Bruxelles ja virastoissa selvinnyttä

Brysselissä oli jo nurmikkoa, kukkia ja lehden alkuja puissa! Viehättävä kaupunki, vaikkei se mitään maailman erikoisinta pitänytkään sisällään. Tajuttoman ihanaa ruokaa, tai no "ruokaa". Belgialaisten keksimät (niin ne ainakin väittää) ranskanperunat oli tosiaan parempia muun maailman. Majoneesilla! Ja vohvelit! Aah.

Irlannin seuruetta oli huisia nähdä, vaikka espanjalaiset onkin sairaan hitaita! Portugalilaisiakin tuntui olevan pilvin pimein. Lauantai-iltana oli hyvin epätodellinen fiilis, missä maassa oikein onkaan. Katsottiin Portugali-Ruotsi jalkapallokarsintaa portugalilaislähiössä portugalilaisessa baarissa, juoden portugalilaista olutta (joka oli parhaissa kääpiöpulloissa) portugalilaisten
seurassa! Heja Sverige! Matsin jälkeen pubissa alkoi soida maailman huonoin (Portugalin suosituin) musa-dvd. Peli päättyi tasapeliin ja ilmaiset kaljat jäi tienaamatta. Jalkapallo yhdistää, vaikka koitettiinkin kehitellä oheisviihdettä toisinaan.

Muutoin olimme Oskun kanssa suhteellisen aktiivisia ja ehdimme nähdä keskusta nähtävyydet parissa päivässä melko hyvin. Atomium oli hauska. Turbonopea hissi pallosta toiseen. Sisällä mm. Pohjois- ja Etelänapa näyttely, jossa oli maailman eka dokumentti eskimoista (inuiiteista). Se oli hyvä! Dali taidemuseossa (pressipassilla!) ja huikean suuri Palais de justice. Ainiin, pissivä tyttö oli kaltereiden takana. Epäoikeudenmukaista!

Hostellilla huijasimme Guillermon missanneen lentonsa ja respa oli muutenkin sekoillut meidän tyttöjen dormiin. Paikka oli kuitenkin ok, ja huoneeseen tuli myöhemmin muitakin poikia kuin Oskari.


Paluumatkalla tsekkasimme Riian, jossa oli kylmä. Aurinko tuli kuitenkin esiin kun tapasimme Ievan ja kaverit. Oli myös hämmentävintä ikinä törmätä Qhon Riian ostoskeskuksessa! Latvialainen olut oli hyvää. Samoin ruoka, jonka hyvyys kostautui jälkikäteen. Ruusuinen reissu muuttui helvetilliseksi bussimatkan puolivälissä. Tallinnaan saavuttua laattasin maailman isoimman oksennuksen kadulle ja siitä lähtien sairastin viisi päivää. Sitkeä pöpö. Epäilen Riian ruokia ja enää mieleni ei tee syödä pelmenejä. Nyt olen vihdoin hengissä.

Tänään postitin pikapostilla viisumihakemuksen ja passin matkatoimistoon. Lisäksi kävin virastoissa, joissa kaikki työntekijät on aina jotenkin tosi vittuuntuneita. Selvisi kuitenkin, että henkilötunnus, jota olin hakemassa olikin jo olemassa! Jännittävää oli myös tietää, että saisin ilmeisesti myös passin! Kaksoiskansalaisuus. Hmm.

Tour de Eesti

Mitä tapahtuu, kun suomalainen, kaksi saksalaista, tanskalainen, korealainen ja kaksi itävaltalaista pannaan samaan autoon? Hauska neljän päivän road trip Eestin Itä-sarakkeessa.

TALLINN-NARVA

Matkalla Narvaan ilma oli niin sumuinen, että emme oikeastaan nähneet mitään rannikon maisemareitistä. Jäätynyt vesiputous liritti vähän ja järvellä horisontin paikantaminen oli vaikeaa. Rakveren linnoitusta vartioi valtava härkä ja random-satamassa kalastajamiehet saattoivat ihmetellä pientä yhtäkkistä visiittiämme. Siisteintä oli ehkä sumun välistä paljastuneet tuuligeneraattorit. Seitsenhenkisen seurueen pistäytyminen pikkuisissa tienposken kuppiloissa herätti isäntien mielenkiinnon "Oh, we have here moneys in different countries from tourists" osoitteli eräskin pappa baarinsa kattoa.

Narvassa venäjän tulkkimme pääsi heti hommiin, kun ystävälliset babuskat neuvoivat meitä. Sää oli niin vetinen ja rännän ruoskiessa kasvoja tuntuu, että pääasiassa kaupungista jäivät mieleen märät kengät ja ikuinen rajanylitysjono. Myös tunnelma ortodoksikirkon messussa oli henkeäsalpaavan maaginen. Löysimme lopulta natiivien suositteleman pubin, josta erkaannuimme couch surfing-hostiemme majoihin. Majoituspaikkamme Simonen kanssa oli eestiläis-ranskalainen boheemi taiteilijapesä. Ketjussa polttanut pariskunta esitteli töitään, jotka olivat aivan todella hienoja yhteiskuntakriittisiä valokuvia, kollaaseja ja piirroksia. ( http://sovagraphics.wordpress.com/personel/ ) Maailmanmatkaajat olivat asettuneet hetkeksi Katen kotikaupunkiin Narvaan, josta matka jatkui näyttelyn jälkeen jälleen muualle. Näyttelyn valmistelu ja muut työtehtävät pitivät graafikot kiireisinä viiteen asti yöllä. Stereotypiaa boheemielämästä? Muidenkin yösijat olivat olleet kiinnostavia, pilviveikko-buddhalaispojan sohvasurffailu olikin floorsurfingia yöllisillä kissahyökkäyksillä. Seuraavana päivänä kävimme vielä Narvan linnassa, jossa avautui enemmän kaupungin historiaa. Lähes kokonaan tuhoutunut kaupunki ansainnee uuden mahdollisuuden, kesällä.

NARVA-TARTU

Peipsi-järven ohitettuamme saavuimme Tartuun. Pit-stoppina poliisien suosima kahvio ja extreme-urheilukanava. Majoitus Terviseks-hostelissa oli kummallinen, mutta hauska. Hostellin pyörittäjät asuivat itse samassa huoneistossa, joten tunnelma oli todella kodikas. Itse kaupunki oli todella viehättävä. Nuoria ihmisiä joka puolella! Pieni, mutta rento. Harmi, että emme ehtineet olla paikalla kauaa. Mutta kaikkien aikomuksena oli tulla kaupunkiin vielä uudestaan, päätimme panostaa seuraavaan paikkaan enemmän. Kiersimme kuitenkin illalla tosi mukavia baareja. Illan topicina oli rennosti religion. Kaiversin pöytään Rolling Ensemble 09. Lisäksi samaista tasoa koristaa nimemme korealaisittain!

TARTU-VILJANDI

Aamulla teimme vielä nopean kierroksen kaupungissa päivänvalossa. Ah, haluan todella palata sinne! Matka jatkui kohti Viljandia. Sympaattinen pieni kaupunki! Halpaa kakkua! Viimein aurinko uskaltautui tulla esiin ja linnan raunioilla nautimme kevään säteistä täysillä. Majoituimme maaseudulla, kivalla farmilla, jonka naisemäntä oli valtavan mukava. Taskulampun valossa näimme karvaiset Highland (?) lehmät. Illalla pidimme huonepiknikin ja pelasimme arvaa kuka peliä ikuisesti. Reissuväsymys painoi kuitenkin, ja nukkumatti tuli kylään aika aikaisin.

Seuraavana päivänä mainio aamupala ja pikainen lähtö kohti Tallinnaa. Matkalla otimme kyytiin kaksi liftaria. Saimme hyvän idean diilata heidät dormiin, Ievan luokse. Koska Ieva ei päässyt mukaan matkalle, toivoi hän tuliaisiksi eestiläisiä poikia. Olisi ollut mahtava yllätys, jos olisimme kotiutuneet mukanamme tuliaiset! Poitsujen piti kuitenkin ehtiä hammaslääkäriin (liftaamalla!), joten yllätys ei ihan onnistunut. Hyvä yritys silti!

TALLINN

Matka oli onnistunut ja vaikka 7-henkinen porukka on aika iso, ei ongelmia ilmennyt. Eilen ehdin jo toimia hiihto-opettajana, kun ensimmäistä kertaa sukset jalkaan laittaneet yrittivät sauvoa eteenpäin. Neuvominen oli todella vaikeaa, sillä itsellä ei ole mitään käsitystä, miltä ensimmäinen kerta sukset jalassa voi tuntua. "Move your legs, like you are skating and then push with sticks!" Mitä muuta voi sanoa?! Oli hieman huvittavaa, mutta jo tunnin hiihtämisen jälkeen kehitystä näkyi! Täältä tulevat tulevaisuuden Myllylät ja Saariset!
Ensi perjantaina seikkailemme Oskarin kanssa Riian kautta Brysseliin. Siellä tapaamme Annun ja spaniardit. Mitä muuta Brysselissä on, se selviää pian.

--

JK. Hyvät ihmiset, ottakaa varmuuskopiot NYT. Sain tietokoneeseen kivan yllärin, mutta

ihmeeksi kaikki tiedostot pelastuivat ja IT-tuki kämppis oli korvaamaton!

JK2. Laitan enemmän kuvia picasaan!

Kuvia

It was such a long night. Hämmentävää, kun baarit on auki ikuisesti, niin ei tajua lopettaa ikinä.

En ehkä ole vielä mainostanut, että kuvia on netissä http://picasaweb.google.com/Maharadsa Tänne en ole jaksanut laittaa. Katsokaa tuolta ja kommentoikaa.

Kevad ja kultuur

Aurinko. Tippuvat räystäät ja katoilta luisuvat kuolemalliset lumiköntsäkkeet. Liejua kaduilla. Hiki kaupassa. Kevät!

-

Tallinna on ehdolla euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2011. Suomestakin Turku ja joku Mänttä taisi pyrkiä/pyrkii kyseiseen titteliin. Suomen kaupungeista en niin tiedä, mutta Tallinnalle soisin mieluusti arvonimen. Itse olen aktivoitunut tällä viikolla erityisesti elokuvien katselussa. Ilmaisia dokkareita Kumussa, tanskalainen elokuvailta EU-talossa ja erasmuksille järjestetty tilaisuus yliopistolla. Tarjontaa riittää myös musiikissa, teatterissa, oopperassa ja vaikka missä! Väga tore!

Porot ja Paska-Pekat eli jävla finskar!

Paikallisessa supermarketissa viime viikolla, suomalaismies kalatiskillä:

M: Onko tämä kala edes tuoretta?
N: (Eestiläismyyjä yrittää palvella suomeksi ja sanoo jotakuinkin tälläista)
-Ei me ihan tori olla (eestiksi turg, nainen selitti jotain muodossa "turult")
M: (naureskelee ja hermostuu vähän kun ei ymmärrä naisen sanomaa, aliarvioi naista selkeästi)
seuraa epämääräistä kommunikointia
N: Laitetaanko?
M: No, pistä pois sitten!

Mies oli muutenkin vähän omistavinaan koko kaupan (ja maailman), mutta miten voi vaatia suomenkielistä palvelua vielä keskustan ulkopuolisessa supermarketissa! Ja takertua johonkin kalan tuoreuteen, tuskin siellä ihan pilalle mennyttä kalaa myydään. Kuljin tapahtumapaikalta vain nopeasti ohi, joten en tiedä kuinka kauan vatvomista oli jatkunut ennen kuulemaani.

Suomalaisten pikkuveli-asenne Eestiä kohtaan on ollut aina todella ärsyttävä. Tallinna on suomalaisille puoli-ilmaisen alkoholin satama, ei oikeastaan tarvitse käydä satamaan pidemmällä (tai edes maissa) hinatakseen naurettavilla kärryillä viinamäyräkoiria Suomeen. (sitäpaitsi ääliöt eivät tajua, että kaikkein edullisimmat viinakaupat eivät välttämättä sijaitse 100 metrin päästä satama-alueesta) Eestistä saa myös överihalpoja kylpylälomia tai kasvohoitoja. Itse kansa koostuu vähän jälkeenjääneistä luusereista, eihän niiden kielestäkään ymmärrä mitään, vaikka sen pitäisi olla suomen sukukieli (huom suomen). Ai, onneksi eestin naiset ovat kauniita, vai olikohan ne sittenkin kaikki huoria?
Provosoin ehkä, mutta suurin piirtein tähän tulokseen suomalaisten käsityksistä Eestistä/eestiläisistä päädyn lähes aina.

Alun kaltaisia suomalainen haluaa palvelua suomeksi -tapauksia näkee/kuulee jatkuvasti. En ymmärrä mikä oikeuttaa suomalaisia vaatimaan palvelua omalla kielellään ulkomailla. On totta, että useat osaavat suomea turistialueilla (mistähän syystä?), mutta olisi vähintään kohteliasta edes kysyä, että puhutteko suomea kuin olettaa niin tapahtuvan automaattisesti. Meneekö joku Pariisissa puhumaan suomea? Hyvä, että siellä saa palvelua edes englanniksi. Minua ainakin hävettää ja raivostuttaa välillä suunnattomasti ja yritän vältellä suomalaisia, joskin se on toisinaan mahdotonta. Onneksi en hengaile normaalisti suomalaisten kanssa täällä. Tänään eräs eestiläinen tyttö sanoi, että te suomalaiset tavallisesti puhutte niin lujaa. Oltiin vähän ei nyt oikeastaan, lähinnä mumisemalla. Tyttö viittasi vanhaan kaupunkiin. Mietittyäni asiaa, siellä suomea kuulee todella paljon ja suomalaiset todella huutavat!

Olen ylpeä suomalaisuudesta, mutta joskus toivoisi jonkinlaista käyttäytymistä.

Mitä vittua - omassa keittiössä

Mitä vittua -sarjaan kuuluu useita asioita. Niitä ei vaan tajua, koska itse tekee asiat täysin eri lailla. Toisen tekemistä voi ehkä ymmärtää, mutta silti se vaikuttaa todella hämärältä. Täällä kämpässä on kuitenkin asioita, jotka kuuluvat totaali Mitä vittua -kategoriaan. Painotan keittiötä, koska siellä joudun päivittäin turhautuneisuuden partaalle. Asiat ovat enimmäkseen viherhippiekologisuusjuttuja, mutta silti

Mitä vittua!?

-Biojätepussina on muovipussi
-Biojätemuovipussiin laitetaan esimerkiksi appelsiinin kuoret toisessa muovipussissa tai vanhentunut rahka purkissaan
-Pantillisia pulloja heitetään roskiin
-Keittiössä ei ole rättiä, vaan pinnat pyyhitään talouspaperilla tai pikkuimurilla (!)
(tosin ostin rättejä, joiden ainoa käyttäjä epäilen olevani)
-Astiankuivauskaappi on umpinainen (tämä on tosin jonkun järkevän insinööri/arkkitehdin suunnittelema)
-Taloudessa on ehkä miljoona muovipussia, mutta roskapusseiksi ostetaan jätesäkkejä (ja bioroskikseen pienempiä muovipusseja)
-Pihalla on myös kartongin kierrätys, mutta vasta aloitteestani osa pahveista kierrätetään
-Vaikka biojäte on olemassa (muovipussissa), ei roskia aina silti jaksa lajitella, vaikka astiat ovat vierekkäin

Ei nämä nyt universun järisyttävimpiä asioita ole, mutta jaksavat ihmetyttää kovin (johtuen ehkä maailmanpelastamistarpeestani). On kuitenkin outoa, että jos olosuhteisiin nähden on mahdollisuus, miksi silti tehdään toisin. Eikä tarkoitus ole osoitella ja syyllistää ketään, jos ei esimerkiksi kierrätä, niin periaatteessa oma asia. Mutta silti

Mitä vittua!?

Kummalline või ei

Yliopistolla porukka rynnii massaluennoille. Se on aika outoa. Ehkä tiedonjano on niin palava, että on pakko työntyä sisään täysillä.

Täällä on myös monia muita vähän erilaisia asioita. Seuraavaksi muutama iloksenne.

*Osa raitiovaunupysäkeistä on keskellä tietä, eli autot väistää (toivottavasti) ihmisiä, kun ne laskeutuvat ratikoista
*Maitoa myydään pusseissa ja rasvatonta maitoa on vaikeaa löytää
*Myös monia muita tuotteita on pusseissa, kuten majoneesia, kermaviiliä jne.
*Ostaessasi jotain rahat tulee laittaa raha-astiaan. Käteen lykkiminen ei yksinkertaisesti kannata
*Turkikset on pop
*Aina löytyy SATA, jolla takatukka ooon

Tässä nopeimmat mieleen tulevat.

Sain tänään tiedon kesätyöpaikasta. Jos Sussu ei mene töiden luokse, työt tulevat Sussun luokse. Käsittämätöntä! Ennen töitä haluisin ainakin Brysseliin, Roskildeen, Provinssiin ja vähän muuallekin.

Liian aktiiviset siivoojakämppikset ovat vähän pelottavia.

Turistina Suomessa

No ei ihan, mutta Helsingin kalseus ja suomalaisten junttimaisuus löivät kasvoille vähän kuin vessanpöntön siivousrätti naamalle. Onneksi valkeuden toivat lumisateen lisäksi ulkomaanprofeetta ja monet muut tutut naamat vastatusten ja puhelimen välityksellä.

Käytin keskiviikon pääasiassa junassa matkustamiseen. Lähdin Helsingistä kello 11 ja olin perillä 18. Perillä Etelä-Savossa olin 45 minuuttia. Tehokasta. Tein tehtäviä, haastattelija sanoi "Oikein hyvä!" ja olin mielissäni. Kahden viikon kuluessa selviää location kesäksi.

Ulkomaanprofeettojen tapaamisessa istuimme illat pennejä säästelemättä ja tuloksena keskustelut kakkuloista ja torspoista. Salainen salaseura perustettiin, mutta ei siitä sen enempää. Shh. Se on hyvin salainen.

Venyvä aika venyi ja perjantaina Annas houkutteli Femma-gaalaan. Miehiä lavalla, toiset soittaa hyvää musiikkia ja toiset paskaa. Matkalla teinien temppeliin, missasin käsittämättömällä tavalla elämäni ellipsijatkot. No, jos ei räppäreitä, niin rokkareita. Hotelli, kuin hotelli, aina ei voi olla oikessa paikassa. (Mitäs järkeä on pistää kaksi samanlaista hotellia samaan kaupunginosaan?) Lopulta viskiä muovimukista, punainen wc-pöntön kansi ja ärsyttävä bändäri ja muutama muu pyrkyri. "Ai niitä paitamyyjiä olikin kolme!" Tavallaan. Toiset nukkuu lattialla ja toiset sängyssä. Oli riemukasta!

Paluu tuntui kivuttomalta. Äkkiä tännekin kasvaa sisään. Ja ikävöi jo toista jengiä, jonka seikkailuista jäi paitsi. Siltikin, rollareita ei korvaa mikään! Me mennään niin naimisiin!

Älä pidä päätä pilvissä, mene sinne

Kävin viime viikolla katsomassa elokuvan Revolutionary Road. Joojoo, Kate Winslet ja Leonardo DiCaprio (ovat oikeasti todella hyviä näyttelijöitä!). Mutta se sisältö. Elokuvassa ei tapahtunut mitään. Kyllä, kuulit oikein, ei oikeastaan mitään. Pariskunta suunnittelee läpi elokuvan muuttoa Pariisiin. Ei muuta. Elokuva oli silti hyvä.

Tänään kävin katsomassa filmin Vicky Christina Barcelona. Siinä tapahtui paljonkin. Naiset rakastuvat samaan mieheen. Säpinää ja vipinää, ulkona ja sisällä. Tämän pätkän sisältö ei ollut niin erikoinen, mutta jäin silti pohtimaan jotain. Samaa kuin aiemmassa elokuvassakin.

Unelma. Hauras, mutta kaunis sana. Unelmissa olet vapaa. Voit hyvin. Mielesi on kevyt. Uskallat ja haluat. Jos unelmointi olisi työ, moni haluisi tuon paikan.

Useat kuitenkin pelkäävät tarttua unelmaan. Toteuttaa sen. Enkä tarkoita lentämistä tai Mars-planeetalla kävelyä. Vaikka nekin ovat toki mielenkiintoisia unelmia.

Olen itse huomannut, että jos on onnellinen on tehnyt oikein. Jos jatkuvasti haaveilee jostain ja miettii mitä pitäisi tehdä, tulee unelmien eteen tehdä jotain. Lähteä, mennä, kokea, kysyä, sanoa.

Et todennäköisesti mieti tulevaisuudessa mitä jos en olisi lähtenyt. Vaan mietit miksi en lähtenyt.

En tiedä elämän tarkoitusta, eikä se liity tähän. Paitsi, jos unelmoit sen selvittämisestä. Jos me kerta olemme täällä, miksi rajoittua, miksi pelätä liikaa. Kaikkia valintoja ei voi tehdä. Osasta voi joka tapauksessa vain haaveilla. Mutta ne, joissa on tarttumispintaa, tulee jossain vaiheessa osata ottaa kiinni. Ensin ehkä vähän, sitten tiukemmin. Mieluiten heti.

(Ja miten elokuvat liittyivät tähän? Niissä ihmiset unelmoivat, eivätkä uskaltaneet.)

Tallinna kelderis

Tallinnassa on paljon kaikkea kellareissa. Etenkin kuppiloita. Lauantaina harrastimme bar hoppingia ja jossain vaiheessa iltaa olimme samassa luolassa kuin viime pääsiäismatkalla! Siellä oli kuulemma myös eestiläinen näyttelijäkuuluisuus. Muistan nyt miltä hän näyttää, joten voin joskus bongata hänet uudestaan.

Suomen alkoholi ja kaikkimuukiva-lait on kamalan tiukkoja. Täällä kolme olutta saa kahden hinnalla (ihan sama juotko itse vai et), normaaliruokakaupoista saa mitä viinaa vain ja baarit on auki ikuisesti. En ole tosin vielä ollut siinä ikuisuudessa, mutta kokeilen sitä vielä!

Söin lauantaina myös tosi kummallista pastaa, jossa oli appelsiinia! Italialaisessa "pikaruokapaikassa" sai tullessa kortin käteen, jonka ostot maksettiin vasta lähdettäessä. Kummallista.

Opiskelu alkoi tänään virallisesti. Ensimmäinen tuntini oli skandinavian taidehistoriaa vanhassa kaupungissa sijaitsevassa rakennuksessa. Oli ihan tallinnalainen fiilis kävellessä aamulla päämäärätietoisesti tiettyyn paikkaan (jota en yllättäen löytänyt ihan heti). Toisen luennon skippasin, koska en löytänyt luentosalia mistään. Kysyin infomummolta (kyllä, kaikki täällä ovat mummoja) apua, mutta hänkin neuvoi minut väärään luokkaan. Ajattelin parhaimman vaihtoehdon olevan luonnollisesti kotiin lähteminen.

Jos viimeksi tuntui talvelta, tänään oli ihan mieletön kevätfiilis! Kevään odottaminen on mukavaa, vaikka siihen kuuluukin hikoilua liian monessa vaatekerrassa iltapäivisin ja muutenkin jatkuvia pukeutumisongelmia.

Ensi viikonloppuna menen häihin. En olekaan ollut virallisesti häissä vieraana kuin joskus lapsena. Eestiläiset kaverihäät Pärnussa. Ja muutama sukulainen. Mulla on hieno mekkokin. Ja muutamat sukkahousut.

Olen "sisustanut" omassa pesässäni. Mulla on nyt kesäkaverit-juliste, kalenteri, peili ja pari korttia seinällä (+karttoja). Tuntuu kamalan kodilta ja mä ihmettelen sopeutumiskykyä, jonka nykyään omistan. Tulkaa jo käymään!

Siit ja sealt

Yliopistolla on auloissa ilmainen narikka, johon voi jättää ulkovaatteet. Narikasta saa lapun ja mummelit vartioivat siellä koko päivän ylioppilaiden omaisuutta.

Yliopistolla on myös kivoja kahviloita, joista saa kaikkea ihanaa.

Eestiläiset puhuu englantia hassulla aksentilla. Tavallaan vähän samalla kuin suomalaiset, mutta silti eri tavalla. Ties millä itse puhuu. Minulta kysyttiinkin kerran olenko eestiläinen. Noh, tavallaan. Hauskin oli eräs turkkilainen. Hän kertoi turkin ja suomen olevan hyvin samanlaisia kieliä. En juurikaan tunne turkin kieltä, mutta sanoin epäilevästi, että ne kyllä kuulostavat aika erilaiselta. Kysyin osaako kyseinen herra sitten suomea. "No, but I know your grammar!" Hämmentävää! Mutta kaikkein oudoin aksentti on afrikkalaisilla. Huh, en saa niiden puheestä YHTÄÄN mitään tolkkua.

Täällä on aika kylmä. Mutta kiva, että on talvi.

Mõnus!

Monikielisyys on vaikeaa. Toisinaan alan puhua eestiä, kun pitäisi englantia ja toisinpäin. Silti hyvä, että harjoitusta tulee molemmille.

Mulla on tällä viikolla koulua enää huomenna, kaksi tuntia. Aika orientoivaa. Meitä peloteltiin tänään Tallinnan vaarallisuudella ja kerrottiin millaisia eestiläiset ovat. Ehkä kaikkea ei kannata uskoa.

On outoa olla vaihtari. Erasmus-ei aivoja, keksittiin slogan joskus Pikku-H:n kanssa. Ehkä voin olla vähän epä-Erasmus. "Finnish people drink a lot", senhän tiesi jo sveitsiläinen. Tänään silti passasin, ihan hyvä poiketa välillä T-Rex tilasta.

Mun ikkunasta näkyy kuu. Se on kohta puolikas.

Matkan loppu ja alku

Pian Savo-Jyväskylä-Tampere kiertue päättyy ja seilaan meren ylitse uuteen seikkailuun. Ihanaa oli nähdä teitä kaikkia ja kerätä parhaita hetkiä varastoon! Nyt taistelen kipeytymistä vastaan pääkaupungin talvisessa maisemassa. Näeme varsti Tallinnas!

Elämää pahvilaatikoissa

Täällä. Satamakadulla. Pahvilaatikoita. Paljon.

Sain kämpän Tallinnasta! Muutan kahden tytön asuttamaan asuntoon lähelle koulua ja keskustaa. Kivaa.

Kohta tulee Iina ja Ansku ja illalla keikka. Tykkään tästä kämpästä vähän enemmän kuin muistin.

Maailmaa ravistellaan

"Eikö sota ole vähän epäreilu, jos toisella osapuolella kuolleita on 500 ja toisella viisi?"
"Jokainen kuolema on liikaa."

Isän ja minun vuoropuhelu päättyi melko lyhyeen, kun suosittelin hänen ottavan puhelun Hamasin tai Israelin päällikölle ja kysymään, mitä järkeä sotaa on ylipäätään käydä.

Tilannetta ei voi kaikkine taustoineen, kytköksineen, kulttuurisine sidoksineen ymmärtää. Yrittää voi. Viimeiseen mieheen kuulostaa meistä hölmöltä, ei heistä. Kun asiat on aina ratkaistu väkivallalla, mitä muita vaihtoehtoja on? Moniakin, mutta perinteistä pidetään kiinni. Kuoli muutama siviili tai ei. Emme voi ymmärtää, mutta tuomita voimme.

Kun 1940-luvulla baltian maissa metsäveljet piileksivät rämeissä USA:n "valkoista laivaa" odotellen, ei heiltä kysytty onko järkeä taistella Neuvostoliittoa vastaan. Toivo avusta sai jaksamaan ja puolustautumaan. Valkoinen laiva ei koskaan lipunut satamaan. Nyt mainio USA taputtelee Israelia selkään, mitä nyt joistain gazalaisista. Hurraa ja muutama itse tehty pommi lisää!

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen viettänyt jo hyvän tovin joutilaselämää kotona. Se on vallan mukavaa. Oleminen. Kaiken hyvän lisäksi siihen tottuu ja siitä on vaikea päästää irti. Kohta on kuitenkin lennettävä.

Seikkailu odottaa, sillä lähden tammikuun lopulla Tallinnaan. Sain ekstempore-idean lähteä vaihtoon joulukuun puolessa välissä. Hakuajat olivat menneet jo kuukausia sitten, mutta niin vain paikka järjestyi. Maisemanvaihdos tekee todella hyvää. Järjestelyt ovat vielä hieman kesken, mutta eivätköhän kaikki nappulat löydä pian pelirasiaan. Tervetuloa visiitille, voin ehkä näyttää teille jotain muutakin kuin halpoja viinapulloja ja kännisiä suomalaisturisteja!

Aiheesta vielä aiempaan. Toimin tänään Tuusniemi-turistin ja aborginaali sitinaisen oppaana talvisessa kunnassamme. Löysimme Huoripojanmäen (mikä nimi!) valloituksella kiertävän kesäkommuunin vaunuosion, hylätyn kaivinkoneen ja lähes Venäjän ja Norjan rajan, niin korkea oli se mäki! Tajusin, että pitäjämme on varsin eloisa, jos sitä osaa katsoa oikealta kantilta. Silti tuleva metropoli kutkuttaa. Vaikka lähteminen on aina vaikeaa.

Ja televisio sen kertoi. Miksi tahdon toimittajaksi? "Haluan ravistella rajoittuneita."