmanpelastamistarpeestani). On kuitenkin outoa, että jos olosuhteisiin nähden on mahdollisuus, miksi silti tehdään toisin. Eikä tarkoitus ole osoitella ja syyllistää ketään, jos ei esimerkiksi kierrätä, niin periaatteessa oma asia. Mutta silti

Mitä vittua!?

Kummalline või ei

Yliopistolla porukka rynnii massaluennoille. Se on aika outoa. Ehkä tiedonjano on niin palava, että on pakko työntyä sisään täysillä.

Täällä on myös monia muita vähän erilaisia asioita. Seuraavaksi muutama iloksenne.

*Osa raitiovaunupysäkeistä on keskellä tietä, eli autot väistää (toivottavasti) ihmisiä, kun ne laskeutuvat ratikoista
*Maitoa myydään pusseissa ja rasvatonta maitoa on vaikeaa löytää
*Myös monia muita tuotteita on pusseissa, kuten majoneesia, kermaviiliä jne.
*Ostaessasi jotain rahat tulee laittaa raha-astiaan. Käteen lykkiminen ei yksinkertaisesti kannata
*Turkikset on pop
*Aina löytyy SATA, jolla takatukka ooon

Tässä nopeimmat mieleen tulevat.

Sain tänään tiedon kesätyöpaikasta. Jos Sussu ei mene töiden luokse, työt tulevat Sussun luokse. Käsittämätöntä! Ennen töitä haluisin ainakin Brysseliin, Roskildeen, Provinssiin ja vähän muuallekin.

Liian aktiiviset siivoojakämppikset ovat vähän pelottavia.

Turistina Suomessa

No ei ihan, mutta Helsingin kalseus ja suomalaisten junttimaisuus löivät kasvoille vähän kuin vessanpöntön siivousrätti naamalle. Onneksi valkeuden toivat lumisateen lisäksi ulkomaanprofeetta ja monet muut tutut naamat vastatusten ja puhelimen välityksellä.

Käytin keskiviikon pääasiassa junassa matkustamiseen. Lähdin Helsingistä kello 11 ja olin perillä 18. Perillä Etelä-Savossa olin 45 minuuttia. Tehokasta. Tein tehtäviä, haastattelija sanoi "Oikein hyvä!" ja olin mielissäni. Kahden viikon kuluessa selviää location kesäksi.

Ulkomaanprofeettojen tapaamisessa istuimme illat pennejä säästelemättä ja tuloksena keskustelut kakkuloista ja torspoista. Salainen salaseura perustettiin, mutta ei siitä sen enempää. Shh. Se on hyvin salainen.

Venyvä aika venyi ja perjantaina Annas houkutteli Femma-gaalaan. Miehiä lavalla, toiset soittaa hyvää musiikkia ja toiset paskaa. Matkalla teinien temppeliin, missasin käsittämättömällä tavalla elämäni ellipsijatkot. No, jos ei räppäreitä, niin rokkareita. Hotelli, kuin hotelli, aina ei voi olla oikessa paikassa. (Mitäs järkeä on pistää kaksi samanlaista hotellia samaan kaupunginosaan?) Lopulta viskiä muovimukista, punainen wc-pöntön kansi ja ärsyttävä bändäri ja muutama muu pyrkyri. "Ai niitä paitamyyjiä olikin kolme!" Tavallaan. Toiset nukkuu lattialla ja toiset sängyssä. Oli riemukasta!

Paluu tuntui kivuttomalta. Äkkiä tännekin kasvaa sisään. Ja ikävöi jo toista jengiä, jonka seikkailuista jäi paitsi. Siltikin, rollareita ei korvaa mikään! Me mennään niin naimisiin!

Älä pidä päätä pilvissä, mene sinne

Kävin viime viikolla katsomassa elokuvan Revolutionary Road. Joojoo, Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio (ovat oikeasti todella hyviä näyttelijöitä!). Mutta se sisältö. Elokuvassa ei tapahtunut mitään. Kyllä, kuulit oikein, ei oikeastaan mitään. Pariskunta suunnittelee läpi elokuvan muuttoa Pariisiin. Ei muuta. Elokuva oli silti hyvä.

Tänään kävin katsomassa filmin Vicky Christina Barcelona. Siinä tapahtui paljonkin. Naiset rakastuvat samaan mieheen. Säpinää ja vipinää, ulkona ja sisällä. Tämän pätkän sisältö ei ollut niin erikoinen, mutta jäin silti pohtimaan jotain. Samaa kuin aiemmassa elokuvassakin.

Unelma. Hauras, mutta kaunis sana. Unelmissa olet vapaa. Voit hyvin. Mielesi on kevyt. Uskallat ja haluat. Jos unelmointi olisi työ, moni haluisi tuon paikan.

Useat kuitenkin pelkäävät tarttua unelmaan. Toteuttaa sen. Enkä tarkoita lentämistä tai Mars-planeetalla kävelyä. Vaikka nekin ovat toki mielenkiintoisia unelmia.

Olen itse huomannut, että jos on onnellinen on tehnyt oikein. Jos jatkuvasti haaveilee jostain ja miettii mitä pitäisi tehdä, tulee unelmien eteen tehdä jotain. Lähteä, mennä, kokea, kysyä, sanoa.

Et todennäköisesti mieti tulevaisuudessa mitä jos en olisi lähtenyt. Vaan mietit miksi en lähtenyt.

En tiedä elämän tarkoitusta, eikä se liity tähän. Paitsi, jos unelmoit sen selvittämisestä. Jos me kerta olemme täällä, miksi rajoittua, miksi pelätä liikaa. Kaikkia valintoja ei voi tehdä. Osasta voi joka tapauksessa vain haaveilla. Mutta ne, joissa on tarttumispintaa, tulee jossain vaiheessa osata ottaa kiinni. Ensin ehkä vähän, sitten tiukemmin. Mieluiten heti.

(Ja miten elokuvat liittyivät tähän? Niissä ihmiset unelmoivat, eivätkä uskaltaneet.)

Tallinna kelderis

Tallinnassa on paljon kaikkea kellareissa. Etenkin kuppiloita. Lauantaina harrastimme bar hoppingia ja jossain vaiheessa iltaa olimme samassa luolassa kuin viime pääsiäismatkalla! Siellä oli kuulemma myös eestiläinen näyttelijäkuuluisuus. Muistan nyt miltä hän näyttää, joten voin joskus bongata hänet uudestaan.

Suomen alkoholi ja kaikkimuukiva-lait on kamalan tiukkoja. Täällä kolme olutta saa kahden hinnalla (ihan sama juotko itse vai et), normaaliruokakaupoista saa mitä viinaa vain ja baarit on auki ikuisesti. En ole tosin vielä ollut siinä ikuisuudessa, mutta kokeilen sitä vielä!

Söin lauantaina myös tosi kummallista pastaa, jossa oli appelsiinia! Italialaisessa "pikaruokapaikassa" sai tullessa kortin käteen, jonka ostot maksettiin vasta lähdettäessä. Kummallista.

Opiskelu alkoi tänään virallisesti. Ensimmäinen tuntini oli skandinavian taidehistoriaa vanhassa kaupungissa sijaitsevassa rakennuksessa. Oli ihan tallinnalainen fiilis kävellessä aamulla päämäärätietoisesti tiettyyn paikkaan (jota en yllättäen löytänyt ihan heti). Toisen luennon skippasin, koska en löytänyt luentosalia mistään. Kysyin infomummolta (kyllä, kaikki täällä ovat mummoja) apua, mutta hänkin neuvoi minut väärään luokkaan. Ajattelin parhaimman vaihtoehdon olevan luonnollisesti kotiin lähteminen.

Jos viimeksi tuntui talvelta, tänään oli ihan mieletön kevätfiilis! Kevään odottaminen on mukavaa, vaikka siihen kuuluukin hikoilua liian monessa vaatekerrassa iltapäivisin ja muutenkin jatkuvia pukeutumisongelmia.

Ensi viikonloppuna menen häihin. En olekaan ollut virallisesti häissä vieraana kuin joskus lapsena. Eestiläiset kaverihäät Pärnussa. Ja muutama sukulainen. Mulla on hieno mekkokin. Ja muutamat sukkahousut.

Olen "sisustanut" omassa pesässäni. Mulla on nyt kesäkaverit-juliste, kalenteri, peili ja pari korttia seinällä (+karttoja). Tuntuu kamalan kodilta ja mä ihmettelen sopeutumiskykyä, jonka nykyään omistan. Tulkaa jo käymään!

Siit ja sealt

Yliopistolla on auloissa ilmainen narikka, johon voi jättää ulkovaatteet. Narikasta saa lapun ja mummelit vartioivat siellä koko päivän ylioppilaiden omaisuutta.

Yliopistolla on myös kivoja kahviloita, joista saa kaikkea ihanaa.

Eestiläiset puhuu englantia hassulla aksentilla. Tavallaan vähän samalla kuin suomalaiset, mutta silti eri tavalla. Ties millä itse puhuu. Minulta kysyttiinkin kerran olenko eestiläinen. Noh, tavallaan. Hauskin oli eräs turkkilainen. Hän kertoi turkin ja suomen olevan hyvin samanlaisia kieliä. En juurikaan tunne turkin kieltä, mutta sanoin epäilevästi, että ne kyllä kuulostavat aika erilaiselta. Kysyin osaako kyseinen herra sitten suomea. "No, but I know your grammar!" Hämmentävää! Mutta kaikkein oudoin aksentti on afrikkalaisilla. Huh, en saa niiden puheestä YHTÄÄN mitään tolkkua.

Täällä on aika kylmä. Mutta kiva, että on talvi.

Mõnus!

Monikielisyys on vaikeaa. Toisinaan alan puhua eestiä, kun pitäisi englantia ja toisinpäin. Silti hyvä, että harjoitusta tulee molemmille.

Mulla on tällä viikolla koulua enää huomenna, kaksi tuntia. Aika orientoivaa. Meitä peloteltiin tänään Tallinnan vaarallisuudella ja kerrottiin millaisia eestiläiset ovat. Ehkä kaikkea ei kannata uskoa.

On outoa olla vaihtari. Erasmus-ei aivoja, keksittiin slogan joskus Pikku-H:n kanssa. Ehkä voin olla vähän epä-Erasmus. "Finnish people drink a lot", senhän tiesi jo sveitsiläinen. Tänään silti passasin, ihan hyvä poiketa välillä T-Rex tilasta.

Mun ikkunasta näkyy kuu. Se on kohta puolikas.

Matkan loppu ja alku

Pian Savo-Jyväskylä-Tampere kiertue päättyy ja seilaan meren ylitse uuteen seikkailuun. Ihanaa oli nähdä teitä kaikkia ja kerätä parhaita hetkiä varastoon! Nyt taistelen kipeytymistä vastaan pääkaupungin talvisessa maisemassa. Näeme varsti Tallinnas!

Elämää pahvilaatikoissa

Täällä. Satamakadulla. Pahvilaatikoita. Paljon.

Sain kämpän Tallinnasta! Muutan kahden tytön asuttamaan asuntoon lähelle koulua ja keskustaa. Kivaa.

Kohta tulee Iina ja Ansku ja illalla keikka. Tykkään tästä kämpästä vähän enemmän kuin muistin.

Maailmaa ravistellaan

"Eikö sota ole vähän epäreilu, jos toisella osapuolella kuolleita on 500 ja toisella viisi?"
"Jokainen kuolema on liikaa."

Isän ja minun vuoropuhelu päättyi melko lyhyeen, kun suosittelin hänen ottavan puhelun Hamasin tai Israelin päällikölle ja kysymään, mitä järkeä sotaa on ylipäätään käydä.

Tilannetta ei voi kaikkine taustoineen, kytköksineen, kulttuurisine sidoksineen ymmärtää. Yrittää voi. Viimeiseen mieheen kuulostaa meistä hölmöltä, ei heistä. Kun asiat on aina ratkaistu väkivallalla, mitä muita vaihtoehtoja on? Moniakin, mutta perinteistä pidetään kiinni. Kuoli muutama siviili tai ei. Emme voi ymmärtää, mutta tuomita voimme.

Kun 1940-luvulla baltian maissa metsäveljet piileksivät rämeissä USA:n "valkoista laivaa" odotellen, ei heiltä kysytty onko järkeä taistella Neuvostoliittoa vastaan. Toivo avusta sai jaksamaan ja puolustautumaan. Valkoinen laiva ei koskaan lipunut satamaan. Nyt mainio USA taputtelee Israelia selkään, mitä nyt joistain gazalaisista. Hurraa ja muutama itse tehty pommi lisää!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen viettänyt jo hyvän tovin joutilaselämää kotona. Se on vallan mukavaa. Oleminen. Kaiken hyvän lisäksi siihen tottuu ja siitä on vaikea päästää irti. Kohta on kuitenkin lennettävä.

Seikkailu odottaa, sillä lähden tammikuun lopulla Tallinnaan. Sain ekstempore-idean lähteä vaihtoon joulukuun puolessa välissä. Hakuajat olivat menneet jo kuukausia sitten, mutta niin vain paikka järjestyi. Maisemanvaihdos tekee todella hyvää. Järjestelyt ovat vielä hieman kesken, mutta eivätköhän kaikki nappulat löydä pian pelirasiaan. Tervetuloa visiitille, voin ehkä näyttää teille jotain muutakin kuin halpoja viinapulloja ja kännisiä suomalaisturisteja!

Aiheesta vielä aiempaan. Toimin tänään Tuusniemi-turistin ja aborginaali sitinaisen oppaana talvisessa kunnassamme. Löysimme Huoripojanmäen (mikä nimi!) valloituksella kiertävän kesäkommuunin vaunuosion, hylätyn kaivinkoneen ja lähes Venäjän ja Norjan rajan, niin korkea oli se mäki! Tajusin, että pitäjämme on varsin eloisa, jos sitä osaa katsoa oikealta kantilta. Silti tuleva metropoli kutkuttaa. Vaikka lähteminen on aina vaikeaa.

Ja televisio sen kertoi. Miksi tahdon toimittajaksi? "Haluan ravistella rajoittuneita."

Ranskasta ja vähän muusta

Olen ollut laiska. Pahoitteluni.

Ranskassa oli mieletöntä. On miltei epäreilua, että samassa maassa on huikea metropoli, laskettelumahdollisuudet, vuoristoja, rantalomakohde, alavaa maaseutua ja viinitarhoja pilvin pimein! Onko ihme, että ranskalaisia eivät ulkomaat kiinnosta, kun niillä on kaikki, mitä ihminen voi tarvita.

Reittimme Pariisi-Montpellier-Nizza osoittautui mainioksi siivuksi todeta osa Ranskan moniuloitteisuudesta. Poikkesimme myös päiväretkellä Entrevauxin keskiaikaiseen kaupunkiin ja kiipesimme korkealle puolustuslinnakkeeseen, jossa oli jännittäviä salakäytäviä.

Fiksuna tyttönä alustin kamerani muistikortin Versaillesin puistossa, joten alkumatkan muistot kuvatallenteina jäivät Ludwigin hengen lailla palatsin ympäristöön leijumaan. Seuraava kuvakollaasi saa kuitenkin täydentää heikon laatuista matkaraporttia kirjallista antia paremmin.

Paikallinen perusmeininki Versaillesin puistossa

Paikallista katutaidetta

Paikallisia taideteosten jäljittelijöitä

Paikallinen treenikämppä

Paikallinen koirapuisto

Paikallinen aamiainen

Paikalliset häät

Paikallinen malli

Paikallinen vallihauta

Paikallinen keskiaikainen kaupunki

Paikalliset maisemat perusomakotitalosta

-----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Uskomattoman nopea syksy kääntää jo kylkeään loppuvuotta kohti. Tampereellekin tuli talvi tänään.

Pian edessä on muutto. Sammonkadun kommuuni jää taakse ja ensimmäinen oma asunto odottaa uutta asukasta. Haikeaa jättää yhteiselo taakse, mutta odottava tunnelma hiipii jo vähitellen mieleen. Tervetuloa käymään!

6.-28.10.

Paljon tapahtuu. Seuraa siis viime aikojen raportointia.

Syyskuun alussa ihastelimme kokovartaloviiksiä Kuopiossa ja seisoimme torilla sateessa kahden rokkarin seurassa toisen huutaessa pyörillä kulkevan snägärin perään ”I want a hamburger”. Rokkikukko himoitsi naista, mutta sai hotelliyön makkarankuoria tyhjän torin reunoille heittelevän ja elintarvike-pommia postille suunnittelevan rumpalin kanssa.

Tampereelle siirryttäessä täytyi luonnollisesti järjestää tupaantuliaisjuhlat Annulle ja iloitsevathan myös naapurimme kekkereiden paluusta viikonlopun ratoksi. Kemut sujuivat mallikkaasti ja jatkotkin saatiin kasaan kaduilta kansalaisia poimien. Saldona kolme saksalaista, yksi Lidl ja yksi tarkkailija-Jamppa + sata perusvierasta. Viihdytysnumeroina oli pöytiin tarjoilu ja Sussun ”otan sukkahousut pois ja esittelen kantapäitäni” -esitys. Lisänä kielellisiä väärinymmärryksiä ja läimimistä.

Mökkiviikonloppu Kuopiossa oli rentouttavan letkeä. Ruska oli vallannut kauniin Savonmaan mahtavalla väriskaalalla. Soutelu järvellä, mölkyn heitto, Kari Salmelainen ja työntöiskun suursanoma olivat viikonlopun kliimakseja. Kaksi randomiakin sulautui joukkoon yllättävän hyvin, tosin toisen ”slip oho-tipuin lauteilta naamalleen” -lento pelästytti aluksi. Paluumatkalla Jyväskylään hirvet yrittivät hyökätä metsän siimeksestä automme päälle. Onneksi hirven kaiffari ojan penkalta huusi toiselle, ettei välttämättä kannata mennä. Silti ensimmäisen kerran parin metrin päässä pojottavan hirven näkeminen säikäytti. Ei tekisi mieli ottaa matsia sarvipää versus Ford.

Tänä viikonloppuna tunnelma oli hieman enemmän easy-going. Päikkä piipahti jälleen matkoillaan ja viittanässintä jatkui ikuisesti. Sunnuntaipäivä oli täydellinen sunnuntai. Lenkki auringossa, päivällinen pubissa ja jälkkärit uudessa suosikkikahvilassani, jossa vastapäisen pöydän miehet asemoituivat oudosti. Leikkipuisto ja skeittari vai lenkkeilijä vertailu. Aikaa ja oleilua ilman turhaa tekemisen pakotetta.

Siinä pikainen paketti menneestä. Arki rullaa normaaliudessaan, toisinaan lokkiparvi ruikkii viattomien yliopisto-opiskelijoiden päälle ja joskus koulumatkan saa taittaa rauhassa. Ihan kohta koittaa matka Ranskaan! Tuntuu hassulta.

Opintoputken päässä näkyy musta aukko

Kyllästyin opiskeluun heti ensimmäisenä päivänä. Muistelin, että se olisi ollut mukavaa, innostavaa, hauskaa ja virkistävää, mutta ei se ollutkaan. Ehkä se motivaatio taas kohta löytyy.

Nyt on syksymusiikin aika. Ja lapasten.

Wanted Oikea

Montako ”oikeaa” on olemassa? Voiko täysin sopivaa kumppania löytää koskaan? Entä jos the perfect machia ei koskaan tapaa?

Jokaiselle on vähintään 50 oikeaa (Pikku H:n teoria). He asuvat eri paikoissa. Joku Aasiassa, toinen Afrikassa. Pitää matkustaa, jotta olisi edes mahdollisuus tavata heidät. Entä, jos ei koskaan pääse käymään Afrikassa ja millä todennäköisyydellä kyseinen henkilö osuu siellä edes samaan kaupunkiin?

Entä kaikki suomalaiset, joiden kohtaamisen kuvittelisi olevan mahdollisempaa. Jos heitä ei ole noteerannut. Tai osannut tarttua kiinni. Uskaltanut kysyä.

He ovat hymyilleet bussissa, juosseet kiireessä tönäisten kylkeen, jonottaneet kassajonossa takanasi. Ohitettuja ja unohdettuja kasvoja.

Tai jos se toinen oli huomannut, mutta ei maininnut siitä sinulle. Tai et vain ymmärtänyt.

Ehkä kaikki 50 ovat kävelleet ohi. Joudut tyytymään johonkin epäsopivaan. Liian pieneen märkäpukuun, kumikenkiin, jotka hiertävät ilman villasukkia.

Mitä jos tapaa oikean, mutta hän paljastuukin kumppareiden aikaansaamaksi rakoksi. Vuosia, vuosikymmeniä rakko hiertää. Sinä aikana ohikävelleitä on paljon. Tai ehkä väärissä kengissä vietetty aika ei ollutkaan hukkaan heitettyä. Oppimista ja kokemista. Ihmiset muuttuvat (iso H:n teoria), eikä kukaan voi pysyä toiselle oikeana ikuisesti. Niin kai sitten.

Epäilen, että olen itse missannut kolme, vähintään. 47 to go. Missä heidät tapaan? Ilmoittautumisia otetaan vastaan.